Kannattaa kokeilla verrata Orionia vaikka Kenvueen tai Organoniin. Molemmilla on vahvoja patentin menettäneitä brändejä, jotka kuitenkin myy tasaisen vahvasti. Molemmat p/e luvulla hyvin edullisia. Orionilla on vastaavasti vahva kotimainen särkylääke, perusrasva ja astmanhoito paletti. Ne voisi arvottaa PE 15 tasoon vaikka. Nyt pe jotain muuta, tietysti koska nubeqa. mutta se kantaa vain aikansa.
pharmassa pyörä pitää aina keksiå uudelleen 10v välein. Ei ole pysyviä vallihautoja.(mittakaava tai ”yrityskulttuuri” voisi korkeintaan olla..?) Taitaa olla hyvä syy sille miksi Buffett ei näihin koskaan sijoittanut.
Orionissa taitaa olla paljon näitä ikiholdareita, lääkäreitä moni kenties. Ja ainoana isona pharmana hesulissa, lienee hieman preemiolla arvostettu kroonisesti.
Näkemyksemme Pfizerista ja Novo Nordiskista suhteessa Orioniin ovat itse asiassa aika saman suuntaisia , mutta olen silti tullut osittain eri johtopäätöksiin näissä vertailuissa tai sitten näen enemmän epävarmuuksia ilmassa:
Tapaus Orion
Orionin kaikki divisioonat ovat mukavasti voitollisia ja Nubeqa myy kuin häkä. Viimeksi mainitun patentit raukeavat 2030-luvulla, mutta sen käyttöalueita voidaan mahdollisesti laajentaa uusiin kohteisiin ja yhtiön muiden osien toimiessa meno säilyy kohtuullisena, vaikkei niin loistokkaana kuin tänä päivänä. Tämä on oma visio, joka voi osoittautua oikeaksi tai vääräksi:)
Tapaus Pfizer suhteessa Orioniin
Saa halvalla, mutta useiden patenttien (noin 25 % liikevaihdosta) raukeaminen ovella ja koko rokotustoiminta on USA:ssa poliittisten riskien alla. Lisäksi esim. jättimäinen yritysosto Seagen syöpälääkepainotuksella on tuottonäkökulmasta vielä arvoitus. Orion on selvästi kalliimpi, mutta sen lihava ansaintamalli jatkuu useita vuosia pidempään ja Pfizerin näkymät sumuisemmat.
Tapaus Novo Nordisk suhteessa Orioniin
Saa halvalla ainakin aikaisempaan verrattuna ja moni näkee kurssi-iskun olleen ylilyönnin. Vakaa ja kannattava yhtiö. Mutta esim. Goldman Sachs arvioi konsensusennusteita jouduttavan reivaamaan alaspäin lisää 2028 asti. Morgan Stanley on pessimistinen rajusti kiristyvän laihdutuslääkekilpailun vuoksi ja lisäksi Novon Alzheimer-panostuksien onnistumistodennäköisyyttä MS pitää pienehkönä. Novo on Orionia selvästi edullisempi, mutta Novon jopa lähitulevaisuudennäkymät herättävät ristiriitaisia arvioita. Aika näyttää mikä ennustajaleiri on oikeassa, mutta Orionin tulevaisuusnäkymät ovat ainakin 2030-luvulle asteen kirkkaammat.
Tapaus Kenvue suhteessa Orioniin
Organonia en tunne, mutta @Clark_Kent mainitsema toinen ehdokas Kenvua on varsinainen jokeri. Sekä Trumpin että USA:n terveysministerin syytettyä yhtiön tuotetta autismin aiheuttajaksi kurssi on syöksynyt. Tiedehän ei Trumpin ja ministerin foliohattupuheita tunnista ja yhtiö yrittää selättää poliittisen riskin realisoitumisen. Mikäli se tässä onnistuisi, niin nyt saisi huokealla mahdollista kurssipalautujaa. Tulee elävästi mieleen Orionin jonkun vuoden takainen notkahdus, kun mm. Venäjän toiminnat lähti alta ja osaketta sai 30+ €.
