Ajatettelin sunnuntain kunniaksi kirjoitella muutamia havaintoja Länsi-kanadalaisesta metsätaloudesta, joka voi tulevaisuudessa olla merkittäväkin kilpailija, mutta myös potentiaalinen kiinnostuksen kohde suomalaiselle metsäteollisuudelle.
Länsi-Kanada on historiallisesti yksi maailman merkittävimmistä metsätalousalueista. Sahatavaraa viedään Yhdysvaltoihin, sellutuotteita Aasiaan. Brittiläisen Kolumbian rannikkoseutu, Vancouver Islandilta aina Alaskan Sitkaan, on hyvin ravinteikasta boreaalista sademetsää. Old growth -metsissä voi parhailla paikoilla olla yli 1 500 m³/ha puuta, vanhoja setrejä, hemlockia ja douglaskuusta. Yksittäinen todella järeä setri voi olla arvokas (yksittäinen puu voi olla 50 m³, arvoltaan n. 50 000€), ja näitä saatetaan poistaa yksittäispuuhakkuulla helikopteriavusteisesti.
Sisämaassa (B.C interior, Alberta) metsätalous on paljon lähempänä Suomea. Männyt ja kuuset ovat verrannollisia suomalaisiin lajeihin, vaikka täällä kasvaa lisäksi pihtaa ja douglaskuusta. Valtio omistaa noin 95% metsämaasta ja myy hakkuuoikeuksia puuta ostaville tahoille. Tämän lisäksi on tenureja eli pidempiaikaisia hallinnointioikeuksia. Hakkuulisenssejä on kymmeniä erilaisia, mutta isossa kuvassa ne voi jakaa area-based- ja volume-based-lisensseihin.
Area-based-lisenssissä lisenssin tai tenuurin omistajalla on oikeudet tiettyyn rajattuun alueeseen pidemmäksi aikaa. Tämän takia niillä on myös enemmän insentiiviä investoida maapohjaan: tehdä taimikonhoitoa, rakentaa tieverkkoa ja mahdollisesti harvennuksia. Jos tiedät operoivasi samalla alueella vielä vuosikymmenten päästä, kannattaa metsää myös hoitaa.
Volume-based-lisenssit ovat merkittävästi yleisempi malli (ehkä 90% hakkuista). Valtio myy käytännössä huutokaupassa oikeutta hakata tietty kuutiomäärä isolla Timber Supply Area -alueella. Samalla alueella voi olla useita toimijoita, jotka kaikki yrittävät saada omat kuutiot täyteen mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Käytännössä tästä syntyy vähän “ribbon war” -meininkiä: jokainen koittaa löytää helpoimmat ja halvimmat leimikot, jotta puu saadaan tehtaille mahdollisimman pienellä kustannuksella.
Puuta ostava taho maksaa ensin huutokauppamaksun eli auction bidin ja sen jälkeen stumpage feen jokaisesta hakatusta kuutiosta valtiolle. Stumpage fee lasketaan monimutkaisella kaavalla, jossa huomioidaan muun muassa arvioidut hakkuu- ja kuljetuskustannukset. Se ei siis ole suoraan verrattavissa Suomen kantohintaan. Tällä stumpage-järjestelmällä on iso rooli myös USA:n ja Kanadan välisessä softwood lumber dispute -kiistassa. USA on syyttänyt Kanadaa jo 1980-luvulta asti julkisesti subventoidusta ja kilpailua vääristävästä metsätaloudesta, koska valtio omistaa käytännössä metsät ja määrittää kantomaksujärjestelmää (eli käytännössä antaa lähes ilmaiseksi raaka-ainetta sekä tarjoaa erittäin halpaa energiaa). Tämän perusteella kanadalaiselle havusahatavaralle on asetettu anti-dumping- ja countervailing-duties -maksuja. Ne vaihtelevat firmoittain, mutta puhutaan joka tapauksessa todella isoista luvuista. Isoilla metsäteollisuusfirmoilla USA:n vienti voi olla jopa 40% kalliimpaa tullien takia. Tämä on myös eri keskustelu kuin Trumpin nykyinen tariffipolitiikka. Softwood lumber dispute on oma, vuosikymmeniä kestänyt saagansa.
