UЅΑ-tråden (tidigare namn Presidentvalet i UЅΑ 2024)

Pientä pohdintaa USA:n seuraavien presidentinvaalien ennakkoasetelmista näin 2,5 vuotta ennen vaaleja. Kaikki arviot ovat omaa mutuiluani. Olen seurannut USA:n politiikkaa innokkaasti vuodesta 2000, mutta ei minulla ole mitään asiaan liittyvää koulutusta enkä ole meritoitunut asiantuntija, joten spekulointeihini on syytä suhtautua varauksella. Faktat pyrin tsekkaamaan, mutta aina niihinkin voi virheitä jäädä, korjatkaa ihmeessä jos löytyy.

Vedonlyöntimarkkina

Lähdetään liikkeelle vedonlyöntimarkkinan näkemyksestä, joka antaa politiikassa usein hyvää osviittaa todennäköisyyksistä. Betfair on vedonlyöntipörssi, jossa edellisten vaalien pääkohde (kumpi saa enemmän valitsijamiehiä vaaleissa) nousi murskaavasti firman historian suurivaihtoisimmaksi kohteeksi kahden miljardin vaihdolla. Päivää ennen vaaleja Betfairin ja ylipäätään vedonlyöntimaailman konsensus oli, että Bidenilla on noin 60% mahdollisuus voittaa. Samaan aikaan planeetan kovin politiikkaan keskittynyt data-analyysi (https://fivethirtyeight.com/) antoi Bidenille 90% mahdollisuuden. Heillä oli osavaltioittain mukana kaikki mahdolliset gallupit luotettavuuden mukaisilla painoilla, joihin he olivat tehneet aiempien vaalien kokemusten pohjalta tarpeellisia säätöjä (Trumpin kannattajat vastaavat esimerkiksi harvemmin puhelimeen kuin väestö keskimäärin), ja simuloivat vaalit kymmeniä tuhansia kertoja. Vaaleissa on aina paljon muuttujia; millainen sää on missäkin päin kriittisiä osavaltioita, missä on flunssaepidemia, ja niin edelleen. Riittävä määrä simulointeja sulauttaa kohinasta odotusarvon, joka heidän trackillaan on mielestäni paras arvio ehdokkaiden mahdollisuuksista.

No miten ihmeessä on mahdollista, että miljardiluokan kohteessa kertoimet poikkesivat näin rajusti kovan luokan data-analyysistä? Nähdäkseni kyse oli Trumpin edellisten viiden vuoden aikana luomasta, USA:ssa lähes ainutlaatuisesta kultista, jossa kymmenet miljoonat ydinkannattajat näkivät hänet messiaanisena hahmona, joka ei vain voi hävitä. Hän on Jumalan valitsema ja siunaama johtaja, joka tekee Amerikasta jälleen suuren. Vaalien vedonlyönnissä tällaisilta ihmisiltä löytyi taskusta loputon määrä rahaa pitämään Trump räikeän yliarvostettuna ehdokkaana aina vaalipäivän aattoon asti. Vaalipäivän jälkeen ilmiö sai vielä paljon absurdimmat mittasuhteet. Neljä päivää vaalien jälkeen kaikki mediatalot Foxia myöten julistivat Bidenin vaalien voittajaksi. Joissakin osavaltioissa ääntenlasku oli yhä kesken, mutta objektiivisesti Biden oli tuolloin vähintään 99,9% varma voittaja. Betfairin pääkohde oli kuitenkin edelleen auki ja sinne tulvi lisää rahaa kymmeniä miljoonia päivässä. Tuossa vaiheessa iso massa Trumpin kannattajia halusi ehdottomasti lyödä Trumpia kertoimella 12. Päivä päivältä Bidenin voitto varmistui yhä enemmän, mutta vielä kuukausi vaalien jälkeen kohde oli auki ja luupäistä Trump-rahaa virtasi kankkulan kaivoon. Kohteessa ei edes ollut sellaista takaporttia, että Trump kaappaisi jotenkin vallan, vaan kyse oli valitsijamiehistä, jotka sitten joulukuun puolivälissä virallisesti äänestivät Bidenin presidentiksi.

Tämän pohjalta vedonlyöntikertoimiin pitää suhtautua hieman skeptisesti; Trump-kultti elää, ja voi kysyä, millaiset ihmiset laittavat rahojaan homehtumaan vedonlyöntikohteeseen 2,5 vuoden ajaksi, kun sinä aikana niille voi saada jo ihan oikeaa korkoa vaikka valtion parivuotisista bondeista, puhumattakaan kaikista mahdollisuuksista muissa sijoitusluokissa. Ehkäpä sellaiset jotka eivät ajattele vaan lyövät fanittamaansa ehdokasta?

Kertoimet nyt:

Ja tässä vielä Paf, jolla on samat kertoimet usean isomman firman kanssa (jotka luonnollisesti säätävät kertoimia sen mukaan miten kohdetta pelataan):

Trumpin krooninen yliarvostus huomioden ykkössuosikki tällä hetkellä saattaa hyvinkin siis olla jo Floridan kuvernööri DeSantis. Trump niukasti kakkosena ennen Bidenia. Jos Sleepy Joe luopuu ehdokkuudesta, Demokraattien kärkiehdokkaina pidetään melko tasaväkisesti varapresidentti Harrisia ja Kalifornian kuvernööri Newsomia.

Stable Genius

Kun Donald Trump ilmoitti kesäkuussa 2015 — poikkeuksellisen myöhään perinteisten, varteenotettavien ehdokkaiden mittapuulla — asettuvansa ehdolle, hän ampaisi gallupeissa heti republikaaniehdokkaiden ylivoimaiseen kärkeen. Republikaanikannattajien silmissä hän oli Amerikan kiinteistömaailman kuningas ja The Apprentice -ohjelman kova ja presidentillinen pomo, joka miettii hetken, kutsuu tiimin kokoon ja tekee oivaltavan bisnespäätöksen.

Jokainen itseään kunnioittava politiikan analyytikko kuittasi hänet vitsiehdokkaaksi jolla ei tule olemaan minkäänlaista mahdollisuutta ehdokkuuteen. Republikaanieliitti ja Fox News suhtautuivat häneen avoimen kielteisesti. Kun häneltä ensimmäisessä esivaaliväittelyssä elokuussa -15 tivattiin, tukeeko hän republikaanien ehdokasta jos ei itse tule valituksi, hän ei suostunut kertomaan, ja sai republikaaniyleisöltä valtavat buuaukset. Buuailuja tuli syksyllä -15 paljon. Aina uudestaan Trump sanoi jotain käsittämättömän törkeää, aina puhuvat päät totesivat että viimeistään tämä on kuolinisku hänen kampanjalleen, mutta gallupkärki ei koskaan taittunut. Vielä elokuun -16 puoluekokouksen alla puolueessa oli paljon ristivetoa, ja jotkut puolueen klikit halusivat vaihtaa ehdokasta vielä kuukausi ennen vaaleja kun Washingon Post julkaisi äänitteen, jossa Trump kertoi kourivansa rutiininomaisesti naisia.

