Omiin havaintoihin perustuen, heti kun palkassa lähestyy mediaania tai ylittää sen, (~4000€/kk) vastuu kasvaa. Jos sinulla on töissä aikataulu, olit itse kipeänä, lapset kipeänä tai kaikki kipeänä, se on silti harvoja poikkeuksia lukuunottamatta hoidettava. Kun elintaso on mitoitettu samaan, siinä on käytännössä itse aseteltu omiin käsiin kultaiset kahleet. Mitä enemmän omaisuutta on, sitä enemmän tätä vastaan voi nousta, kun mahdollisista seurauksista ei tarvitse välittää.
Eli työelämän hektisyys varmaan monia sieltä pois ajaa.
Rahan puute voi olla esteenä työuralla tehtäviin muutoksiin. Yksi tuttuni sanoi, että tekisi mieli vaihtaa työpaikkaa, hypätä vähän uusiin kuvioihin mutta “kun on iso asuntolaina” ei voi ottaa riskejä vaihtamalla liian erilaisiin ja epävarmempiin tehtäviin. Isot lainat yhdistettynä pieneen puskuriin ovat kyllä tehokas jarru monenlaiselle asialle, ei voi ottaa samanlaisia riskejä urallansa kuin taloudellisesti riippumaton ihminen.
Olen pohtinut että, jos hyppäisin pois päällikkötason tehtävistä niin palkkatasosta leikkaantuisi suoraan pois pari tonnia. Siirtyisin siis takaisin asiantuntijatehtäviin. Stressi kyllä vähenisi kun saisi tosiaan sairastaa rauhassa ilman että on tiedossa kasa ongelmia, kun palaa töihin.
Se on hankalaa kun kukaan ei voi luvata, että pääsee takaisin parempipalkkaisiin tehtäviin jos tekee kerran “downshiftauksen”. Varsinkin jos on tehnyt ensin vuosia työtä päästäkseen paremmille paikoille niin se tuntuu samalla fiksulle että hölmölle.
Itse en kyllä kovin halvalla esimiestöihin lähtisi tänäpäivänä, parempi olla rivimiehenä joka voi laittaa joka päivä 16:00 läppärin kannen kiinni ja avata bissen.
Sata kiloa sijoitettavaa vuodessa on tajuttoman paljon alle 30v lekurilta! Onnea siitä, sillä 16ke / kk, erikoislääkärikään ei voi noin paljoa sijoittaa suomenmaassa. Kuluja on verojen jälkeen jos jonkunlaisia. Kova pitää olla palkka, kun hammaslääkäri ei pääse 16 ke tuloilla samaan pikku paikkakunnalla
Jos eväät riittävät vahvaan asiantuntijuuteen, asiantuntijoitaan arvostavissa yrityksissä pääsee senior specialist tittelillä johdon palkkatasolle ja kuusinumeroisille palkoille.
Se ei silti vapauta vastuusta, koska teknisissä valinnoissa ei enää ole ylempää tahoa jonne eskaloida, vaan dollari pysähtyy omalle pöydälle vaikka lapsi olisikin sairaana. Asiantuntija on harmaa eminenssi joka ohjaa ilman muodollista päätösvaltaa päätöksiä jotka johto joutuu tekemään budjettivastuulla mutta heikommalla substanssiosaamisella päätöksen tuote- ja projektivaikutuksista.
Kierrosten nostaminen downshiftaamalla on outo termi relaamiselle, mutta ei ole sinun vikasi että rauhallista kruisailua ylivaihteelle ylöspäin vaihtaen kuvataan teknisesti taitamattomalla termillä.
Itse tein aikanaan valintani kahden tehtävän kasvettua liian isoksi yhdelle työpöydälle. Pääsin helpommalla, koska en missään vaiheessa luopunut asiantuntijatehtävästä vaan toimin muutaman vuoden sekä pääsuunnittelijana että toteuttavan tiimin linjaesimiehenä kunnes nuppiluvun kasvu ja tehtävän kasvu pakottivat valitsemaan kahden tehtävän välillä. En siis joutunut palaamaan asiantuntijapolulle vaan ainoastaan luovuin siltä aikaa vievästä henkilöjohtamisesta joka ei ollut minun alani.
Molemmat ovat eri tavoin haastavia enkä väheksy johtamista, vaan myönnän etten ole siinä kovin hyvä koska en ole asiasta yhtä kiinnostunut kuin teknisestä suunnittelusta.
Oma ehdotukseni on suuntautua sinne mikä kiinnostaa. Ihminen on yleensä parhaimmillasn tehdessään sitä mikä häntä aidosti kiinnostaa.