Tämän lisäksi Cascadia-alueella, eli karkeasti Washingtonissa, Oregonissa ja B.C.:ssä, jylläsi 1990-luvulta 2010-luvulle mountain pine beetle -epidemia. B.C.:ssä se tappoi valtavan määrän lodgepole pine -metsää. Arviot liikkuvat 500 – 1 000 miljoonassa kuutiometreissä, ja osin tämän takia hakkuumääriä nostettiin vuosikymmenten ajan: kuolleista männyistä yritettiin saada edes jotain arvoa ulos ennen kuin puun laatu meni täysin pilalle. Toki vain taloudellisesti kannattavimmat alueet hakattiin. Iso osa mountain pine beetlen tappamista metsistä jäi pystyyn, koska alueilla ei ollut tietä, kuljetusmatka oli liian pitkä, maasto oli liian hankala tai puun arvo ei yksinkertaisesti riittänyt kattamaan kustannuksia.
Kun kuollutta mäntyä jää valtavasti pystyyn, kuivuu, ja kun olosuhteet ovat oikeat, maastopalot leviävät todella nopeasti. Tämä ei tarkoita, että kaikki B.C.:n palot johtuisivat MPBstä, mutta sillä on varmasti ollut iso vaikutus monilla alueilla.
Kanadassa on palanut 2020-luvulla aivan järjettömiä pinta-aloja metsää. Iso osa paloista tapahtuu muualla kuin aktiivisilla metsätalousalueilla, kansallispuistoissa tai todella syrjäisillä alueilla, mutta osa paloista on suoraan pienentänyt tulevia metsätalousmahdollisuuksia (ehkä 30% maastopaloista tapahtunut Timber Harvesting Landbaseilla?). Palanut metsä ei ole automaattisesti menetettyä metsää, mutta se tuo uudistamisvelkaa ja vähentää lopputuotteen arvoa merkittävästi.
Hakkuurajoitteita tulee myös provinssin uudesta old-growth-suojeluohjelmasta, maa-alueiden hallinnointioikeuksien palauttamisesta tai uudelleenjärjestelystä First Nations -yhteisöjen kanssa sekä karibun suojelualueista. Länsi-Kanada on alkuperäiskansojen historian ja kulttuurien kannalta äärimmäisen monipuolinen alue, ja B.C.:ssä puhutaan yli 200 alkuperäiskieltä.
Tämän lisäksi Rannikkovuoret ja Kalliovuoret peittävät suuren osan provinssista. Kartalla metsää voi näyttää olevan loputtomasti, mutta jos puu on jyrkässä rinteessä tai satojen kilometrien päässä tehtaasta ja tienrakennus maksaa maltaita, se ei ole välttämättä taloudellisesti saatavilla olevaa puuta. Tiet lähtökohtaisesti myös de-aktivoidaan hakkuun jälkeen jotta rankkasateiden aiheuttamat mutavyöryt/tulvat eivät käytä näitä teitä ”ränneinä” eli tienrakennus/purkukustannukset ovat myös aivan eri luokkaa.
B.C. on pinta-alaltaan noin kolme kertaa Suomea suurempi, mutta hakkuumäärät oli vuonna 2025 vain noin 32 miljoonaa kuutiota (10 vuotta sitten tämä oli 3 kertaa suurempi).
Vaikka alueella on osa maailman parhaista kasvupaikoista ja paikoin kasvu menee helposti yli 20 m³/ha/v, metsätaloutta ei silti saada kunnolla kannattavaksi. Viime vuosina on suljettu useita sellu- ja paperilaitoksia sekä sahoja. Canfor, West Fraser ja muut isot toimijat ovat leikanneet kapasiteettia, sulkeneet laitoksia ja osa investoinneista on mennyt rajan eteläpuolelle Länsi- ja Etelä-USA:han.
Metsäteollisuusfirmat ovat aika huonossa jamassa. Halvan kuidun saanti ei ole enää niin varmaa kuin historiallisesti, Aasian markkina ei vedä varsinkaan kuitupuolella, ja sahatavaran USA-vientiä painavat tullit. ”Kantohinnat” jos hakkuu toteutetaan ennen kuin kuvion keski-ikä ylittää 40 vuotta, on $0.25 eli 0.15€ kuutiolta, huolimatta siitä onko se sahatukki vai kuitua.
