Tänään pieni rytinä kurssissa alaspäin, kun Q1:n ennusteita viilattiin alaspäin, kuitenkin Q2 pitäisi olla vahvalla tasolla. Ostopaikkana voisi tätä pitää
Voi olla. Itse olen siirtynyt Supermicrosta Nebiukseen. SMCI:hin ei mulla enää oikein tuntumaa.
Onnea:
Alokasmainen kvartaali!
Myynti ja tulos ottivat kunnolla osumaa eikä kannattavuuskaan juuri piristänyt. Voitto kutistui ja kate jatkoi alamäkeä, eli meno ei näytä kovin hehkeältä.
Johto toki puhuu AI:sta ja suurista tilauskirjoista, mutta luvut kertovat tällä hetkellä aika hiljaista ja vähän huolestuttavaa tarinaa.
https://x.com/earnings_guy/status/1985815748581712032
Yhtiön omat materiaalit
Supermicron meno jatkui ihan hyvä AI-boomimeiningeissään, ja yhtiö löikin odotukset pääosin reilusti, vaikka marginaalipaineet puhuttavat niin kova kysyntä palvelinratkaisuille pitää kasvunäkymät kirkkaina ja tilauskirjat paksuina - ohjeistus loppuvuodelle olikin aika kunnianhimoinen ilmeisesti sijoittajien odotuksiin nähden.
Nyt sijoittajien katseet kiinnittyvät nyt tehokkuuden hiomiseen, kun yhtiö yrittää skaalata tuotantoaan vastaamaan suuryritysten massiivisia investointeja. Kassavirrassa on vielä sulateltavaa, mutta toisaalta tämä yhtiö ainakin toistaiseksi etenee vauhdilla.
https://x.com/earnings_guy/status/2018804523448328523
Yhtiön omat materiaalit
Mitäköhän tästä viimeisimmästä pidätys/vedätys tilanteesta pitäisi ajatella?Harvoinhan sitä yrityksen myyntipäälliköt pistetään “koppiin”vaikka olisi tehnyt mitä…
Kurssi tykkää ainakin kyttyrää -27% just nyt.
Ei uskalla vielä laittaa kättä puukolle…Taidan lähteä etsimään ostohousuja tai jotain laastaria.
Tuleeko kellään vastaavaa mieleen että Pörssiyhtiön johtoa olisi pidätetty?Ja mikä oli reaktio?
No Intellego on ainakin mainio lähihistorian esimerkki historiasta, kun pörssiyhtiön johtoa on pidätetty.
Tässä Intellego tapauksessa koko keissi osoittautui huijaukseksi. Jos ja kun on näin epärehellistä porukkaa touhuamassa tässäkin firmassa miltä uutisten perusteella vaikuttaa, niin mitäköhän muuta löytyy? Onko kirjanpito luovaa kuten esim. Enronilla ja Intellegolla? Näin ison punalipun jälkeen olisin hyvin varovainen ostamaan tai ainakin panokset tulisi asettaa aika maltilla.
Edellä pohdittu keissi on siis teknologian salakuljetus Kiinaan vastoin USA:n lakeja.
Tapaus kytkeytyy ihan suoraan Supemicroon, koska netistä löytyy artikkeleita joissa todetaan että nyt kiinni jääneestä kolmikosta Liaw perusti Supermicron 1993 muutaman muun kanssa ja hän on ollut viimei aikoina mm. SMCI:n hallituksen jäsen. Chang on ollut myyntipäällikkö Taiwanin toimistossa Supermicrolla ja Sun on ollut sopimustoimittajakumppani.
Tässä linkki oikeusministeriön ilmoitukseen asiasta:
Mitä ajattelen? Kokeneet sijoittajathan omissa “oppaissaan” sanovat, että huonot uutiset seuraavat toisiaan. Eli ekan kuprun jälkeen tulee uusia ja uusia. Itse hykäsin yhtiön sijoituskohteena Ernst & Young tapauksen jälkeen, onkohan siitä 1,5 vuotta, kun siis tilintarkastaja antoi rukkaset ja sanoi, että ei se voi vahvistaa yhtiön tekemää tilinpäätöstä.
USA:n markkina on pullollaan mielenkiintoisia IT yhtiöitä. Joista ei ole ainakaan vielä löytynyt skandaaleja. Ihan henk.koht. milelipiteenä Supermicroon sijoittaminen on enemmän ruletin pelaamista kuin sijoittamista. Perustelen mielipiteeni sillä, että yhtiön Upside arvostuksessa on rajattu skandaalien takia. Se ei tule vuosiin saamaan kunnollista arvostusta pörssissä. Mutta tämä ei ollut sijoitussuositus, taitava treidaaja varmaisti onnistuu tahkomaan rahaa Supermicrollakin.










