Olen pohtinut tätä aihepiiriä pari kuukautta vakavasti sijoitusmielessä. Rohkenen kirjoittaa tänne omat ajatukseni, ja toivon että niistä on hyötyä muillekin.
Oma näkemykseni on, että markkina hinnoittelee tällä hetkellä osan SaaS-yhtiöistä liian synkästi, ikään kuin AI söisi niiden kilpailuedut laajasti pois. En usko, että näin käy kaikille. Päinvastoin: osa yhtiöistä voi hyötyä agenttisesta murroksesta selvästi, jos niillä on kriittinen asema asiakkaan prosesseissa, arvokasta järjestelmädataa ja kyky käyttää AI:ta osana omaa tuotettaan kustannustehokkaasti.
Tämän kirjoituksen lopussa on oma ostoslistani. Osa yhtiöistä on varmasti monelle tuttuja, mutta joukossa on ehkä pari vähemmän seurattua nimeä. Näin päättelin ihan vain Nordnetin omistajamäärien perusteella. Moni on ehkä jo hylännyt SaaS-yhtiöt sijoituskohteena, koska uskoo AI:n murskaavan niiden kilpailukyvyn tai ainakin kutistavan voittoja ja hidastavan kasvua. Minusta tämä pelko on joidenkin yhtiöiden kohdalla selvästi liioiteltu.
Sanottakoon vielä, että olen työskennellyt alalla 35 vuotta. Siis dinosaurus, joka on itsekin vaarassa poistua kentältä.
Millainen firma pärjää?
AI-agenttinen murros lisää digitaalisten teknologioiden käyttöä. Ohjelmistojen ja SaaS-palveluiden käyttö ei mielestäni vähene vaan kasvaa, koska agentit tulevat käyttämään niitä entistä enemmän. Agentti käyttää ohjelmistoa, joka käyttää toista agenttia, joka puolestaan käyttää toista ohjelmistoa. Syntyy verkosto, jossa ihminen poistuu joistakin rooleista, mutta ei kaikista.
Tässä verkostossa pärjää parhaiten ohjelmistoyhtiö, jolla on kolme ominaisuutta. Ensinnäkin sen ohjelmisto on asiakkaalle kriittinen ja vaikeasti korvattava. Toiseksi sillä on hallussaan sellaista dataa tai sellaista prosessiasemaa, jota geneerinen malli ei noin vain korvaa. Kolmanneksi yhtiö osaa ottaa AI-agentit käyttöön niin, että kustannusrakenne pysyy hallinnassa.
Pidän erityisen tärkeänä sitä, että ohjelmistoyhtiö pystyy muuttamaan hinnoitteluaan ainakin osittain käyttöperusteiseksi. AI:n käytöstä pitää voida laskuttaa sen mukaan, kuinka paljon tekoälyä oikeasti käytetään: paljonko syötettä käsitellään, paljonko vastauksia tuotetaan ja ehkä myöhemmin myös millä laatutasolla. Tämä siksi, että myös taustalla oleva laskenta maksaa käytön mukaan. Jos SaaS-yhtiö ei kykene siirtämään tätä kustannusta asiakkaalle, sen kulurakenne voi muuttua nopeasti ongelmalliseksi.
Vahvimmat kilpailuedut liittyvät mielestäni joko erittäin arvokkaaseen järjestelmädataan tai siihen, että ohjelmisto saa oikeasti tehdä jotain tuotannossa eikä vain ehdottaa. Heikoimmassa asemassa ovat ne yhtiöt, joiden käyttöliittymä on helppo ohittaa agentilla tai joiden ominaisuudet on helppo niputtaa osaksi isompaa alustaa. Itse yritän löytää yhtiöitä, jotka eivät vain selviä agenteista vaan hyötyvät niistä.
Markkinajohtajan sitkeys
ERP:n rooli muuttuu. Se voi supistua kriittisimpiin prosesseihin, mutta se tuottaa jatkossakin erittäin tärkeää dataa. ERP:n päälle rakennetaan agenttisia kerroksia, jotka hyödyntävät tätä dataa. Tästä syystä en usko, että kaikki vanhat ohjelmistojätit lakaistaan syrjään vain siksi, että käyttöliittymät muuttuvat.