Kyllähän tuossa pitää tehdä tietoinen valinta siitä, että mihin päähän elämässä haluaa keskittyä, jos downsiftaamaan lähtee. Vaatii myös kykyä sopeutua siihen, että sitten myös hyväksyy sen, että päättävän roolin sijaan tietyissä asioissa oletkin enemmän suorittavassa roolissa. Kehitysehdotuksia voi aina esittää, mutta eihän sitä peliä rehellisesti sanottuna katsomosta käsin johdeta.
Koen tuon pitkälti luonnekysymyksenä, toiset nauttivat uuden luomisesta ja vastuun kantamisesta, toiset taas nauttivat enemmän mahdollisuudesta keskittyä yksityiskohtiin ja kaikki ympärillä tapahtuva on enemmän tai vähemmän heille turhaa kohinaa.
Haasteeksi tässä nousee muu elämä ja verotus. Mistä raapia aikaa joka paikkaan ja näkyykö se ylimääräinen puristaminen edes konkreettisesti itselle missään? Tuleeko siihen rooliin kotoa tukea, toimiiko se arjessa? Vai kannetaanko parhaillaan sielläkin samaa roolia kuin työelämässä? En tarkoita tällä sitä, että kotona ei tehtäisi mitään, vaan että mikä dynamiikka siellä on. Kuka miettii ja suunnittelee isommat hankinnat, kuka ottaa pääosin kopin yllättävistä ongelmatilanteista? Kuvittelisin, että tässä parhaiten vastakohdat täydentävät toisiaan, jolloin jokainen pääsee toteuttamaan itseään omalla vahvuusalueellaan.
Monesti tämä mielletään heti yhtälöksi kotiäiti/vähemmän sitovaa työtä tekevä nainen ja uraa luova mies. Vastapainona se voi olla yhtä hyvin käsillä tekevä mies ja uraa luova nainen. Kaksi uraa tekevää ihmistä vaatii jo todella hyvän tukiverkon ja halua organisoida asioita.
Jos taas asiaa pyörittelee käteen jäävät eurot/tunti, ei tällä verotuksella tietyn tulotason jälkeen kannattaisi palkollisena tehdä mitään.
Kommenttisi resonoi hienosti omankin kokemukseni kanssa. Täällä taidetaan puhua asiantuntijuudesta eri tasoilla, koska itse olen kokenut asiantuntijatehtävän riman NOSTAMISENA. Näin näy kun tähdätään siihen että tietää omasta alueestaan ensin enemmän kuin muut, jopa ihmiskunnan tajuntaa laajentaviin konferenssipapereihin, ammattikirjallisuuteen ja patenttihakemuksiin saakka.
En kokenut downshiftaavani vaan lähdin asiantuntijapolulle painaakseni omat sormenjälkeni uuden uljaan maailman työpiirustuksiin.
Asiantuntijan on aivan pakkokin johtaa oman alansa kehitystä, koska muut eivät osaa. Asiantuntija luo uutta, muut vain toistavat jo ennestään tunnettua.
Ympäristön suhtautumisen kiteytit silti hienosti. Asiantuntija joutuu tottumaan selittelemään olevansa enemmän kiinnostunut teknisistä haasteista vaikka perheen nuoriso painaa titteleisdä ohitse oikealta ja vasemmalta ja itse on aina vasn Senior Specialist. Totuus paljastuu silti marraskuun kateuspäivänä.
Hieman kade ja kovasti ylpeä olen siitä, että poikani sai Senior Specialist tittelin 10 vuotta minua nuorempana.
Touché! Sovimme aikanaan Rouvan kanssa että hän uhraa työuraansa minun ulkomaan komennuksieni vuoksi, koska minun alallani oli enemmän saavutettavaa. Kansainvälinen kokemus muuttui rahaksi, joka kasvattaa kummankin eläkesalkkua tasatahtia 2.5 - 3 kertaisesta tuloerosta riippumatta.
Kahden tyhjätaskun löydettyä toisensa nuorena on kaikki sen jälkeen hankittu yhteistä. Keskinäisen hallintaoikeustestamentin vuoksi sitä erota edes kuolema.
Rouva hoiti lapset osin yksinhuoltajana minun lennellessä ympäri maailmaa. Nyt on minun vuoroni hoitaa pyykit ja laittaa ruoka valmiimksi hänen työvuoronsa aikana. Tämä ei toimi ilman täydellistä luottamusta ja sitoutumista puolin ja toisin.
Kun 55% marginaalivero muiden fiskaalisten maksujen ohella vie noin 2/3 viimeisistä tonneista, tuntuu 1.5 päivän nettopalkan vaihtaminen ylimääräiseen viikon vapaaseen perheen kanssa kohtuuhintaiselta.
