En ole ikinä ollut minkään sortin keräilijä. Toki tarpeellisiksi lyhyellä aikaväillä tunnistetut tavarat kuten käyttökelpoiset ruuvit, tukevat pahvilaatikot tai vaikkapa ylimääräiset pihakivet säilytetään varakappaleina, mutta muuten turha tavara lähtee kyllä meidän tontilta saman tien kävelemään. Ehkä tuo on enemmän kierrätystä kuin metsästäjä-keräilijä-vaiston mukaan toimimista.
Tuttavapiirissä näitä keräilijöitä kuitenkin on joitakin. Muovipussit, leipäpussinsulkijat, voi- ja muut elintarvikerasiat, pullonkorkit, yhdeltä puolelta tulostetut paperit, ikkunakirjekuoret, langanpätkät, paperiliittimet, tyhjät tulitikkuaskit ja jätepaperi, kaikki säästetään loppumattomiin röykkiöihin. Olen mielessäni yhdistänyt tämän käytöksen toiseen näiden kärsimään sairauteen eli saituuteen.
Tapana on ollut, että jos asun jossain pidempään kuin muutaman vuoden niin teen välissä ‘pseudomuuton’. Eli kaikki rompe ulos kaapeista ikäänkuin olisi muuttamassa, turhat poistoon ja käyttiskamat takaisin.
Kokonaan toinen lukunsa on sitten työhuone ja kaikki sinne keräillyt inspiroivat materiaalit mistä voi joskus tehdä jotain Mutta se rytökasa on siellä, ei kotona tukkimassa elämää.
Itsekin olin aiemmin kunnon musiikkifanaatikko, ja CD:eitä ja vinyyleitä oli satoja. Kyllä, äänenlaatu on loistava hyvillä laitteilla ja levyjen hypistely tuo oman tunnelman kuunteluun. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin kovin liekki hiipua, ja lopulta kuuntelin levyjä paljon harvemmin mitä nettipalveluista. Säilytin silti levyjä vuosia, koska pidin niistä kovasti. Musiikkia tuli myös kuunneltua ylipäätään paljon vähemmän mitä aiemmin, myös nykyään aika harvoin.
Sitten kun aloin karsia tavaroitani, suhtautumiseni levyihin muuttui. Vaikka niistä sai edelleen iloa, en todennut sen vastaavaan niiden viemää tilamäärää. Ne eivät enää miellyttäneet silmää. Ensin myin osan levyistä, myöhemmin lisää. Joka kerta tuntui että nämä jäljellä olevat saavat nyt jäädä, mutta myöhemmin aina löysin taas jotain josta luopua. Pari vuotta ja useampi karsintakierros siinä meni, ja jäljelle jäi vain ihan kourallinen levyjä muistoksi. Itselleni tämä oli hyvä päätös. Alkoi vain tuntua, että levyjen viemä tila ei enää vastaa niiden tuomaa hyötyä.
Minulla oli kymmenen vuoden aikakausi pitkään ennen sijoitusharrastelua, kun keräilin suomalaista ysäridancea ja ysäriräppiä CD:nä, sitten into moiseen hiipui. Olisiko noita joku 200 kpl. Nythän nuo on nätisti tuolla jemmassa, ettei oleellisesti vie paljoa tilaa, mutta joskushan niistä pitää luopua. Oletan, että kirpputorilla nuo menisi ihan hyvin kaupaksi sitten joskus, moni noista on kuitenkin haluttuja levyjä ja häviäisi kirppispöydästä varmasti nopeasti, jos ei muuten, niin varkaan matkaan.
Minulla on myös Japanin reissujen aikana ostettuja japsiräppilevyjä jotain reilu 200 kpl myös, niitä ei tässä maassa kaupaksi varmaan kovin hyvin saa ja koska levyt on myös mp3-muodossa koneella, niin ne tuli hankittua vain omistamisen ilosta. Seuratkoon matkassa jatkossa nekin, vaikka karsia toki haluaisin niitäkin.
Vinyyleistä tuli mieleen, että kaverillani on hänen arvion mukaan jopa yli 100 000 euron vinyylikokoelma. Mielestäni tuo tarvitsisi jo erikseen oman vakuutuksenkin, kun ei kotivakuutus moista kattaisi kokonaisuudessaan, mutta hän ei ole sellaista vielä ottanut. Hänkin on alkanut miettimään useamman vinyylin myymistä, mutta yksittäisten vinyylien myyminen ja postittelu on oma aikaa ja vaivaa ottava savottansa.
Itseä jotenkin myös suuri määrä tavaraa saa pään hermostumaan, vähän väliä minun,vaimon ja (varsinkin) lasten jotain tavaroita siellä täällä ja niitä saa siivoilla.