Yllättäen Trump voitti, ja puolue alkoi lopulta yhdistyä hänen taakseen. Fox News otti hänet nopeasti omakseen. Presidenttinä hän oli loputtoman turbulenssin keskellä, mutta pörssi nousi, taloudella meni hyvin, ja hän pääsi onnekkaasti nimittämään kaksi korkeimman oikeuden tuomaria (ja vielä kolmannen ihan -20 vaalien aattona). Puolueen sisällä kaikki soraäänet hiljenivät joko vapaaehtoisesti tai viimeistään kovalla häirinnällä, ja lopulta Trump saavutti kliimaksin 4.2.2020 pitäessään vuosittaisen State of the Union -puheen. Hänestä oli tullut yhtä kuin Republikaaninen puolue, tuki oli lähes yksimielistä ja voimakkaan intohimoista. Kaikki kohut ja virkarikossyyte oli selätetty, talous oli loistavassa tikissä ja Trump ehdottomasti suurena suosikkina matkalla kohti jatkokautta. Kansakunnan tilaa on kuuntelemassa sekä kongressi etä senaatti, ja tunnelma oli tuolloin republikaanien luomana herätyskokousmainen. Kyseessä oli hyvin arvokas tapahtuma, mutta republikaanit yltyivät huutamaan seisaallaan ”Four more years!” Sitten tuli korona, ongelma jonka hoito ei istunut Trumpin vahvuuksiin ja joka maksoi hänelle jatkokauden.

Trumpin toimintaa ohjaa pieni joukko nuoruudessa selkäytimeen syöpyneitä oppeja.

  • Puhu simppelillä, lapsen tasolla olevalla sanavarastolla, ja käytä yksinkertaista kielioppia. Tämä on populismissa tyypillistä ja tulee Trumpilta luonnostaan. Vaikka Suomessa on laadukas peruskoulu, täälläkin on paljon ihmisiä joiden on vaikeaa seurata poliitikkojen ja A-studion asiantuntijoiden puhetta. USA:ssa ongelma on paljon pahempi. On vaieka myöntää itselleen että sivistystaso ei riitä normaalin poliitikon ymmärtämiseen, ja seurauksena on pahaa oloa ja vihaa. Trumpin puhetta ymmärtää jokainen.
  • Ole liki rajattoman optimistinen ja luota vaistoihisi. Syksyllä 2016 Clinton keskeytti kampanjan päiviksi valmistautuakseen tiiminsä ja harjoitusvastuksien kanssa ensimmäiseen väittelyyn, joka on vaalivuosina TV-vuoden toiseksi katsotuin ohjelma Super Bowlin jälkeen. Trump jatkoi kampanjointia pilkaten Clintonin breikkiä, eikä valmistautunut millään tavalla. Jollain perverssillä tavalla minun on pakko ihailla sitä, että joku voi täysin pystymetsästä kävellä tilanteeseen, jossa paineet ovat kovemmat kuin ehkä millään muulla areenalla.
  • Jos joku hyökkää kimppuun, älä puolustaudu passiivisesti vaan iske täysillä vastapalloon. Tähän on vaikea poimia yksittäisiä esimerkkejä, koska Trump toteuttaa tätä koko ajan, se on kuin hengittämistä.
  • Jos olet pidempiaikaisessa konfliktissa, sen ratkettua julistaudu voittajaksi, oli lopputulos mikä hyvänsä. Trump on voittanut kaikki häviämänsä oikeusjutut, hänen kaikki konkurssinsa olivat menestyksiä, hän voitti ne republikaanien esivaalit jotka hävisi, hän sai 2016 vaaleissa enemmän laillisia ääniä kuin Clinton, ja lopulta, frankly, hän voitti vuoden 2020 presidentinvaalit. Hän on voittaja, se on keskeisin osa hänen brändiään. Hän voittaa aina, hän on paras kaikessa.

Lopulta Trumpin erottaa muista vielä yksi, vaikeasti määriteltävä X-factor. Miksi ihmiset pelaavat hedelmäpelejä ja saavat pienen mielihyväryöpyn havaitessaan että some-kanavaan on tullut jokin viesti tai merkintä, jotain yllätyksellistä? Ihmiset koukuttuvat satunnaisiin palkintoihin. Aina kun Trump alkaa puhua, ihmiset saavat tuon dopamiinipiikin, koska Trump voi sanoa mitä tahansa. Jotain joka päätyy heti uutisiin. Hän on täysin arvaamaton ja vastustamattoman viihdyttävä, mikä tekee hänestä magneettisen. Syksyllä -16 joku kommentaattori huomautti, että Clinton johtaa gallupeita, mutta 90% mediahuomiosta on koko ajan Trumpissa. Koko kautensa Trump hallitsi mediailmatilaa ennenkuulumattomalla tavalla. Hän oli repivän ristiriitainen, mutta kiistatta maailman valovoimaisin politiikan supertähti, jotain joka on mahdollista vain Amerikassa.

Bidenin astuttua valtaan mylly Trumpin ympärillä on hiljentynyt. Hän on poissa valtasomesta, vuotojen perusteella pitkästyneenä Mar-a-Lagossa. Demokraatit etsivät savuavaa asetta hänen toimistaan 6.1., mutta tuskin pystyvät fyysisesti estämään häntä tavoittelemasta presidenttiyttä. Kaikki sisäpiirikommentit viittavat hänen lähtevän kisaan. Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi halunnut jo nyt kesällä julkaista ehdokkuuden, mutta avustajat yrittävät estää sen ainakin välivaaleihin asti.

Floridan unelmavävy

Harmikseen Donald Trump ei ole välttämättä asuinpaikkansa suosituin poliitikko. Ron DeSantis on 43-vuotias Floridan ensimmäisen kauden kuvernööri. Hän valmistui juristiksi Yalesta ja Harvardista, värväytyi armeijaan, palveli laivaston luutnanttina Irakissa vuonna 2007, ja pääsi kongressiin vuonna 2012. Siellä hän löysi nopeasti aatetovereita puolueen oikean laidan Teekutsuliikkeestä, ja oli alkuvuodesta 2015 perustamassa ”Vapauden toimikuntaa”, republikaanisten kongressiedustajien kerhoa jonka tavoitteena oli viedä puoluetta enemmän oikealle. Loppuvuodesta 2018 hän tavoitteli Trumpin vahvalla tuella Floridan kuvernöörin paikkaa. Vaalimainoksissaan DeSantis nähtiin opettamassa pienelle, MAGA-paitaan puetulle lapselleen, miten rakennetaan muuri. Haastattelussa häneltä kysyttiin, onko mitään kysymystä jossa hän olisi eri linjoilla kuin Trump. Ei ollut. Hän voitti tarkistuslaskennan jälkeen vastaehdokkaansa 0,4% erolla. Kommentaattorit pitivät tätä uutena osoituksena Trumpin kasvavasta kuninkaantekijän asemasta tärkeissä vaa’ankieli-osavaltioissa. DeSantis nousi kuvernööriksi leimallisesti Trumpin oppipoikana, an apprentice.

