EQT AB – compounder‑mahdollisuus listaamattomassa markkinassa?

Tästä ei taida ketjua vielä ollakaan. Suorastaan ihme :slight_smile:

Olen itse piensijoittajana miettinyt pitkään, mikä olisi paras tapa altistua listaamattoman markkinan kasvuun, mutta kuitenkin säilyttää säällinen likviditeetti. Investor AB:n pääomistama EQT on ollut pitkään tutkalla, mutta eilen viimein päätin lähteä mukaan.

Se, mikä mielestäni tekee EQT:stä mielenkiintoisen, on sen jatkuvien hallinnointipalkkioiden luonne: ne muodostavat selkeästi suurimman osan liikevaihdosta ja operatiivisesta tuloksesta, ja ne ovat ennustettavia, pitkän aikavälin tulovirtoja sen sijaan, että ne heilahtaisivat exit‑tuottojen mukana. Päälle toki vielä tuottosidonnaiset palkkiot.

Eilen laskeskelin jonkinlaista perusskenaariota: jos ennustaisi maltillista 6 % vuosikasvua EQT:n ns. fee‑generating AUM:ssa, hallinnointipalkkiot voisivat nousta 2,3 mrd euron tasolta noin 2,9 mrd euron tasolle viiden vuoden aikajänteellä, ja tämä vakaa tulovirta tippuu käyttökatteeseen yli 50% marginaalilla. Tämä on se perusta, joka mielestäni oikeuttaisi firmasta jonkinlaisen compounder‑keskustelun (jopa arvostuksen?) ja tekee tästä casesta mielenkiintoisen.

Jotain pientä lisäperspektiiviä tuo eilinen uutinen, jossa EQT:n pääomistaja Investor AB osti 2,3 miljoonaa osaketta ja tulevat hallituksen puheenjohtajana Jean Eric Salata 670 miljoonan kruunun osakepotin. EQT:n osakehan on laskenut viime viikkoina reilusti noin 370 SEK tasosta alle 300 SEK:iin. Ainakaan itselleni tämä hinnoittelu ei heijastele minkäänlaista compounder‑luonnetta, listaamattoman markkinan kasvupotentiaalia tai nykyisten tulovirtojen vakautta & pitkäikäisyyttä.

Kuuntelin jokin aika sitten tulevan hallituksen puheenjohtajan Salatan haastattelun, mistä jäi mielenkiintoinen pointti mieleen EQT:n rahastojen sijoitusstrategiasta. Panostavat paljon temaattisiin sijoituksiin, joissa pääroolissa ovat maakohtaiset bisnekset, kuten erilaiset palveluyhtiöt ja alikehittyneet toimialat erityisesti Aasiassa, ja toisaalta vahvat sekulaarit trendit, kuten terveydenhuolto. Tämän Salatan oma tausta on Aasian private equity -markkinassa, mistä EQT teki useampi vuosi sitten ison yrityskaupan, jonka mukana yrittäjä ollut Salata siirtyi EQT:lle ja nyt vuosien jälkeen teki merkittävän lisäsijoituksen.

Tämän aloituksen ei ollut tarkoitus olla mikään vuosisadan analyysi, enkä siihen pystykään. Mutta kokonaisuutena EQT on mielestäni vähintään seuraamisen arvoinen osake niille, jotka haluavat altistua listaamattoman markkinan kasvulle. Ainakin itse pidän firmaa suhteellisen ennustettavana, skaalautuvana ja vahvalla (myös vapaalla) kassavirralla varustettuna vaihtoehtona salkkuun. Tuo myös sitä ns. idiosynkraattista painotusta mukaan. Ehkä tällaisina aikoina voisi huonompiakin omistaa?

47 tykkäystä

Salata näyttää jatkaneen ostojaan. Helmikuussa ostanut jo 884 miljoonalla kruunulla eli noin 83 miljoonalla eurolla.

EQT’s Proposed New Chairman Jean Eric Salata Purchases Shares Worth SEK 152 Million | MarketScreener

Salata liputti omistusosuuden nousseen 10%.

