Mielenkiintoinen artikkeli yhtiöstä, ei varmaan mitään mullistavaa uutta mutta kokoaa yhteen hyvin yhtiön toimintaa ja historiaa. Minulle oli pieni yllätys että BYD ei alun perin tarkoittanut Build Your Dreamsia, vaan oli vain kolmen kiinalaisen merkin ensimmäiset kirjaimet. Markkinointiosasto keksi myöhemmin tuon englanninkielisen sloganin.
Jutun mukaan kiinalainen BYD on ohittanut Teslan monella rintamalla, kuten osakekurssin, myyntivolyymien, kannattavuuden ja markkinoiden luottamuksen suhteen.
Kirjoituksesta tulee ilmi, miten Teslan kysyntä hiipuu, hintaleikkaukset painavat katteita ja Elon Muskin maineongelmat karkottavat asiakkaita. BYD:n vahvuuksia ovat laaja mallisto, teknologia, vakaampi johto ja Kiinan tuki tai ainakin näin jutussa sanotaan.
Ehkä vähän kärjistetty juttu:
Kiina on sähköautoteollisuuden selkeä maailmanjohtaja ja sen merkit vastasivat 62 prosentista globaalista sähköautomyynnistä viime vuonna.
Kiinalaiset valmistajat tarjoavat edullisia autoja, jotka houkuttelevat ostajia eri puolilla maailmaa. Niillä ei kuitenkaan ole pääsyä Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoille korkean tullin sekä tuontikiellon vuoksi. Eurooppa on suhtautunut avoimemmin, mutta on asettanut lisätulleja suojellakseen omaa autoteollisuuttaan.
https://x.com/VoronoiApp/status/1907483028856639826

Tviitissä ollut linkki:
BYD laajentaa Eurooppaan lanseeraamalla premium-merkki Denzan.
Ensimmäinen malli Z9GT, saapuu myymälöihin vuoden 2025 lopulla ja tulee saataville täyssähköisenä sekä myös plug-in-hybridinä. BYD:n kansainvälinen myynti on kasvanut voimakkaasti ja se ohitti Teslan myynnissä vuoden alussa. EU:n tullipaineista huolimatta yhtiö jatkaa laajentumista ja tuo markkinoille myös toisen mallin esim. seitsemänpaikkaisen D9:n.
Avainkohdat
- Kiinalainen sähköautojätti BYD etenee Eurooppaan lanseeraamalla premium-merkkinsä Denzan alueella, huolimatta kasvavista kauppajännitteistä.
- Ensimmäisen mallin, Z9GT:n, on määrä saapua eurooppalaisiin näyttelytiloihin vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä, BYD kertoi keskiviikkona Milanon Brera Design Weekin (Brera Design Week) yhteydessä.
- BYD perusti Denza-brändin alun perin vuonna 2010 Daimler-yhtiön kanssa, joka on nykyisin Mercedes-Benz Group (Mercedes-Benz Group).
Mitenkähän tähän vaikuttaa jos Trump haluaa kieltää Kiinalaisia osakkeita Usan pörsseistä? Itsellä 2012 ostetut BYDDF tikkerillä olevat osakkeet Usa OTC markkinoilta ostettuna.
Löytyy myös toinen BYDDY samalla markkinapaikalla. Hong Kongissa listattuna varmin ostaa jos nyt ostaisi. Saxo Bankin kautta onnistuu. Trumphan “delistasi” China Mobile ja China Telekom osakkeet 2020, syynä kansallinen turvallisuus. Ei olisi ollenkaan mahdotonta, että että tällaiset toimet voivat jatkua ja jopa laajentua.
OTC BYDDF osakkeita ei voi varmaankaan vaihtaa HKEX H osakkeisiin vaikka vastaavat toisiaan. Eli pitäisi myydä pois OTC osakkeet jos pelko että riski Usan markkinapaikassa. Vaikka OTC lista ehkä suojatumpi vai onko sittenkään. Jostain olin lukevinani että tämmöistä uhkailua myös ollut ilmassa. Vaihtaisin heti jos pystyisin ilman myyntivoitto veroseurausta. Jos tällainen puhe tulee laajemmin esille voi olla vaikeampi myydä OTC osakkeita, koska vaihto (likvideetti) pientä. Eli voiko jäädä musta pekka käteen? löytyisikö asiantuntijoita kommentoimaan?