Tässä on Siltasen Antilta Orionin ennakkoyhtiöraportti, joka julkaisee Q3-rapsansa huomenna eli tiistaina.
Yhtiöllä on Q3:lla vastassa kertaluonteisten etappimaksujen takia vahva vertailukausi, jota vasten luvut tulevat heikkenemään. Nubeqan myynnin kasvu kuitenkin etenee taustalla ja pitkän aikavälin tuloskasvutarina etenee. Siirrämme tämän päivityksen yhteydessä arviotamme Nubeqan viimeisestä 180 MEUR:n etappimaksusta aikaisemmaksi tälle vuodelle, mikä vaikuttaa merkittävästi loppuvuoden ja ensi vuoden ennusteeseen. Osakkeen käypään arvoon erän siirrolla ei kuitenkaan ole merkitystä, joten toistamme suosituksen (vähennä) ja tavoitehinnan 68 euroa.
Vastaavalla jaksolla Orion sai isoja etappimaksuja, joten tämän osarin luvut kevyempiä. Muuten vakaata menoa. Täytyy vielä tutustua tarkemmin ja @Antti_Siltanen analyysi tulossa👌
Markkinat ilmeisesti odottivat kuitenkin jotain ihmettä, kun kurssi tulee alas ryminällä😳 Salkun täytön paikka?
Toimitusjohtaja Liisa Hurme kehuu perusliiketoiminnan hyvää kehitystä. Kaikki suurimmat liiketoiminnat jatkoivat kasvu-uralla kolmannella vuosineljänneksellä. Innovative Medicines -yksikön raportoitu liikevaihto laski vertailukaudesta edellä mainittujen merkittävien etappimaksujen vuoksi, mutta Nubeqan kasvu oli jälleen vahvaa.
”Myös Generics and Consumer Health -yksikkö jatkoi vankkaa kasvuaan. Branded Products ja Animal Health -yksiköiden kasvuvauhdit olivat hieman aiempia vuosineljänneksiä maltillisempia. Tämä selittyy pitkälti joidenkin toimitusten ajoituksella eli kyse on liiketoimintaamme kuuluvasta normaalista vaihtelusta”, Hurme kertoo.
Nubeqan osalta enää yksi etappimaksu tulossa mutta Nubeqan hyvin sujuvan myynnin rojaltit muodostavat kaiketi merkittävän osan Orionin tuloksesta. Olisikin kiintoisaa tietää millaisessa suuruusluokassa nuo Nubeqa rojaltit ovat tämä vuonna, ja toki sekin että mitä niistä ennakoidaan heruvan 2026? Onkohan jostakin saatavilla ihan oikeaa tietoa eikä ainoastaan valistuneita arvauksia.
Antti on tehnyt uuden yhtiöraportin Orionista Q3-julkkarien jäljiltä.
Orionin Q3 ei tarjoillut yllätyksiä ja raportoidut luvut olivat pitkälti linjassa konsensusennusteiden kanssa. Viimeisimmät datapisteet viittaavat Nubeqan erittäin nopean kasvuvaiheen asteittaiseen rauhoittumiseen. Ennusteissamme on vain pieniä viilauksia alaspäin perustuen päivitettyyn arvioomme Nubeqan myynnin kasvun kulmakertoimesta. Ennustemuutosten perusteella tarkastamme tavoitehintamme 66 euroon (aik. 68) ja nostamme suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) kurssilaskun parannettua tuotto-riskisuhdetta.
Yllättävän vahva markkinareaktio tosiaan oli, kun tulos kuitenkin osui aika tarkkaan konsensukseen, liikevaihto hieman ali. Nubeqan myynnin kasvun kanssa mentäneen tällä hetkellä siellä S-kurvin ylemmellä kaarella, jossa kasvun kulmakerroin hidastuu. Näissä kohdissa markkinat helposti olettaa lineaarisesti sen nopean kasvun jatkumista ja hidastuminen tulee negatiivisena yllätyksenä. Päinvastainen tilanne oli viime kesällä, kun kasvu kiihtyi ja markkinat (ja minä) oltiin jatkuvasti jälkijunassa. Tämä siis ihan omaa spekulaatiota vaan markkinoiden toiminnasta ja siitä mikä reaktiota voisi selittää.