Ylipäätään tavaran paljous tekee imuroinnista ja yleisesti siivoamisesta vaikeampaa.
Kirjassakin jota luen sanotaan että “oikea” minimalisti osaa luetella ainakin lähes jokaisen tavaransa mitä omistaa. En nyt kuitenkaan tällaista titteliä tavoittele olisi vähän yliammuttua ja varsinkin lapsiperheessä.
Oma sotasuunnitelma jonka olen jo aloittanutkin on ollut lähteä ensimmäisenä karsimaan helpoimmista joista ei välttämättä tarvitse saada rahaakaan vaan voi viedä vaikka lahjoituksen.
Niihin kuuluu mm. lasten lelut/vaatteet, oman sekalaisen vaatekaapin tyhjentäminen ja läpikäyminen sekä yleisesti kun vastaan tulee jokin tavara mitä ole muistanutkaan niin miettiä voiko ton laittaa lahjoitukseen/myyntiin.
Myöhemmin kun nämä askeleet päästy niin edetä tavaroihin joista haluaa rahaakin saada ja jotka ovat itselle vaikeampia päästää eroonkin vaikkei niillä mitään tee (keräily videopelit yms).
Minimalismissa mietittinyt itse ja myös kirjassa tästä kerrottiin kun myös itsellä paha tapa ollut keikoilla aina edes jotakin videokuvailla. Mutta, olenko monestikko sitä videokuvaa katsonut minkä olen kuvannut ? Vastaus on että en kertaakaan. Sekin on jokin erikoinen tapa miksi keikoilla pitää aina videokuvailla vaikka jokin kappale ja saada ilo jakaa se someen sen sijaan että siitä nauttisi täysillä sillä hetkellä?
Se nyt ihan ymmärrettävää jos vaikka vaan muutaman kuvan ottaa ja lyhyen videopätkän talteen , mutta niitäkään ei oikeasti tule varmaan koskaan edes katsomaan.
Huomannut kun jotkut saattavat olla puhelin ojossa koko keikan ajan että saavat sen talteen puhelimeensa mutta keikka menee muuten lähes täysin “ohi”.
Tätä olen itsekin ihmetellyt, oli sitten kyseessä keikka, yleisönähtävyys tai muu elämys. Jotta kuvaan tai videoon palaisi joskus uudestaan, sen tarvitsisi kertoa tarina, mutta se tyyli, jolla suurin osa ottaa vaikka videota keikalta on täysin persoonatonta ja geneeristä “osoitan yleisön keskeltä kännykällä lavaa kohti”, jossa näkyy artisti pienenä hahmona, audio on huonolaatuista, eikä kukaan (ml. kuvaaja itse) tule koskaan katsomaan videota uudestaan. Luulisi olevan paljon miellyttävämpää vain elää hetkessä, ja fiilistellä keikkataltioinnit ammattilaisten kuvaamilta videoilta.
Itse aiheeseen liittyen, näkyvän tavaran paljous ärsyttää minuakin. Kummasti vaan ollaan puolison kanssa saatu kerrostalokolmio ahdettua täyteen turhaa käyttötavaraa — täytyy seuraavaa kämppää hankkiessa katsoa, että kaappitilaa on tarpeeksi, ja odotellessa heittää tarpeetonta tavaraa pois. Sinänsä en kyllä kaipaa asuinympäristökseni mitään pohjoismaisten trendisisustuslehtien mukaista vaaleanharmaata askeettisuutta, vaan tykkään että kodissa on väriä ja yksityiskohtaa; kasveja ja koriste-esineitä.
Minimalisti vaatteissa ja arkitavaroissa (periaatteessa pärjäisin henk.koht. rinkallisella vaatteita jos parit puvut eivät rypistyisi rinkassa ), maksimalisti kirjoissa ja taiteessa.
Perheellisenä luonnollisesti tavaramäärä (sis. lelut) paisuu itsestään eksponentiaalisesti, joten henkilökohtaisten preferenssien kertominen ei kerro asioiden todellista laitaa.
Sen lisäksi olen kokenut viimeisen vuoden aikana renessanssin figuurimaalaamisen parissa, mikä alkaa näkymään kaapeissa kasvavana määränä kaikenmaailman pieniä maalipurkkeja, pensseleitä ja spraymaaleja.