Paljon tälläkin foorumilla parjattu SAP on hyvä esimerkki yhtiöstä, joka selvisi voittajana ohjelmistojen siirtyessä pilveen. SAP oli ERP-ohjelmistojen kiistaton kuningas 25 vuotta sitten ja vielä 10 vuotta sittenkin erittäin vahva. Vasta viime vuosina Oracle on kyennyt nousemaan kunnolla rinnalle. Harva enää muistaa, että Oracle oli huipulla jo 30 vuotta sitten. Tällä haluan lähinnä sanoa, että markkinajohtajat ovat usein yllättävän sitkeitä. Ne eivät yleensä kuole ensimmäiseen teknologiamurrokseen, vaan osa niistä uudistuu ja tulee ulos entistä vahvempina.
Ihmisen rooli ei katoa
Ihmistyössä on syytä erottaa koodaus ja varsinainen ohjelmistokehitys. Koodaus itsessään tulee mielestäni korvautumaan agenttipohjaisilla työmenetelmillä paljon nopeammin kuin vielä pari vuotta sitten uskottiin. Sen sijaan ohjelmistokehitys säilyy pidempään ihmistyönä. Painopiste siirtyy määrittelyyn, arkkitehtuuriin ja liiketoimintalogiikan ymmärtämiseen.
Liiketoimintalogiikkaa ymmärtävän ohjelmistosuunnittelijan työmäärä voi jopa kasvaa, koska koodari ei enää ole samalla tavalla pullonkaula. Markkinoilla on isoja ohjelmistoyhtiöitä, joissa tämä on ymmärretty hyvissä ajoin.
Koodaripulaa lähdettiin ratkomaan jo yli 25 vuotta sitten sekä saatavuuden että kustannusten näkökulmasta halvemman työvoiman avulla. Koodausta siirrettiin vaikkapa Intiaan tai Itä-Eurooppaan. Uskon, että AI-koodausagentit tulevat tekemään lähivuosina suuren osan tästä työstä. Silti ihmisiä tarvitaan edelleen tiimien jäseniksi, määrittelijöiksi, valvojiksi ja vastuunkantajiksi.
Jatkossakin ihmisorganisaatioiden kannattaa erikoistua. Joku keskittyy asiakaspalveluun, toinen kehittää edellisen prosesseja ja kolmas tuottaa työkaluja näille molemmille. Tästä seuraa, että myös jatkossa jotkin ohjelmistoyhtiöt vahvistuvat ja kasvavat.
Miten järjestin yhtiöt?
Alla oleva järjestys perustuu kolmeen asiaan: kilpailuedun kestävyyteen agenttimarkkinassa, AI:sta saatavaan todennäköiseen hyötyyn ja siihen, kuinka houkuttelevalta arvostus tällä hetkellä näyttää. Toisin sanoen en hae vain laatua enkä vain halpuutta, vaan yhdistelmää näistä. Qt Groupin otin mukaan vertailun vuoksi.
| Yhtiö |
PEG 1Ye |
PEG 5Ye |
EV/FCF |
Lv. Kasvu-% 2026e |
Sija |
| Adobe |
0,92 |
0,79 |
11,74 |
9,11 |
1 |
| Veeva Systems |
1,59 |
1,03 |
18,52 |
12,67 |
2 |
| Freshworks |
0,69 |
0,55 |
7,24 |
14,10 |
3 |
| Intuit |
1,46 |
0,94 |
19,91 |
12,40 |
4 |
| Tenable Holdings Inc |
0,96 |
|
9,55 |
7,04 |
5 |
| Workday Inc |
0,77 |
0,33 |
13,40 |
11,33 |
6 |
| Qt Group Oyj |
|
1,79 |
15,48 |
|
7 |
| Duolingo |
2,11 |
|
10,13 |
14,64 |
8 |
| Monday.Com Ltd |
0,75 |
0,57 |
8,17 |
17,04 |
9 |
| Rapid7 Inc |
2,54 |
0,14 |
6,56 |
0,73 |
10 |
| TeamViewer SE |
|
0,65 |
7,21 |
|
11 |
Luvut poimittu StockAnalysis.com:sta
Kauppalistani
No niin, sitten yhtiökohtaiset arviot siinä järjestyksessä, jossa ajattelin näitä ostaa. Tai oikeastaan olen jo viittä näistä ostanut. Aloitin ostot noin kolme viikkoa sitten. Kolmen viimeisen osalta seuraan vielä tarkemmin kilpailuedun kestävyyttä. Näillä näytöillä en osta.