Tässä on ihan mielenkiintoinen juttu heille, jotka ovat BYDistä kiinnostuneita. Toistaiseksi ei ole muurin takana ja jutun lukee parissa minuutissa. ![]()
BYD ei ole lainkaan Yhdysvaltain markkinoilla, sillä Trump asetti Kiinan autotuonnille korotettuja tullimaksuja jo ensimmäisellä kaudellaan. Amerikasta pois jäämistä pidettiin aiemmin BYD:n heikkoutena, mutta nyt siitä on tullut vahvuus: korotetut tariffit eivät yhtiöön vaikuta.
Musk on aina uutinen. BYD:n perustaja, kemistitaustainen Wang Chuanfu , ei pidä meteliä itsestään. Chuanfun pidättyväisyys on nykytilanteessa BYD:lle silkka etu.
BYD:n Brasilian laajentuminen tarjoaa suuria kasvumahdollisuuksia yhtiölle.
Kuitenkin työolosuhderiski, rakennustöiden viivästykset ja paikallisten työntekijöiden vaatimukset voivat vaikuttaa negatiivisesti, mutta BYD:n ennestään vahva markkina-asema ja Brasilian sähköautomyynnin kasvu ovat suurina plussina riskien vastapainona.
Kiinalainen CATL, joka on maailman suurin sähköautojen akkuvalmistaja esitteli uuden Shenxing-akun, joka lisää jopa 520 km ajomatkaa viiden minuutin latauksella.
Tämä ylittää kilpailija BYD:n tuoreet saavutukset ja jättää länsimaiset toimijat taakseen. CATL julkisti myös maailman ensimmäisen massatuotetun natriumioniakun, joka kestää äärilämpötiloja ja vähentää myös litiumin tarvetta.
BYD on kasvatti merkittävästi nettovoittoaan vuoden ekal kvartaalilla verrattuna edelliseen vuoteen. Yhtiö oli tosin itsekin arvioinut tuloksensa hyvälle tasolle.
Liikevaihto kasvoi myös huomattavasti, vaikka kasvu oli hieman hitaampaa kuin edellisellä vuosineljänneksellä. BYD on käynnistänyt hintakilpailun “älykkäillä sähköautoilla” tarjoamalla kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä vakiona, mikä on saanut kilpailijatkin vastaamaan vastaavilla edullisilla älyautoilla.
Tämä aggressiivinen markkinointistrategia on vahvistanut BYD:n markkinaosuutta kotimaassaan, joka on maailman suurin automarkkina. Samalla jotkut perinteiset autonvalmistajat ovat menettäneet markkinaosuuttaan Kiinassa.
Yhtiö pyrkii nyt laajentamaan vientiään kotimarkkinoiden ulkopuolelle.
On vähän rasittava etsiä välillä tästä yhtiöstä tietoa. ![]()
https://x.com/ftr_investors/status/1915721375341215947
Tässä on SalkunRakentajassa asiaa BYDistä. ![]()
BYD on nyt Ison-Britannian nopeimmin kasvava automerkki. Yhtiö kasvatti myyntiään 658 prosenttia ja myi yli 8 700 autoa vuonna 2024. Vielä vaikuttavampaa on, että BYD myi Isossa-Britanniassa vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin koko vuonna 2024 yhteensä.
Alaotsikot:
- BYD kasvaa räjähdysmäisesti
- Markkinatilanne ei selitä Teslan ahdinkoa
- BYD:n strateginen laajentuminen
- BYD uhkaa Teslan johtoasemaa Euroopassa
- Teslan ja BYD:n kasvustrategiat poikkeavat toisistaan
BYDin osakkeet laskivat reippaasti sen jälkeen, kun yhtiö ilmoitti laskevansa 22 sähkö- ja hybridimallinsa hintoja kesäkuun loppuun asti.
Hintojen lasku sai myös muiden kiinalaisten autovalmistajien kurssit laskemaan. Citi arvioi hinnanalennusten kuitenkin kasvattavan myyntiä vahvasti.