Kuvernöörinä DeSantis on luonnollisesti pyrkinyt ajamaan konservatiivista politiikkaa. Hän kannattaa veronalennuksia, sosiaalietuuksien karsimista ja vapaata aseenakanto-oikeutta (hänellä on paras mahdollinen A+ arvosana Kansalliselta kivääriyhdistykseltä). Hän vastustaa aborttia, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja koronarajoituksia. Näistä nimenomaan koronavääntö Bidenin kanssa viime vuonna viimeistään nosti hänet maan valovoimaisimmaksi nuoreksi republikaanipoliitikoksi. Hän edustaa kaikkea sitä mitä hyvin oikealle 2000-luvun mittaan lipunut republikaanieliitti voi toivoa; kaikki oikeat kannat, loistelias tausta, edustava kiiltokuvaperhe, vastustaa tarmokkaasti pahan liittovaltion aikeita puuttua kansalaisten asioihin, heidän vapauden tavoitteluunsa vaikka sitten koronan keskellä. Hän vaikuttaa liki täydelliseltä paketilta. Liikkuvillekin äänestäjille hänellä on jotain mihin tarttua; ympäristökysymyksissä hänen nuoruutensa näkyy niin ettei hän ole ihan hiilenmusta republikaani. Mutta uskaltaako hän haastaa The Donaldin, ja jos haastaa, onko hänellä mahdollisuuksia?

Let’s get this fucking party started

Vielä viime syksynä DeSantis viittasi presidenttiehdokkuus-uteluihin kintaalla ja piti höpöpuheena, korostaen keskittyvänsä vain uudelleenvalintaansa Floridassa. Sittemmin hän on rikkonut ennätyksiä varainkeruussa kuvernöörikamppailuun, joka käydään alkavana syksynä. Rahaa tulvii niin paljon että vaikka hän hamuaa murskavoittoa kalliilla kampanjalla, hän tuskin tulee käyttämään paljon yli puolia kaikista kerätyistä varoista. Rahaa tulee niin kovan profiilin republikaanilahjoittajilta kuin ruohonjuuritasoltakin. Periaatteessa osavaltion kampanjaan kerättyjä varoja ei saisi käyttää liittovaltiotasolla, mutta tähän on porsaanreikiä ja hiljattaisia ennakkotapauksia. DeSantis ei ole pyytänyt Trumpilta mitään tukea uudelleenvalintaan, eikä enää vastaa mitään presidenttikysymyksiin.

Gallupeissa DeSantis on vielä hyvin kaukana Trumpista. Kun republikaaneilta kysytään, kumman nämä mieluummin näkisivät puolueen ehdokkaana, tyypillinen tulos on Trump 50%, DeSantis 25%, en osaa sanoa tms. 25%. Ero vaikuttaa valtavalta, mutta kannattaa muistaa, että Trump oli vielä hiljattain presidentti, kun taas DeSantis on hänen 43-vuotias oppilaansa, ensimmäisen kauden kuvernööri. Tammikuussa 2024 tämä on 45-vuotias toisen kauden kuvernööri, Trump taas on tuolloin vanhentunut 77-vuotiaaksi. Vielä merkittävämpää on, että Trumpia ja DeSantisia ei ole tietenkään koskaan nähty samalla väittelylavalla. Heidän tällä hetkellä täysin eritasoiset profiilinsa tasoittuisivat sillä hetkellä kun näin ensimmäistä kertaa tapahtuisi, todennäköisesti vuoden päästä elokuussa. DeSantisin trendi on jo nyt nouseva.

Vaarallisinta Trumpin kannalta on, että hänen kannattajansa todella pitävät DeSantisista. En ole nähnyt Trump-twitterissä juuri poikkipuolista sanaa DeSantisista, vaan mantrana on, että parivaljakko Trump-DeSantis 2024-2028, DeSantis 2028-2036. Vain näin maan asiat saadaan sementoitua kuntoon niin että demsit eivät ihan heti pilaa perintöä.

Sitä mukaa kun DeSantis on edes ilmestynyt presidenttigallupeihin ja alkanut saada niissä jonkinlaista kannatusta, Trumpin suhtautuminen entiseen suojattiinsa on alkanut muuttua kalseammaksi. Trumpin mukaan DeSantis ei olisi mitään ilman häntä. Kärsimätön Trump ei meinaa enää kestää asemasotaa, vaan haluaa temmata aloitteen käsiinsä asettumalla ensimmäisenä ehdolle.

Veikkaan että kun Trump luultavasti juuri Floridassa julkistaa ehdokkuuden, hän rakentaa asetelman niin kuin hän olisi puolueen istuva presidentti hakemassa jatkokautta. Tuolloinhan kirjoittamaton sääntö on että presidenttiä ei haasteta. Trump vaatii heti koko puoluetta asettumaan taakseen, joko olet lojaali tai petturi. Minkäänlaiselle esivaalikamppailulle ei ole tarvetta, ehdokas naulataan nyt heti.

Milloin ilmoitusta on lupa odottaa? Ehkä todennäköisin ja Trumpin avustajien mielestä turvallisin vaihtoehto olisi odottaa ainakin välivaalien yli joulu-tammikuuhun. Mikäli DeSantis jatkaa nousuaan gallupeissa ja hänen ehdokkuudestaan puhutaan yhä enemmän, Trump ei välttämättä kestä odottaa, vaan asettuu härskisti ehdolle kesken välivaalikamppailun, pyrkien ottamaan Floridan ilmatilan haltuun ja leimaten niin DeSantisin kuin puolueen voiton omaksi ansiokseen.

On tietenkin hyvin dramaattista kuulla DeSantisin lausunto Trumpin ehdokkuuteen. Mikäli Trump julkistaisi sen kesken välivaalikamppailun, DeSantisin olisi helpohkoa todeta keskittyvänsä nyt täysillä uudelleenvalintaansa. Jos Donald malttaa odottaa tammikuuhun, DeSantisin on pakko kommentoida asiaa. Ensimmäinen, antiklimaattinen vaihtoehto on, että hän yllättäen asettuu suoraan kannattamaan Trumpia. Heillä on jonkinlainen diili jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa on varma varapresidenttiehdokkaan paikka tai muuta kivaa. Tämä on mahdollista, mutta en pidä todennäköisenä. Jos haluaa politiikassa huipulle, vieläpä USA:ssa, on pakko olla ainakin jossain määrin narsistinen, jopa psykopaattinen tappajaluonne. Poliittinen eläin joka elää vallasta. Eläin joka haistelee ilmassa väreilevää momentumia, ja jos sitä on niin paksulti että veitsellä voisi leikata, on pakko iskeä. Toista mahdollisuutta ei välttämättä tule. DeSantis on tällä kierroksella isossa nosteessa. Huippuälykkäänä miehenä hän ymmärtää, että Trump luultavasti tärvelisi liikkeen toisen kauden aikana ja DeSantis varsinkin varapresidenttinä uppoaisi laivan mukana.

