On sellainen sanonta, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun katsotaan liikevaihtoa, ei pitäisi siis katsoa vain sen kasvua, vaan analysoida liikevaihtoa suhteessa johonkin joka mittaa panostuksen tehokkuutta. Liikevaihto suhteessa investoituun pääomaan tai liikevaihto suhteessa työntekijämäärään. Totta kai liikevaihto kasvaa kun konserniin konsolidoidaan jatkuvasti uusia yhtiöitä, joilla on jotain liiketoimintaa.
Tässä yhtiössä ja teknoyhtiöissä yleensäkin on se perusongelma, että asiakkailta perityt maksut eivät kata yhtiön kustannuksia. Taloustiedon kurssilta muistetaan, että kun hyödykkeen hinta laskee, sen kysyntä kasvaa. Siksi jos palvelun hinnoittelee liian matalalle, on helpompi saada uusia asiakkaita ja säilyttää hyvä retentioaste. Samasta syystä nämä metriikat eivät ole minusta kovin kiinnostavia. “Jatkuvalaskutteinen” kiertää kysymyksen, onko hyödyke asiakkaan liiketoiminnan kannalta kriittinen vai enemmän harkinnanvarainen, jolloin sen voi leikata pois kustannuksista, kun paha paikka tulee. Jatkuvalaskutteinen kuulostaa siltä, että sopimus on toistaiseksi voimassaoleva.
Jos tuotteesta peritään liian vähän, se on skaalautuva, erittäin hyödyllinen asiakkaalle eikä alalla ole kovasti kilpailua, kysynnän ja liikevaihdon pitäisi räjähtää. Jokin tässä tarinassa ei siis päde. Tulos pitäisi saada plussalle, jolloin voitaisiin alkaa tarkastella mikä investoidun pääoman tuotto on ja luoko yhtiö olemassaolollaan omistaja-arvoa. Se tuntuu olevan jatkuvasti 5 vuoden päässä.