Nokian Renkaat Oyj

Luulisi että on hyvä merkki kun tällaisia spekulaatioita alkaa julkisuudessa kuulla. Eilisen Kauppalehden markkinaraadissa pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri nosti Nokian Renkaat potentiaalisena käänneyhtiönä.

En tiedä kuinka perehtynyt Lounasmeri on kyseiseen yhtiöön, mutta itse olen tähän uskonut aina siitä lähtien, kun pari vuotta sitten ostin ensimmäiset tyres osakkeet. Viime aikojen kurssinousun jälkeen alkaa toivoa herää, että nousutrendi jatkuu. Pitäiskö tankata lisää, ennen kun lähtee laukalle. Tästä on hyvä jatkaa.

Juttu maksumuurin takana, mutta siinä ei kerrottu sen enempää yksityiskohtia Lounasmeren pohdinnoista.

20 tykkäystä

Omasta mielestäni:
Jos tämän näkee käänneyhtiönä, on jo (pari) vuotta myöhässä. Kun Venäjän osasto kuopattiin ja voluumi siinä samalla, oltiin mielestäni pohjalla ja sen jälkeen lähdetty työstämään käännettä. Tämä käänne on lähtenyt käyntiin viimeistään Romanian tehtaan valmistuttua ja nyt sitä käännettä työstetään.

Jos katsoo suosituksia ja ennusteita, niin mielestäni kurssi on myös lähtenyt laukalle, mutta en valita. Antaa soittaa.
Arvostusriski tässä on kyllä mielestäni melkoinen.

30 tykkäystä

Itse uskaltaisin väittää, että oikea käänne on vielä edessä, eikä sitä ole vielä nähty. Miksi käänne olisi jo tapahtunut, kun vasta nyt yhtiön toiminta on kunnolla käynnistymässä. Tähän tarvitaan todisteita.

Käänne tapahtuu, kun markkina vihdoin luottaa tulevaisuuteen ja uskaltaa hinnoitella yhtiötä oikean potentiaalinsa mukaan, edellyttäen tietysti, että yhtiö on selvinnyt kuopasta. Tyreksen osalta näyttää siltä, että kaupasta on selvitty ja tunnusluvut viittaavat nyt pääosin siihen, että yhtiö on hyvin maltillisesti hinnoiteltu jos jossain vaiheessa se pystyy palaamaan samoihin myyntilukuihin ja voittoprosenteihin kuten ennen Ukrainan sotaa. Tätä markkina ei halua uskoa, ennen kun se on totta. Ja sitä odotellaan nyt. Yhtiön on todistava sen, että pystyy toimittamaan (deliver) ja että se on säilyttänyt markkina-asemansa ja maineensa. Että 2 mrd liikevaihto on vielä mahdollista saavuttaa. Tähän ainakin minulla on vahva usko.

21 tykkäystä

Hienoa innovaatiota :blush: :+1:

“Nokian Renkaat lanseeraa Nokian Tyres Betula -konseptirenkaan, joka sisältää uudenlaista koivun kuoresta valmistettua raaka-ainetta. Ruotsalaisen Reselon valmistamassa uusiutuvassa materiaalissa hyödynnetään maailmanlaajuisen sellu-, paperi- ja vaneriteollisuuden koivunkuorijätettä.”

“Yhteistyön alusta lähtien raaka-aineen potentiaali rengasmateriaalina on ollut ilmeinen. Nokian Tyres Betula -konseptirengas vahvistaa raaka-aineen soveltuvuuden rengasvalmistukseen ja korostaa sen potentiaalia kaupalliseen käyttöön tulevaisuudessa. Raaka-aine ei ole vain vastuullista, vaan testiemme mukaan sillä näyttää olevan kyvykkyyttä parantaa myös renkaiden suorituskykyä”, sanoo Nokian Renkaiden innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Soini.

37 tykkäystä

Hyvä juttu. Kuulostaa tulevaisuuden renkaalta.
En kuitenkaan lähde juhlimaan tämän takia, vaan valitettavasti tämäkin on business as usual. Pitää kehittää omaa tuotetta, ettei jää kilpailijoista jälkeen.

”Vihreät renkaat”, missä käytetään kierrätysmateriaaleja tai biomateriaaleja raaka-aineena ei ole nyt tai tulevaisuudessa kilpailuetu, vaan markkinoiden/regulaattoreiden vaatimus.