Kiinalaisten autofirmojen (BYD ja Dongfeng mainittu) myyntidata pelkkää höttöä? Reutersin reportaashi linkin takana: Exclusive: China regulator summons automakers to discuss 'zero-mileage' used car sales | Reuters
Mitäköhän tapahtui BYDin osakkeelle? Tapahtumissa näkyi rahastoanti, osakkeen arvo suli.
Kiitos! Ihmeellisen kova reaktio. Avauksesta alas ja sitten kova nousu.
Ovatko muut saaneet rahastoannin osakkeet? Tai onko kokemusta kuinka kauan kestää ennen kuin ovat arvo-osuustilillä?
29.7.2025 on maksupäivä ainakin Degiron palvelussa olevan tiedotteen mukaan.
Reutersilta:
BYD on hidastanut tuotanto- ja laajentumisvauhtiaan viime kuukausina vähentämällä työvuoroja joillakin Kiinan tehtailla ja lykkäämällä suunnitelmia uusien tuotantolinjojen lisäämiseksi.
Päätökset ovat merkki siitä, että BYD:n vahva myynnin kasvu viime parin vuoden aikana, joka ajoi sen ohittamaan Teslan maailman suurimpana sähköautovalmistajana, saattaa hidastua, sillä yritys kamppailee kasvavan varaston kanssa, vaikka se on tarjonnut merkittäviä hinnanalennuksia Kiinan automarkkinoilla.
BYD on perunut yövuoroja ja vähentänyt tuotantoa ainakin kolmanneksella kapasiteetistaan joillakin tehtaillaan. Toimenpiteet otettiin käyttöön ainakin neljällä tehtaalla, ja BYD oli myös keskeyttänyt suunnitelmia uusien tuotantolinjojen perustamiseksi.
Kiinan autovalmistajien liiton tiedot osoittivat, että BYD:n tuotannon kasvu oli hidastunut huhtikuussa 13 prosenttiin ja toukokuussa 0,2 prosenttiin vuodentakaiseen verrattuna. Molemmat kasvuluvut olivat hitain sitten helmikuun 2024, jolloin tehtaan toiminta häiriintyi viikon mittaisen kiinalaisen uudenvuoden loman vuoksi.
BYD alkoi kasvattaa kuukausittaista tuotantoaan vuodesta 2023 lähtien. Suunta on kuitenkin muuttunut tänä vuonna, ja huhti- ja toukokuun keskimääräinen tuotanto oli 29 prosenttia pienempi kuin vuoden 2024 neljännellä neljänneksellä.
BYD hintakannustimet, jolla halvimman mallin hinta painettiin 55 800 juaniin (7 800 dollaria), piristi myyntiä, mutta kilpailijat tekivät perässä uusia hinnanalennuksia.
Kiinan autokauppiaiden yhdistyksen toukokuussa tekemän tutkimuksen mukaan BYD-jälleenmyyjillä oli keskimäärin 3,21 kuukauden varastot, mikä on korkein määrä kaikista Kiinan tuotemerkeistä, kun taas koko toimialan varastotaso oli 1,38 kuukautta. Itäisessä Shandongin maakunnassa sijaitseva suuri BYD-jälleenmyyjä on lopettanut toimintansa, ja ainakin 20 sen myymälää on hylätty tai suljettu, valtion omistama media kertoi viime kuussa.
Varastotasojen kasvaessa Kiinan autokauppiaiden kauppakamari kehotti kesäkuun alussa autonvalmistajia lopettamaan liian monien autojen myymisen jälleenmyyjille ja asettamaan “kohtuullisia” tuotantotavoitteita myyntisuoritusten perusteella. Kiinalaiset autoliikkeet kehottivat maanantaina autonvalmistajia maksamaan kannustimet 30 päivän kuluessa taloudellisten paineiden lievittämiseksi. Autonvalmistajat hakevat yhä enemmän kasvua ulkomailta ja
kasvava hintakilpailu on saanut Kiinan sääntelyviranomaiset viime kuukausina lisäämään autoteollisuuden valvontaansa.
Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana BYD myi 1,76 miljoonaa ajoneuvoa, joista noin 20 prosenttia meni vientiin.
BYDillä on aavistuksen erilainen tahti kuin Muskin Teslalla.
https://x.com/EconomyApp/status/1940832917460340814










