Titanium - Kasvun toista tukijalkaa etsimässä

Nyt ollaan takaisin töissä ja aamu pyöritelty Titaniumin exceliä. :abacus: Yksi asia minkä olin kokonaan unohtanut on se, että myytävät kohteet ovat realisoitunutta tulosta ja tämä kuuluu tuotto-osuuden piiriin. Eli toisin sanoen jos Titanium oli hankkinut kohteen 1 eurolla ja myy sen nyt 2 eurolla, niin tästä 1 euron voitosta pitää maksaa tuotto-osuutena vähintään 75% pihalle. Yhtiöhän kertoi tiedotteessa myyneensä kohteet yli hankinta-arvolla, eli osa tästä valuu suoraan tuotto-osuutena pihalle. Jos olettaisimme esimerkiksi että kohteet on myyty 20% yli hankintahinnan, olisi tuotto-osuuden vähimmäismäärä ~3,5 MEUR. Minulla ei siis mitään käsitystä onko tuo 20% kuinka oikea tai väärä luku, mutta tämä on nyt joku arvaus. Mielestäni on myös selvää, että rahasto ei halua nostaa velkavipua (ei olisi reilua muille omistajille) ja näin ollen tuo aiemmin laskemani 25 MEUR on itseasiassa enemmänkin maksimi mitä rahasto voisi maksaa. Rahaston tuottama kassavirta menee laskelmieni mukaan valtaosin kassavirtapohjaisen tuotto-osuuden maksamiseen ja rahastolla ei laskelmieni mukaan ole kassassa ylimääräistä irrotettavaa. Näin ollen tuo possan myynnistä tuleva tuotto-osuuden kasvu pitää myös rahoittaa tällä myynnillä, eli eli summa laskenee tästä lähemmäs 20 MEUR. Tällä matikalla taas H1’24 lunarit olisivat noin 40 MEUR, ei 50 MEUR. Luku on toki isompi mitä alunperin odotin, mutta riski että mentäisi yli 50 MEUR:n tasoon on kyllä aika pieni.

Ohessa karkea taulukko lunastusten kehityksestä. Tuhannen euron kysymys tässä on se, että miten lunastukset kehittyvät noiden kahden rästissä olevan lunastusikkunan osalta. Itse pidän perusskenaariona sitä, että H1’24 oli huippu ja tästä mentäisi alaspäin, mutta tämä on toki enemmän arvaus kuin tieto. :balance_scale: :man_mage:

Hoivan lunastukset
Kalenteri H1’22 H2’22 H1’23 H2’23 H1’24 H2’24 H1’25 H2’25
Lunastusikkuna H2’21 H1’22 H2’22 H1’23 H2’23 H1’24 H2’24 H1’25
AUM 461 489 498 504 466 476 477 482
Lunastukset -4,3 -5,2 -10,4 -9,1 -32,6 -40 ? ?

HUOM! Tässä taulukossa vain sen kuun nettolunastukset kun lunastukset maksetaan. Tämä ei ota huomioon nettomerkintöjä muilta kuukausilta (1-5 ja 7-11).

19 tykkäystä