Kyllä, ostamalla enemmän saa varmasti halvemmalla. MUTTA onko pelkästään myymäläpaikoista ja työntekijöistä ollut järkeä maksaa sitä summaa, mikäli valikoima, brändi ja konsepti on ollut jo alkujaan kuraa? Siis suuruudeen ekonomian takia?
Tuliko jotain varastotoimintoihin liittyvää? Ilmeisesti ei kun logistiikka menee uusiksi.
Olin pitkään siinä käsityksessä, että ostettiin tehokkuutta, toimivaa konseptia ja jotain, millä Suomen Tokmannin erinomaisen laaja myymäläverkosto ja susi-p**** verkkokauppa saadaan liitoon, mutta case onkin juuri päinvastoin.
Miksi Tokmanni ei avannut omia myymälöitä Ruotsiin tai ostanut jotain raatoa kuten Rusta aikanaan Suomesta Hong-Kongin kuutiot?
Tietääkö Tokmanni, että ruotsalainen kuluttaja haluaa ostaa Tokmannin omia tuotteita, vaikka niillä voisi olla menekkiä Suomessa? Jos tietää, niin hyvä, mutta miksi yritysosto? Jos sitä nyt harjoitellaan ja kohta nähdään, niin morjens mitä uhkapeliä.
Ehkä pelattiin upporikasta tai rutiköyhää? Vai oliko väistyvän toimitusjohtajan “kuningasidea”. No tulevaisuus näyttää. Puuilo kumminkin aikoo edetä vanhalla linjallaan Ruotsiin eli varman päälle muutama myymälä ja katsotaan, onko sama mahdollista kuin Suomessa. Ehkä vähemmän kunniahimoinen lähestyminen Tokmannillakin olisi ollut paikoillaan. Voitot tulevat hitaasti, mutta tappiot nopeasti on tämän hetkinen toiminta ulospäin. Tietysti tämä etunojalinja voi tuottaa valtavia voittoja onnistuessaan. En voi ainakaan moittia Tokmannia rohkeuden puutteesta.
“Arimo muistuttaa, että suomalaisilla tuotemerkeillä on Ruotsissa hyvä maine. Dollarstore on toiminut perinteisesti erittäin halvassa hintasegmentissä.”
Tämä käsitys pitää paikkaansa, sillä yritysostohetkellä johto kertoi sijoittajien, analyytikoiden ja muun median suuntaan, että Dollarstoren konsepti oli heidän mielestään houkutteleva. Yhteishankinnat olivat myös yhtenä oston perusteena, ja niistä saatavilla synergioilla muutoin kalliilta vaikuttanut ostohinta oli perusteltavissa.
Viimeistään 2025 aikana kävi selväksi, ettei konsepti ja Dollarstoren operaatiot ole täysin vastanneet sitä, miten Tokmanni näki asiat vuonna 2023. Nyt Tokmanni näyttää tukeutuvan samaan malliin mikä toi Suomessa kasvua, eli tuotenimikkeiden määrän nostamiseen. Lisäksi tietty myymäläverkoston laajentaminen, mutta tässä yhtiö on ottanut aiempia suunnitelmia maltillisemman kannan, sillä useita jo tiedotettuja myymäläavauksia on peruutettu. Tämä on kuitenkin perusteltua, huomioiden yhtiön tuloshaasteet.
Vähän alkaa mennä lähelle omat kokemukset sarakkeeseen. Mutta ymmärrykseni mukaan muutosprosessi Dollarstoressa on jo kestänyt jonkin aikaa. Kävin mielenkiinnosta katsomassa eräässä Dollarstoressa tilannetta ja itselleni heräsi ajatus, että “mikä on tämän ajatus”? Ennen Dollarstoressa tavarat oli laitettu houkuttelevasti esille, nyt ehkä tungettu sinne Tokmannin tyyliin. Alennuksia ei pahemmin Dollarstoressa ennen ollut, kun kaikki oli valmiiksi edullista, mutta nyt niitä näkyi. En ole ihan varma, onko alennukset vielä poistoa vai pysyvämpi osa konseptia? Kauppa oli hiljainen, itseni lisäksi 2 muuta asiaskasta.
