Juju-brändi ei ainakaan itselleni iske ollenkaan. Siitä tulee mieleen halpa lasten synttärijuoma tyyliin Mehu-Katti.
Esim. Celsius on uusi ja sellainen brändi että aikamieskin kehtaa ostaa.
Juju-brändi ei ainakaan itselleni iske ollenkaan. Siitä tulee mieleen halpa lasten synttärijuoma tyyliin Mehu-Katti.
Esim. Celsius on uusi ja sellainen brändi että aikamieskin kehtaa ostaa.
Puolan ja Saksan markkinat ovat niin kilpaillut, että ne ovat viimeisiä maita Euroopassa mihin kannattaa laajentua. Investointi Bosnia ja Hertsegovinaan vaikuttaa hyvältä liikkeeltä.
Olvi on viime vuosina investoinut merkittävästi toimitusketjuunsa ja logistiikkakykyyn. Investointeihin kuuluvat muun muassa Iisalmen uusi korkeavarasto sekä automatisoidut keräilyratkaisut, joiden avulla asiakkaiden tilaamia tuotteita voidaan toimittaa entistä tehokkaammin koko Suomeen.
Toimintamallin uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille ja kumppaneille myös yksi selkeä tilaus- ja toimitusprosessi sekä hyödyntää Olvin ja Servaalin yhteistä myyntiorganisaatiota.
”Uudistus on luonteva jatko kehitystyölle, jossa olemme jo tuoneet Olvin ja Servaalin organisaatioita lähemmäksi toisiaan. Yhdistämällä liiketoiminnot voimme jatkossa palvella asiakkaitamme ja brändikumppaneitamme entistä tehokkaammin sekä rakentaa vahvemman perustan kasvulle Suomen markkinassa”, sanoo Servaalin maajohtaja Anna Ekström.
Liiketoimintasiirron seurauksena Servaali Oy:n nykyiset sopimukset, vastuut ja liiketoiminta siirtyvät Olvi Oyj:lle 1.10.2026 alkaen. Muutos on ensisijaisesti juridinen ja organisatorinen. Kumppaneiden kanssa tehtävä yhteistyö, kaupalliset sopimukset sekä yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan.
”Brändikumppanuudet ovat tärkeä osa strategiaamme. Tämä muutos vahvistaa mahdollisuuksiamme palvella asiakkaitamme ja kumppaneitamme entistä kattavammin Suomen markkinoilla yhden organisaation kautta”, kertoo Olvin kaupallinen johtaja Jouni Saarinen.
Olvi-konsernin tilikauden 2026 liiketuloksen odotetaan olevan 80-85 miljoonaa euroa. Aikaisemmin odotetun liiketuloksen ilmoitettiin olevan 84-90 miljoonaa euroa. Lähiajan näkymien muutokseen vaikuttivat Muu Eurooppa -segmentin odotettua heikompi tuloskehitys ja geopoliittisesta tilanteesta johtuvat kustannuspaineet. Yhtiö jatkaa toimenpiteitä kustannuspaineiden hillitsemiseksi, operatiivisen kannattavuuden parantamiseksi ja hakeakseen kasvua uusilla markkinoilla.
Yhtiö kommentoi taloudellista kehitystä seuraavan kerran Q3-osavuosikatsauksen yhteydessä, joka julkaistaan 22.10.2026 klo 9.00.
Valko-Venäjällä jumissa olevaa rahaa on uutisoitu tulosvaroituksen jälkeen. Tässä kuitenkin jää huomioimatta Lidskoen vähemmistöosuus Bosnian panimossa. Omistuksen peruste on konsernin sisäisten rahoitusten mahdollistaminen. Näin rahoja saadaan siirrettyä Bosnian liiketoiminnan laajennukseen ilman valtion sanktioita, sillä Bosnia ei ole Valko-Venäjän “epäystävällisten” maiden listalla. Kaikkea rahaa saadaan tuskin ulos, mutta helpottaa Olvin rahoitustarvetta ja Bosniaan saadaan kunnon pelimerkit käyttöön.
Tämä kannattaa huomioida, kun arvioi yhtiön näennäisesti houkuttelevia kertoimia. Panimoja löytyy pienemmilläkin kertoimilla ja ilman geopoliittisia riskejä, esim. Molson USA:sta.