Qt Group - Kasvuraketissa taas kerosiini palaa iloisesti!

En tässä yritä sen enempää ketunhäntääni nostaa vaikka toteankin olleeni (tuurilla) oikeahkossa kirjoittaessani 6.3. shortti-ketjuun tilanteen olevan vähintäänkin mielenkiintoinen kun shortteja oli ~8% ja kurssi poljettuna. Analyysi prustui siis siihen, että shortteja alkoi ilmestymään n. 30 euron hujakoilla ja kaikki shortit taisivat olla siinä vaiheessa jo hyvin voitolla. AI disruptio oli todellinen, kun sijoittajat itse mukaan lukien olivat puolikas torttu housussa seuraamassa mitä käy kun AI:n avulla lisenssikauppa tyrehtyy. Ihan aiheellinen pelko. Kuitenkin osarin myötä saatiin tätä pelkoa hillittyä kun lisenssejä nyt meneekin QT tekee voittoa ja maailma ei romahtanutkaan. AI disruption tässä vaiheessa on huomattu, että AI tehostaa devaajien työtä, lisää testauksen määrää ja tarvitsee isännän. Se on siis tehokas renki isännälle jolla se lisenssi on.

Itse asiassa IAR systemsin ostolla QT integroituu yhä syvemmälle kriittisten laitteiden ohjelmistokerrokseen. AI:n ei voi antaa touhuta siellä vapaasti ilman jatkuvaa laadunvarmistusta. No tämä menee oman asiantuntemuksen rajamaille, mutta pointtiin.

AI pelko on Quutin tapauksessa lieventynyt. Kun (AI disruptio) tikkari on vedetty nenän edestä on parempi hiljalleen sulkea shortit ja siirtyä vehreämmille sijoitusmaille. Se tarkoittaa, että osakkeet on ostettava, jotta shortsit saa kiinni. Kymmenillä miljoonilla ostettavaa. Ei ihme että kurssi on Q1 tuloksen jälkeen noussut. Shorttien suhde osakkeiden kokonaispottiin oli todella korkea suhteessa siihen, että QT:n arvostus oli keskimääräistä mörnijäosastoa. Edelleen on shortteja tosiaan päällä ja taitavastihan noita on saatu suljettua ilman järjetöntä squeezea vaikka pakko-ostettavaa on ollut miljoonilla ja miljoonilla.

33 tykkäystä

Joo kyllä se niin oli, että Ingmanin, Etolan ja Niemisen nenät haistivat vainukoiran lailla, että pientä nousua saatta toukokuun lopussa olla tulossa. Toki em. piireissä saattaa olla paremaa olettamusta, kuin mihin tuulipuvuilla on mahdollisuutta..
Nyt kesäkuussa saatamme nähdä jopa kolmenkympin puhkeavan…

7 tykkäystä

QT:n omistaja lista:

Ingmannit lisänneet 50000 kpl
Vangard lisännyt 13533 kpl
Black Rock 1052 kpl (Pieni lisäys, vaikka liputus)
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo myynyt 80000kpl (Eläkkeitämme myydään pohjahintaan. Määrä noin 0,3% osakekannasta, joten kertoo jotain nykyisen shorttimäärän suurudesta.)
Kari Karvinen myynyt 7000 kpl
Nordea myynyt 8703 kpl
Danske Invest myynyt 183 035
Erkki Etola ostanut 10000 kpl
Nordnet Fonder ostanut 23000
Dimensional Fund Advisors myynyt 37 987

Kokonaisuutena 30 suurinta vähentänyt 243 523 kpl. Kun otetaan mukaan 100 suurinta niin vähennetty 169 124.

Osakekannasta 29,54% 100 suurimman ulkopuolella. Taitavasti on saatu shortteja suljettua, kun 5% lähes osakekannasta saatu ostettua.

Shorttilistasta sellainen huomio, että Citadel Advisors Llc ja Glg Partners vähentäneet shortejaan. Heillä yhä 1,7% oskakannasta shorttina. Ostopainetta riittää, mikäli purkaminen jatkuu. Aamusta tullut aika iso tatti vaihtoon. Normaali päivävaihto mennyt aamusta.

39 tykkäystä

Tuskin varsinkaan Ingman sisäpiiriläisenä harrastaa treidausta kuukausitasolla. Kun jaksaa katsoa IAR:n SaaS-siirtymän yli niin, kyllähän QT näyttää halvalta. Tästä riippumatta merkittävät integraatiot myös painavat alkuun marginaaleja alkuun, mutta ainakin tässä tapauksessa tullaan ristiinmyynnin kautta ulosmittaamaan ostokohteen potentiaali keskipitkällä aikavälillä.

