Lululemon - Kanadalais-amerikkalaista premium-urheilukamaa

Lululemon Athletica Inc., kanadalais-amerikkalainen urheiluvaatteiden valmistaja, joka perustettiin vuonna 1998 Vancouverissa. Aluksi yritys keskittyi joogavaatteisiin, mutta on laajentanut myöhemmin tuotevalikoimaansa urheiluvaatteisiin, lifestyle-vaatteisiin, asusteisiin ja henkilökohtaisiin hygieniatuotteisiin.

Vuonna 2007 yritys listautui pörssiin ja sen liikevaihto on kasvanut merkittävästi, “pääsyynä” tähän ovat olleet erityisesti miesten vaatteiden ja kenkien lanseerauksen jälkeen. Lululemon tunnetaan innovatiivisista kankaistaan, kuten Luon ja Nulu, jotka tarjoavat kompressiota ja kosteudenhylkimisominaisuuksista. Yritys on myös investoinut MIRRORiin eli interaktiiviseen kotiharjoittelulaitteeseen, jonka se osti vuonna 2020.

Lululemon on tunnettu brändistään, joka houkuttelee asiakkaita tuntemaan itsensä osaksi jonkinlaista yhteisöä, lisäksi yhtiö on sponsoroinut monia huippu-urheilijoita. Yrityksen markkinointi keskittyy erityisesti sosiaaliseen mediaan ja yhteistyöhön somevaikuttajien kanssa. Lululemon on myös ollut mukana sponsoroimassa Kanadan olympiajoukkuetta Pariisin 2024 kisoihin.

Sijoittajalle

Yhtiön brändi on vahva ja se on saavuttanut uskollisen asiakaskunnan premium-segmentissä, mikä johtunee tietystä yhteisöllisyydestä, jonka yhtiö on onnistunut luomaan. Lululemon on onnistunut erinomaisesti laajentamaan tuoteportfoliotaan ja myyntikanaviaan, erityisesti digitaalisten palvelujen ja kestävän kehitykseen liittyvien panostusten kautta. Sijoituskohteena Lululemon tarjoaa kasvupotentiaalia monien mukaan, sillä se on laajentunut kansainvälisesti ja jatkuvasti yhtiö kehittää tuoteinnovaatiotaan.

Tase on suhteellisen vahva ja yhtiö on osoittanut kykyä kasvattaa myyntiään ja kannattavuuttaan, vaikka kilpailu urheiluvaatealalla on yleisesti ottaen kovaa.

Lululemonin tulevaisuuden näkymät ovat lupaavat joidenkin, sillä yhtiö on löytänyt oman paikkansa, jossa se on kyennyt hinnoittelemaan itsensä sopivaksi. Brändillä on oma hyvä maineensa, jolla houkuttelee kuluttajia ja yhtiön tuotteita arvostavat kuluttajat ovat mieltyneet Luluemonin tarjoamaan laatuun ja kestävyyteen. Yhtiö on kyennyt sopeutumaan muuttuviin markkinatrendeihin, kuten kestäviin materiaaleihin ja… edelleen lisää toistoa (pahoittelut!), mutta kerta kiellon päälle; yksi merkittävä tekijä on myös Lululemonin panostus teknologiaan ja digitaalisiin palveluihin, jotka parantavat asiakaskokemusta ja lisäävät asiakasuskollisuutta - yhteisöllisyyden lisäksi. Näiden investointien avulla yhtiö pystyy erottumaan kilpailijoistaan ja houkuttelemaan myös uusia asiakkaita globaalisti.

