Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

WISA:n pääomamarkkinapäivä pidettiin ja pörssiytyminen ovella - muutamia hajahuomioita:

  1. Sijoitustarina: vanerimarkkina kasvaa muutaman % vuodessa, tase ja velkataso kunnossa, osinko 50 % tuloksesta, asetettuun taloudellisiin tavoitteisiin päästään ilman isoja investointeja eli tulosvipua aikojen parantuessa on, häikäisevän korkea asiakaspysyvyys, tuloskykyä vuodesta toiseen markkinan heiluessa, pääomamarkkinapäivällä johto vaikutti pätevän oloiselta, tähtää vanerin preemiotuotteiden osuuden kasvattamiseen.
  2. Heikkouksia: EU:n tullituesta huolimatta Kiinan uhkaa, toimitus- ja talousjohtajilla ei näytä olevan UPM:n osakeomistusta (sitoutuminen?), preemiovanerien osuus myynnistä vain neljäsosa, vallihaudat eivät ihan niin korkeita kuin yhtiö antaa ymmärtää.
  3. Erityistä: Wisan irtaantuminen oli henkilöstölle kuulemma shokki. Ei edelleenkään todellisuudessa selvinnyt, miksi Wisa irroitetaan: näyttää siltä, että lähdetty enemmän UPM:n virtaviivaistamisesta kuin Wisan tarpeista.
  4. Arvostus: Pääomamarkkinapäivällä ei tietysti annettu ennustusta osakkeen tulevasta pörssihinnasta, mutta omat sormiharjoitukset viittaisivat vajaaseen euroon.
  5. Erityistilanne: UPM:n suuromistajat saattavat laukaista Wisan osakkeen ison myyntiaallon marraskuussa ja millä hinnalla olisi kyse alesta? Kannattaisiko 70-80 sentin kohdalle käynnistää kauhominen?
  6. Kokonaisarvio: Wisasta näyttää tulevan perinteinen grahamilainen arvo-osake, jonka tuotto omistajalle nojaa osinkoon ja yhtiön tasaiseen kehittämiseen. Raketointeja ei tulossa, mutta marraskuun mahdollisessa erityistilanteessa saattaisi saada edukkaasti salkun täytettä. Myy, vähennä, pidä, lisää vai osta? Pidän Umpin osakkeen jatkona automaattisesti tulevat osakkeet ja etenkin erityistilanteen toteutuessa lisään.
28 tykkäystä

Handelsbanken listaa Pohjoismaiden AI-voittajat: UPM mukana. Pankin mukaan yhtiö kävisi keskusteluja useiden AI-jättien ja pienempienkin kanssa energiatoimituksista. Handelsbanken povaa Umpin energiadivisioonalle 50 % kasvua.

Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta ei tää ihan huonoltakaan näytä😎

25 tykkäystä

Näköjään peräti 1900 MW teho josta 250 MW (Alholmens) menossa kiinni / korvataan sähköä kuluttavilla sähkökattiloilla.

PVO/TVO -osuuksien kautta Olkiluodosta n 1100 MW “osuus” eli melkein 1/3 Olkiluodosta, eli himpun enemmän kuin mitä Loviisa 1&2 Fortumille!

Siitä ‘Forttumit’ eli puolet pitkään kiinteään, niin loppujenkin markkinahinnat nousevat kivasti, olisihan Suomen tasaisesta tuotannosta sitten jo 20% myyty pois markkinoilta uuteen kysyntään…
Ihme jos UPM ei saisi muuten Fortumia parempaa hintaa, sillä tasaista tuotantoa on nyt Fortumin kaupan jälkeen vähemmän tarjolla.

Loput vesivoimaa jota ajetaan kun parhaiten kannattaa, ja jatkossa lienee vahvemmat myyjän markkinat

Tietoa UPM Energystä – Innovaatioita energiasiirtymään | UPM Energy Tietoa UPM Energystä – Innovaatioita energiasiirtymään | UPM Energy

8 tykkäystä

Osallistuin keskiviikkona UPM:stä irtautuvan WISA:n CMD:lle.
Täällä reportaasi päivästä: Metsäsektorin pelipaikka: UPM:stä eriytyvä WISA tuo uutta väriä pörssiin

10 tykkäystä

Mutuilua perjantai-illan ratoksi.

Ennustettu tulevan pitkälti olemaan ns. “epäseksikäs” osinkoyhtiö jolloin minimi osinko vaatimus menee korkeahkoksi, eli vähintään 5%.

Ilmoitettu tuloshaarukka 2026 = 32 - 50 milj.
Mikäli 2026 tulos = 40milj, osinko tulee olemaan = 0,037€.
0,70€ hinnalla osinkotuotto = 5,3%.
0,70€ olisi täten melko lailla käypä mediaanihinta ilman suuria kasvodotuksia.

0,60€ olisi halvan suuntaan, koska osinkotuotto nousisi 6.1%:n.
0,08 hinnalla osinko olisi 4,6%.

Johtopäätös:
0,80€ = Myy.
0,70€ = Pidä.
0,60€ = Osta.

Toki jos tulos menee lähemmäksi ennusteen ylälaitaa(50 milj) käypä hinta nousee vastaavasti. Myös jos uskoo yrityksen pystyvä kasvuun, jota usein irtoamisen jälkeen tapahtuu kun yritys pääsee vapaasti kehittämään toimintaansa itsenäisenä, mutta menee jonkin aikaa että se näkyy numeroissa.

5 tykkäystä