1. Adobe
Vahva liiketoiminta, selvä agenttitarina ja laatu, joka ei enää näytä yhtä ylihinnoitellulta kuin aiemmin. Tästä joukosta vahvin kokonaisuus.
Adobe omistaa sekä luovan työn työkalut että yritystason sisältö- ja asiakasdatakerroksen. Sen agenttitarina ei nojaa vain chat-tyyppiseen käyttöliittymään, vaan Agent Orchestratoriin, AEP-dataan, Firefly Custom Modelseihin ja skaalattuun, brändinmukaiseen sisällöntuotantoon. Tämä on mielestäni selvästi vaikeampi kopioida kuin pelkkä työnkulku- tai tukityökalu.
Adobe on vahvoilla juuri luovan työn ja markkinoinnin sisältöketjussa, koska se yhdistää tuotantotyökalut, jakelun, yrityskelpoisen Fireflyn, omat brändimallit ja sisältöjen alkuperän todentamisen. Agenttimarkkinassa tämä on tärkeää, koska yritykset eivät tarvitse vain kuvia ja tekstiä, vaan turvallista, oikeudellisesti hallittua ja brändin mukaista sisältötuotantoa mittakaavassa.
Suurin heikkous on se, että generatiivinen AI madaltaa yksittäisten työkalujen oppimiskynnystä ja siirtää osan arvosta pois työkalusta kohti mallia ja orkestrointia. Silti tässä yhdistelmä laatu + kilpailuetu + arvostus näyttää minusta parhaimmalta.
2. Veeva Systems
Erittäin laadukas niche-yhtiö, jonka AI-riski on tavallista pienempi.
Veevan kilpailuetu on poikkeuksellisen vahva siksi, että se on syvä toimialakohtainen järjestelmä lääketeollisuudessa, ei geneerinen SaaS-kerros. Tämä on tärkeä ero. Kun toimiala on säädelty, validointi on kallista ja prosessit kriittisiä, asiakkaan vaihtohalukkuus on aivan eri tasolla kuin monessa yleiskäyttöisessä SaaS-ratkaisussa.
Yhtiö kasvoi viimeisimmässä raportissaan hyvin, nosti koko vuoden ohjausta ja tuo toimialakohtaisia AI-agentteja CRM-, sisältö- ja myöhemmin laajemmin muihin sovelluksiinsa. Tämä suojaa sitä paremmin kuin monia yleiskäyttöisiä ohjelmistoyhtiöitä.
Heikkous on markkinan kapeus ja keskittyneisyys. Jos lääkefirmat alkavat käyttää geneerisiä malleja suoremmin omien prosessiensa päällä, osa käyttöliittymäarvosta voi valua pois. Silti juuri sääntely ja validointi suojaavat Veevaa mielestäni melko hyvin.
3. Freshworks
Ei yhtä vahva kilpailuetu kuin kahdella edellä, mutta arvostuksen ja laadun yhdistelmä näyttää nyt houkuttelevalta.
Freshworksilla on oikeaa palvelu- ja ITSM-dataa sekä suhteellisen helppo käyttöönotto, mikä auttaa agenttimarkkinassa. Yhtiö ei ole vain AI-lisäosa, vaan sillä on tuote, jota käytetään oikeassa operatiivisessa työssä. Freddy AI Agent, Agent Studio ja uudet toimialakohtaiset agentit sopivat hyvin pk- ja mid-market-segmenttiin.
Ongelma on kuitenkin juuri tuo segmentti. Pk- ja mid-marketissa “riittävän hyvä” AI-palvelu voi olla lähempänä geneeristä mallia ja halpaa järjestelmää kuin syvää, kestävää kilpailuetua. Tässä luokassa erot voivat kaventua nopeasti, jos geneerinen kielimalli ja halvempi tikettijärjestelmä riittävät tarpeeksi hyvään lopputulokseen.
Silti tällä hinnalla Freshworks alkaa minusta näyttää jo kiinnostavalta.
4. Intuit
Erinomainen yhtiö, mutta laatupreemio on luultavasti pysyvä.
Intuitin kilpailuetu on erittäin vahva. QuickBooks, TurboTax, Credit Karma ja Mailchimp muodostavat yhdessä talousdatan, työnkulkujen ja luottamuksen verkon, jota on vaikea haastaa. Taloushallinto, verotus ja pienyritysten operatiivinen ohjaus eivät ole alueita, joilla asiakkaat haluavat ottaa turhia riskejä.