Ei kai etukäteen muuta voikaan olla kuin valistuneita arvauksia. Parhaat arviot on varmaan Bayerilla, mutta he eivät niitä ulospäin kovin tarkkaan kerro. Minun excelissä Orionin Nubeqa-liikevaihto on tänä vuonna ~630 MEUR, josta rojalteja ~440 MEUR. Ensi vuodelle 740 MEUR, mikä tarkoittaisi omissa laskuissa jo lähelle 3 mrd Nubeqan kokonaismyyntiä.
-Orionilla on työlistalla optiona myös yritysostot. Tehdäänkö asiassa aktiivisia kartoituksia ja minkälaisista kohteista olisi kyse?
-Mitä on meneillään Orionin USA:ssa ja Britanniassa avaamissa (tutkimus-) yksiköissä? Ovatko ne hintansa väärttejä eli onko tulosta alkanut syntyä?
-Viimeisin Trump-tullitilanne ja Valkoisen talon aikeet pakottaa lääkkeiden hintoja alas vaikka väkisin Orionin päämarkkinalla USA:ssa?
-Orionin globaalistrategian edistyminen?
-Aivan rautalangasta väännetty esitys Orionin tutkimusputken näkymistä (niin, että muutkin kuin lääketieteen professorit ymmärtävät:). Odottaako Nubeqan patenttien laukeamisen jälkeen lopahdus vai uutta lupaavaa jo putkessa?
-Novo Nordisk ja Astrazeneca ovat molemmat avaamassa AI-lääkekehitysyhteistyötä Nvidian kanssa. Rahaa ja ruutia käytetään massiivisesti. Kuinka Orion paljon pienempänä toimijana voi pärjätä AI-kilpajuoksussa ja mitä Orion tekee tällä kentällä ihan konkreettisesti?
Orion on julkaissut viimeisen reilun vuoden aikana paljon tiedotteita vasta-aineisiin liittyvästä yhteistyöstä useamman eri firman kanssa (mm. Alligator Bioscience, Abilita Therapeutics, Invenra, Glykos, Abzena). Onko näissä samankaltainen asetelma kuin mitä Nubeqan ja Bayerin kanssa? Millaisia etuja näiden firmojen kanssa toimimisesta tavoitellaan. Onko näitä suunniteltu tuotavaksi lääkekehitysputkeen? Ilmeisesti syövät olisivat edelleenkin fokuksessa?
Yksi asia mikä mietityttää on tämä suunnitelma täyttää tutkimusputkea biologisilla lääkkeillä.
Orionilla ei ole yhtäkään omaa biologista myyntiluvan saanutta lääkettä eikä yhtäkään kliinisissä kokeissa ja nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että Orionin focus on siirtymässä niihin kun julkaistut tulevat “kandidaatit” ovat kaikki biologisia.
Cambridgen uuden T&K avauksen lisäksi lähiaikoina on julkaistu monia tutkimusyhteistöitä ja lisenssisopimuksia muiden yhtiöiden kanssa biologisiin lääkkeisiin liittyen. Ilmeisesti aiempi osaaminen rajautui noin 20 henkilön yksikköön Turussa (tiedote).
Onnistuuko Orion viemään eteenpäin näitä projekteja jos vasta nyt tätä kyvykkyyttä perustetaan? Onko Orionilla osaamista arvioida näiden lääkkeiden potentiaalia? Rakennetaanko tässä lentokonetta lennosta (“build the plane while flying it”)?
Olisiko tässä aihetta roastin kysymykseksi?
Biologisten lääkkeiden tutkimus vaatii kuitenkin erilaista asiantuntijuutta kuin perinteisten pienmolekyylien kanssa vaikka yhtymäkohtia tietysti löytyy.
Näyttää noiden Nubeqan patenttien vanheneminen herättävän kovasti huolta. Jollain kansainvälisellä patenttipalstalla väitettiin kuitenkin Nubeqan patenttien tuovan suojan rinnakkaistutteilta aina 27.02.2038 asti. Olisi mukava kuulla Orionilta pitääkö tämä paikkansa.