Uskon siis että DeSantis lähtee kisaan, mutta ei halua kertoa sitä yhtä aikaisin kuin Trump. Jää nähtäväksi, millä sanamuodoilla hän pyrkii pitämään kynttiläänsä vielä muutaman kuukauden vakan alla, vai tuleeko lausunnossa jo vahva vihje. Sitten jos/kun hän virallisesti lähtee kisaan vaikkapa ensi huhtikuussa, kampanjan viesti voisi mutuiluni perusteella rakentua tulevaisuuteen katsomisen pohjalle. Biden on pilannut maan monin tavoin, nyt on aika kääriä hihat ja alkaa tuoreilla, energisillä käsillä korjaamaan vahinkoa ja tekemään Amerikasta jälleen se maa jonka perustajaisät visioivat. Rivien välissä viestinä olisi, että kukaan ei enää halua kuulla vanhan ukon tourette-hokemaa varastetuista vaaleista. Mitenkään suoraan DeSantis ei halua alkaa Trumpia alkuvaiheessa kritisoida, se olisi liian vaarallista.

Trumpilla ei yleensä ole mitään kummempaa strategiaa, hän reagoi ärsykkeisiin aiemmin mainitulla työkalupakilla. DeSantisin ehdokkuus olisi hänelle jo itsessään vakava arvovaltatappio, hyökkäys hänen auktoriteettiaan vastaan. Alkaako loka lentää avustajien vastustuksesta huolimatta heti, ja jos alkaa, miten Trumpin kannattajat reagoivat? Kääntyvätkö he Johtajan käskystä kuuliaisesti DeSantisia vastaan, vai alkaako kultin pohja hiljalleen lahota? Aivan kuten koronapandemia helmi-maaliskuussa 2020, kysymys oikeasta lähestymistavasta vaarallista DeSantisia vastaan on hyvin kompleksinen ongelma, jota pitäisi rauhassa malttaa analysoida eri puolilta, käydä avointa keskustelua, kuunnella ja luottaa asiantuntijoita (tässä tapauksessa vähiten tylsää kynää siitä penaalista Trumpin poliittisia neuvonantajia jotka vielä kyydissä ovat). Näin tuskin tapahtuu. Perustaako laumaa johtava gorilla työryhmän, jos kesken sen unia joku nuori uros puree sitä kivekseen?

Jos DeSantis alkaa päästä niskan päälle alkuvuodesta 2024, on kiinnostavaa seurata, pyrkiikö Trump tuhoamaan koko puolueen siinä määrin kuin pystyy. Ovatko kaikki republikaanien sisäiset prosessit korruptoituneita, onko käynnissä RINOjen salaliitto Trumpia vastaan? Hirveän vaikeaa arvioida. Joka tapauksessa ennennäkemätön sirkus lienee luvassa jos molemmat ovat ehdolla. Tällä hetkellä on vaikea nähdä että kukaan muu iskisi kiilaa kisaan, mutta toki isoja yllätyksiä on aiemminkin nähty. Kesällä 2006 tuskin juuri kukaan osasi nähdä että chicagolainen paikallispoliitikko, senaattiin ensimmäistä kertaa pyrkivä Barack Obama — olkoonkin että oli noussut valtakunnanjulkisuuteen puheellaan demokraattien puolukokouksessa kahta vuotta aiemmin — olisi edes mukana kisassa, saati että voittaisi. Kesällä 2014 kukaan ei ajatellut Trumpia edes vitsiehdokkaana, hän oli flirttaillut sillä niin usein että oli jo sutta huutava poika. Eikä kesällä 2018 tietenkään tiedetty että pandemia myllää asetelmat. Juuri siksi tuli mieleen kirjoittaa tällaista alustavaa, luultavasti koomisen vääräksi osoittautuvaa pohdintaa näin aikaisin. Syksyllä 2024 tämä on heikko ääni kaukaa menneisyydestä, ajalta jolloin ei vielä lainkaan tiedetty, mitkä yllättävät käänteet odottavat.

Tähän oli tarkoitus tulla vielä sepustukset demokraattien asetelmista, mutta se jääköön johonkin myöhempään kertaan.

220 gillningar

Tack för den intressanta bakgrunden. Själv brukar jag inte vakna upp till det amerikanska presidentvalet förrän precis före valet. Då missar jag mycket av det som redan har hänt. Jag ser fram emot nästa del av din artikel.

13 gillningar

Otroligt bra text. Att du dessutom använde spelodds gjorde det ännu mer slagkraftigt, jag var redan övertygad vid “Stable genius”. Den här killen måste jag följa så jag inte missar en demokratskrivelse av misstag.

6 gillningar

Tack båda, kul att höra att ni tyckte att det var intressant.

I den demokratiska tävlingen kommer nog inget att hända förrän Biden berättar om sina avsikter någon gång nästa vår. Det är förstås intressant att fundera över vilket beslut det blir, han kommer förmodligen inte att ställa upp och då börjar tävlingen.

Angående den republikanska tävlingen hittade jag ett nytt tecken på Fox’s (eller snarare Murdochs) och Trumps svalnande relationer:

Laura Ingraham är, tillsammans med Tucker Carlson, en av Fox News’ mest lysande och skarptungade kommentatorer, som naturligtvis var hundraprocentigt bakom Trump hela säsongen. Jag har sällan sett henne lika hjärtlig som när hon välkomnade DeSantis samtidigt som Trumps rally hade börjat, i klippet vid 1:10.

En annan konservativ media som ägs av Murdoch, New York Post, kritiserade Trump skoningslöst för några dagar sedan:

15 gillningar

Bra öppning, @Kale-possu!

Jag är själv helt amatör när det gäller att analysera USA:s presidentval, men jag såg nyss detta:

https://twitter.com/MikaHentunen/status/1554163565334069250?s=20&t=fSjcPgxlYZJ8UQ16s_vpjQ

Håller Trump på att förlora “face time” till sina rivaler redan innan han officiellt meddelat att han ställer upp i loppet?

16 gillningar

Ett helt fantastiskt första inlägg!

Hos Unibet är oddsen för republikanernas kandidater nu 2.00 för Trump och 2.75 för DeSantis.

4 gillningar

Jag håller med andra, det var trevlig läsning det där öppningsinlägget, även om det traditionellt inte har varit ett ämne som intresserat mig så mycket. Nu började det intressera!

5 gillningar

Demokraternas förhandsfavoriter, Del 1/3: Historiska betraktelser

Det största en politiskt ambitiös person född i USA kan uppnå är naturligtvis presidentskapet. Man strävar oftast efter att stanna i ämbetet så länge som möjligt; vanligtvis har endast två-terminsregeln, ett valnederlag eller ett attentat avslutat arbetet. Frivilligt avstående har varit sällsynt och har tenderat att betraktas som ett tecken på svaghet.

Förmodligen kommer Joe Biden nästa vår att meddela att han avstår från att söka en andra mandatperiod. Beslutet kommer att vara svårt för den hårdnackade irländskättade gatuskurken. Före Biden har USA haft 45 presidenter. Hur många av dem har överhuvudtaget frivilligt avstått från ämbetet?

Den senaste ”frivilliga” avhopparen är Richard Nixon, som avgick mitt under sin andra mandatperiod 1974 i samband med Watergate-skandalen. Frivilligheten är dock här helt teoretisk, eftersom han avgick först efter att hans eget republikanska parti vänt sig mot honom och därmed med all säkerhet skulle ha fått sparken senare i senaten.

