Julkisella puolella omasta palkasta pääsee harvoin neuvottelemaan. Tilanteesi kuulostaa mielenkiintoiselta. Ollaanko juuri sinut pyytämässä johonkin uuteen tehtävään vai kenties houkuttelemassa jonkun eläköityvän tilalle? Omalla kokemuspohjalla on harvinaista, ettei tehtäviä laitettaisi avoimeen hakuun ja poikkeuksellista, jos ei edes sisäiseen hakuun.
Olen itse pari vuotta sitten siirtynyt kunta-alalla asiantuntijatehtävästä pikkupäälliköksi just tuon kokoluokan tiimiä vetämään. Teknisellä toimialalla minäkin, vaikka en varsinaisesti rakennusalalla. Palkka parani tuhannen euron luokkaa, mutta tietyllä tapaa hyppäsin hierarkiassa kerralla melko reippaasti. Muita pikkupäälliköitä on isossa talossa paljon ja sinällään vastaavan kokoisten tiimien vetovastuusta saattaa saada vain muutaman satasen verran paremman palkan kuin tiimiläisillä.
Odetus ja kirkland tuossa toivat hyvin esiin muita puolia asiaan liittyen. Työn luonne muuttuu aika paljon ja päivistä tulee yhtä silppua. Riittämättömyyden tunne on vahvasti läsnä koko ajan. Enää et voikaan toimia aina niin, että työsi hyvin tehtyäsi kaikki ovat tyytyväisiä. Opit työyhteisön jäsenistä paljon hyvässä ja pahassa. Aivan uusia puolia työelämästä tulee esiin.
Lyhyesti sanottuna kuntapuolen toimihenkilönä ei palkan takia kannata hakeutua esihenkilötehtäviin, mutta toisaalta jos haluaa urallaan eteenpäin ja uusia haasteita, on tartuttava niihin vaihtoehtoihin, joita on tarjolla.
Ikää 31v ja Datanomin paperit taskussa. Tuli tarkistettua pitkästä aikaa työeläkeotteen tilanne ja palkkahistoria dataa siitä samalla. Vuodesta 2015 alkaen ollut samassa lafkassa töissä.
Ei suurta nousua, mutta ei tarvettakaan. Elintasoa ei ole ollut tarvetta nostaa kulutuksen muodossa pian 13 vuoteen, eli elän kulutusrintamalla yhä, kuin tienaisin vuoden 2013 palkkatasoa. Tämän ansiosta säästö- ja sijoitusaste on pysynyt korkealla ja sijoituksissa onkin jo neljän vuoden bruttopalkan verran velatonta varallisuutta.
Tämä pätee yhä, ei mitään mielenkiintoa opiskella enää. Keskityn vain duuniin ja sijoitussuunnitelman mukaisen salkun kasvattamiseen, siinä ohessa unelmien toteuttamista, hemmottelua ja stressittömän onnellista elämää hyväksi todetussa oravanpyörässä.
Päivitystä: Valmistuin 2025 aikana. Työpaikan vaihdos vielä 2025 loppupuolella, edelleen työpaikka joka on enemmän opettavainen kuin “lopullinen unelmatyö”, mutta enemmän siihen suuntaan, mihin uskon haluavani suuntautua tulevaisuudessa. Palkkakin nousi.
2025 päättyi lopulta n. 54k bruttotuloihin
2026 osalta arvioin bruttotulot tällä hetkellä n. 60k paikkeille.
Uusi tehtävä on aikalailla kahden kauppa. Tehtävä on saatu “luotua” niin, ettei ulkoinen tai sisäinen haku ole ollut tarpeen.
Edelleen on pohdinnassa, haluanko edes olla käytettävissä tuohon tehtävään vai jatkanko hyväksi havaitulla ja stressivapaammalla asiantuntijatehtävällä jatkossakin.
Vaihdoin viime vuonna työpaikkaa, edelleen analytiikkakonsultointia senior-tittelillä mutta nyt taas enemmän laskutukseen perustuva palkkamalli. Peruspalkka vain 4600€/kk, mutta päälle bonuksia jokaisesta laskutuspäivästä ja vuositavoitteen ylittyessä merkittävä lisäbonus/päivä. Toteuma aloituksesta lähtien eli touko-joulukuu bonukset mukaanlukien n. 6650€/kk (ei lomarahoja). Laskutusaste oli päälle 95%, eli aikalailla maksimit sain mihin näillä spekseillä voi päästä, toki jos täyden vuoden olisi saanut samaa utilisaatiota painaa niin vuosibonari olisi ollut isompi. Kaikki vuodet tuskin on näin hyviä.
Onko täällä ketään, tai tunteeko ketään, tittelillä surface treatment specialist?
Erääseen isoon yritykseen avautui haku kyseiseen positioon, ja näkisin että tuo voisi olla itselleni hyvä seuraava etappi uralla. Kuulostaa ainakin ihan unelmatyöltäni.