Edit: Lisäys liputusilmoituksesta

3 tykkäystä

DNB Carnegien tavoitehinta EQT:lle 430 kruunua perusteluineen. “Lyhytaikaiset huolet avaavat pitkän tähtäimen mahdollisuuksia”: Kortsiktig oro skapar långsiktiga möjligheter - Carnegie

6 tykkäystä

Ankkuriomistaja teki jo toisen lisäyksen, samalla kun yksi Wallenbergeista osti lisää myös omaan lukuunsa: https://www.marketscreener.com/news/major-shareholder-investor-acquires-eqt-shares-for-sek-319-million-ce7e5cdddf88ff27

6 tykkäystä

Investor AB tekee kolmannen ostonsa EQT:ssa: https://www.marketscreener.com/news/major-shareholder-investor-makes-new-purchases-in-eqt-a-now-for-sek-108-5-million-ce7e5fdad08cf022

8 tykkäystä

Kiitos Timo, kun avasit tälle yhtiölle ketjun! :slight_smile:

Luin toki tämän lyhyen ketjun läpi ja klikkailin linkit läpi. Kävin yhtiön sivuja läpi yhdessä kääntäjien kanssa, kun en tuota enkkua oikein osaa. Vähän tarvitsin tekoälynkin apua, vaikka en senkään avulla kaikkea ihan tajunnut. :slight_smile:

Sisältövaroitus; sisältää mutua, väärinymmärryksiä, kirjoitusvirheitä eikä kovin älykästä pohdintaa tai mitään itsenäistä numerojumppaa.

Kirjoittelin ylös mielestäni olennaisista seikoista ja omista ajatuksistani:

Kiinnostavaa on yhtiössä on vakaat tulovirrat, korkea kannattavuus ja se, miten ainakin sisäpiiri tuntuu luottavan yhtiöönsä ihan ostojenkin perusteella. Nämä seikat onkin tuotu ketjussa jo hyvin esille.

Yhtiössä ehkä itseäni eniten kiinnostaa yhdistelmä siitä, että sillä turvallista ja kannattavaa menoa, mutta myös osasia, joissa on reippaasti kasvupotentiaali (esim. panostukset Aasian private equity -puoleen ja Coller Capital -yrityskauppa: private equity secondaries -markkinat) - toki reipas kasvupotentiaali meinaa usein korkeaa riskiäkin.

Kuten ylempää linkin takaa olevassa sepustuksessa todettiin, niin EQT:n osakekurssi on laskenut merkittävästi ohjelmistoalan yleisen AI-huolen vuoksi, mikä varmasti huolestuttaa toisia, mutta mikä toisaalta saa näkemään yhtiössä ostopaikan. Ja onko AI-huoli erityisen aiheellinen, sitä en tiedä… mutta toisaalta joka tapauksissa yhtiö on hajautunut myös terveydenhuoltoon sekä monipuolisesti infraan että kiinteistöihin. Ja tulee muistaa yhtiön olevan kansainvälisestikin hajauttanut itseään, jos näin nyt voin sanoa. :slight_smile:

Ihmiset päivittelevät paljon kurssilaskua, ja eivätkä ymmärrä, mistä se johtuu - toki on aika yleisluonteisia kommentteja annettu, mistä se voi johtua, mutta usein tulee “ei tässä ole järkeä”-kommenteista olo, että usein viimeistään jälkeenpäin löytyvät hyvinkin järkevät syyt laskuille, jotka minä jopa saatan ymmärtää. :slight_smile:

Johto tulevaisuudesta:

EQT:n toimitusjohtaja Per Franzén kertoi tammikuun puolivälin jälkeen yhtiön lähtevän tähän vuoteenluottavaisena, koska sen asema houkutella pääomia yksityisiltä markkinoilta on vahvempi kuin ikinä. EQT aikoo jatkaa yritysten, infrastruktuurin ja kiinteistöjen kehittämistä aktiivisen omistajuuden, globaalin näkemyksen ja pitkän aikavälin ajattelun avulla. Hän korosti myös, että Coller Capitalin kanssa tehty yhdistyminen vahvistaa yhtiön kykyä tarjota asiakkaille maailmanlaajuisesti entistä parempia sijoitusratkaisuja.

Edellinen vuosi oli materiaalien mukaan EQT:lle ennätyksellinen; exittien arvo oli 34 miljardia euroa ja varainhankinnan määrä tuplaantuii 26 miljardiin euroon, lisäksin yhtiön liikevaihto kasvoi 16 prosenttia. Aiemmin mainittu Coller Capitalin hankinta oli johdon mukaan tärkeä, jolla EQT laajentaa nopeasti kasvaville jälkimarkkinoille. Coller tuo mukanaan osaamista erityisesti kuulemma vakuutussektorilta ja yksityisvarallisuuden hoidosta. EQT panostaa ainakin omien sanojensa mukaan vahvemmin AI:n hyödyntämiseen ja tavoitteleekin yli 55 prosentin käyttökatemarginaalia. Tavoitteena on kaksinkertaistaa Collerin palkkioita kerryttävä varallisuus alle neljässä vuodessa.