Innan vi går över till de faktiska avhopparna måste det nämnas att det först runt 1950-talet skrevs in i konstitutionen att en president endast kan sitta två fulla mandatperioder. Om han har kommit till ämbetet från vicepresidentposten så att en stump-period har varit kvar i mindre än två år, har han rätt att därefter söka ytterligare två fulla mandatperioder.

Principen om två mandatperioder har dock, baserat på grundarnas dundrande, varit en de facto-regel från början. Både George Washington och Thomas Jefferson avstod från att söka en tredje mandatperiod, och betonade att ingen av deras efterträdare heller borde göra det. Detta följdes fram till andra världskriget.

Det senaste genuint frivilliga avhoppet är Lyndon B. Johnsons beslut att inte ställa upp i valet 1968. Johnson hade tillträtt som vicepresident efter den mördade Kennedy i november 1963, med ett år och två månader kvar av mandatperioden. Han vann 1964, men på grund av försämrad hälsa, det misslyckade Vietnamkriget och därmed minskat stöd, avstod han 1968.

Calvin Coolidge tillträdde som vicepresident 1923 efter den plötsligt avlidne Warren G. Harding, vann 1924, men avstod från att söka en förlängd mandatperiod i valet 1928. Han konstaterade: ”Ingen har varit president i tio år, det är en lång tid – för långt!” (Endast något senare var FDR under exceptionella omständigheter president i rekordlånga 12 år 1933-1945, den enda gången någon bröt Washington-Jeffersons linje före konstitutionstillägget. Roosevelt har inte kritiserats särskilt mycket för detta, utan anses vara en av historiens topp 3-presidenter tillsammans med Lincoln och Washington.)

Chester A. Arthur hoppade in som vicepresident 1881 efter den mördade James A. Garfield, och på grund av försämrad hälsa sökte han inte omval 1884, särskilt som han skulle ha tvingats in i republikanernas primärval. Avståendet skämde dock ut Arthur, och därför var den stackars djäveln på något sätt formellt med i primärvalet, utan att alls kampanja.

Rutherford Birchard Hayes valdes till president 1877, och bestämde tidigt att en mandatperiod räckte och sedan pension till Ohio. Detta är det senaste fallet som helt motsvarar Bidens möjliga situation.

James Buchanan var president 1857-1861 och sökte inte en andra mandatperiod. Han rörde ihop USA till ett inbördeskrig med sitt dåliga ledarskap, och har åtminstone fram till de senaste åren ansetts vara landets sämsta president genom tiderna. Själv konstaterade han efter sin mandatperiod: ”History will vindicate my memory.”

De yngre kommer inte ihåg att James Knox Polk enligt sin ursprungliga plan endast var president en mandatperiod 1845-1849, vann mexikanska kriget och pensionerade sig till Tennessee, där han dog bara några månader efter att hans mandatperiod slutat.

Sex riktiga avhopp (förutsatt att jag inte missade något fall), varav Johnsons och Coolidges tillbakadraganden från 1900-talet efter att ha tjänstgjort mer än en hel mandatperiod kan anses vara salongsfähiga, och de övriga fyra är forntida historia från tider då presidenterna ofta tvingades kämpa i primärval, något som inte längre sågs på 1900-talet. I alla andra fall har en president som tjänstgjort en första mandatperiod sökt omval, och på 1900-talet har grovt räknat 2/3 av fallen också fått det.

Sammanfattningsvis kan man av historien konstatera att om USA för närvarande hade en folkvald president i sin första mandatperiod, i normal åldersgrupp 45-70 år, skulle vi inte behöva spekulera i demokraternas primärval. Det skulle vara nästan självklart att presidenten nästa vår skulle inleda sin kampanj, och ingen skulle utmana honom i primärvalet. I vadslagningen skulle hans odds för en andra mandatperiod nu ligga i storleksordningen 1,4-1,7. En bra tumregel är att om ekonomin är relativt god under valåret, ger folket presidenten en andra mandatperiod.

I nästa del en översikt över Bidens mandatperiod, utvecklingen av stödet, hans hälsotillstånd i den mån det är känt, och de nuvarande sannolikheterna för mellanårsvalet. Om Biden ännu inte har fattat sitt beslut, kan resultaten av mellanårsvalet påverka det. Om demokraterna förlorar båda kamrarna och Biden meddelar att han avstår, skulle han förvisso bli en av historiens mest lama ankor under de sista knappt två åren, ett eländigt slut på en strålande karriär. Dessutom skulle demokraternas primärvalskampanj föras under ganska märkliga stjärnor.

54 gillningar

Demokraattien ennakkoasetelmat, Osa 2/3: Biden

Joe Bidenin uran pituus liittovaltiotason politiikassa hakee vertaistaan maan historiasta. Hänet valittiin Senaattiin syksyllä 1972 vain 29-vuotiaana, yhtenä nuorimmista koskaan. Hän oli senaattorina yhtäjaksoisesti 36 vuotta, kunnes nousi Obaman voiton myötä varapresidentiksi kahdeksi kaudeksi. Maanläheinen, irlantilaisjuurinen Biden nousi senaattiin melko vähävaraisena, ja säilyi senaatin ”köyhimpiin” kuuluvana koko pitkän uransa, matkustaen aina junalla yli tunnin työmatkansa. Vasta Trumpin kauden aikana hän alkoi tienata miljoonia puhujapalkkioilla ja kirjamyynneillä.

Bidenin senaattorinura alkoi hirvittävän tragedian varjossa, kun hänen vaimonsa ja taaperoikäinen tyttärensä kuolivat auto-onnettomuudessa. Hän meinasi erota heti senaatista, mutta demokraattiryhmän silloinen piiskuri taivutteli hänet jatkamaan. Ensimmäisen kuusivuotiskautensa aikana Biden tapasi ja nai nykyisen vaimonsa, joka Bidenin mukaan palautti hänen aidon kiinnostuksensa politiikkaan.

Ensimmäisten senaattorikausiensa aikana Biden profiloitui eräissä korkean profiilin keisseissä, kehittyi lapsuuden änkytyksen miltei selättäneenä hyväksi puhujaksi, miellytti konstailemattomalla tyylillään, ja nousi kesällä 1987 pragmaattisena keskilinjan poliitikkona demokraattien ykkössuosikiksi tulevaan esivaaliin kohti seuraavan vuoden presidentinvaaleja. Samana syksynä Bidenin havaittiin plagioineen joitakin otteita puheisiinsa toisen työväentaustaisen poliitikon puheista, korostaen kyseisissä kohdissa tunteisiin vetoavasti raivanneensa sukunsa ensimmäisenä tiensä yliopistoon. Medialla oli tuolloin hieman pulaa hyvistä vaaliaiheista, joten se alkoi yhä intensiivisemmin etsiä ja myös löytää erinäisiä Bidenin koiruuksia; hän oli useasti liioitellut opintomenestyksiään, plagioinut Robert Kennedyn puhetta ja jopa pientä osaa JFK:n virkaanastujaispuheesta, vielä vakavampana tapauksena syyllistynyt plagiointiin eräässä oikiksen esseessään. Negatiivinen lumipallo alkoi pyöriä, ja lopulta Biden luopui ehdokkuudesta kerättyään sitä ennen demokraattiehdokkaista muhkeimman vaalikassan.