Hakiessa miinuksena että insinöörinpapereita ei ole, ainoastaan pintakäsittelymestarin paperit. Kokemusta pintakäsittelystä ja -menetelmistä sitäkin enemmän.
Mietityttää vain mitä tuollaisesta hommasta yleensä maksetaan? Etten ihan pihalle tai liian halvaksi itseäni hinnoittelisi palkkatoivetta esittäessä. Tyypilliseen tapaan palkkahaitaria ei työpaikkailmoituksessa ole mainittu.
Kyseistä titteliä ei ole ollut, mutta projektipäällikkö/laatuinsinöörin/työnjohtajan rooleissa pintakäsittelyä on tullut sivuttua eri firmoissa.
Melkein pitäisi tietää, että mitä se työnkuva oikeasti on. Onko vastuulla maalaamon pyörittäminen esimerkiksi työkoneille? Teollisuusmaalaus? Ulkoisen valvojan rooli laadun mittauksessa, jossa lähinnä seurataan standardeja? Uusien tuotteiden vaatimusten speksaaminen? Onko alaisia, pitääkö ohjelmoida maalausrobotteja?
Missä päin Suomea?
Haarukka alalla on todella laaja, tehdasduunissa robottimaalaamossa duunari ilman vastuita alle 15€/h, toisessa ääripäässä kattona tiukalla läpimenoajalla ja budjetilla isoa maalaamoa pyörittävä kollega sai 5 vuotta sitten yli 6000€/kk.
Vieläkin analyytikkona rahoitusalalla ja vuonna 2025 bruttotulot noin 85k€, kiitos uudistetun kannustinmallin. Peruspalkka vieläkin samanmoinen, mitä nyt pienehköt indeksikorotukset päälle.
63 000 palkkatyöstä,loput yrittäjänä. Ei tulossa mitään palkankorotuksia, bonukset jääneet pois ja päivärahatkin. Harmittaa kyllä se bonushomma, kuitenkin ollut luokkaa 4000e “ilmaista rahaa”. Saa nähdä jos työmäärää kasvaa niin pitää kerätä rohkeutta ja neuvotella palkasta
Minulla ei pekkasia ole. Olen kuitenkin keskustellut useiden pekkasten pitäjien kanssa aiheesta, kun olen halunnut kuulla mitä mieltä he niistä ovat. Monet pitävät sitä hyvänä systeeminä, kun siinä saa tavallaan liukumaa “helpolla”. Jopa tekemättä mitään järkevää. Useissa työpaikoissa, jos viikossa teet plussaa liukumina 2,5h viikossa, niin siihen pitää olla hyvä syy ja sen pitää olla tuottavaa / laskutettavaa työtä. Eli ei ole ihan yksiselitteinen juttu tuo muutos, vaikka äkkiä siltä kuulostaa.
Suotuisa kehitys jatkuu. 2025 vuonna töistä bruttotuloja n. 220k. Eroa selittää osin ylennys / vastuualueiden laajennus, mutta pääasiassa paremmat bonarit ja muut yksittäiset erät. 2026 vuodelle tuloja odotettavissa >250k.
Kompensaatio alkaa olla todella kohdillaan, ottaen huomioon, että selviää suhteellisen normaaleilla tunneilla (yleensä 45-50h per viikko) ja viikonloppuja tulee tehtyä harvoin. Tavoitettavissa olen aikalailla aina, mutta se ei sinänsä häiritse, sillä usein nämä hoituvat ilman, että tarvitsee läppäriä avata.
Työpaikan vaihdon myötä alkuperäistä koulutusta vastaavalla alalla. Raksamies, rakkaassa ja rikkaassa naapurimaassa Norjassa. Palkka, lomat ja mahdolliset bonukset sekä työnantajan joustavuus aivan omaa luokkaansa. Matkat, ruoat ja asuminen kustannetaan 100% työnantajan toimesta. Nettopalkka riippuen ylitöiden määrästä ja omista vapaista haitarilla 3500-4300e. Palkassa ei ole huomioitu mahdollisia bonuksia jotka riippuvat työnantajan tuloksesta. Ikä vajaa 23v
Ja pekkasissa on hyvä huomioida että pekkasesta maksetaan keskituntiansion mukaan. Eli jos tuloo lisiä tai ylitöitä, niin tämä nostaa kta:ta. Meillä oli taannoin samanlainen tilanne jossa tarjottiin valtion tessiä mutta ei suostuttu vaikka olisi pidemmät lomat. 15 vuotta joutuu odottelemaan täysiä lomia ja tiedän että saldoja ei omassa työssä tuolloin kertyisi.
En vaihtaisi pekkasia pois.
Edit. Ehkä siinä vaiheessa vaihtaisin, jos pekkasten menetys kompensoitiin palkassa mutta en usko työnantajan olevan tähän ehdotukseen tyytyväinen.