Yhtiö on myös vienyt AI:ta tuotteisiinsa johdonmukaisesti. Tämä on tärkeää, koska juuri tämän tyyppisissä prosesseissa AI voi säästää asiakkaan aikaa paljon, kunhan lopputulos pysyy luotettavana.
Heikkous on lähinnä se, että käyttöliittymä voi osin siirtyä agenttikerrokseen. En silti usko, että se vie Intuitilta olennaista arvoa yhtä helposti kuin monelta muulta, koska verotus, kirjanpito ja talousohjaus ovat niin virheherkkiä ja säänneltyjä alueita.
5. Tenable
Hyvä tapa pelata agenttitalouden valvonta- ja riskikerrosta.
Tenable hyötyy siitä, että agenttien yleistyessä syntyy uusi pakollinen valvonta- ja hallintakerros. AI Exposure -tarjooma kattaa shadow AI:n, agenttien käytön, väärät asetukset ja politiikkavalvonnan. Tämä on mielestäni hyvä paikka olla. Mitä enemmän agentteja yrityksissä käytetään, sitä tärkeämmäksi niiden valvonta ja riskikonteksti tulevat.
Tenable pyrkii kokoamaan samaan näkymään perinteisen hyökkäyspinnan lisäksi myös shadow AI:n, agentit ja AI-käytön riskit. Tämä on selkeä ja ymmärrettävä sijoitustarina.
Heikkous on tietoturvamarkkinan konsolidaatio. Tenablen on pystyttävä olemaan asiakkaalle ydinalusta eikä vain yksi lisäkonsoli muiden joukossa. Muuten suuremmat alustatoimijat voivat puristaa sen asemaa.
6. Workday
Loistava yhtiö, mutta osakkeessa turvamarginaali ei tunnu yhtä leveältä kuin Adobella ja Veevalla.
Workdayn etu on asema henkilöstön, talouden ja nyt myös agenttien eräänlaisena päärekisterinä. Jos yritys haluaa hallita agenttien rooleja, kustannuksia, vaikutuksia ja sääntelykelpoista jälkeä, Workday istuu luonnostaan oikeassa kohdassa arkkitehtuuria.
Tämä on mielestäni erittäin vahva asema, koska jos agentit tekevät oikeaa työtä, jonkun pitää hallita roolit, kustannukset, valvonta ja jäljitettävyys. Juuri tämä suosii Workdayta.
Heikkous on se, että jos agenttien varsinainen orkestrointi karkaa Workdayn ulkopuolelle, Workday voi jäädä enemmän taustarekisteriksi kuin aidoksi ohjauskerrokseksi. Silloin osa arvonluonnista valuu muualle.
7. Qt Group
Kiinnostava tapaus, koska AI voi lisätä kehitystyökalujen ja testauksen kysyntää, mutta sykliherkkyys pitää sen tässä vaiheessa keskikastissa.
Qt:n kilpailuetu on tässä joukossa erilainen kuin muilla. Se ei nojaa toimistotyön työnkulkuihin, vaan sulautettujen laitteiden käyttöliittymiin, kehitystyökaluihin ja laadunvarmistukseen. Tämä tekee siitä omalla tavallaan kiinnostavan, koska kilpailuasetelma ei ole aivan sama kuin tyypillisissä yritys-SaaS-yhtiöissä.
AI voi auttaa Qt:ta, koska ohjelmistokehityksen kiihtyminen lisää yleensä myös testauksen ja laadunvarmistuksen tarvetta. Yhtiö tarjoaa jo omaa AI Assistant -työkaluaan, mikä osoittaa, ettei se ole jäänyt kehityksestä sivuun.
Heikkous on se, että Qt on edelleen osin syklinen kehitystyökaluyhtiö. Jos AI tekee monialustakoodin tuottamisesta helpompaa tai asiakkaiden tuotekehitys sakkaa, kasvu voi ailahdella selvästi.
8. Duolingo
Hieno yhtiö, mutta kuluttajakasvun varaan rakennettu tarina on hauraampi, jos agentit syövät oppimissovellusten eroa.
Duolingon vahvuus on ennen kaikkea brändi, tapa muodostua päivittäiseksi rutiiniksi ja erittäin suuri kuluttajamittakaava. Tällainen käyttäjäkäyttäytymiseen perustuva etu ei ole arvoton, päinvastoin. Lisäksi yhtiö on vienyt AI:n näkyvästi tuotteeseen.