Kilpailu on aidosti kireää, kuluttajien ostovoima ratkaisee sekä se, miten yhtiö onnistuu pysymään innovoinneissa ja trendeissä mukana. Mainitsin laadun yhtenä vahvuutena, toisaalta on ollut myös laatuongelmiakin, lisäksi yhtiö on ollut sääntelyiden kanssa ongelmissa ja oikeuskiistoissa. Yhtiö on myös vahvasti investoinut pääomiaan ja jos panostukset eivät tuota, niin se näkyy vahvasti osakekurssissakin. Resurssit yhtiöllä on kaukana Adidaksesta, Under Armourista ja vastaavista, mikä osaltaan tuo jännitystä kilpailussa. Ei tule unohtaa alan yleisiä ongelmia liittyen toimitusketjuihin tai raaka-aineiden hintoihin.


Lukuhommia, kvartaalihommia ja sellaisia

Q3/2024

Lululemonin kolmannen kvartaalin tulos ylitti odotukset, vaikka uusiin tuotteisiin liittyvät “odotukset” eivät täysin toteutuneet. Liikevaihdon kasvu jatkuu vahvana ja yhtiö nosti ennusteita bruttomarginaalin parantumisesta.

Yhtiö investoi markkinointiin, kansainväliseen kasvuun ja teknologiaan, minkä pitäisi tukea pitkän aikavälin suunnitelmaa. Uusien tuotteiden osuus myynnistä on noussut, joten panostukset niihin ovat olleet onnistuneita.

Kiina nähdään tärkeänä kasvumarkkinana, vaikka operatiivinen kannattavuus ei olekaan korkealla, lisäksi yhtiö jatkaa omien osakkeiden ostoa.

https://x.com/StockMarketNerd/status/1864782163029152031
image


2023

16 tykkäystä

Tässä tviitissä on ehkä paremmin + selkeämmin arvostuskertoimet ja vastaavat esillä kuin aloituspostauksessani. :slight_smile:

https://x.com/TheRayMyers/status/1868370582917542235
image

2 tykkäystä

Lululemon odottaa neljännen kvartaalin myynnin ylittävän odotukset, mikä kertonee sen pärjäävän kilpailijoita ja kulutuskysynnän hidastumista vastaan.

Yhtiö nosti sekä liikevaihto- että osakekohtaisen tulosennusteensa. Strategisesti Lululemon panostaa tuotevalikoiman laajentamiseen, kansainväliseen kasvuun ja miesten tuotteisiin tavoitteenaan 12,5 miljardin dollarin vuotuinen liikevaihto vuoteen 2026 mennessä.

Jutun ei pitäisi olla muurin takana.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/2025/01/13/lululemon-regains-momentum-on-strong-holiday-sales/

2 tykkäystä

Tässä on vähän lisää matskua, mitä Lululemon neljänneltä kvartaalilta odotetaan. :slight_smile:

https://x.com/cfromhertz/status/1878782350718607708
image

2 tykkäystä

Diamond Hill Large Cap Fund kommentoi Lulusta siten, että tämä johtava tekninen vaatemerkki kohtaa haasteita Yhdysvalloissa kiristyvän kilpailun ja hidastuvan myynnin vuoksi.

He mainitsevat myös, miten sijoittajat epäilevät rakenteellisia ongelmia, mutta Diamond Hill uskoo kuitenkin haasteiden olevan väliaikaisia ja Lululemonin säilyttävän marginaalinsa. Sijoitusrahasto otti alkupossan nähden yhtiön laadun ja vahvan taseen houkuttelevana ostomahdollisuutena.

https://x.com/StockCompil/status/1897777006747451399

image
image

3 tykkäystä

Lululemonin liikevaihto kasvoi vahvasti ja tulos ylitti odotukset.