Tässä on vuoden 2025 rapsoista lainattuja kohtia:














Kirjoitin näitä juttuja toisten iloksi, itselleni muistiinpanoiksi ja myös keskustelun aktivoimiseksi. :slight_smile:

23 tykkäystä

EQT harkitsee avoimen ohjelmistoyhtiö SUSEn myyntiä, jonka arvoksi arvioidaan6 miljardia dollaria. EQT osti yhtiön 2023.

Sweden-based EQT took SUSE private in 2023, valuing it at 2.72 billion euros ($2.96 billion). A sale at around $6 billion would roughly double that valuation in about two and a half years.

The potential deal comes amid a broader selloff in software stocks, amid heightened concerns over disruptions in the industry from artificial intelligence.

https://www.investing.com/news/stock-market-news/eqt-explores-potential-6-billion-sale-of-linux-pioneer-suse-reuters-93CH-4551107

6 tykkäystä

Ålandsbanken arvioi EQT:n kurssille 50% nousupotentiaalia. Perusteina kuluvan vuoden arvioitu +40 prosentin tuloskasvu ja koko tämän sektorin pörssilaskun aiheuttaneiden softa- ja private credit -liiketoimintojen pieni (15%) osuus koko EQT:n liiketoiminnasta.

https://www.marketscreener.com/news/landsbanken-eqt-decline-overdone-a-sees-nearly-50-percent-upside-potential-ce7e5fdddc8fff23

10 tykkäystä

Jos joku osaa ja ehtii, niin olisi kiva saada analyysia vähän yhtiön luvuista kattavammin sekä arvostuskertoimista. Olen lukenut yksittäisiä kirjoituksia ja analyysejä sekä katsonut yhtiön rapsoja, mutta jo “helpoimmin tulkittavista” yhtiöistä lukujen pyörittäminen on haastavaa sekä mennyt niin usein väärin että julkiseksi niitä en enää laita. :slightly_smiling_face:

Olen nähnyt toki monestakin paikkaa lukuja ja arvostuskertoimia, mutta en osaa niistä tarpeeksi tarkkaan muodostaa käsitystä suhteessa verrokkeihin ja kasvunäkymiin jne. :slight_smile:

Tosiaan, jos joku ehtii kertomaan ajatuksiaan yhtiön luvuista tämän yhtiön osalta, niin se olisi varmaan monille muillekin iloksi kuin vain minulle. Kiitos! :slight_smile:

8 tykkäystä

https://www.marketscreener.com/news/rausing-on-eqt-stake-we-have-great-confidence-efn-ce7e5fd2d089f726

Ruotsalainen varakas Rausing:in perhe liputti 5% ylityksestä EQT:ssa. Ollut IPO:sta asti mukana.

5 tykkäystä

Hallituksen puheenjohtaja ostoksilla 76 miljoonalla kruunulla.

https://www.marketscreener.com/news/eqt-s-proposed-new-chairman-salata-purchases-shares-for-sek-76-million-ce7e5ed8de89f426

9 tykkäystä

Investor jatkaa osakkeiden haalimista.

https://www.marketscreener.com/news/major-shareholder-investor-buys-eqt-shares-for-sek-152-million-ce7e5ed8de89fe2c

543,733 shares in the private equity firm EQT between March 16 and 17. The shares were acquired at an average price of SEK 279.31 per share

7 tykkäystä

EQT myi Arekselle suuren 36 kiinteistön sisältävän logistiikkaportfolion Yhdysvalloissa.

Kauppa kattaa noin 680 000 neliömetriä modernia varastotilaa hyvillä sijainneilla. Myynti on jatkoa aiemmille toimille ja kertonee, että sijoittajia kiinnostavat yhä hyväkuntoiset ja strategisesti sijaitsevat teollisuuskiinteistöt, joilla on kasvupotentiaalia.

  • Transaction represents the second tranche of a significant disposition from EQT Real Estate’s Core-Plus industrial portfolio
  • Portfolio comprised of 36 logistics assets totalling approximately 7.3 million square feet
  • Sale demonstrates continued investor appetite for scaled, stabilized, and well-located logistics assets with embedded growth potential
8 tykkäystä

EQT ja Atomico näyttävät olevan viimeiset kaksi yritystä, jotka ovat loppusuoralla ehdolla hallinnoimaan 5 miljardin euron Scaleup Europe Fundia.

Kolme muuta short-listalla olevaa yritystä — Eurazeo, Northzone ja Vitruvian Partners — saivat tiedon, etteivät he etene keskiviikkona.

Scaleup Europe Fund sijoittaa strategisiin toimialoihin, kuten avaruusteknologiaan, tekoälyyn, kvanttiin ja bioteknologiaan, ja se on alueen suurin laatuaan.

8 tykkäystä