Kroonisten pikkurikkeiden lisäksi Bidenin heikkoutena on pidetty hänen tapaansa improvisoida vaihtelevalla menestyksellä kirjoitettuja puheita pitäessään. Hän on itsekin kutsunut itseään ”möläytysmasiinaksi”, eikä tilanne ole iän myötä ainakaan parantunut.

Vuoden 1987 nöyryytyksen jälkeen Biden arvioi mahdollisuuksiaan liki joka kierroksella, mutta lähti kisaan seuraavan kerran vasta vuonna 2007. Sillä kerralla Biden ei päässyt telineistä lainkaan Clintonin ja Obaman mennessä omia menojaan yhteen eeppisimmistä esivaalikähinöistä ikinä. Lopulta nuori, Demokraattien vasempaan laitaan tuolloin kallellaan ollut Obama tarjosi varapresidentin paikkaa itsensä vastakohdalle. Obama vei säkenöivyydellään parrasvalot presidenttinä, mutta Biden oli hyvin aktiivinen ja sangen vahva varapresidentti; erityisesti senaatissa hän mielellään hyödynsi kokemustaan ja väänsi usein mattopainia republikaanien kanssa. Miesten välille sukeutui kahden kauden aikana syvä ystävyys, ja viimeisenä tekonaan presidenttinä, olettaen että tämä on Bidenin uran päätös, Obama myönsi hänelle yllättäen ääriharvinaisen, korkeimmista korkeimman kunniamerkin, Presidental Medal of Freedomin with distinction.

Kriitikot Vladimir Putinia myöten näkivät asian tähän tapaan:

Ehdokkaana

Jouduttuaan hautaamaan toisenkin lapsensa Biden ei lähtenyt varapresidentin paikalta vuoden 2016 esivaaleihin, mutta ilmoittautui huhtikuussa 2019 tavoittelemaan ehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa. Vaikka Biden oli tuolloin vedonlyönnissä vain yksi melko tasaväkisestä kärkinelikosta yhdessä Sandersin, Warrenin ja Harrisin kanssa, Trump pelkäsi dems-kilpakumppaneitaan oikeistolaisempaa Bidenia alusta lähtien eniten. Trumpin huoli meni niin pitkälle, että loppukesästä -19 hän yritti omin päin painostaa Zelenskiytä kaivamaan kuraa Bidenista ja hänen pojastaan Hunterista, johtaen Donaldin ensimmäiseen virkasyytteeseen.

Bidenin oli ajoittain pinteessä syksyn 2019 esivaaliväittelyissä korkean iän selvästi jo näkyessä, ja otti pataan tammikuun 2020 ensimmäisissä osavaltioissa, mutta satsattuaan hirveästi paukkuja mustien vakuutteluun otti murskavoiton Etelä-Carolinassa, eikä enää päästänyt aloitteestaan irti. Maaliskuun alun Supertiistaina Biden tyrmäsi viimeisen vastustajansa Sandersin, ja Trumpin kompuroidessa koronassa alkoi nostaa osakkeitaan presidenttigallupeissa. Syksyn huipputärkeään ensimmäiseen väittelyyn Trump oli valinnut taktiikakseen keskeyttää Biden alinomaa, tavoitteena sekoittaa papan pasmat ja saada hänet menettämään hermonsa. Biden oli toki ärtynyt, mutta piti paketin kasassa ja aivot hyvin toiminnassa koko raskaan rupeaman, saaden vieläpä Fox Newsin ainoan liberaalilaitaan kuuluvan supertähtitoimittajan Chris Wallacen läksyttämään kanssaan Trumpia. Tuo väittely, jonka Biden yllättäen voitti, ehkä jopa ratkaisi vaalit.

Presidenttiyden alku

Bidenin alku presidenttinä oli hankala, kun ennenkuulumattomasti Trumpin hallinto ei tehnyt juuri minkäänlaista yhteistyötä sujuvan vallanvaihdon eteen. Trump onnistui kuitenkin munimaan senaatin demokraateille Georgian uusintavaaleissa, joiden piti lähtökohtaisesti liki 90% varmuudella taata Republikaaneille enemmistö. Trump sai pakotettua molemmat republikaaniehdokkaat Suuren valheensa taakse, karkottaen juuri sen verran liikkuvia äänestäjiä että Demokraatit nappasivat molemmat paikat ja siten varapresidentin turvin de facto enemmistön senaatin 50-50-paikkajaossa. Näin Biden sai enemmistön molempiin kamareihin ja sen myötä hyvät mahdollisuudet saada tavoitteitaan läpi ensimmäiset kaksi vuotta.

Hoidettuaan ensi töikseen Trumpin punaisen dieettikokisnapin pois 600 kiloa painavasta Resolute deskistä, Biden kääri hihat ja runnasi läpi kahden biljoonan dollarin koronatukipaketin talouteen jossa inflaatio jo kyti konepellin alla. Biden sai paketin myötä alkukuukausina hyviä kannatuslukuja ja kiitosta kansalta. Ensimmäisen särön Biden sai sekasortoisesta Afganistanin vetäytymisestä, ja hiljalleen kiihtyvä inflaatio alkoi rapauttaa suosiolukuja.

Välivaalit

Biden täyttää marraskuussa 80 vuotta. Hänen kävelynsä on jäykkää, puhe puuroutuu aiempaa herkemmin, teleprompterista lukeminen onnistuu vaihtelevalla menestyksellä, hän kaatuilee ja päästelee sammakoita. Kuulostaa äärioikeistopropagandalta, mutta tältä se vain näyttää. Jo 75% demokraattien kannattajista haluaa jonkun toisen puolueen seuraavaksi ehdokkaaksi. He ovat kyllästyneet jännäämään sydän kurkussa Bidenin julkisia esiintymisiä, varsinkin jos niihin kuuluu käsikirjoituksen ulkopuolelta kommentointi — tilanne jota Valkoinen talo pyrkii häiritsevän paljon välttelemään.

Biden on unelmoinut presidenttiydestä vuosikymmeniä, ja päästyään viimein ikämiehenä Ovaalihuoneeseen on todella nauttinut tilanteesta ja pitänyt kaikki ohjat käsissään, jättäen varapresidentti Harrisin pieneen rooliin. Marraskuussa ratkeaa, saako Biden asioita läpi ensimmäisen kautensa jälkipuoliskolla. Tältä asetelmat näyttävät tällä hetkellä fivethirtyeightin simulaatioilla (senaatissa 50-50 lukeutuu siis tässä Demokraattien voitoksi):

Kongressi on siis menossa alta, mutta senaattiskabassa demokraattien tilanne näyttää ainakin vielä yllättävän hyvältä, johtuen ainakin Republikaanien muutamissa osavaltioissa epäonnistuneista ehdokasasetteluista sekä heidän viime vuosina luomansa äärikonservatiivisen papiston Operaatio Roesta, joka on saanut keskilinjan kansan laajasti takajaloilleen. Data osoittaa selvästi, miten Republikaanien suosio on laskenut Korkeimman oikeuden aborttilinjauksen jälkeen. Onko asia kansan mielen päällä vielä marraskuussa vai dominoiko talous ja inflaatio vaalisyksyä, jää nähtäväksi. Vedonlyöntimarkkina on senaatin osalta hämmentävän jyrkästi eri linjoilla fivethirtyeightin kanssa, nimenomaan Demokraattien aidon enemmistön (vähintään 51) osalta (Unibet tässä esimerkkinä):

