Tässä on Atelta Kreatesta uusi yhtiörapsa Q4:n jälkeen
Kreaten Q4-tulos oli kokonaisuudessaan erittäin vahva kannattavan kasvun jatkuessa. Odottamamme kasvupyrähdys toteutuu kuluvana vuonna ennakoitua vahvempana mikä on johtanut positiivisiin ennustemuutoksiin. Ennusteissamme seuraavan puolen vuoden aikana kehitysvaiheesta tilauskantaan kirjattavat laajat ja monivuotiset hankkeet tarjoavat näkymää myös pidemmälle tulevaisuuteen. Lisäksi infrarakentamisen markkinanäkymät ovat sekä Suomessa että Ruotsissa positiiviset ja yhtiön kilpailukyky näkemyksemme mukaan hyvä. Tämän vuoksi nojaamme arvostuksessamme nyt hieman pidemmän aikavälin näkymiin. Ennustetun tuloskasvun ansiosta arvostuskertoimet laskevat houkuttelevalle tasolle jo ensi vuonna. Nostamme tavoitehintamme 15,0 euroon (aik. 12,5 euroa) ja suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä).
Rapsasta lainattua:
Kreate Rock erittäin kannattava tilikaudella 2025
Kreate julkaisi lukuja viime vuoden lopussa ostamansa SRV Infran (nyk. Kreate Rock) osalta. Yhtiön tilauskanta oli vuoden lopussa vahvalla lähes 80 MEUR:n tasolla. Vuonna 2025 yhtiö saavutti 88,5 MEUR:n liikevaihdon sekä 7,8 MEUR:n EBITA (FAS) tason. SRV Infran liikevaihto oli vuonna 2024 noin 52 MEUR:n tasolla, täten kasvua kertyi noin 70 %. Lisäksi yhtiö EBITA-kannattavuus, noin 8,8%, on alaan nähden erittäin korkealla tasolla. Kaupan yritysarvoa peilaten vuoden 2025 tulokseen EV/EBITA kerroin asettuu noin 4x tasolle. Vuosi 2025 oli kuitenkin yhtiölle poikkeuksellisen vahva, eikä vastaavan suhteellisen kannattavuustason toistuminen ole todennäköistä. Kaupan jälkeen Kreaten pro forma -velkaantumisaste (nettovelka/käyttökate) on 1,3.
Kreate on solminut Kemijoki Oy:n kanssa sopimuksen uuden patoluukun rakentamisesta Sodankylässä sijaitsevaan Kelukosken voimalaitokseen. Hankkeen tavoitteena on parantaa voimalaitoksen patoturvallisuutta.
Kreaten ja Kemijoki Oy:n solmima sopimus käynnistää Kelukosken voimalaitoksen maapatoon toteutettavan uuden patoluukun rakennustyöt huhtikuussa 2026. Hankkeen myötä Kelukosken voimalaitoksen patoturvallisuus ja ohijuoksutuskapasiteetti paranevat.
Kreate aloittaa valmistelevat työt Kelukosken voimalaitoksen alueella huhtikuussa ja rakennustyöt kesäkuussa 2026. Urakka valmistuu arviolta syyskuussa 2027. Kreate kirjaa tilauksen ensimmäisen neljänneksen tilauskantaansa.
Ymmärtääkseni tilauskannan kokonaismäärä sisältää myös NDA sopimuksen alaiset urakat (huom! tämä on oma mutu, ei tieto).
Tilauskantataulukosta kannattaa katsoa myös sen alaosa eli kehitysvaiheessa olevat urakat, jotka todennäköisesti siirtyvät toteutusvaiheeseen vielä tämän vuoden aikana. Jos näin, niin sieltä tulee vielä n. 200 M€ lisää tilauskantaan.
Tässä on Aten kommentit siitä, miten Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hanke siirtyy toteutukseen
Kreate tiedotti maanantaina sopineensa Väyläviraston kanssa Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hankkeen siirtymisestä toteutusvaiheeseen. Hankkeen myötä Kreaten ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskanta vahvistuu lähes 78 MEUR:lla. Sopimus oli odotustemme mukainen, sillä hanke on ollut yhtiön kehitysvaiheen salkussa ja olemme ennakoineet sen siirtyvän toteutukseen vuoden 2026 alkupuolella. Myös urakkasumma on hyvin linjassa aiemmin kommunikoidun noin 80 MEUR:n arvon kanssa. Tiedote ei aiheuta muutoksia ennusteisiimme, sillä hanke on jo huomioitu Kreaten vahvassa kasvuennusteessa tuleville vuosille.
Moikka! Selvennän vielä Kreaten tilauskannan dynamiikkaa. Tilauskanta sisältää myös tilaukset, joista yhtiö ei julkaise erillisiä tiedotteita, eli alle 5 MEUR:n tilaukset sekä tilaukset, joista ei sopimusteknisistä syistä voida tiedottaa erikseen. Lisäksi tilauskantaa voi kasvattaa meneillään olevien hankkeiden lisä- ja muutostyöt, joista yhtiö ei välttämättä tiedota erikseen. On tärkeää myös huomioida, että tilauskannasta tuloutuu jatkuvasti projekteja liikevaihdoksi. Tämän vuoksi Q1/26 lopun tilauskantaa ei voi määrittää yksinkertaisesti laskemalla yhteen vuoden 2025 lopun tilauskantaa ja Q1:n aikana julkistettuja tilauksia.
Ei reaaliajassa, tilauskantaa yhtiö raportoi tuloksen yhteydessä. Eli käytännössä tuolla Tilauskanta-sivulla on seuraavat datapisteet: viimeisin raportoitu tilauskanta, tilauskannan lisäykset vuoden 2026 aikana, merkittävät käynnissä olevat monivuotiset hankkeet ja hankkeet, jotka ovat kehitysvaiheessa. Kehitysvaiheen hankkeet eivät ole vielä kirjattuna tilauskantaan, vaan kirjautuvat sinne aikanaan, kun hankkeet etenevät toteutusvaiheeseen.
Yksinkertaistaen Q1/26 lopun tilauskannan tasoa voi arvioida seuraavasti: vuoden 2025 lopun tilauskanta + Q1/26 saadut uudet tilaukset - Q1/26 liikevaihtoennuste. Toki kuten aiemmin mainitsin, yhtiö ei tiedota kaikista saamistaan uusista tilauksista, joten lopullinen uusien tilausten määrä selviää vasta Q1-raportista.
Kreaten kurssi painunut 1kk aikana n 12%. Nykykurssille osinkotuotto n 5%. Kun en mitään negatiivisia uutisia löytänyt, niin täydensin hieman nykyistä positiota.