”The reality is, we’re already more than halfway there. A whopping 65%* of the UltraContact NXT are crafted from these eco-friendly materials, and we’re committed to pushing that figure higher. We’re innovating, progressing, and relentlessly pursuing a future where 100% sustainable tyres are the norm, not the exception. This isn’t just the future of tyre manufacturing, it’s the future of our planet.”

Continentalin sanoin; vihreä rengas tulee olemaan normi, ei poikkeus.

Michelinin tavoitteet jättävät heille aikaa, mutta kyllä sielläkin on suunta kohti “vihreitä renkaita”
”Group is committed to using 40% renewable or recycled materials in its tires by 2030, and 100% by 2050.”

Pirellillä on tuotannossa yli 70 % kierrätetystä tai kasvipohjaisesta raaka-aineesta tehdyt renkaat:

19 tykkäystä

Hyvä muistaa pitkä peli eli mitä vastaan Nokian Renkaat valmistautuu kilpailemaan.

Meinaan entistä omaa tehdasta vastaan Pietarissa.

Jonain päivänä Ukrainaan saadaan rauha.

Jonain päivänä venäläiset tuotteet palaavat markkinoille.

Tällöin erittäin kannattavasta Pietarin tehtaasta astutaan EU:n markkinoille.

Kun Eurooppa reguloi tuotteisiinsa ympäristötavotteita ja kierrätysraaka-aineiden välttämättömyys astuu jonain päivänä voimaan, tasoittuu Pietarin tehtaan etu EU:n paikallisiin verrokkeihin nähden.

Sillä lopulta asiakkaat ostavat, halvimmat renkaat, joita pitävät turvallisina.

5 tykkäystä

Ne on nuo Ikon renkaat, joita ne nyt Pietarissa tekevät, varmasti yhtä kuumaa kamaa automaailmassa kuin Abibaksen lenkkarit on urheilukansan keskuudessa.

25 tykkäystä

Kyllä nyt jo myydään kaiken maailman Yartuja,Westlakeja ja Tigareita noin nopeasti katsottuna niin en epäile hetkeäkään että Ikon renkaille ei olisi markkinaa suomessa. Kuinka moni 15” kesärenkaiden ostaja katsoo merkkiä tai ajettavuutta vs hintaa?

3 tykkäystä

Renkaiden Venäläisyys voi olla yksi syy miksi ei kaikki osta?

Itse en ainakaan eläessäni osta Venäläisiä tuotteita. Ryöstetty vielä se tehdas.

28 tykkäystä

On muuten ihmismieli kovin unohtavaista sorttia.

2014 Krimin valloitus, Putin juustot ja Valion ahdinkokin unohtui aika nopeasti yrityksiltä, kun juostiin säästöjen perässä.

Kuluttaja ei ole sen kummempi.

10 tykkäystä

En ole oikeastaan kovinkaan huolissani Venäläisten tuomasta kilpailusta kuluttajamarkkinoille tulevaisuudessa. Venäläisten renkaiden - ja muiden tuotteiden - paluu länsimarkkinoille on varmasti totta jossakin vaiheessa, mutta milloin? Siinä vaiheessa kun Pietarin tehtaan renkaat palaavat Euroopan markkinoille (vuosien vai vuosikymmenien kuluttua?), on hyvä miettiä seuraavia asioita:

  • Onko Pietarin tehtaan infrasta pidetty huolta? Meinaan, se tuotanto luultavasti imetään valtiolle omakustannehintaan sotakoneiston ylläpitämiseksi tänä päivänä ja ylläpito voi olla vähän niin ja näin → Kuinka pitkään edes nykylaitteistot toimivat? Huoltoa voi olla vaikea saada edes rahalla.

  • Onko tuotekehitykseen panostettu? Sitoutunutta porukkaa innovoimassa? Tämän päivän Venäjällä?

  • Raaka-aineen saatavuus, laatu ja valmistuslaitteistot. Useat pakotteet koskevat renkaissa käytettäviä kemikaaleja ja laitteistoja. Paikataanko hyvälaatuiset raaka-aineet sillä, mitä on saatavana, oli se mitä hyvänsä? Onko muuta vaihtoehtoa? Saako uusia koneita, jos vanhat menevät rikki?

