Kyse on, ainakin minun mielestä, ihan periaatteesta, kuka muka haluaisi joutua keskustelemaan työnantajansa (edustajan) kanssa, jos ei haluakaan osallistua (mielen)ilmaukseen minkä hyvänsä asian, aatteen, teeman,… puolesta.
Tuputus. Vähän sama, kuin että harvaa risoo uskonnolliset ihmiset, mutta montaa risoo se, jos tullaan saarnaamaan pyytämättä. Saati, jos uskonnollista ideologiaa yritetään työntää vaikkapa kreationismina kouluun. Toinen juttu on se, että millaisia kannanottoja yleensä liittyy prideen, kuten Neuvostoliiton lippuja sun muuta.
Siitä voi olla montaa mieltä, että edustavatko kumpikaan yllä olevista sinällään pridea, mutta näitä juttuja toistuvasti yhdistyy teemaan, eikä järjestö pyri tekemään mitään irtiottoa niihin.
Yleisesemmin pridea, ympäristön suojelua ja ikävän montaa muutakin juttua sotkee se, että niihin tuntuu pesiytyneen hyvin syvälle erilaisia poliittisia liikkeitä, jotka eivät liity millään tavalla seksuaalivähemmistöihin tai ympäristönsuojeluun, toisinaan jopa päinvastoin. Tuntuu lisäksi, että alunperin ensisijaiset arvot ovat jääneet taka-alalle. Tätä voisi mielestäni verrata vaikkapa siihen, että joku lapsien liikuntaa edistävä liitto alkaisi ottaa kantaa vain kapitalismin, osakesäästämisen ja markkinatalouden puolesta niin, että heidän viralliset kannanottonsa, tapahtumien puhujat, tapahtumissa olevat liput, jne. olisivat pääosin tätä agendaa ja lasten liikunta jäisi taka-alalle.
Eikä tarvitse edes lukea loppuun asti, kun tuo asia oli jo ihan otsikossa. Ja hienoahan se on kutsua joku keskustelemaan asiasta, kun on ensin todennut, että haluaisi lainsäädäntöön muutoksia kanssakeskustelijan oikeuksien polkemiseksi.
Muutoin ei lisättävää nimimerkkien Sentinvenyttäjän ja mskomun hyviin nostoihin.
Minua ei riepo seksualisuuden ja sukupuolten moninasuus millään tavalla. Myöskään ympäristönsuojelu ei aiheuta mitään vastenmielisiä ajatuksia, vaan päinvastoin se on itselleni tärkeä asia. Sen sijaan minua riepoo Pride (tai sitä ajava Seta), Elokapina sekä muut vastaavat ääri-ideologiset aktivistijärjestöt ja heidän tapansa ajaa näitä tärkeitä asioita. He eivät tunnu haluavan käydä aitoa keskusteltua tavoittelemistaan päämääristä, vaan haluavan kaikkien ajatella ja ilmaista asiaa heidän hyväksymällään tavalla. Joko olet heidän kanssaan täysin samaa mieltä kaikesta, tai sitten mielipiteesi ovat vääriä ja saat tilanteeseen sopivan leiman päällesi. Tällä hyvin ehdottomalla tavalla ajaa tärkeitä asioita ei saa aikaan mitään hyvää, vaan niitä ihmisiä, keihin halutaan vaikuttaa, alkaa vain kyrpiä esimerkiksi se, että työmatka estyy tien tukkimisen seurauksena, ja huomio ajetaan pois siitä ajettavasta asiasta.
Priden ja vastaavien liikkeiden uskottavuus nousisi aikakin omissa silmissäni roppakaupalla, jos he ottaisivat vastaan saamansa kritiikin ja kävisivät jonkinlaista itsereflektioa siitä, millä tavalla he asioitaan ajavat, sekä ymmärtäisivät, että kaikkien ei tarvitse ajatella asioista samalla tavalla. Erimielisyys on hyväksyttävää ainakin Suomessa, jossa suurin osa ihmisistä kyllä suo kaikkien olla juuri sellaisia kuin ovat, mutta joista kaikki eivät kuitenkaan halua ryhtyä hyvin poliittisia piirteitä omaavan järjestön äänitorveksi sen asian edistämiseksi (minä mukaan luettuna).