Myynti nousi sekä Amerikan että kansainvälisillä markkinoilla ja bruttokatekin parani. Toimitusjohtaja Calvin McDonald korosti yrityksen innovaatioita ja vahvaa brändiä, kun taas talousjohtaja Meghan Frank painotti tulevia kasvumahdollisuuksia ja pitkän aikavälin arvonluontia huolimatta erilaisista talouden epävarmuuksista.

https://x.com/StockMarketNerd/status/1905353748714566092
image



EDIT:

Tästä näkee nuo luvut hyvin ja pystyy vertailemaan:

https://x.com/wallstengine/status/1905351922418418052

2 tykkäystä

Tässä on vielä tviitti liittyen yhtiön myymälöiden määrän kasvuun.

https://x.com/finchat_io/status/1905366727678198044
image

Tässä näkee yhtiön menoa vähän kategorisoittain

https://x.com/finchat_io/status/1905361947228602637

image

1 tykkäys

Alla on Blumman juttu Lululemonista. Jutussa kerrotaan, miten inflaatiohuolet ja talouden epävarmuus ovat vähentäneet kuluttajien ostointoa, lisäksi kilpailijat kuten Alo Yoga ja Vuori ovat vieneet markkinaosuutta.

Analyytikot pohtivat johtuuko hidastuminen brändin kypsymisestä vai haastavasta markkinatilanteesta.

Lululemon’s forward price-to-earnings ratio for the next 12 months — a benchmark for valuing stocks — was 21.92, compared with 31.51 for Nike and 25.67 for Adidas.

1 tykkäys

Tässä tviitissä on kevyessä vertailussa Lulu ja Nike :slight_smile:

https://x.com/carbonfinancex/status/1906344834966663486
image

2 tykkäystä

Lululemon voi joutua alla olevan tviitin mukaan vaikeuksiin, jos vastatullit astuvat voimaan. Yhtiön tuotteista 40 prosenttia valmistetaan Vietnamissa, mikä altistaa sen merkittävälle tulliriskille Trumpin kauppasodan jatkuessa.

https://x.com/WallStJesus/status/1907513769774710859

3 tykkäystä

Toimarin kommentit Lulusta ja sen omien ostoista:

https://x.com/finchat_io/status/1910052611497357688

image

1 tykkäys

Alla olevassa tviitissä kerrotaan, miten Lululemon kasvaa nopeasti ja ottaa markkinaosuutta Nikeltä.

Lulu on onnistunut yhdistämään suorituskyvyn/käytännöllisyyden ja tyylin tehden urheiluvaatteista arkipukeutumista. Suora kuluttajakauppa ja laajeneva miesten mallisto ovat tukeneet globaalia kasvua.

https://x.com/MMoney642/status/1926306420284104957
image


Tässä on hyvää vertailua Lulun ja Niken välillä liikevaihdon kehityksen osalta. :slight_smile:

https://x.com/IshfaaqPeerally/status/1926525371047886939

image

2 tykkäystä

Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan 7 prosenttia ekalla kvartaalilla ja EPS parani hieman vuodentakaisesta, lisäksi bruttovoitto kasvoi 8 prosenttia, parantaen samalla myös katetta.

Yhtiön johto korosti vahvaa kysyntää eri markkinoilla, erityisesti Yhdysvalloissa sekä menestystä tuote- ja brändiuudistuksissa.

Yritys jatkaa investointeja tukeakseen kasvua, investoinnit luonnistuvat, koska talousasiat ovat kondeiksessa.

https://x.com/ConsensusGurus/status/1930719505388318959
image


Yhtiön omat materiaalit

3 tykkäystä

Tämä ei mielestäni ihan mennyt näin. Kasvu tapahtui käytännössä muualla kuin amerikoissa. Mutta amerikka on edelleen yli 70% liikevaihdosta. Jos jotain positiivista, niin kansainvälistyminen etenee edelleen hyvin.


Toimari kertoi näin earnings callissa:

But my sense is that in the U.S., consumers remain cautious right now, and they are being very intentional about their buying decisions. Even with this, we gained market share across both men’s and women’s in the premium athletic wear market in the United States.

Lulu otti tosiaan osumaa after-marketissa oikein kunnolla (vaivaiset -23%), sillä Q2 ohjeistusta tuloksen osalta ei osunut odotuksiin, vaikka koko vuoden ohjeistus pidettiinkin samana. Syy on “dynaaminen markkinaympäristö”, eli tariffit.