Päälliköllä on omat työt, organisaatiolta valuvat työt ja esimiestyöt. Parhaassa/pahimmassa tapauksessa asiantuntija saa keskittyä toimimaan oman lokeronsa sisällä.
Tämä on totta. Itse ajattelin tässä enemmän organisaatiotasolla olevaa toimintaa. Mielipiteitä voi esittää, mutta päätökset firman suunnasta tulevat päällikkö/johtotasolta.
Ehdottomasti. Tässäkin omalla kohdallani koin, että oli parempi siirtyä asiantuntijapolulle. Kunhan työt saa sovittua, ei lomia lähtökohtaisesti tarvitse keskeyttää esimiestöiden yms takia, vaan voit oman harkintasi mukaan joko päättää edistää asioita lomalla, tai palata niihin myöhemmin.
Jos palkkoja vertaa, takkiin tuossa tulee ~500€/kk netto, jonka maksan mielelläni. Ei ehkä sovi firetykseen, vaan tasapainoiluun työn ja vapaa-ajan välillä, lapset kun ovat pieniä vain kerran.
Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on vastaajia. Itse olen asiantuntijatyössä, bruttopalkka on 4000-5000€ välissä, töitä ei tarvitse miettiä vapaa-ajalla, etätöitä saa tehdä niin paljon kuin haluaa, stressiä/kiirettä ei tule kun tekee hommat ajoissa… Mutta varsinainen työ on itselle kuin tervanjuontia, en tykkää tästä yhtään. Ei tule flow-tiloja, merkityksellisyyden tunnetta, tai mitä muuta konsultit aina esitelmissään mainostavat. Työ on vain yksinkertaisesti tylsää, ja on oikeastaan aina ollut. Ainoa motivaatio töissä käymiseen on palkka.
Menin alunperin alalle koska jostain oli saatava hommia valmistumisen jälkeen, ja etenin sitten talon sisällä. Alanvaihto ei oikein tässä vaiheessa onnistu kun on perhettä ja lainanhoitokuluja, kuten aiemmissa viesteissä jo aihetta sivuttiin. Itseään tästä saa syyttää kun en aiemmin vaihtanut hommia, mutta nyt päätöksen kanssa on elettävä. Suunnitelmissa on kasvattaa salkkua riittävän suureksi, jotta voisin joskus tehdä alanvaihdon, opiskella tai mitä tahansa muuta kuin nykyisiä tehtäviä.
Tervehdys, ja kiitos ketjun mielenkiintoisesta keskustelusta. Täällä on puhuttu työajan lyhentämisestä ennen varsinaista “firetystä”. Kirjoitin aiheesta tänään Ekonomisti fundeeraa -tekstin, jossa pohdin työn määrää heikohkona mittarina. Itse olen tehnyt jo useamman vuoden 80 % työaikaa, mikä on ollut minulle erittäin hyvä päätös. Voi poistaa, jos menee liian kauas itse aiheesta
Tahtoisin enemmän kuulla näitä firetystarinoita jossa firetys on oikeesti onnistunut, kuten VPKn esimerkki.
Musta tuntuu että yleensä a. tavoitetta ei ikinä saavuteta b. tavoite karkaa c. tavoite saavutetaan, mutta silti ei muuteta mitään koska ihminen on mitä on ovat niin tavallisia ja hieman tylsiä. Toki “ei se määränpää vaan matka” on tässäkin aika hyvin osuva sanonta.
Nuorille vielä sen setä tahtoo neuvoo, että mikäli aikoo perhettä perustaa, niin kannattaa katsoa se vaihe vielä johonkin lasten teini-ikään asti. On eri homma pyörittää esim 4henk perheen elämää kuin elää yksikseen. Ja tässä en puhu pelkästään rahasta
Joku aikasemman työelämän kaveri/tuttu sanoi, että kun alkoi firmaansa pyörittämään ja kasvattamaan, niin huomasi yhden asian. Eli suomalaisille on kaikkein tärkeintä ja pyhintä vakituinen ja täyspäiväinen työ. Se on kaiken lähtökohta. Palkka on toissijainen juttu ja siitä ollaan valmiita joustamaan alaskin päin, ettei epävarmuus vain kasva.
Lisäksi olen itse huomannut vuosien varrella, että ihmisillä saattaa olla ne tuhat syytä lähteä nykyisestä työstään, mutta kafkamaisesti sinne kuitenkin palaavat ja siellä pysyvät. Nupisevat sitten partoihinsa jotain.