Tässäpä se ongelman ydin on sanottuna, ja se toinen ongelma on että nämä “tasa-arvoa, luonnonsuojelua” ym. ajavat tahot valehtelevat kirkkain silmin että kyse ei ole ideologiasta.
Jos katsotaan ihan vaikka naistenpäivän marsseja naisten oikeuksien puolesta niin ei voi olla huomaamatta että mukana kannetaan erilaisten ääriliikkeiden symboleja. Osa liputtaa näissä tapauksissa jopa palestiinalaisen nationalismin puolesta.
Olisi todella virkistää nähdä että järjestäjät alkaisivat järjestään kieltämään kaikki poliittiset symbolit tapahtumissaan. Se saattaisi lisätä huomattavasti osanottajien määrää.
Lupasin itselleni ja moderaattoreille että en enää poikkea palstan sijoitusaiheista, mutta poikkeanpa kuitenkin tämän yhden kommentin verran, koska alkuperäinen, nyt jo poistettu kommenttini tänne kahvihuoneelta siirrettiin. Toivon, ettei kukaan koe tätä kirjoitustani loukkaavana, vaan että se laittaisi hieman tarkastelemaan omia arvojaan, jos sellaiselle kokee olevan tarvetta. Jos ei, niin hyvä juttu. Live and let live.
Mielestäni seksuaalinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ei ole ideologia, aate tai mielipide. Se on ihmisoikeus. Asia ei mielestäni ole millään tavalla poliittinen. Homoja löytyy yli puoluerajojen.
Tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden vastustaminen tai kieltäminen vaikuttaa taas olevan hyvinkin poliittinen aihe. Ideologisesti, aatteellisesti ja ”minulla on sananvapaus”-tyyliin mielipitein halutaan tuoda esiin, miten seksuaalista tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta ei hyväksytä. Jopa oikean siiven julkihomot poliitikot tuntuvat vastustavan ”sitä väärää, vasemmistolaista homoutta”. Miksi? Onko seksuaalisuus vuonna 2026 Suomessa poliittinen lyömäase?
Mitä väliä aivan oikeasti on sillä kuka panee ja ketä, jos ketään ei ilman suostumusta satuteta, pakoteta tai käytetä hyväksi? Eikös sen, että ihmiset löytävät toisensa ja voivat nauttia elämästään tavalla mikä sopii heille pitäisi olla iloinen asia? Ei kaikesta ole pakko itse pitää, mutta entäs jos silloin keskittyisi asioihin joita itse pitää elämässä tärkeänä?
Ymmärrän tuputtamisen tunteen ja samaa mieltä siitä itsekin, mutta oletteko nähneet paidan mitä kaikki muut joukkueen jäsenet halusivat tai ainakin suostuivat käyttämään? Oliko liian paha? Mitä olisi menettänyt jos olisi muun joukkueen tavoin pukenut tämän paidan päälleen yhdeksi illaksi?
Suomen kaltaisessa sivistyneessä maassa erilaisuuden hyväksyminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Ja koska se ei sitä ole, näitä sateenkaariteemoja valitettavasti tarvitaan väsyttämiseen asti.
Tässä kaikki mitä asiasta ajattelen ja mitä minulla on siihen lisättävää. Aihe ei ole mielestäni poliittinen, joten politiikkanurkka (kuten toki myös koko sijoittamista käsittelevä foorumi) on asialle väärä paikka. En seuraa tätä ketjua muutenkaan, koska päivän politiikka tai puoluepolitiikka ei tippaakaan kiinnosta.
Näistä syistä en kommentoi aihetta tämän enempää.
Kyllä, mutta pride ei aja näitä asioita, vaikka niin kovasti väittää. Pride ideologiaan kuuluu syrjiminen, kuten tästä paitakeissistäkin nähtiin, kun henkilö käytti valinnanvapauttaan. Pridessa myös vääräuskoiset(lue esim. persut) seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ajetaan pois vain väärien mielipiteidensä takia, mielipiteiden, jotka eivät edes liity koko aiheeseen.
Myös vähemmistöissä on eriäviä mielipiteitä mm. miesten osallistumisesta naisten urheilusarjoihin tai olemisesta pukuhuone-/wc-tiloissa, tai varsinkin hormoonihoitojen antamisesta lapsille. Näistäkin sitten tuomitaan ja ajetaan pride-liikkeen ulkopuolelle.