4 tykkäystä

Joo, olet ihan oikeassa. Heti, kun luin viestisi, niin uskoin olevani väärässä, mutta piti uudelleen vielä käydä lukemassa ja eikä missään, mistä luin tuosta tuloksesta ole ollut väärin. Kiitos korjauksesta! :slight_smile: Oma mokani täysin.

Joskus tarkkailin erästä kohdetta (siitä on aikaa), luin erään tiedotteen ja katsoin, että kurssi ei ole näin upeaan tiedotteeseen vielä reagoinut; ostin sitä, mutta mörnimisen jälkeen rupesikin laskemaan. Olin lukenut tekstin kääntämättä sitä millään ja olin lukenut/tulkinnut asian väärin, mikä suomesikin taipui oikein. Toisaalta tässäkin tapauksessa näiden lukujen osalta taulukkoja katsomalla tai visualisointia, ni ei olis mennyt vikaan.

Mulla ei enää niin usein mene sekaisin, mutta joskus luulen, että kyseessä on ennusteista, kun on erikoiset noi “tilikaudet” tms. :slight_smile: Suomeksikin menee välillä väärin, kun kavereille ja itselleni taulukoin tuloksia, niin menee vikaan, englanniksi vielä enemmän - kertaakaan virhe ei ole ollut muualla kuin itsessäni.


Ja kiitos muistakin täydennyksistä! :pray:

3 tykkäystä

Alla olevan tviitin mukaan Lululemon on nyt halvimmillaan yli vuosikymmeneen. Vakaa tuloskasvuennuste (8 %+) houkuttelisi tviittaaja, mutta alan luonne arveluttaa.

https://x.com/DividendDude_X/status/1936061653293904249

image
Kuva

2 tykkäystä

Nike ja Lululemon pienessä vertailussa, lisäksi Lululla pitäisi kai olla potentiaalia vielä kasvaa reippaastikin… :thinking:

https://x.com/fiscal_ai/status/1938628466817302647


4 tykkäystä

Lululemonin shortseissa kesän talsineena ja erittäin paljon niistä tykänneenä katse luonnollisesti kiinnittyi myös yhtiön voimalla laskeneeseen osakkeeseen pörssissä.

EV/EBITDA 8x ja P/E alle 14x eivät kuulosta kovilta yhtiön historialliseen suorittamiseen nähden. Kannattavuus ja pääomantuotot olleet huipputasolla. Ilmeisesti USA-kasvun hidastuminen, tullit ja uusien kilpailijoiden uhka muun muassa huolestuttavat sijoittajia.

Löytyykö täältä omistajia tai onko jollakulla näkemystä siihen, tarjoillaanko tässä mahdollisesti nyt ostopaikkoja vai onko tässä rakentumassa vanha kunnon arvoansa? :smiley:

Ja X:n mukaan vanha kunnon Michael Burry olisi myös osaketta tässä viime aikoina salkkuunsa kauhonut. En sitten tiedä onko tämä positiivista vai negatiivista, kun aika vaihtelevalla trackilla on tainnut finanssikriisin jälkeen poiminnat osua.

12 tykkäystä

Liityin omistajien iloiseen joukkoon edellisen osaridropin yhteydessä. Tarkoitus oli ostaa omaan salkkuun keskisuuri positio parissa erässä, mutta iloisena droppia seuranneesta kuolleen kissan pompusta napsasin position täyteen nouseviin kursseihin. Tuon jälkeen pakkasella oltiin pahimmillaan noin 30% valuuttamuutos huomioiden.

Hyviä tuotteita arvostavalle Lululemonin vaatteet ovat aikalailla itsestään selvyys, ainakin sen jälkeen kun sellaisen on päälleen saanut. Suunnittelu, leikkaukset, materiaalit ja ompeleet ovat ensiluokkaisia kilpailijoihin verrattuna. Urheiluvaatemarkkinassa on ollut melko normaalia tulla markkinaan laadulla ja vähitellen volyymin noustua kasvattaa marginaaleja laadusta karsimalla. Tähän Lululemon ei ole lähtenyt. Lululemon on pyrkinyt laajentumaan laajentamalla tuotevalikoimaansa ja lisäämällä esimerkiksi miesten mallistoa ja naisten puolella joogasta juoksuun ja fitnekseen.