Ymmärrän Tokmannin ajatuksen pyrkiä nostamaan keskiostoksen hintaa, mutta mikä kauppa toi Dollarstore on? Minkä takia sinne pitäs mennä? Ennen ainakin haettu halpa hammastahna ja saippua.
Mutta ettei mee aivan offtopickiksi, tuntuu että Dollarstoressa jotenkin edelleen pakka sekaisin. Keskihinta ostokseen ehkä nousee, mutta minkä takia sinne mennä? Toivottavasti kuitenkin saisivat homman toimimaan. Voinee olla vaikea saada muutettua tyyliä enää vanhanlaiseksi tämän muutoksen kanssa. Toisaalta olisivat voineet pitää samat määrät tuotteita ja lisätä vain korkeamman hintapisteen tuotteita.
Aiemmassa artikkelissa sanottiin “Arimo kertoo, että yhtiöllä on ollut todella haastavat ajat Ruotsin markkinalla ja sinne on jouduttu satsaaman paljon. Toimintaa on muutettu, johtoa on vaihdettu ja hänen mukaansa se vie aina oman aikansa, ennen kuin muutokset alkavat vaikuttaa.” Herää kysymys, että mistä nämä todella haastavat ajat ovat tulleet? Oliko Dollarstoren omassa toiminnassa jotain, joka aiheutti haastavat ajat - Vai johtuuko haastavat ajat konseptin muutoksesta?
Odotan muuten mielenkiinnolla Inderesin tulosennakkoa ja suositusnäkemystä.
Loppuvuodesta viesti oli selvä, eli arvottiin lisää- ja vähennä-suositusten väliltä ja “Jos sitä tulosvaroitusta ei tule loppuvuonna, niin kyllä tämä keissi on sitten paljon parempi.”
Jos linja on johdonmukainen, niin tulosvaroitus-riskin hälvetessä analyytikon näkemys paranee reippaasti. Samalla kuitenkin veikkaan - mitenkään vain Inderesiin näkemykseen kohdistamatta - että edellisen osarin jälkeen laskenut kurssi hillitsee analyytikoita suositusten päivityksissä, vaikka noin ei tietenkään pitäisi olla.
Itse olen lisäillyt lappua. Mielestäni hinnoittelu on houkutteleva, ja on ollut sitä enenevissä määrin joulun jälkeen, jolloin omissa harhoissani tulosvaroituksen riski on laskenut päivä päivältä reippaasti.
Tosiaan yritin tuolla videolla avata teille sijoittajille omaa ajatuksen juoksua mahdollisimman avoimesti etukäteen, jotta tiedätte mitä negarin tulematta jääminen tai realisoituminen tarkoittaisi casen kannalta.
Harvoin negarilla on näin korostunut rooli, kun luottamusta on tärkeä palauttaa ja samalla velka ja rahavirtakin on kiikun kaakun ja pudotus jälkimmäisessä on heti pois osingosta. Arttuhan on nyt seurannut taas joulukuusta Tokmannia ja vastaa suosituspäätöksistä, mutta yleisesti se ei ole analyytikolle helppo tietää milloin yhtiön luvut on koossa, hallituksen kokous on pidetty (jossa päätetään ohjeistuksesta ) ja negari on lopulta vältetty. Toivon toki itsekin pienellä 100 kpl omistuksella että negari vältetään ja Dollarstore-rekkakin alkaa kulkea!
Europrisin ÖoB-konsepti näyttää Ruotsissa paranemisen merkkejä. ÖoB:n Q4:n vertailukelpoinen kasvu paikallisessa valuutassa 4 % (koko vuonna alle prosentti). Asiakasmäärät lievässä laskussa, joten kasvu on tullut keskiostoksen nousun kautta. Johdon mukaan ovat onnistuneet etenkin kampanjoinnissa Q4:n aikana. ÖoB käy Dollarstoren tapaan konseptimuutosta läpi Europrisin johtamana.
Konseptimuutos jatkuu vuosille 2026-27. Eivät usko, että 2026 tulos tulee parantumaan Ruotsissa, sillä kaikki muu operatiivinen parannus menee pitkälti nousseiden konseptimuutoskustannusten kattamiseksi. Tulosparannus odotettavissa 2027.
