Ei ehkä täysin selviä esimerkkejä nostettavaksi, mutta luulen, että on aika paljonkin ja mahdollisimman huonolla tavalla.
Se voi olla esimerkiksi, kun osakkeen hinta tulee jonkun rajan alle (usein tasaluku) niin mietin katsovani tarkemmin sitä ostopaikkana, mutta siinä usein kuluu aikaankin, jolloin talousympäristö, yhtiön ala tai yhtiön oma meno muuttuu radikaalisti, kun vaikka osakkeen hinta on tullut “ostotasoille” tai/ja mennyt sen kivan tasaluvun alle
. Usein ajattelen, että osake on liian “kallis” ja jään siihen ajatukseeni kiinni, joko sen takia, kun kasvuyhtiöllä on kertoimet (mukamas) kireät tai kun osakkeen hinta on 100 euroa (sit tuntuunkin jo halvemmalta kuin splitataan
).
Lainaan kirjoituksestasi keskeltä tällaisen kohdan:
Onneksi ankkurin voi myös nostaa. Talous ja tunteet -kirjassakin muistutetaan, että tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on todellista tietoa päätöksenteon tueksi, ovat vähemmän alttiita mielivaltaisille ankkureille. Tieto on siis valtaa tässäkin asiassa. Kun siis haastaa omaa ankkurilukuaan tarpeeksi, eli sijoittamisessa etsii uusia näkökulmia esim. foorumikeskusteluista ja analyyseistä, voi tulla aika, jolloin ankkuri ansaitusti irtoaa.
Tiedostan loppujen lopuksi hyvin sen, että en tiedä paljoakaan ja tämä sijoittaminen on itselleni harrastus eikä sitä omaa parasta osaamisaluettani. Sitten joskus sitä jopa tietoisesti voi tehdä jotain ei-niin-laadukkaita yksinkertaisia sääntöjä, joissa on näitä ankkurielementtejä, jonka itsekin oikeastaan tiedostan.
Uskon, että ne vähenevät vuosien myötä tässä sijoittamisharrastuksessa.
Ihmiset, joilla on todellista tietoa, niin harvemmin tosiaan ankkuroituvat asioihin. Ankkuroimisen näkee siinä, että oli asia, mikä hyvänsä niin tietää jo valmiiksi, mitä mieltä jotkut vähän ääripään ankkuroijat ovat jostain; oli sitten tunteita aiheuttava osake tai muu. Jotain omaa teesiä, osaketta tai porukkaa kannatetaan ennen kuin perustelut ovat valmiina (kun ne perustelutkin ovat valmiina, niin ontuvat pahasti). ![]()