Tämä on se ongelma pride-aatteessa, ei se etteikö kannattaisi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Tästä vasemmistoaktiivien tavasta muuttaa kaikki kansanliikkeet totaliaarisiksi ideologia-sössöiksi on kiehtovaa kuvailua jo Theodore “Unabomber” Kaczynskin manifestossa vuodelta 1995.
Hänhän oli katkera siitä miten cityliberaali vasemmisto valtasi jatkuvasti mm ekologisia liikkeitä jo 1980-luvulla, ja vesitti erinäisiä Vihreitä puolueita systemaattisesti pois luonnonsuojelusta, syrjäyttämällä alunperäisen agendan.
Lainaus kirjasta “Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus” (manifestosta ja Unabomberista kirjoittaneen kirjailijan tiivistelmiä kohteen ajatuksista):
Yhdysvalloissa vuonna 1980 perustettu suoran toiminnan luonnonsuojelujärjestö Earth First! joutui nopeasti vasemmistomiehityksen kohteeksi, minkä seurauksena suuri osa vanhoista jäsenistä erkani järjestöstä […] Luonnonsuojelu tarkoittikin yhtäkkiä muun muuassa kehitysyhteistyötä, feminismiä, ja ‘hyvinvoinnin’ edistämistä
On kiehtovaa lukea tuota 1995 julkaistua manifestoa, missä vieläkin samat poliittiset kuviot toistuvat. Kun miettii vaikka miten Occupy Wall Street liike, yksi merkittävimmistä nykyajan protesteista nykyistä talousjärjestelmää vastaan, vallattiin ja se olikin yhenäkin kyse rasismista, intersektionaalisesta feminismistä yms. ja sitten liike vesittyikin ja kuoli. Tuo vasemmiston tapa toimia on melkein niin systemaattista vielä 20v myöhemminkin että melkein voisi ajatella sen olevan tahallista aktivismin tukahduttamista eliitin puolesta.
Nyt kyllä kannattaa syventyä vaikkapa keskusteluihin metallimusiikin historiasta tai warhammer figuuripelin harrastajafoorumeihin. Tai oikeastaan mihin tahansa asiaan johon ihmiset suhtautuvat intohimolla. Sama vakio nimittäin toistuu aina: kaikki asiat menevät pilalle kun niistä tulee valtavirtaa ja ennen tehtiin aina asioita kunnolla kun taas nykyään tehdään huonosti. Poliittisissa liikkeissä asialle vain ei voi mitään, jos haluaa saada jotain aikaiseksi. Valtavirtaistuminen kun on demokratiassa vaadittua jos haluat että asiat muuttuvat. Setan tapauksessa ihmisillä tuppaa olemaan sekä poliittinen että seksuaalinen suuntautuminen. Aiheellista onkin kysyä miksi vasemmistolaiset ovat yliedustettuna kaikessa Prideen liittyvässä? Liittynee suoraan siihen, että Kokoomus/PS/KD akseli on parhaansa mukaan pyrkinyt torppaamaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia eduskunnassa aina kun se on ollut mahdollista.
Jo muinaiset roomalaiset… ehkei sentään, tai en tiedä. Mutta saman ilmiön kuvaa myös George Orwell kirjassaan The Road to Wigan Pier. Tosin siinä hän arvosteli, miten intellegentsia kaappasi työväenliikkeen 1930-luvun Englannissa. Mutta muuten en usko, että ilmiö on varsinaisesti “vasemmistolainen”, vaan yleisesti se, että tietynlaiset ihmiset eivät tunne omantunnontuskia siinä, että ajavat omasta mielestään tärkeitä asioita paikoissa ja tilaisuuksissa, jotka on pyhitetty johonkin muuhun tärkeään asiaan. Eikä nämä liity välttämättä edes politiikkaan, vaikka yleensä liittyvätkin.
Mitäs nämä oikeudet sitten ovat? Ainoa joka tulee mieleen on avioliittolaki vuosien takaa, jota esim. Kokoomus kannatti.