Asetelmat tuskin kolmessa kuukaudessa keikahtavat noin paljon, joten vedonlyöntimarkkinan on pakko arvioida juuri tämänhetkinen tilanne hyvin eri tavoin kuin fivethirtyeight. Vielä reilu kaksi vuotta sitten ajattelin että poliittinen vedonlyöntimarkkina on auktoriteetti jota kaikkien pitää, jos ei nyt palvoa niin ainakin terveellä tavalla kunnioittaa, mutta edelliset presidentinvaalit kyllä karistivat tämän näkemyksen USA:n osalta. Luotan paljon enemmän fivethirtyeightiin, joskin vielä pitää painottaa, että se estimoi mitä tapahtuisi jos vaalit pidettäisiin juuri nyt, kun taas vedonlyöntimarkkina yrittää arvioida miten ihmiset äänestävät marraskuussa.

Luopumisen tuska

Pelkästään jo kongressin todennäköiseltä näyttävä menetys hankaloittaa Bidenin kauden jälkipuoliskoa, ja senaatin menetys tekisi hankkeiden läpimenosta ylitsepääsemätöntä tervanjuontia. Heti välivaalien jälkeen Bidenilta aletaan kysellä jatkoaikeistaan. Tammikuussa mylly pyörii jo kuumana, ja maaliskuussa spekulaatio nielee kaiken alleen jos hän ei vielä silloin ole kertonut. Miksi näin, vaalithan ovat vasta marraskuussa 2024?! — No, normaalisti esivaalien ollessa edessä, viimeksi demokraatien osalta viime kaudella, kaikki varteenotettavat ehdokkaat julkistavat ehdokkuutensa vaaleja edeltävän vuoden keväällä tai jopa ihan alkuvuodesta. Hillary Clinton julkisti ehdokkuutensa 2008 vaaleihin tammikuussa 2007, ja vuoden 2016 vaaleihin huhtikuussa 2015. Obama hyppäsi -08 kisaan helmikuussa 2007, Sanders 2016 kisaan huhtikuussa 2015 ja 2020 kisaan helmikuussa 2019. Ja edelleen, nykyinen varapresidentti Harris ilmoittautui 2020 kisaan tammikuussa 2019, keräten ennätysmäisen monelta kampanjatukea ensimmäisen vuorokauden aikana.

Rahaa kampanjaa varten pitää alkaa kerätä heti julkistuksen jälkeen kovaa vauhtia, ensimmäiset esivaaliväittelyt saattavat olla jo vaalien aattovuoden keskikesällä, loppukesällä kampanjat jauhavat jo kaikilla sylintereillä ja rahaa alkaa palaa niin perkeleesti. Useat demokraattipoliitikot hiovat jo salassa askelmerkkejään, ja kärsimättömyys alkaa paistaa läpi heti vuodenvaihteen jälkeen. Maaliskuussa joku Buttigieg saattaa jo ottaa varaslähdön vaikka Biden olisi edelleen hiljaa, mikä olisi huomattavan kiusallista.

Hayes, Buchanan ja Polk, siinä Bidenia edeltävät presidentit jotka uutena vaaleilla valittuina eivät tavoitelleet jatkokautta. Miehiä ajalta jolloin presidenteillä oli joulupukinparrat ja tsekkipiiskat. Biden on taistelija joka haluaa säätää meriittejään vielö inasen kovemmiksi kuin ne ovatkaan. Viimeinen asia jonka hän haluaisi tehdä on myöntää, ettei hänestä ole jatkokaudelle. Kansa ajattelee heti, onko hän sen myöntäessään edes tätä kautta loppuun täysin työkykyinen. Toisen kauden presidenttejä on jälkipuoliskolla tavattu kutsua ”rammoiksi ankoiksi”, varsinkin kun heillä ei siinä vaiheessa ole yleensä ole enää ollut kamareja hallussaan, ei ainakaan molempia. Huomio on alkanut jo kiinnittyä uusien ehdokkaiden presidenttikisaan, mutta toisen kauden presidenttiys on kuitenkin antanut tiettyä pohjakunnioitusta vanhalle isännälle.

Viimeistään vaimo Jill saa puhuttua ikitaistelijalle realiteetit, ja Biden tekee mitä puolueen eteen täytyy, ilmoittaa hyvissä ajoin helmi-maaliskuussa ettei tavoittele jatkokautta. Muutaman viikon ”vakavan pohdinnan” jälkeen varapresidentti Kamala Harris julkistaa kampanjansa, ja Biden ilmoittaa kannattavansa häntä, ellei Harris koe sitä enemmän taakaksi. Muitakin ehdokkaita ilmaantuu ja pakka saattaa olla melko levällään. Nyt olisi tilausta puskista tulevalle uudelle nuorelle Obamalle tai B. Clintonille.

Jälkipolvet muistelevat Bidenia melko suotuisasti. Viimeisillä voimillaan hän päästi maan Trumpista ja palautti maan kansainvälistä uskottavuutta. Tästä ja menetystensä muovaamasta aidosta empatiakyvystään ja helpostilähestyttävyydestään hän kyllä ansaitsee kampanjatiiminsä lempinimen Healer-In-Chief.

96 gillningar

Finns det några bevis för detta? Du beskriver väl i texten varför spelmarknadernas implicerade sannolikheter inte var tillförlitliga 2020, men gäller inte samma fenomen alltid, till exempel i sportodds? Finnar satsar på Finland i ishockey och spelbolaget justerar oddsen för att förbli neutralt. Jag tror inte att 2020 egentligen skilde sig så mycket från ett normalt val när det gäller vadslagning (förutom den irrationella vadslagningen när resultatet redan var klart). Jag tror inte att man ens kan samla in tillräckligt med data för att överhuvudtaget kunna säga att spelmarknaderna har beskrivit slutresultatet väl.

1 gillning

Ja, spelmarknaden har traditionellt sett haft rätt. Valet 2020 var delvis ett undantag, eftersom det fanns relativt mer “kul pengar” (satsningar på Trump), men de så kallade “smarta pengarna” var definitivt i Bidens läger.

2 gillningar

Baserat på vad? Om vi tittar på bara ett val bakåt, det vill säga 2016, hade spelmarknaderna också “fel”. Dessutom är begreppet att ha fel lite missvisande när en variabel i intervallet [0,1] tvingas vara binär. Ett bra exempel är 538:s prognos från 2016. De gav Trump 30 % chans på valdagen. Hade de fel? Många säger det, men 30 % är en ganska stor sannolikhet. Mer än två klave i rad. Överhuvudtaget är det svårt att bedöma riktigheten, särskilt i ett val som detta där man röstar på en plats och en gång var fjärde år. En annan sak skulle det förmodligen vara i till exempel riksdagsval där 200 platser delas ut, men på dessa marknader skulle likviditeten för enskilda satsningar på en plats förmodligen vara så liten att ingen effektiv prissättning knappast skulle ske.