Olen melko kohtuullisen varma, että mahdollisesti jo tänä päivänä - saati sitten ehkä vuosikymmenen(?) kuluttua - Pietarista valmistuneet renkaat eivät läpäise voittajana ensimmäistäkään puolueetonta rengastestiä edes halvimpia kiinalaisia renkaita vastaan. Renkaiden kehityksessä mennään sukupolvi varmaan parin vuoden välein ja sitä ei helposti oteta kiinni, jos tuotekehitykseen ei ole aidosti panostettu. Venäjällä se ei ole tällä hetkellä kovin keskeisellä tilalla yrityksissä, kun yritään pysyä lähinnä hengissä sotataloudessa.

Vaikka saisivat myyntiluvan Eurooppaan, niin länsimarkkinoilla kun on valinnanvaraa ja renkaista on kirjaimellisesti ostajan elämä kiinni, niin ostajat (toivon mukaan) katsovat ainakin jonkun testin läpi ennen ostopäätöstä. Nykytahdilla Venäjän teollisuuden itsemurhaa sivusta seuraavana heidän tuottamansa renkaat ovat muutaman vuoden kuluttua luultavasti kuolondonitseja minkä tahansa ajoneuvon alla.

Näin olen tämän Venäjän tehtaan asian ajatellut. Todennäköisesti se ei tule uhkaamaan länsimaisten valmistajien markkinoita sodan päättymisen ja sanktioiden purkamisen jälkeen useaan vuoteen, jos koskaan. Itse asiassa, Venäjän ensimmäiset sanktiot tulivat vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen. Sitä ennen heillä on ollut täysin mahdollista kehittää mitä hyvänsä kilpailemaan länsimarkkinoilla, mutta mitä ovat saaneet kaupaksi täällä? Vodkan lisäksi en tiedä yhtäkään Venäläistä tuotetta, joka myisi länsimarkkinoilla, jos aseita ei oteta lukuun. Ja niidenkin suhteen olen kuullut asiakkailta tyytymätöntä palautetta. Suorituskyky ei vastaa mainostettua.

Venäläinen teknologia ei ole koskaan pystynyt kilpailemaan länsimaissa kuluttajamarkkinoilla. Vain matalan jalostusasteen tuotteet kuten lannoitteet, metallit, öljy, maakaasu ja vodka käyvät kaupaksi. Nokian renkaiden kilpailu tulee nyt länsimaista ja jonkun vuoden kuluttua ehkä myös Kiinasta, kun heidän tuotteensa laatu paranee ja hinnat pysyvät edelleen edullisina.

22 tykkäystä

Tää on ihan sellainen perusjuttu Venäjästä, jota meille aina myydään. En ole käynyt itse Venäjällä ja tarinat vanhoista Neuvostoaikaisista tehtaista, joissa suomalaiset käyvät, noin yleisesti on…

Sanotaanko aika eksoottisia.

On hyvä muistaa, että on eroa perifäärialueelle rakennetulla tehtaalla ja kaupunkiin kuten Pietariin rakennetulla tehtaalla.

Sama se on monissa maissa.

En ole ihan varma, kun pohditaan huoltoseikkoja, tarrausutaanko liikaa muistoon Neuvostoliitosta. Vietnami jäi aikoinaan jälkeen tiukkojen kauppapakotteiden takia, mutta käykö sama nykymaailmassa Venäjälle.

En olisi liian varma asiasta.

Nykyään monille teollisille tuotteille on kiinalainen verrokki, eikä Kiina ole ollut kiinnostunut Ukrainan sodan tilanteesta.

Mitä tulee Venäjän edistyneisyyteen. Jotkut myös kertovat olleensa Pietariin ja Moskovaan matkustettuaan yllättyneitä, miten joka palveluun on joku äppi, miten siistiä ja edistyksellistä keskusta-alueilla on jne.

Sanon tämän vain siksi, ettei kannata tuudittautua ajattelemaan, ettei venäläiset osaisi tehdä kehittää omia tehtaitaan. Vaikka tietenkin meille sitä propagandana syötetään.