Tämä on ihan täysin tälläinen irrallinen kommentti, mutta antaakohan valuuttakurssit vähän selkänojaa Tokmannille?
Vuosikertomuksesta:
Konsernille merkittävimmät ulkomaan valuutat ovat Yhdysvaltain dollari (USD) ja Ruotsin kruunu (SEK). Yhdysvaltain dollari on Tokmanni-konsernin merkittävin ei-euromääräinen hankintavaluutta. Ruotsin kruunujen merkitys johtuu
hankitun tytäryhtiön kotivaluutassa tapahtuvasta liiketoiminnasta"
Dollari on heikoimmalla tasolla moneen vuoteen ja kruunu vahvistunut euroon nähden niin pitäisi olla hyvä kombo Tokmannille?
Juuri näin, eli heikentyneestä dollarista pitäisi tulla jonkin verran hyötyä myyntikatteeseen. Tokmanni suojaa noin puolet USD-määräisistä hankinnoista 6kk eteenpäin, joten vaikutus tulee pienellä viiveellä. Mun käsityksen mukaan kaikki Aasian tuonti ostetaan USD-määräisenä.
Kruunusta tulee hyötyä jo yläriviltä alkaen. Suurin osa kuluistakin noteerataan kruunuissa, joten vaikutus säilynee suurin piirtein saman suuruisena myös liikevoitossa. Tätä valuuttariskiä yhtiö ei ole ainakaan tähän mennessä suojannut lainkaan.
“Vain vajaa kuusi prosenttia suomalaisista aikoo siirtää ostoksiaan aasialaisiin halpatavarakauppoihin. Paikallisiin halpatavarakauppoihin siirtyvien osuus on puolestaan yli yhdeksän prosenttia.”
Tutkimus toteutettiin joulukuun 2025 lopussa, ja siihen vastasi 1 000 suomalaista.
Eipä näytä johtajanimityksetkään herättävän huomiota. Mutta:
”Janne Pihkala on nimitetty Tokmanni-konsernin hankinta- ja ostojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
Hän aloittaa tehtävässään 1.2.2026, Pihkala korvaa nykyisen hankinta- ja ostojohtajan Juha Valtosen, joka jättää yhtiön aiemmin ilmoitetun mukaisesti.
Janne Pihkala on toiminut Tokmanni-konsernin strategia- ja kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018 lähtien. Aiemmin Pihkala on työskennellyt muun muassa Takoa Investin sijoituspäällikkönä.”
Mun mielestä vaikuttaa vähän köykäiseltä valinnalta, jos miettii tehtävään liittyvää työuraa. Toivottavasti osto ja hankinta tulee otettua helpommin haltuun kuin mitä Tokmannin viime vuosien strategia ja kehitys ovat olleet.
Eiköhän tämä ole vain väliaikainen tölkin potkinta eteenpäin. Uusi toimitusjohtaja pääsee vaikuttamaan uuden hankinta- ja ostojohtajan valintaan heti breikin jälkeen.
Nimitys vaikuttaa väliaikaiselta ja sisäiseltä järjestelyltä ennemmin kuin hankintaosaamiseen perustuvalta valinnalta. Nykyisessä markkinatilanteessa osto- ja hankintajohtajan rooli on Tokmannille kriittinen ja edellyttää vähintään edeltäjän tasoista osaamista ja kokemusta.
Luulisi tällaiseen tehtävään löytyvän henkilö, jolla on selkeä ja syvä tausta hankinnan ja ostotoiminnan johtamisesta. Vaikka yhtiön sisäisestä kokemuksesta on etunsa, strategia- ja kehitystoiminnon näytöt eivät ole ainakaan markkinan näkökulmasta olleet (vielä?) kovin vakuuttavia.
Nyt tarvittaisiin selkeää fokusta juuri tämänkaltaisiin päätöksiin mikäli kehitykseen halutaan saada käänne.
Kauppalehden foorumilla oli löydetty tällainen juttu koskien ruotsalaisia halpakauppoja. Aftonbladet oli vertaillut ja tullut tulokseen, että Dollarstore on halvin. Myös Aftonbladetin juttu löytyi, mutta oli maksumuurin takana.