Alkuvuodesta nimenomaan AI on ollut selkeä ylimyyntiin johtanut ajuri koko toimialan tasolla. Vaikka AI-pelot ovat vaikuttaneet sentimenttiin, niin toistaiseksi meillä ei ole vielä viitteitä, etteikö QT voisi tehdä tulosta ja kasvaa myös AI-maailmassa. Eli näkisin, että tässä treidauksen sijaan luottamus QT:n kasvutarinaan palautuu, kun pelot todettiin ylimitoitetuiksi. Shorttien vähentyminen toki varmasti painetta ostolaidalle, mutta en usko, että tämä nousu vain siitä johtuisi.

16 tykkäystä

Ensi viikon maanantaina tulee muutosneuvotteluiden aloituksesta 6 viikkoa. Eiköhän ensi viikolla tule tiedotetta muutosneuvotteluiden lopputuloksesta.

7 tykkäystä

Juhapekka Niemi, joka on ollut QT:n johtoryhmässä todella pitkään, on lähtenyt firmasta toisen firman tuotejohtajaksi.

Perinteiseen tapaan QT ei tainnut pistää tästä johdon muutoksesta pörssitiedotetta.

Pitkään aikaan QT:n johtoryhmässä kukaan ei ollut vaihtunut. Nyt uusiutumista on ollut aika paljon.

37 tykkäystä

Olen asiasta aika kovasti erimieltä. Pelkokertoimen nousun taustalla oli pitkälle kova kurssi lasku ja siitä aiheutunut pelko ja epätoivo. Kun tulosraportissa pahimmista peloista päästiin niin pelottelun suurin pohja toki lähti. Tässä pientä tilastoa:

Joulu-tammikussa kuun ihan loppua lukuunottamatta normaali vaihto QT:n osakkeella päivätasolla oli noin 100 000 Kpl.

Joulukuu päivävaihto 100 000 kpl
Ingman osto 50 000 Kpl
Päivävaihto 1.6 288 555 kpl eli 188% joulu-tammikuuta suurempi. Kuka ostaa?
Finanssivalvonan sivun Total short 27.4.2026 oli 10.46% osakekannasta.
Total short 1.6.2026 5,05% osakekannasta.
27.4.2026-1.6.2026 shorttarien on pitäänyt ostaa 5,41% osakekannasta. QT:llä on 25 470 211 osaketta, joten shorttarit on ostaneet 1 377 938 osaketta.

Shorttarien ostamat osakkeet 1 377 938
20 pörssipäivän vaihto normaalilla 100 000 osakeella on 2 000 000. Mikäli vaihto olisi ollut normaali, enemmän kuin joka toinen osakeosto olisi ollut shorttarien osto.

Itse olen sitä mieltä, että shorttimäärän nousu tammikuun puolivälin 3% tasosta 10,46% 27.4.2026 ja lasku siitä 5.05% 1.6.2026 on ollut QT:n suurin kurssiajuri tuolla aikavälillä. Jos nyt myyt ostaja suurella todennäköisyydellä shorttari.

21 tykkäystä

Samaamieltä Warren kanssa.

Short asiasta:

  • 2026 tammikuun viimeisenä viikkona kurssi oli noin sama kuin nyt (~30e/kpl), ja short % nousevasti noin 4%
  • Tänään 2026 2.6 short % 4,19%

Miksi shortit sulkivat?

  • Goldman Sachs ja Ingman tekivät pohjan.
  • SaaS apocalypse narratiivi maailman pörsseissä huomattiin kestämättömäksi. Osa softa firmoista jatkoi tuloksen tekoa.
  • Kaksi viimeistä kvarttaalia QT vahvenpia kuin odotettiin (alhon vuonna 2026).

Nyt parhaat nousut näistä sulkemisista syöty, luulin että olisi enemmän noussut. Positiivista long sijoittajille että liputusrajan alla luultavasti vielä sulkematonta shorttia ja myös näitä pidempiä, +6-12kk shorttareita on sulkenut positioitaan.

Short sulut eivät jatkossa räjäytä kurssia kuuhun mutta hyvä kuumemittari se on tulevaan.

20 tykkäystä

Muutosneuvottelut päättyneet.

31 tykkäystä

Lisäkontekstia muutamaan edellä puituun asiaan:

Kurssiliikkeet
Kuvaajassa Qt vihreällä ja softaindeksi-ETF IGV punaisella marraskuusta lähtien.
Menivät käsi kädessä 26.2. asti, jolloin Qt:lta Q4 osaripettymys. Vastaavasti 13.5. torjuntavoittona pidetty Q1-osari, ja kurssi on palannut IGV:n peesiin. Sektori+fundat.