Näistä syistä edes osa-aikaistaminen on suomalaisille tosi vaikea FIRE-askel (vaikka se onkin rationaalinen ja looginen sellainen). Jos olet oa omasta aloitteestasi, niin sehän tarkoittaa sitä, että et ole niin sitoutunut työhön tai yhteisöön (tämä on se yleinen oletus työnantajien ja esimiesten parissa) ja se leikkaa aika hyvin sitten ne urakehitykset, bonukset ja siirrot. Eli sitä jää paikalleen.
Siellä kuulemma pitää olla se 10M kasassa että voi elää kuten vapaaherra, joten ehkä tämä on realistisempi paikka kertoa näitä tarinoita
ps. ja toki tässä on ironiaa mun viesteissä mukana ja kaikki tarinat ovat kivoja kyllä. Hurjan paljon hälinää on ton vaurastumisen ympärillä tänäpäivänä, joten niin moni on niitä lapioita myymässä kultaa etsijöille
Mielestäni parhaita tarinoita ovat nämä, joissa matka on vielä kesken tai kohta lähestymässä maalia. Ymmärrän silti täysin mitä ajat takaa. Vapaaherratrouvat-ketjua en enää lue enkä varmasti sinne koskaan kirjoita mitään. Tässä ketjussa on pääosin samaistuttavia tarinoita, joissa niukat resurssit hallitsevat, valinnat ovat usein epäoptimaalisia, inhimillisiä, tavoite täyttyy päivä ja kuukausi kerrallaan. Pelkkä matka / säästäminen muovaa käytöstä. Mariannen kirjoitukseen viitaten teen itsekin 80% työaikaa ja aion tehdä sitä, kunnes hyppään tai minut pudotetaan nollaan. Chris_Champ sinun viestisi on myös osa tätä mielestäni inhimillistä kulmaa, jossa tämä ei ole helppoa ja riskien korostaminen on tärkeää. Omalla kohdallani vuosi 2023 oli taloudellinen takaisku johtuen “isoista” suunnitelluista remonteista, mutta tämän lisäksi suunnittelemattomista perheen ja oman terveyden kuluista - joissa tärkeimpänä nyt oli jokin muu kuin eurot ja onneksi arvet jäivät vain salkkuun. 20v työelämässä ja tuo oli ainoa vuosi, kun en saanut mitään säästöön, oikeastaan jäin osakesalkulle velkaa, sillä käytin osinkotulojani. Kirjaan oman tarinani myös myöhemmin ketjuun…
Kerrotaanpas sitten tarina firettämisen taustalla.
25 vuoden työuran jälkeen päätin 2013 kokeilla sijoittamista isolla riskillä. 100k€:n lainalla ostin yhtä ainoaa 3xbull sertifikaattia. Vuoden kuluttua pääoma oli kymmenkertaistunut. Poistuin työelämästä ja muutin Arabiemiraatteihin ja siirsin sinne myös verotuksen. Parhaimmillaan positio oli 1500% voitolla. Tyhmyyttäni en myynyt ajoissa, kun kurssi alkoi laskemaan kuin lehmän häntä. Lopulta sain myytyä nuo sertifikaatit kolmenkertaisella voitolla ja sillä tiellä olen edelleen. Nykyään myyn/ostan harvoin (lähinnä osakkeita), mutta silloin teen liikkeitä myös kuusinumeroisilla summilla. Aika isolla riskillä siis edelleen…hajautusta on hyvin vähän.
En suosittele tällaista riskinottoa, mutta onnistuessaan arvon-nousu voi olla todella merkittävää. Ja vatsahapot pitää olla kunnossa…itselläni iski todella raju ahdistus pääoman sulaessa murto-osaan huipuista.
Korporaatio ja pk-sektori uran aikana olen huomannut, että varsinkin jos päällikkötason tai johtajatason henkilö joutuu esimerkiksi masennuksen tai burn-outin takia vähänkin pidemmäksi aikaa sivuun, niin kohta yllättäen organisaatioon on syntynyt “kehityspäällikkön” paikka (ei alaisia), mihin henkilö sysätään ja yleensä melko nopeasti sitten siirtyy pois yrityksestä.
Samaa efektiä on myös siinä, jos alkaa pyörittämään 80-prosentin työaikakuviota. Sitä ei välttämättä katsota hyvällä varsinkin jos roolissa on tuotanto/myyntivastuuta. Asiantuntijoilla tätä sivuun siirtoa ei ehkä niinkään tapahdu.
Joten kevyt FIREkään ei välttämättä onnistu kaikissa rooleissa.
Edit: päällikkö tai johtajatason tehtävillä tarkoitan rooleja joissa on ainakin pari kerrosta alaisia alapuolella. Nykyään kun kiertävä palovaroitinmyyjäkin kun on aluepäällikkö.