11 tykkäystä

Eihän tästä ole kauaa kun jossain oli artikkeli että tuo NR:ltä ryöstetty tehdas ei ole juurikaan lähtenyt lentoon. Enkä usko että ihan äkkiä sieltä renkaita edes tulisi myyntiin eu alueelle

1 tykkäys

Jonkun jutun silloin aikoinaan luin että kuukausikaupalla värkkäsivät että saivat Icon-sivumuotit ja talvirenkaiden nastat eivät ole samoja kuin Nokian käyttämät.
Nää on just näitä juttuja että ku ostat Makitan työkalut ni kenestä vaan voi tulla talonrakentaja ja ku varastat Nokialta rengastehtaan ni osaat automaattisesti tehdä autonrenkaita.

8 tykkäystä

Itse olen kyseisellä tehtaalla viettänyt aikaa erinäisissä projekteissa. Tehtaan automaatioaste on korkea ja tehtaan pyörittäminen vaatii osaamista.

Heillä toki oli osaava organisaatio silloin, kun NR omisti vielä tehtaan ja tuolloin tehdas pyöri aika itsenäisesti.

Tuotannon kehitystyö tehtiin pitkälti Nokialla ja vietiin usein vasta sen jälkeen Venäjälle. Eli paikalliset eivät uutta varsinaisesti itse kehitelleet.

Itse näkisin, että jo keskipitkällä aikavälillä tuotteet ja tuotantomenetelmät jäävät väkisin jälkeen muista kilpailijoista, toki tämä ei liene yllätys.

65 tykkäystä

Hyviä pointteja. Olen samaa mieltä. Tällä hetkellä eletään ajatuksissa, missä Venäjän kanssa ei tehdä yhtään mitään, eikä siellä myöskään osata tehdä mitään. Mutta on tosiaan totta, että mieli muuttuu. Menee pari vuotta, niin jo on nuorisoa, joka ei edes muista koko Ukrainan sotaa. Samahan se on koronankin kanssa. Nyt kätellään ja yskitään niin kuin ennenkin.

Nokian Renkaisiin kuitenkin uskon tässä uudessakin tilanteessa. Tuotekehitys ja kilpailukyky näkyy olevan firman dna:ssa, joten omistan.

6 tykkäystä

Alla oleva viestini menee Nokian Renkaiden aiheen ohitse ja keskittyy Venäläiseen yhteiskuntaan. Laitan sen kuitenkin tähän perusteena se, että Pietarin rengastehdas ei tule olemaan uhka Nokian renkaille tai muille rengasvalmistajille nyt tai tulevaisuudessa.

Eivät Venäläiset yksilöt ole sen tyhmempiä kuin kukaan meistä suomalaisista. Keskeinen argumenttini viestissä lepää Venäläisen yhteiskuntajärjestyksen ja heidän keskinäisen luottamuksensa varassa. Olen viime vuosien aikana lukenut kymmeniä, ellen jopa satoja erilaisia tarinoita, kuinka asiat siellä toimivat. Yleensä sellaisen henkilön kynästä, joka on itse elänyt siellä ja tuntee yhteiskuntansa tavat. Kaikki antavat samanlaisen kuvan Venäjän yhteiskunnasta. Ainoastaan Venäjän oma propaganda kertoo, kuinka he osaavat tehdä kaikkea ja hyvin. Yksittäiset ihmiset kertovat muuta.

Venäjä on komentotalous. Kaikki valuu ylhäältä alaspäin. Menestyminen elämässä riippuu yhteyksistä ja siitä, kenelle voit tehdä asemassasi palveluksia. Menestyminen riippuu paljon vähemmän siitä, kuinka hyvä olet työssäsi. Ja yhteiskunnassa, jossa menestyminen tarkoittaa sitä työtä, jossa on valtion rahaa jaossa, menestyäksesi jonkun toisen täytyy hävitä. Nollasummapeliä useammin kuin ei.

Tämänkaltainen yhteiskunta suosii ajan ja lahjojen käyttämisen suhteiden kultivointiin, sen sijaan, että kehittyisit työssäsi huippuosaajaksi. Vaikka huippuosaajia toki löytyy sieltäkin varmasti joka alalta, niin yhteiskunnan antamat insentiivit elämässä menestymisen eteen ovat kuitenkin toisenlaiset. Akateemista vapautta ei ole, jos kerrot jonkun kuullen asioita, jota joku sinua isompi pamppu ei halua kuulla, niin too bad sinulle.

