Jäi viime viikolta postaamatta, liityin (hieman spekulatiivisesti [toim.huom.]) Norbbarien(?) iloiseen joukkoon. Tällä kertaa 2x pelipositio, NOK187 paikkeilta, pakollisella stopparilla. #NORBT
Nokian myynti noin 10% lapuista.
Ostojen keskihinta alle 4e, eli otetaan nyt pieni varma voitto ja jätetään loput pitoon.
Katsotaan, jos OST löytyisi jokin uusi kohde. Ei viitsi kiiruhtaa nyt kun arvostus on yleisesti aika korkealla tasolla.
Ostin viime viikolla Smart Eyea ja Infleqtionia molempia parilla tuhannella eurolla ja eilen Hacksaw, kun @TurskaTasku kertoi sen menevän indeksiin.
Ei kestänyt hermot enää, joten Nokiasta höylätty pois vajaa 10%. Ostojen keskihinta ollut 4,10€ kipaleelta.
Myynti Nokia @ 13,80eur
Erän hankintahinta oli jotain alle 4,5eur.
Pullataikinan lailla paisuvan NOK-possan kevennys aloitettu, koska osuus salkusta noussut huomattavasti. Käteiset odottelemaan parempia ostokelejä.
Ihmetellään sitten syksymmällä myyntivoittoveroja.
Uusi yhtiö salkkuun, jo kuudes japanilaisyhtiö salkussani Tokion pörssistä:
Tokio Marine Holdings Inc
(Berkshiren uusi poiminta)
Tokmanni 1000 kpl myyty tiistaina. Ehtivät olla parisen viikkoa salkussa.
Ostin Nokiaa 50 kpl @14,06
lukekaa jatkot sijoitusvirheosiosta ![]()
Myin 8 eurossa osan Nokia-positiosta pois muutama kuukausi sitten ja ostin ne nyt takaisin hintaan 14,05 EUR. Näin sitä rahaa vuollaan.
Rakennettu 10%:n painolla koko salkusta SAAS allokaatio, jonka uskon ennemmin hyötyvän AI:sta kuin kärsivän siitä:
- Constellation software
- ADP
- PTC
- Servicenow
- Salesforce
- Intuit
- Admicom
- Hexacon
- Atlassian
- Lemonsoft
- Qt group
Nyt pitää vaan sietää volatiliteettia.
Suomen kuumin tekoäly-yhtiö Posti myyntiin. 100kpl oli ja +30% riittänee tästä ![]()
Ostin Klarnaa 350kpl @17$ pre-marketista. Katellaan kun tähän iskee AI huuma. Lähtötelineet on graafissa nähtävillä.
Vähennetty Kreate hintaa @ 19,56 eurolla.
Erinomaisesti johdettu yhtiö, joka kasvaa kannattavasti. Mutta ikävä kyllä kurssinousun myötä painoarvo salkussa on vain liian korkea. Vähennysten jälkeenkin tämä on reilusti suurin yksittäinen osake Suomi-salkussani ja osake on edelleen huomattavassa ylipainossa suhteessa muihin omistuksiin.
42 kipaletta Xtrackers Electrification Technologies & Smart Grid UCITS ETF hintaan 35,82€
Jos tällä pääsisi AI hypeen sähköistäminen kautta, sisältää ainakin:
sähköverkkolaitteita
kaapeleita
muuntajia
power electronics -yhtiöitä
datacenter power & cooling -infraa
sähköautomaatioyhtiöitä
osittain myös semiconductor/power chip -yhtiöitä
Mihin jäi Talenom? Eiköhän se ole päässyt jo suurimmasta osasta vaikeuksiaa irti, paitsi Ruotsi ja velat
No, Espanjan markkina on kova kasvaja ja siellä onkin tekemistä.
Klarnaa 60kpl seuranta possa, käteistä vielä 33%.
Hyvä pöhinä ja kovin on rankaistu tätä(kin) yritystä, katsellaan.
Pitkästä aikaa päivitystä palstalle:
OST:lle lisäys terveystaloo 8.21€/á ja 300kpl erä. Tarkotus oli ostaa vasta Q2 tulosraportin jälkeen saman kokonen erä mutta ei millään malttanu ootella. Jos tippuu raportin jälkeen niin dipistä lisää, muussa tapauksessa positio täysi (1000kpl).
OST:llä makaa vielä noin 4000€ ja ne luultavasti menee Keskoon, mutta katsellaan rauhassa.
Nämä 343kpl sekä 50$ päältä ostetut 500kpl IREN:t tänään pois 65,41$ ja 65,67$. En tiedä osunko ihan päivän huipulle. Noh oh well, päätin keventää pahinta ylipainoa.
Nyt on menty niin kovaa ylöspäin että arvelisin mahdollisuuden sille, että jotain korjausliikettä joko makrosyistä tai muuten vaan tulee melko suurella todennäköisyydellä jossain kohtaa ennen seuraavaa isompaa uutista/kauppaa (toivottavasti ennen seuraavaa earnings callia 27.8.).
SP500 shortti avattu n. 7520 tasoilta. Huomenna rytisee.
IREN 67.60$ 150kpl kevennetty viimmeisin ostos. 45% tuotto riitti![]()