Jos puu on pientä, tienrakennus ja kuljetus ovat kalliita, hakkuuolosuhteet huonot ja vastaanottavaa sellu- tai energialaitosta ei ole lähellä, hakkuusta tulee silti tappiollinen (stumpage fee menee negatiiviseksi, ja puuta ostava taho voi vähentää sen tulevista hakkuumenoista). Suurimmalla osalla alueista alle 12,5 cm läpimittainen puu jää metsään, koska sille ei ole käytännössä markkinaa ja se on kallista rahdata pois metsästä. Vain harvoilla alueilla sellumarkkina vielä toimii riittävän hyvin, että pienpuu kannattaa ottaa talteen.
Halvan öljyn ja kaasun takia bioenergialle ei ole täällä samanlaista kysyntää kuin Pohjoismaissa. Julkisella rahalla koitetaan nyt potkia harvennushakkuita liikkeelle, koska wildfire mitigation sekä harvennus -projektit ovat yksi harvoista tavoista vähentää palokuormaa isoilla alueilla. Mutta ilman sellukysyntää tai muuta käyttöä pienelle puulle tämä näyttää aika pitkältä tieltä.
Eli tuotanto Länsi-Kanadassa on käytännössä romahtanut viime vuosina, ja uudistuksia tarvitaan kipeästi. Paperilla metsätalouden ja teollisuuden pitäisi olla huomattavasti kannattavampaa kuin Suomessa: biologinen kasvu on monilla alueilla parempi, Aasian ja USA:n markkinat ovat lähellä, ja metsää on kartalla aivan älyttömästi. Silti asioita onnistutaan sössimään kerta toisensa jälkeen.
Itse uskon, että täällä otettaisiin mielellään vastaan pohjoismaisia toimijoita, joilla on kokemusta pieniläpimittaisen puun sahaamisesta, tehokkaasta puunhankinnasta ja kokonaisvaltaisemmasta metsäteollisuudesta. Suomessa ja Ruotsissa osataan ottaa arvoa irti myös sellaisesta puusta, joka täällä jää helposti metsään, koska ketju ei toimi tai markkinaa ei ole.
Täällä arvostettaisiin varmasti myös tehokasta puunhankintaketjun osaamista. En sanoisi, että B.C.:ssä puu olisi automaattisesti “halpaa” vain siksi, että sitä on paljon, mutta verrattuna moniin muihin Pohjois-Amerikan puumarkkinoihin täällä on edelleen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Se vaatii vain enemmän pitkäjänteisyyttä metsänhoidossa ja järkevämpää teollista rakennetta johon näen että julkinen puoli varsinkin satsaa para-aikaa merkittävästi.
Jos tämän hetkisen BC:n metsätalousministerin ajamat uudistukset menevät maaliin, uskon että pitkällä aikavälillä tunnelin päässä voi olla hyvinkin valoa. Provinssi hakee aktiivisesti vaihtoehtoisia markkinoita Japanista, Taiwanista, Etelä-Koreasta, Kiinasta ja Intiasta. Tarkoitus on vähentää USA-riippuvuutta, koska USA-markkina on edelleen käytännössä B.C.:n sahatavaran tärkein markkina.
Sahatavara täällä on usein oksaisempaa ja vinoempaa kuin Pohjoismaissa, mikä liittyy osin metsänhoidon laatuun ja puuston kasvuolosuhteisiin. Jos metsänhoitoa saadaan pitkäjänteisemmäksi, uskon että Aasian softwood lumber -vienti voi kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi. Myös bioenergia on nostanut päätänsä, varsinkin syrjäisemmillä seuduilla jossa öljyn alueille rahtaaminen, varsinkin talvella on epävarmaa ja kallista, kun bioenergiasta saatavaa lämpöenergiaa olisi saatavilla käytännössä loputtomasti kylien ympärillä, ja palokuormaa saisi samalla vähennettyä.
Metsäkonemarkkinasta vielä sen verran, että valtio on tehnyt 5+5 miljoonan dollarin rahaston, jossa palontorjuntaan ja wildfire mitigationiin soveltuville koneille voi saada 25% avustuksen ostohinnasta. B.C.:ssä operoi arviolta noin 50 harvesteri–forwarder-yhdistelmää. Markkina on siis pieni Pohjoismaihin verrattuna, mutta Ponssea on tuotu tänne viime vuosina useita kymmeniä koneita. Myös erilaisia sammutus- ja polttoainekuorman käsittelyyn soveltuvia koneita alkaa näkemään jonkin verran. Kun harvennushakkuisiin ja wildfire mitigation -projekteihin valuu julkista rahaa, en itse näe mitään selvää syytä sille, miksi tämän tyyppisen kaluston kysyntä hidastuisi.