Ongelma on kuitenkin se, että tämä ei ole asiakkaan ydindataa hallitseva pääjärjestelmä, vaan kuluttajasovellus. Jos kielten oppiminen muuttuu yhä enemmän yleisten agenttien ominaisuudeksi, osa Duolingon erottautumisesta voi kaventua, vaikka brändi ja käyttäjäkokemus säilyisivät vahvoina.
Pidän yhtiöstä, mutta tämän ryhmän sisällä suoja on minusta heikompi kuin ylempänä listalla olevilla.
Hyvä yhtiö, mutta self-serve-paine ja geneerisen AI:n uhka tekevät tästä vaikeamman tapauksen.
Monday.com on erittäin hyvä tuotteistamaan AI:n helposti käyttöön. Se on myös yksi syy, miksi yhtiö on ollut suosittu. Samalla juuri tämä tekee sen asemasta hankalamman. Se on joustava työnkulkualusta, mutta ei välttämättä vaikeasti korvattava pääjärjestelmä.
AI Blocks, AI Workflows ja digital workforce -ajattelu istuvat tuotteeseen luontevasti. Silti jos agentit alkavat rakentaa ja muuttaa työnkulkuja itse, osa arvosta voi valua pois alustalta. Juuri matalan koodin työnhallinta-alustoissa erot voivat kaventua nopeasti, jos geneerinen AI pystyy tekemään yhä enemmän samaa.
En siis väitä, että Monday olisi huono yhtiö. Minusta sen kilpailuetu on vain alttiimpi ohentumaan kuin monella muulla tässä listassa.
10. Rapid7
Halpuus kiinnostaa, mutta laskeva ohjeistus on varoitusmerkki.
Rapid7:n asema on kelvollinen, koska se yhdistää telemetriaa, uhkatiedustelua, automaatiota ja AI-native SIEM -ajattelua samaan SOC-kokemukseen. Agenttisessa tietoturvassa tämä on arvokasta, koska hyvä agentti tarvitsee paljon kontekstia ja usein myös ihmisen valvontaa. Pelkkä älykäs käyttöliittymä ei riitä.
Yhtiön kilpailuetu on kuitenkin mielestäni ohuempi kuin Tenablella. Kun kasvu hidastuu, on vaikeampi väittää, että alustasta olisi tulossa alan selvä voittaja.
Heikkous on taas kerran konsolidaatio. Jos asiakkaat haluavat yhden suuren tietoturva-alustan, Rapid7 joutuu puolustamaan paikkaansa suurempia toimijoita vastaan. Siksi pidän tätä enemmän halpuus- kuin laatuvetona.
11. TeamViewer
AI-tarina on parantunut, mutta liiketoiminnan rakenne on edelleen tämän joukon haurain. Tässä listassa heikoin kilpailuetu.
TeamViewerilla on edelleen oikea rooli etäyhteyksissä, etätuessa, laitehallinnassa ja myös teollisen kenttätyön AR-työnkuluissa. Sitä ei pidä aliarvioida. Se ei ole pelkkä käyttöliittymä, vaan sillä on edelleen rooli todellisessa työssä.
Silti agenttiajassa TeamViewer uhkaa jäädä putkeksi, jonka päälle joku muu rakentaa arvokkaamman ohjauksen. Jos tuki ja ylläpito siirtyvät yhä enemmän API-pohjaiseksi automaatioksi suuren alustan sisään, etäistunto voi jäädä tekniseksi välineeksi eikä aidoksi ohjauskerrokseksi.
Hidas kasvu ei myöskään helpota puolustusta. Siksi tämä on minulle listan heikoin tapaus.
Yhteenveto
En siis usko, että AI murskaa SaaS-kentän tasaisesti. Uskon ennemmin, että se paljastaa entistä selvemmin, kenellä on oikeasti kestävä kilpailuetu. Sellaisella yhtiöllä on yleensä ainakin yksi seuraavista: arvokas järjestelmädata, syvä asema asiakkaan prosesseissa, kyky tehdä oikeita asioita tuotannossa eikä vain ehdottaa, sekä mahdollisuus siirtää AI:n kustannukset hinnoitteluun.
Siksi en katso tätä sektoria yhtenä massana. Yritän poimia ne yhtiöt, joille agenttinen murros on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Sektorin paino salkussa on 4 % ja aion nostaa sen 10 % tuntumaan.