Nyt jos kuitenkin palautat mieleen, että pride kieltäytyi kokoomuksen kanssa yhteistyöstä koska kokoomuksen kansanedustajista lähes puolet vastusti translain muutosta. Se ei ole vasemmisto-oikeisto jakoa muuta kuin jenkkilarppi/kulttuurisota vouhkoajille. Kannattaa myös muistaa, että pride myös hyväksyi Helsingin kokoomuksen yhteistyöhön samana vuonna, sillä Helsingin kokoomus on emopuoluettaan edistyneempi asian suhteen. Pride ei ole paikka puolueille kiillottaa kilpeään, jos puolueen kansanedustajista lähes puolet on täysin priden ajaman asian (seksuaali ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet) vastaisia kansanedustajia.
Toki tuo translakikin on vain yksi pala koko seksuaalivähemmistöjen asiaa. Tuntematta kokoomuksen agendaa sen paremmin, uskon ettei sielläkään kuitenkaan seksuaalivähemmistöjen asiat ole “saatanasta”, eikä seksuaalivähemmistöjä kategorisesti dissata. Mutta toki ajattelisin että pride-yhteisölle se on sen verran kipeä paikka että “yhteistyöstä” olikin heidän agendansa puitteissa ihan ok kieltäytyä. Mutta pointti alunperin olikin että kai tasa-arvon nimissä pitäisi olla myös muilla mahdollisuus olla priden agendoja vastaan ilman kivittämisen pelkoa, samoin kuin pridella on mahdollisuus valita yhteistyökumppaneitaan omien agendojensa puitteissa. Tasa-arvoa siis molempiin suuntiin, ei vain yhteen.
On huomattavasti helpompaa kaapata valmis liike kuin perustaa uusi. Samalla saa valmiin jäsenkunnan, joista suurin osa ei häippäse ainakaan heti.
Tässä heijastuu edelleen toisen maailmansodan tulos: kaksi ääri-ideologiaa mitteli ja toinen voitti ja vielä tänä päivänäkin tulkitaan että toinen oli paha ja toinen hyvä. Omasta mielestä yhtä pahoja molemmat.
Sitä en kyllä voi käsittää että Pride kulkueessa heiluteltiin Palestiinan lippuja. Palestiinaa johtaa Hamas jonka mielestä pikaisesti toimeenpantu kuolemantuomio on sopiva rangaistus kaikesta muusta kuin miehen ja naisen välisestä avioseksistä.
Translaki ja tuo mainitsemasi avioliittolaki ovat tietysti nämä viimeisimmät suuret virstanpylväät. Niitä Kokoomus nimenomaan ei kannattanut vaan kieltäytyi valitsemasta ja päätyi taistelemaan eduskunnan arvokonservatiivisimman puolueen tittelistä PS:n ja ja KD:n kanssa. Kaikki muut puolueet keskustaa myöten onnistuivat vetämään myötämielistä linjaa.
Olisit nyt jotain sanonut. Mikaelhan on ihan oikeilla jäljillä tässä. Esimerkiksi 35 000 euroa vuodessa tienaava maksaa veroja 7 525 euroa. Sen sijaan 70 000 euroa tienaava maksaakin jo 24 850 euroa veroja, mikä on reilusti yli 3-kertainen määrä vaikka palkka on vain tuplat.
Nykyään kun tasa-arvosta puhutaan joka käänteessä, niin kaikista tasa-arvoisinta olisi, että jokaisella olisi esimerkiksi 20 prosentin tasavero. Se olisi sitä oikeaa tasa-arvoa. Harmi että tällaista tuskin tullaan ainakaan mun elinaikanani näkemään.
Onhan se niin, että ellei vasen laita saa ”kurjalistoa” Suomeen aikaiseksi verotus ja haittaveropäätöksillään niin Vasemmistoliitolta loppuvat pian kannajat, kun Suomen talous vihdoin lähtee nousuun.
Mä toivon 0% tasaveroa! (Sarkasmi)
Oltas nyt kuitenkin realisteja, ja heiteltäs tasaveroprosentteja, joilla verokertymä ois ees riittävä. Ja kuka siitä hyötyy, että pienituloisten verotusta kiristetään niin, että he ovat sitten toimeentulotuen varassa? Eikö ne palkat pitäisi saada ensin semmoiselle mallille, että sillä voi elää? Tyhjästä on paha nyhjäistä. Suomi on pienituloisten maa, ja jos kulutusta halutaan, niinkuin jokapaikassa toitotetaan, niin kuluttajia tänne pitäisi saada.