Nåväl… detta är nu min fixa idé att en indikator bör kunna undersökas med statistiska tester innan den kan tas på allvar, men i vadslagning kan man visserligen också anta en de Finetti-inställning till sannolikhet, vilket i sig är helt korrekt :slight_smile:

My thesis, paradoxically, and a little provocatively, but nonetheless genuinely, is
simply this:
PROBABILITY DOES NOT EXIST
The abandonment of superstitious beliefs about the existence of the Phlogiston,
the Cosmic Ether, Absolute Space and Time, . . . or Fairies and Witches was an
essential step along the road to scientific thinking. Probability, too, if regarded
as something endowed with some kind of objective existence, is no less a mis-
leading misconception, an illusory attempt to exteriorize or materialize our true
probabilistic beliefs. (p. x)

2 gillningar

Det här är helt fantastiska texter, på riktig journalistnivå! Hoppas du fortsätter med dessa :+1: :newspaper:

48 gillningar

Faktum är att man med FiveThirtyEights uppskattningar har slagit vadslagningsmarknaden tydligt i både valet 2016 och 2020. 2016 var oddsen för en Trump-seger ca 5 före valet, det vill säga ett väntevärde på 5 * 30 % = 1,5, och i valet 2020 var deras uppskattning för en Biden-seger ca 90 % och Bidens odds låg runt 1,6–1,7, det vill säga ett väntevärde på 90 % * 1,65 = 1,5. Givetvis är två val ett väldigt litet urval, men jag skulle säga att deras analys har varit mycket övertygande.

6 gillningar

Och om man räknade med båda Obamas segrar skulle hans track record bli ännu bättre. Vid segern i den första mandatperioden blev det nog bara fel i en delstat, och även det berodde på att modellen inte hade uppdaterats med de senaste opinionsmätningarna. Silvers ”signal to noise” är ett mycket hyllat verk om att göra prognoser. Själv har jag inte kommit mig för att läsa den.

3 gillningar

Det stämmer. Det var precis det jag funderade på när man efter valet 2016 sa att de hade misslyckats, men en sannolikhet på 30 % är ändå ganska hög, och att förutsäga saker som inträffar väldigt sällan är svårt just för att det är svårt att iterera modellen. Det finns inte tillräckligt med data för att statistiskt kunna säga något om hur väl modellen fungerar. Jag litar dock mer på deras modell än på betting.

Andrew Gelmans artikel om valprognoser för de intresserade.

1 gillning

Jag vet inte om vi börjar glida ifrån ämnet, men på vilket sätt borde man till exempel utvärdera 538? Urvalet är så litet att om man bara tittar på hur procenten fördelas mellan de två kandidaterna och vem som till slut vann, så får man ingen vidare tillförlitlighet. Skulle man få en bättre utvärdering om man till exempel tog situationen 6 månader före valet (eller någon specifik tidpunkt) och tittade på varje delstats dåvarande odds och jämförde dem med bettingmarknaden, och satsade på de objekt där skillnaden i odds mot bettingmarknaden är som störst med en sådan fördelning att ju större skillnaden i odds är, desto större del av potten satsas, och sedan såg vad slutresultatet skulle ha blivit?

2 gillningar

CPAC

Den här helgen hålls kanske den mest betydande republikanska konferensen Conservative Political Action Conference i Dallas. Konferensen har arrangerats sedan 1974, först årligen, de senaste åren två gånger om året. Talarna är alltid gräddan av partiet, och den betraktas som en viktig plattform för dem som aspirerar på presidentkandidaturen. Konferensen har från början varit känd för presidentundersökningar som gjorts bland deltagarna, vilka har gett en indikation på stämningen bland partiaktiva. Mitt Romney har flest förstaplaceringar i konferensens historia. Att partiet radikaliserats de senaste åren framgår av att Romney numera inte bjuds in, eftersom arrangörerna menar att ”hans säkerhet inte kan garanteras”. (Romney var under Trumps presidentskap nästan hans enda hårdnackade kritiker.)

De senaste åren har konferensens stjärna naturligtvis varit Trump, som återigen ska tala i natt. Det ska bli intressant att höra eventuella nya ledtrådar om kandidaturen och överlag talets betoningar; hur stor vikt lägger Trump vid att förklara de ”stulna valen”, och hur reservationslös eufori kommer det att skapa?

En annan intressant uppgift är gallupresultatet. Här är gallupundersökningarna från de senaste tre konferenserna:

Urvalsstorleken i gallupundersökningarna är förstås liten och överanalys bör undvikas, men i resultatet från början av -21 syns troligen fortfarande chocken från stormningen av Kapitolium, och i det senare hade sinnena redan lugnat sig till Trumps fördel. I årets första gallup fick DeSantis bra momentum, och nu får vi se om det fortsätter. Till exempel skulle 55-35 vara en skrämmande utveckling för Trump.

PS. @Sauli_Vilen Tack, sådan feedback från dig värmer hjärtat :slightly_smiling_face:

PS2: @Quante Bra poänger, jag håller med om att till exempel dagen före valet 2020 fanns det ingen sådan sak som ”Bidens sannolikhet att vinna”, eftersom ett riktigt val inte är en repeterbar händelse.

Jag har inga hårda data om den politiska vadslagningsmarknadens förmåga att förutsäga val, men åtminstone i stora internationellt spelade objekt skulle marknadsmekanismen antagligen eliminera allvarliga snedvridningar. Därför sade jag att det ofta ger en indikation, särskilt i val där det är svårt att bilda en bra helhetsbild från gallupundersökningarna. (USA är just ett sådant fall.)

36 gillningar

Här då, Trump 69,1 %, DeSantis 23,7 %. Skillnaden växte nästan tillbaka till CPAC för ett år sedan. På konferensen frågade Fox Trump när han tänker berätta om sina avsikter för 2024. Trump:

“It’s certainly not a very long period, the time is coming. I think people are going to be very happy, our country has never been in a position like this, we’ve lost everything.”

Kan man uttrycka sin kandidatur tydligare än så?

Trump talade oavbrutet i 1:45, en sådan klump orkar jag inte titta på. Efter att ha sett några snuttar var intrycket att han var avslappnad och på gott humör (kanske delvis på grund av opinionsmätningen?), och talet var lugnare och mer normalt än på rallyna.

Fox frågade DeSantis inför konferensen om han skulle stödja Trump om denne ställde upp. DeSantis:

”People have asked me about that, probably about a thousand different times. I’m basically, I’m keeping my eye on the ball here in Florida. I’m doing 2022, I’ve got a campaign coming up.”

Sammanfattningsvis kommer Trump med säkerhet att ställa upp, från pole position. Man kan inte vara säker på DeSantis, men hans undanflykter verkar ändå antyda en kandidatur.

21 gillningar

Skulle det vara en säker satsning att inte bli Trumps vicepresident? Så låter den kommentaren lite.

Hur mycket skulle den tomma posten öka DeSantiss popularitet? Som vicepresident skulle han återigen utsätta sig för risken att förknippas med Trumps otaliga skandaler, som skulle följa av en presidentkandidatur eller presidentskap.

Om jag vore DeSantis, skulle jag också vara väldigt upptagen i Florida under valet och heja på Trump på avstånd.

3 gillningar