Alla on hyvä video Elvira Baryltä, jossa hän kuvaa Venäjän teknologista nykytilaa ja alkaa tarinansa Neuvostoliiton ajoilta. Hän käy faktapohjaisesti läpi sitä, mihin raha Venäjällä menee ja millainen vaikutus sillä on asioiden kehitykseen. Hän käy läpi, miten koulutuksen ja tieteen rahoitus, akateeminen vapaus, tutkintojen saaminen ja vallitsevan näkemyksen haastaminen uusilla ajatuksilla toimii ja mitä sillä saadaan aikaan.

Johtopäätös: Pietarin rengastehdas voi olla merkittävä tekijä länsimarkkinoilla vain ja ainoastaan silloin, kun länsimainen taho investoi siihen miljoonia (vai kymmeniä - satoja miljoonia?) rahaa, päivittää teknologian, tuotantometodit ja tuo mukanaan uusimmat reseptit ja raaka-aineet. Kuinka todennäköistä tämä on? Ei sillä aikavälillä, kun itse näen. Mutta voin toki olla väärässäkin. En kirjoita tästä aiheesta tässä ketjussa enempää.

35 tykkäystä

Nokian renkaat pitää CMD:n helmikuussa.

Näköjään CMD pidetään Helsingissä, eikä yritetä niinkään houkutella isoa rahaa Lontoon, New Yorkin tai keski-Euroopan suunnasta. Ymmärtääkseni strategia, taloudelliset tavoitteet jne säilyvät ennallaan ja näitä vain avataan enemmän.

Investointeja on tehty ja kapasiteettia kasvatettu jokaisella maantieteellisellä alueella. Velkaakin on jouduttu ottamaan tuntuvasti, nyt pitäisi vaan tuotannon pyöriä ja tuotteita saatu myytyä loppuasiakkaille.
Eli enää olisi tekemistä vaille valmis. Inderesin ennusteissa liikevaihto kasvaa kyllä kohtuullisesti joka vuosi, mutta parempaankin olisi varaa ja kannattavuus & pääoman tuotto hiipivät ylöspäin tuskastuttavan hitaasti; vasta 2028 ROE > 10 % Inderesin ennusteissa (vielä 2028 ROI vain 8,6 %).
Optimisti voi aina toivoa, että USA investoinnit ovat luoneet hyvän pohjan ja siellä saadaan myytyä ennusteita enemmän ainakin kohtuullisilla marginaaleilla ja pohjoismaissa kuluttajien alakulo viimein hieman helpottaisi ja aurinko paistaisi risukasaan.

Sisäpiirillä on hieman omaa rahaa myös pelissä, enemmänkin voisi olla. (Ps tuo taulukko näyttää 2024 lopun tilanteen ! :man_facepalming: )

18 tykkäystä

Tässä on Raulin kommentit Euroopan uusien autojen myynnistä joulukuussa. :slight_smile:

ACEA:n (European Automobile Manufacturers’ Association) mukaan Euroopan talousalueen uusien autojen myynti oli joulukuussa 8 % vertailukautta enemmän eli 1,2 miljoonaa kappaletta. Markkina on ollut lievällä nousutrendillä koko vuoden 2025 jälkipuoliskon. ACEA:n tilastoissa lukuihin on laskettu Euroopan unioniin ja EFTAan kuuluvien maiden lisäksi myös Iso-Britannia. Pohjoismaissa joulukuun kehitys oli vaihtelevaa, kun Ruotsi laski 9 %, Norja nousi hurjat 160 % ja Suomi laski 12 %. Kommentoimme Suomen lukuja jo aiemmin tässä kommentissa.

10 tykkäystä

Raulin ennakkokommentit, kun Renkaat kertoo tuloksestaan tiistaina 10.2. :slight_smile:

Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liikevoiton paranevan selvästi poikkeuksellisen heikosta vertailukaudesta. Neljäs vuosineljännes on yhtiölle kriittinen, sillä se vastaa ennusteissamme yli puolta koko vuoden oikaistusta liikevoitosta. Tuloksen ohella huomio kiinnittyy yhtiön seuraavana päivänä järjestettävään pääomamarkkinapäivään, jossa odotamme

13 tykkäystä