Neste - Ilmastonmuutostaistelun eturivissä

Kumma kun Neste pystyy ilmoittamaan uusiutavan dieselin hinnan sivuillaan ja jos se ei ole sama hinta millä itse myy niin miksi pitää sitten tietoa siellä?

Ja mitä tulee hintoihin niin tuskin markkinoilla on yhtään isoa toimijaa joka ei saisi samoja hinta tietoja esim Argukselta tai Qinteliltä. Kerta kun nyt jo tieto mikä on Nesteen sivuilla hinnoista voi olla eri kuin Neste itse myy niin mikä estää esim raaka-aineiden hintojen seuraamista?

5 tykkäystä

Neste on julkaissut tänään vuoden 2024 vihreän rahoituksen raporttinsa (Green Finance Report). Raportti, joka kattaa vihreän rahoituksen toiminnot vuonna 2024, osoittaa sitoutumisemme uusiutuvien polttoaineiden tuottamiseen ja siten ilmastonmuutoksen hillintään ja kiertotalouden vauhdittamiseen.

Neste on ollut jo vuosia vihreän siirtymän edelläkävijä ja tehnyt merkittäviä investointeja uusiutuviin tuotteisiin. Joulukuussa 2024 päättyneen vuoden aikana kohdensimme 770 miljoonaa euroa vihreän rahoituksen ehdot täyttäviin omaisuuseriin ja hankkeisiin Singaporessa, Rotterdamissa ja Martinezissa, Yhdysvalloissa. 650 miljoonaa euroa kohdennettiin Nesteen investointihankkeeseen Rotterdamissa. Projektin valmistuttua vuonna 2027 Rotterdamin jalostamon uusiutuvien tuotteiden tuotantokapasiteetti on 2,7 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä tekee siitä maailman suurimman uusiutuvien tuotteiden jalostamon ja kasvattaa Nesteen uusiutuvien polttoaineiden tuotantokapasiteetin 6,8 miljoonaan tonniin vuodessa.

Vuonna 2024 Neste teki vihreitä lainasopimuksia 550 miljoonan euron arvosta ja kasvatti vihreän velkasalkkunsa 3 150 miljoonaan euroon. Vuoden 2024 lopussa vihreästä rahoituksesta oli kohdennettu yhteensä 2 730 miljoonaa euroa ja vielä kohdentamaton osuus oli 420 miljoonaa euroa.

Neste raportoi vihreän rahoituksen viitekehyksen mukaisesti myönnetyn rahoituksen kohdentamisesta ja vaikutuksista vuosittain. Neste julkaisi helmikuussa 2024 uuden vihreän rahoituksen viitekehyksen (Green Finance Framework), joka vastaa uusimpia markkinastandardeja. Se korvaa Nesteen aikaisemman, vuonna 2021 julkaistun vihreän rahoituksen viitekehyksen. Nesteen vuoden 2024 vihreän rahoituksen raportti ja vihreän rahoituksen viitekehys ovat saatavilla verkkosivustollamme englanniksi.

14 tykkäystä

UPM:llä uskoa biopolttoaineisiin ja ensimmäiset SAF-kokeet lentokonevalmistaja Diamond Aircraftin kanssa suoritettu onnistuneesti.

Lainaus jutusta

UPM hakee kasvua biopolttoaineissa edistämällä omien teknologioidensa kehittämistä. Nämä teknologiat laajentavat biopolttoaineiden raaka-ainevaihtoehtoja kilpailukykyisillä ja vastuullisilla biomassavaihtoehdoilla, ja mahdollistavat raakamäntyöljystä peräisin olevien UPM:n biopolttoaineiden hyväksymisen ja kaupallistamisen lentopolttoaineeksi.

“Uusiutuvat polttoaineet ja uusiutuvat kemikaalit ovat keskeisessä asemassa UPM:n pitkän aikavälin kasvun hiilidioksidipäästöjä vähentävissä ratkaisuissa. Lappeenrannan biopolttoainejalostamo muodostaa ytimen kasvavalle biopolttoainetoiminnallemme,” sanoo UPM:n teknologiajohtaja ja UPM Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja Harald Dialer.

UPM keskittyy tämän strategian mukaisesti biopolttoaineliiketoiminnassaan kolmeen kasvualueeseen:

Lappeenrannan biojalostamon tuotannon pullonkaulojen avaamisen arviointi, tavoitteena tuotannon lisääminen kevyellä investoinnilla sekä raakamäntyöljystä valmistettujen biopolttoaineiden vahvan suorituskyvyn hyödyntäminen.
Raakamäntyöljypohjaisten UPM:n biopolttoaineiden hyväksyttäminen lentopolttoaineeksi. Tätä strategista suuntaa tukevat itävaltalaisen lentokonevalmistaja Diamond Aircraftin kanssa tehdyt onnistuneet SAF-kokeet, joissa käytettiin Austro Engine -moottorin käyttövoimaa, sekä edistyminen American Society for Testing and Materials (ASTM) -järjestön teknisen hyväksynnän prosessissa, jossa kokeiden tulokset ja käyttäjien arvioinnit ovat olleet jatkuvasti myönteisiä.
Raaka-aineteknologian kehittämisen jatkaminen kilpailukykyisen ja vastuullisen biomassan lisäkäytön testaamiseksi ja mahdollistamiseksi. Tämä tukee korkealaatuisten biopolttoaineiden kustannustehokasta tuotantoa sekä maantieliikenteessä että ilmailussa.

