Yt:s börjar. Och kursen tackar alltså för sådana effektiviserings
Sikarutto riehuu Kiinassa, onko Atria osta?
Atria oli muuten vähän aikaa sitten OP:n listalla potentiaalisista tulosvaroittajista.
Atrian liikevaihdosta niin murto-osa on Kiinaan-vientiä, että yksi sikarutto siellä ei ole ostonpaikka. Saattaa huonossa tapauksessa tulla ongelmaksi tännekin Baltiasta tai Venäjältä, kun siellä Nurmoon maatalousväki käy kaatamassa villisikoja. Se on tehdas kiinni, jos ruttoa havaitaan lähelläkään sitä.
Atria on toipunut kesäkuun alun ylimyyntitilanteesta hyvään nousuun. Viikkotason trendimuutos näköpiirissä, otan seurantaan.
Pari päivää sitten tuli tälläinen juttu ulos
3 suurinta Atria, HK, Snellman
Ajattelin itsekkin hypätä lyhyellä tähtäimellä Atrian kyytiin, se minkä vuoksi lyhyellä on se että keskustelin tuttuni kanssa joka käy villisikametsällä baltianmaissa. Hän kertoi että sikarutto on leviämässä Puolasta Saksaan. Rajalla ampuvat kaikki siat jotka pyrkivät saksan puolelle, tilanne riistäytymässä käsistä. Samalla hän kertoi että eteläisellä venäjän rajallakin suomessa oltaisiin jo kohdattu ruttoa. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä asiasta ja tietojen paikkaansapitävyydestä, mutta itse lähden peilaamaan tätä asiaa niin että jos/kun rutto leviää Saksaan, suomalaisen sianlihan kysyntä kasvaa ja tuo hilloa atrian purkkiin. Todennäköistä kuitenkin on että jos näin käy ei ruton tuloa voida tännekkään estää. Tässävaiheessa täytyisi hypätä pois.
Nimenomaan
. voi toki olla että tällä taktiikalla pahasti myöhästyy ;D
Atriaa olen myös itse ostanut lähiaikoina ja HK:ta löytyy myös salkusta. Toki tuo ruton vaikutus on Atrialla myös negatiivinen kun minun tietääkseni ostavat lihaa joissain maissa kilpailijoiltaan. Vahva Q4 tulossa?![]()
Syytä tyytyväisyyteen
ARTIKKELI LISÄTTY 10.1.2020
Vuoden 2019 loppua kohti suorituksemme parantui. Myynti kasvoi, saimme hinnankorotuksia läpi ja pystyimme säilyttämään markkinaosuutemme. Tuotantolaitoksemme toimivat hyvin ja Kiinan kauppakin rullasi. Työturvallisuuden osalta olemme ottaneet aimo harppauksia eteenpäin, mikä on mahtava asia meille kaikille. Arjen sujuminen on meille tärkeä asia. Ote ei saa herpaantua ja ahkera täytyy olla, mutta tästä lähtökohdasta on hyvä jatkaa alkaneeseen vuoteen.
Täällä Savossa ovat ainakin S-kaupan leikehyllyillä aika tasavahvoja… Se mikä usein kallistaa oman valintani Atrian tuotteeseen on HK:n leikkeiden huonompi kesto, usein vain muutama päivä käyttöaikaa jäljellä kun Atrian tuotteessa pari viikkoa. Tiedä sitten onko noissa HK:oissa vaan huonompi pakkaus tai säilöntäaineet vai seisovatko tuotteet hyllyssä kauemmin. Maullisesti HK on kyllä lähempänä omaa suuta, ja sen aina valitsen jos vaan on päiväykset kohdillaan.
Yllä olikin jo, mutta tosiaan Atrian sivuilta:
“Vuoden 2019 loppua kohti suorituksemme parantui. Myynti kasvoi, saimme hinnankorotuksia läpi ja pystyimme säilyttämään markkinaosuutemme. Tuotantolaitoksemme toimivat hyvin ja Kiinan kauppakin rullasi.”
Samalla osa pienemmistä tuottajista itkee kun raaka-ainetta ei enää saakaan ilmaiseksi. Lisäksi tilastot kertoo viennin kasvusta ja sielläkin yksikköhinnan noususta.
Itsellä aika kovat odotukset Atrian suhteen mutta yleisesti ei tunnu Atria vielä kiimaa herättävän sijoittajien joukoissa…
Är @Masse -farbror fortfarande med på tåget, jag själv hoppade in efter en vinstvarning. Som jag konstaterade på annat håll också, en omsättningsbaserad negativ varning är inte så allvarlig och jag tror att de verkligen har lyckats höja priserna. Kinas skattelättnader för import av griskött börjar verkligen påverka först i år. Atria Wilhelm är min egen favorit🙂
Tillägg: Visst hade det varit smartare att köpa då, när aktien handlades under sju euro.
Saitkin kuin tilauksesta vastauksen, kun toisaalla kyselit ![]()
Kivaa luettavaahan tämä ![]()
Sama HK:n kanssa😅 kohta pääsee lisäys puuhiin.
Atria johtaa ainakin YT-tilastoa, heillä on kokoajan jotku YT:t käynnissä…
Sama täällä. Kun P/B-20e on 0,6 ja P/E 11 niin ei voi kalliina pitää. Lisäksi on Sibylla listaus takataskussa odottamassa.
Miten porukka näkee koronan vaikutuksen Atriaan? Olisiko Kiinan lihavienti kuitenkin kuitenkin isoin osa-alue joka ottaa siipeensä?