Kaiken lisäksi se että kaikki ovat puhelimet ojossa vie mielestäni todella paljon fiilistä keikoista, ei ole enää sellasta mitä oli vielä ennen älypuhelimia Muistan kun Stam1na keikalla käytiin useita joskus 7(?) vuotta sitten ja he lavalla ihan sanoivat ennen soittamista että pitäkää ne puhelimet sitten taskussa. Kyllähän senkin ymmärtää että se vie myös bändeistä/artisteilta fiilistä kun katsomossa näy kuin meri älypuhelimia
Mutta itse myös samaa mieltä tosta asunnon väritrendistä nykyään joka aikalailla on se musta,harmaa,valkoinen niin ei… Kyllä itse haluan värejä elämääni enkä asua kuin olisin jossain sairaalassa. Nykyinen koti kun käytiin katsomassa niin rakastuttiin olohuoneen seinään joka oli sellanen “käärijän” vihreä.
Pidemmällä ajalla se alkoi kuitenkin jo hyppimään silmille liikaa ja maalattiin beigeksi. Ei tylsää valkoista mutta neutraalia väriä, värejä saa kuitenkin myös mm. kasveilla ja vaikka huonekaluilla. Tollanen iso seinä kun on tollanen kirkkaan vihreä niin lopulta tuntui että hyökkää liikaa päälle
Itsellä nykyään vähän sama ongelma kun ostelen ja huollan elektroniikkaa (pääsääntöisesti pelikonsoli laitteita) niin ostaa ja saa kaikenlaista krääsää, tulee esimerkkinä 3 ohjainta joista saa yhden toimivan ja loput kaksi jää sitten “varaosiksi” tyylillä -kyllä niitä joskus tarvitsee
Sitten vielä kaikki työkalut jne niin siinä vaan kyllä kertyy työpöytä ja vähän muutakin täyteen tavaraa.
Näissäkin nyt vähän koittanut keräillä mitä oikeasti itse tarvitsen ja mitkä vaan lojuu turhan panttina ja pistää pakettina myyntiin seuraavalle innokkaalle.
Vaimoni anelee melkein viikottain, että voisinko viimein ostaa lisää kalsareita. Nimimerkillä viisien kalsareiden omistaja. Noh, on niitä muutamat vanhat ei niin mukavat varalla, mutta puen ne jalkaani vain pakon edessä.
Ehdottomasti siis minimalisti. Saan nykyään nautintoa aina, kun saan Vintedissä tai Torissa jonkin asian kaupaksi ja pääsen siitä eroon. Nautinto ja helpotus on myydessä melkeinpä suurempi nykyään, kuin minkään uuden asian hankinnasta saatava.
Samaan tapaan kuin yhtiöiden tärkein tehtävä on pääoman tehokas allokointi, kummittelee tämä takaraivossani aina kun näen jonkin esineen kotona, jota en ole tarvinnut vuosiin. Ja koska useimmat tavarat vain menettävät arvoaan vuosi vuodelta, on tämä kaikkea muuta kuin tehokasta pääoman allokointia. Kuten Esa Juntunenkin kirjoitti, on vaurastuminen vaikeaa jos rahansa laittaa arvoa tuhoaviin hankintoihin ja pahimmassa tapauksessa rahoittaa ne vielä kalliilla velalla.
Eikä siinä edes vielä kaikki. Arvon tuhoutumisen lisäksi materia täyttää asuntoa, ja kun asunto tulee liian täyteen, alkaa muutto suurempaan asuntoon herkästi kolkutella mielessä, mikä taas lisää rahan menoa.
Näistä syistä sekä samalla luontoa säästääkseni on minimalismi itselleni paljon luontevampi tie, mutta ei aivan äärimmäisyyksiin vietynä. Elämästä pitäisi kuitenkin muistaa myös nauttia, ja sen takia satunnaisesti tulee tehtyä myös hankintoja, jotka eivät ole millään mittarilla pakollisia, mutta tuovat arkeen iloa. Kuten vaikka meidän robottipölynimuri Kerberos.
Itsekkin kun sekalaisen vaatekaapini tyhjäsin, karsin kaikki reikäiset ja mitä en käytä vaatteet pois ja laitoin loput siististi takaisin kaappiin. Siinä kuitekin kun esim. boksereita ja sukkia laittelin omiin koreihinsa niin mietin että mitähän ihmettä näin suurella määrällä niilläkin teen Kuitenkin homma menee niin että ovat nyt omissa koreissaan, käytän siitä vaikka nyt sitten sukkia , sitten menevät pesuun ja otan uudet sukat kaapista, mutta kuitenkin muutamien päivien sisällö koneeseen menneet sukat päätyvät korin päällimmäiseksi ja tulevat käyttöön.
Pohjalla olevat siis eivät “koskaan” tule edes jalkaani kun muhivat jatkuvaan siellä pohjalla.
T-paitojakin läpi käydessä en muistanutkaan mitä kaikkia paitoja mulla olikaan kun ne aina jäivät sinne perälle ja oikeastaan jotkut +/-5 paitaa aktiivisessa käytössä.