“Näemme biomassapohjaisille polttoaineille edelleen vahvaa pitkän aikavälin markkinapotentiaalia erityisesti Euroopassa, missä sitoutuminen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen lisää edelleen tarvetta löytää kestäviä vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille kaikissa liikennemuodoissa, mutta etenkin maantie- ja lentoliikenteessä”, sanoo Harald Dialer.

“Meillä on hyvin asemoitu tuotevalikoima biopolttoaineissa ja pääsy strategisesti tärkeisiin raaka-aineisiin. Tuotteemme mahdollistavat ylivertaisen kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksen ja niillä on vahva sääntelyhyväksyntä. Olemme hyvässä asemassa saavuttaaksemme skaalautuvaa kaupallista kasvua kestävien biopolttoaineiden avulla.”

16 tykkäystä

UPM luopuu Rotterdamin biojalostamohankkeesta | HS.fi

Metsäyhtiö UPM aikoo luopua suunnitelmasta rakentaa biojalostamo Hollannin Rotterdamiin.

UPM kertoo tehneensä laajat tekniset, kaupalliset ja strategiset arvioinnit, joiden perusteella se on päättänyt keskeyttää kaikki investointiin liittyvät suunnittelutyöt ja vetäytyä hankkeesta.

Jalostamon oli tarkoitus valmistaa uusiutuvia polttoaineita.

26 tykkäystä

Aika yllättävä uutinen tuo UPM vetäytyminen uudesta laitoksesta koska UPM tuottaa itse omat raaka-aineensa ja ei ole riippuvainen niistä ja silti eivät näe järkeä tässä tilanteessa laajentaa toimintaa. Ilmeisesti siellä lasketaan että on kannattavampaa toimia vain pienemmässä mittakaavassa suomessa ja jos raaka-aineitta jää yli on kannattavampaa myydä se vain ilman jalostamista.

Nesteen kannalta uutinen sinäänsä positiivinen koska uutta kapasiteettia ei tule mutta toisaalta kertoo markkinan vaikeasta tilanteesta jos UPM ei näe kannattavan rakentaa uutta tehdasta vaikka raaka-aineet omasta takaa.

16 tykkäystä

Joo UPM:ssä on rahanteko osattu aina ja menty se edellä.
Nesteessä pääsi viherpiiperrys ylivaltaan ja munat laitettiin kaikki samaan koriin.
UPM tietää että Nestettä ynnä muita kiinnostaa raaka-aine.
Ja ilmeisesti nyt unohdettu investointi ei lähiajan oletuksilla/hinnoilla/katteilla ole riittävän kannatava.
Positiivista Nesteelle kun kapa ei tuolla hankkeella kasva.

21 tykkäystä

Paitsi meriteolliuudelle ja vähäpäästöisten moottorien valmistajille, luulisi tämän päätöksen olevan hyvä myös Nesteen vähäpäästöisille polttoaineille.

38 tykkäystä

Tänään vaihtoi omistajaa 24 miljoonaa osaketta, kun normaali päivittäinen keskiarvo on 2-3 miljoonaa. Onko mitään tietoa, mitä on tapahtunut?

1 tykkäys

Kuukauden viimeinen pörssipäivä, joten luultavasti liittyy siihen.

2 tykkäystä

Jos katsot taaksepäin kuun viimeisiä päiviä,vastaavaa “piikkiä” Nesteen vaihdossa ei ole ollut.

7 tykkäystä

Lyhyt juttu koskien kestävän lentopolttoaineen tuotannosta 2025, ei maksumuuria.

19 tykkäystä

Dansken aamarissa Neste, näkyy seuraavaan arkiaamuun.
Target 10,2 → 10,6€ & Osta

Uskomme, että uusiutuvien tuotteiden markkinan alin kohta ohitetaan vuoden 2025 aikana. Odotamme paranevaa uutisvirtaa Yhdysvaltain biopolttoainepolitiikasta, vähitellen elpyvää hintatasoa ja kysynnän elpymistä vuonna 2026, tukemaan Nesteen osakekurssia tulevina vuosineljänneksinä. Näistä syistä toistamme Osta-suosituksemme uudella 12 kuukauden tavoitehinnalla EUR10,6 (EUR10,2).