Johtoryhmä
Vuoden 2024 alun johtoryhmän yhdeksästä jäsenestä vain kolme on nykyisessä johtoryhmässä. Lisäksi siellä hetken ollut IAR:n vetäjä jätti talon.
Niemi lähti Peter Sarlinin vetämään, kovaa kasvavaan NestAI:hin (Linkedin):

Irtisanomiset
Suomessa vähennetään n. 20% henkilöstöstä (keskimäärin 284 työntekijää Q1/26, vähennetään 56). Ehkä muissa toimistopisteissä sama skaala.

37 tykkäystä

Tässä on vielä Antin kommentit juuri päättyneistä Qt:n muutosneuvotteluista.

16 tykkäystä

Maksumuurin takana, mutta jos joku näkee niin vois nakata kommenttia.

31 tykkäystä

Ei siinä ollut oikein mitään uutta tämän ketjun lukijoille. Kaikkien asiantuntijavieraiden mielestä osakkeen hinta on edullinen suhteessa kasvunäkymään ainakin ensi vuodesta alkaen. Kaksi muotoili suosituksensa “osta” ja yksi “lisää”.

25 tykkäystä

Qt Group ja GigaDevice globaaliin yhteistyöhön mikro-ohjainpohjaisen käyttöliittymäkehityksen tehostamiseksi teollisuusautomaatiossa ja kuluttajaelektroniikassa

54 tykkäystä

Kosketusnäytöt käyttöliittyminä ovat kuluttajien hampaissa. Moni arvostelee kosketusnäyttöjä hankaliksi, saa nähdä kehittyykö markkina siten että käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja nousee esille. Käsittääkseni automaailmassa myös näkemyksiä, että kosketusnäytöistä puuttuva haptinen ominaisuus on osin epäkohta.

23 tykkäystä

Almanakka on kirjoitellut nyt myös Qt:sta :slight_smile:

Ensin kannustimet. Niin kauan kuin pitkän aikavälin palkkio ratkeaa liikevaihdon tasosta, jokainen kassaan kertyvä euro on ehdokas seuraavaksi IAR:ksi. Mittarin pitäisi olla pääoman tuotto, ja rinnalle pitäisi tulla oikea voitonjako, ettei rahaa tarvitse aina polttaa seuraavaan ylihintaiseen epäonnistumiseen.

34 tykkäystä

"… en ole yhtiön asiantuntija…
…En ole koodaaja… En ole koskaan käyttänyt Qt:n tuotteita, enkä tunne ketään, joka olisi käyttänyt… olen selvitellyt mielestäni tärkeitä asioita tekoälyavusteisesti… "

En tiedä miksi luin tuon tekstin tämän johdannon jälkeen.

shaking-my-head

45 tykkäystä

Olihan tuossa oikeasti hyvä kirjoitus. Ainakin itse taisin irtautua kirjoituksessakin mainittujen ongelmien takia: kallis IAR hankinta, hankinnan tuotto on aika mysteeri, johdon yltiömäinen palkitseminen.

Olen hypännyt takaisin kyytiin 19-22€ tasoilta. Vieläkin on vaikea arvioida osaako johto tehdä oikeita asioita ja miten tämä tosiaan pärjää vaikka flutterille.

Johto ja viimeiset liikkeet eivät ole herättäneet minkään tason luottamusta, mutta jollain tasolla jopa tämäkin alkaa olla halpa.

Tosi vaikea siis kokonaisuudessaan arvioida yhtiön tulevaisuutta, mutta tuossa esitetty ihan hyviä argumenttaja miksi kannattaa olla ainakin varpaillaan tämän kanssa.

23 tykkäystä

Hyvä kirjoitus. Qt:ssa on valitettavasti vähän positiivisia ajureita tällä hetkellä.

Potentiaalia on, mutta niin on myös riskejä, ja en ole nähnyt yhtiöltä ja toimitusjohtajalta uskottavaa strategy execution roadmap. Lähinnä tuntuu siltä, että vähätellään pääomamarkkinoiden huolia.

16 tykkäystä

Ehkä Ingmannit laskevat tätä peliä hieman pidemmälle? Hpj:n asettamat tavoitteet ovat kasvustrategian mukaisia. Ymmärtäisin tämän kritiikin jos kasvunäkymiä ei olisi tai jos omistajuus olisi kovin kasvotonta.

9 tykkäystä