Minimalismi on tiettyyn pisteeseen asti oma valintani. Olen nähnyt edeltävien sukupolvien varastoja, talleja ja taloja, joissa tavaramäärä on jotain käsittämätöntä.
Itse olen toista maata ja osittain toki vanhempien sukupolvien tavaramäärä mahdollistaa tämän.
Remonttitarvikkeita on turha hankkia omaan taseeseen, jos suvusta, kavereista tai naapureista löytyy innokas tekijä, jolla on varastossa laite joka tarpeeseen. Kahvipaketti tai talkooapu vastineeksi ja homma pelaa.
Vaatteiden suhteen huikeimmat tuotteet ovat rauhanturva-aikojen t-paidat, jotka ovat nyt kestäneet kovaa käyttöä (mm. urheilu, remppa, vaellus jne.) kohta 20 vuotta ilman pysyviä hajuja, näkyvää rispaantumista tai venymistä. Yleisesti kaapin läpikäynti on jälleen edessä (teen n. kerran vuoteen) ja huonokuntoinen tavara lähtee talosta.
Yksi hassu ajatus voinee tuoda keskusteluun jopa vähän uutta. Kaksi astianpesukonetta keittiöön voisi radikaalisti vähentää perhetasolla vaadittujen astiakaappien määrää. Arjessa astioiden kulutus on melko vakio ja koneellinen tulee päivässä pestyä. Näin ollen kahden koneen järjestelmällä voisi puhtaat astiat nostaa käyttöön toisesta ja kasata päivän aikana suoraan toiseen koneeseen.
Suurin liikku oikeaan suuntaan omassa arjessa olisi päästä eroon autosta. Omaisuuserä, jatkuva kuluerä, työerä, aiheuttaa päästöjä ja sitten sillä käydään kolme neljä kertaa vuodessa semmoisella ajolla, että ei muuten kulkisi. Juuri nytkin pitäisi vuosihuollot ja katsastukset varata, hoitaa sekä maksaa.
Kotona olen mielipiteineni vähemmistössä. Sen verran on saatu kompromissiä tehtyä, että isompia hankintoja ja talon remontteja varten ensin säästetään, sitten vasta toteutetaan. Ostamisen rytmi hidastuu luonnostaan, kun sovittu summa (tällä hetkellä 400€/kk) rajoittaa jokaisen hankkeen yhtäaikaista tai aivan peräkkäistä aloittamista. Tämä antaa myös aikaresurssia muille hankkeille, harrasteille ja oleskelulle.
Toi onkin erikoinen kun itsekkin huomannut että vanhemmilla perheillä joilla varsinkin löytyy omakotitalo, autotalli, isompi ulkovarasto jnejne niin usein kaikki ovat täynnä krääsää. Ihan kun mietin omaa isääni niin ei autotallissa ole koskaan autoa pitänyt vaan enemmänkin se on iso varasto.
Pappanikin vielä kun eli sanoi että kaikki täytyy säästää siltä varalta jos sota tulee. Ehkä vähän sukuvikakin tää hamstraaminen ja tavaroista irti päästäminen
Mutta itsekkin olen meidän taloudessa joka kyllä pyrkisi vähentämään tavaroita, no vaimokin joo mutta tuntuu että kun hän saa yhden tavaran pois niin toinen tulee tilalle. Lapset ovat kyllä hyvin tarkkoja että mitään tyyliin vanhaa värityskuvaa ei saa heittää pois…
Oma tavaroiden vähennys on vasta alkutaipaleella mutta olen ainakin saanut vain positiivista mieltä tässä kun tavaroita on saanut pikkuhiljaa kategorioittain käytyä läpi ja eteenpäin, sai niistä sitten rahaa tai ei.
Kirjassa jota luen mielenkiintoisesti kerrotaan siitä kuinka minimalismi ei tosiaan ole vain tavaroiden vähentämistä vaan voi olla jopa ihmissuhteiden tai minkä tahansa karsimista. Karsimista oikeastaan kaikissa asioissa joita ei näe oikeasti tarpeelliseksi ja joita todella tarvitsee elämässään.
Mutta se rytökasa on siellä, ei kotona tukkimassa elämää.
), maksimalisti kirjoissa ja taiteessa.
Muistan kun Stam1na keikalla käytiin useita joskus 7(?) vuotta sitten ja he lavalla ihan sanoivat ennen soittamista että pitäkää ne puhelimet sitten taskussa. Kyllähän senkin ymmärtää että se vie myös bändeistä/artisteilta fiilistä kun katsomossa näy kuin meri älypuhelimia 