36 tykkäystä

Neste ilmoitti myyvänsä omistamansa NAPCON-teknologian Lummus Technologylle 23.4.2025. Kauppa on nyt saatu päätökseen.

NAPCON kattaa ratkaisuja interaktiivisissa koulutussimulaattoreissa, pelillistetyissä oppimisjärjestelmissä, reaaliaikaisessa prosessioptimoinnissa, tekoälypohjaisissa prosessiennusteissa sekä reaaliaikaisessa prosessi-informaation keräämisessä, valvonnassa ja analysoinnissa. NAPCON-tuotteita on kehitetty jatkuvasti vastaamaan prosessiturvallisuuden, kannattavuuden ja tuotannon kilpailukyvyn korkeita vaatimuksia.

14 tykkäystä


Hallintarekkareiden myynnit jatkuneet tasaisena. 25,94%->25,09%.

16 tykkäystä

Arguksen artikkelin, Biofuels investment to rise 13pc in 2025: IEA, mukaan IEA ennustaa globaalin HVO ja SAF -tuotannon nousevan tänä vuonna 800 000 barreliin päivässä (jotain 36,2 milj. tonnia vuodessa), jossa olisi kasvua 40% viime vuodesta. En ole katsonut tuota dokumenttia, mutta tuntuu uskomattomalta tuo 40 % kasvu. Kasvusta puolet tulisi USA:sta. Saman artikkelin mukaan USA vastasi 70% viime vuoden investoinneista SAF-kapasiteettiin.

Jos Nesteen uusiutuvien tuotanto tänä vuonna on 4 milj. tonnia, markkinaosuudeksi tulisi yllä olevilla luvuilla 11%.

33 tykkäystä

Siirtäkää kahvihuoneeseen jos ei sovi tänne mutta nyt olisi oikea hetki jonkun vihjaista Trumpille, (vaikka sitten golf-kentällä) että sähköautot on out ja biopolttoaineet on in. Saatais vauhtia Amerikan mantereen tuki- ja veroetuihin ja Neste nousuun. :grinning:

24 tykkäystä

Nesteen viimeisessä esityksessä oli tämä herkkyysanalyysi:


image

Jos oikein tulkitsen, niin kummatkin on mennyt Nesteen kannalta väärään suuntaan sitten maaliskuun. Euro on vahvistunut noin 10% ja öljyn hinta on laskenut noin 10$/barrel. Viime osarissa Neste kertoi suojanneensa 58% myyntimarginaalista johdannaisilla (valuuttakurssimuutoksilta), se varmaan auttaa Q2:lla. Fossiilisen dieselin hinta on kait laskenut ja sillä lienee vaikutusta myös uusiutuvien myyntimarginaaliin, toisaalta bensan jalostusmarginaalit ovat nousseet. USA ei ole saanut ulos uusia volume mandaatteja, joten RIN 4 -hinnatkin palanneet alle 1$-tasoille. Osari taas näyttää sitten, mikä on nettovaikutus :grin:

31 tykkäystä

Lentoasemayhtiö Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on saavuttanut nettonollatavoitteet oman toimintansa hiilidioksidipäästöjen osalta ja saanut kansainvälisen Airport Carbon Accreditation (ACA) -ohjelman mukaisen nettonollasertifioinnin. Helsinki-Vantaan lentoaseman työkoneissa ja varavoimageneraattoreissa vuonna 2024 käyttöönotettu Neste MY Uusiutuva Polttoöljy™ on ollut merkittävässä roolissa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Finavian tavoitteena on vähentää kaikkien lentoasemiensa hiilidioksidipäästöt nettonollatasolle vuoden 2025 loppuun mennessä.

Finavian ilmasto-ohjelman mukaisesti Lapin ja Helsinki-Vantaan lentoasemien lisäksi Neste MY Uusiutuvan Polttoöljyn käyttöä laajennetaan kaikille muillekin Finavian lentoasemille vuoden 2025 aikana.

40 tykkäystä

Taitaa olla niin 24M myynnin taustalla on se että valtio möi osakkeita, pohjalla tietenkin.

Omistuksen alaraja määritettiin 44%-> 33% mutta vielä toukokun lopussa omistukseksi ilmoitettiin 44.22%. Näköjään noin 22M osaketta mennyt yhdellä kaupalla, eli valtio näyttää myyneen neljäsosan vapaista osakkeista.

Valtion lisäksi millään muulla taholla kuin juuri ja juuri Ilmarisella ja Varmalla ei ole riittävästi osakkeita tuollaiseen myyntiin, ja kumpikin ovat ostaneet tänä vuonna lisää.

27 tykkäystä

Mikä on lähteesi? En löydä mainitsemaasi alennusmyyntiä mistään..

3 tykkäystä