Itse koen tuollaiset pitkän aikavälin kuvaajat keskustelun hämmentäjiksi, koska sijoittajan tuotto eroaa huomattavasti osakkeen tuotosta, ellei sijoitushorisontti ja osakkeen pitoaika ole identtinen. Esimerkiksi Talvivaaran osakkeen elinkaaren tuotto oli -100 %, mutta monen Talvivaaraan sijoittaneiden sijoittajien tuotto osakkeesta on ollut jopa reippaasti positiivinen, riippuen täysin siitä, että missä kohdassa osaketta on ostanut ja missä kohtaa myynyt. Että kyllähän se paperilla luotu arvo näyttää toki näissä makealta, mutta kun sitä teoreettista tuottoa ei ole käytännössä kukaan sijoittaja saanut, koska tuollaiset omistusjaksot ovat täysin epärealistisia.
Pitkän aikavälin osakkeen omistajuudelle voidaan mielestäni argumentoida löydettävän jonkinlaista eroa sijoittajan ja markkinan kassavirta-arvioista ja sijoitushorisontista johtuvista preferensseistä niille. Sen sijaan lyhyelle vuosien mittaiselle omistajuudelle en oikein näe oikein mitään järkeä, koska eihän tässä ole mitään työkaluja millä sijoittaja voisi tehdä eroa markkinoihin. Johdon träkki on julkista, yritysomistus sirpaloitunut eikä sitä tai tulevia ostokohteita voi järkevästi analysoida ja tulevat kassavirrat ovat ikävän tasaisia. Eli osake on todennäköisesti oikein hinnoiteltu täyteen potentiaaliinsa ja lyhyemmän aikavälin sijoittaja tuomittu keskinkertaiseen tuottoon.
Ehkä tämä tosiaan kuulostaa trollaukselta, mutta mielestäni me olemme vain eri aallonpituudella ajatuksissamme. Minusta tuo epälikvideistä sijoitustuotteista maksettava preemio on täysin rationaalinen kun tarkastellaan reaalimaailmaa homo economicuksen sijasta. Tyypillinen sijoittaja kun menettää tuottoa jokaisella sijoituspäätöksellään, oli se päätös sitten osto tai myynti. Optimaalinen tilanne olisi, että joku toinen kasaisi sopivan henkilökohtaisen pysyvän portfolioallokaation ja siihen ei sijoittaja pääsisi itse vaikuttamaan. Eli jossain määrin samalla tavalla kuin meidän eläkerahastojärjestelmä toimii.
Tämä ei kuitenkaan ole psykologisesti mahdollista henkilökohtaisessa sijoittamisessa, joten sijoittajan täytyy joko koittaa minimoida sijoituspäätösten aiheuttamat tuotonmenetykset kokemuksella ja opiskelemalla, mikä ennen pitkää saattaa jopa kääntää omat sijoituspäätökset positiiviselle odotusarvolle tai sitten minimoida mahdollisuudet tehdä sijoituspäätöksiä hankkimalla epälikvidejä omaisuuseriä, kuten vaikkapa ylimitoitetun omistusasunnon tai vaikkapa niitä epälikvidejä PE-rahastoja. Tietysti koska epälikvidiys parantaa keskimääräisen sijoittajan tuotto-odotusta, niin siitä kelpaakin maksaa myös preemioita.
Nyt jos tarkastelet tilannetta omasta näkökulmastasi, niin johtopäätös on päinvastainen. Olet varmasti kokenut ja taitava sijoittaja ja sijoituspäätöksesi tuottavat lisäarvoa, joten sinun täytyy varmistaa, että pääset myös tekemään niitä. Likviditeetillä on siis sinulle arvoa, kuten myös päätymisellä sellaisiin tilanteisiin, missä osakkeen kassavirtojen arviointi on epävarmaa tai vaikeata, koska kykenet niissä tilanteissa maksimoimaan sijoituspäätöksiesi tuottaman arvon.
Silläkin riskillä, että @Verneri_Pulkkinen vie kirjoitteluoikeudet, niin totean tämän koko sarjayhdistelijäsektorin olevan mielestäni vähän höhlä kohde osakepoimijalle. Kehittyvät sijoittajat lumoutuvat pitkäjänteisen omistajuuden ideologiasta ja muotitermeistä kuten ‘pääomakevyestä liiketoimintamallista’, mutta eivät opi tätä omistamalla oikein mitään sijoittamisesta ne muutamat vuodet, kun osake säilyy salkussa. Paremmille sijoittajille taas ei tarjoudu vauhtia ja vaarallisia paikkoja, millä voisi tehdä eroa muihin sijoittajiin ja markkinaan tuottaen lisäarvoa sillä kovalla vaivalla hankitulla omalla osaamisella.
Sektoriin erikoistuminen sijoittajana ei myöskään vaikuta kovin houkuttelevalta ajankäytön kohteelta, koska ostat kuitenkin lopulta vain tiimejä ja liiketoimintamalleja. Pääomasijoittaminen vaikuttaa kaikin puolin helpommalta ja järkevämmältä tavalta saada lähes tai täysin vastaavaa altistusta listaamattomiin sinne salkkuun, kuin sarjayhdistelijöihin sijoittamisella.