Lululemonin myynti on sakannut etenkin Yhdysvalloissa ja samalla varastotasot ovat nousseet sijoittajia mietityttävälle tasolle. Lululemonin tuotteet ovat segmenttinsä premium tai luksus tuotteita ja voisiko tässä olla paikka käyttää shampanja-indeksiä kuvaamaan kuluttajien luottamusta ja tahtotilaa valita kuitenkin se edullisempi tuote. Varastotasojen en usko olevan yhtiölle suuri pitkän aikavälin ongelma. Urheiluvaatteissa premium malleista ei ole totuttu alennuksia antamaan ja Lululemonin tuotteet mennee heidän asiakaskuntaan kaupaksi suhteellisen maltillisilla alennuksilla, mitä esimerkiksi heidän verkkokauppansa on kesällä tarjonnut. Uskon yhtiön kyvyn varastojen sulatukseen olevan huomattavasti kilpailijoita parempi.

Uskoisin osakekurssiin yhdistyvän tullien ja taloudellisen tilanteen lisäksi tavanomaiset nykyhetken paineet premium/luksus segmentille ja myös yleisemmin markkinan nykytapa polkea osakkeet pettymyksestä maihin, ala Novo Nordisk tai UNH. Nousu lähtee sitten positiivisiin uutisiin.

Osakkeenomistajaksi lähdin pitkälti erinomaisen laadukkaan ja innovatiivisen tuotteen, uskollisen asiakasyhteisön ja heidän kivijalkamyymälässä koetun poikkeuksellisen asiakaskokemuksen vuoksi. Vielä kun markkina tarjosi ylireaktioksi tulkitun osaridropin, sitä oltiin innosta soikeana laittamassa omat panokset sisään. Dollari on kuitenkin tullut lisää alas ja oma positio on -25%. Yllättäen en itse ole ostamassa lisää, mutta en ole positiotani myöskään myymässä. uskon kasvuaihioiden löytyvän Euroopasta, Kiinasta ja muualta mikäli Jenkki kuluttaja päättää hetken yskiä. Tulliasioihin on tullut jo selvyyttä ja toivon kesäalennusmyyntien helpottaneen varastotilanteeseen. Osakekurssiin on kuitenkin leivottu sisään enemmän pelkoa kuin todellisuutta ja monasti asiat kääntyy lopulta pelkoja paremmaksi. Kurssitrendi on lisäksi rauhoittumassa ja edelliset pohjat kesäkuun alussa alkaneella laskutrendillä on “niinkin kaukaa” kuin 11.8.

Riskien hallinnan nimissä kannattaa kuitenkin ostaa yhtiön tuotteita omaan vaatekaappiin. Näistä nauttiessa mahdollinen pörssikurssin lasku ei haittaa niin paljoa.

9 tykkäystä

Täällä on yksi omistaja, mutta mitään kristallipalloa itselläni ei luonnollisesti ole. Mielestäni tässä on ostopaikka. En muuten olisi liittynyt hiljattain omistajaksi noin $195 tuntumasta. Kaikessa sijoittamisessa on riskinsä, mutta oman pään sisällä riskituottosuhde kääntyy selvästi positiiviselle puolelle. Arvostus on niin alhainen ettei kasvua pahemmin tarvitsisi enään edes saada. Uskon että Lululemon tulee kuitenkin kasvamaan varsinkin USA:n ulkopuolella jossa sillä on vielä paljon tilaa laajentaa ja ottaa markkinaa.
Oma strategia sanoo että jos tällaisella speksillä olevia osakkeita poimii salkkuunsa useita, on odotusarvo todella hyvä vaikka jokunen osoittautuisikin jälkikäteen arvoansaksi. Poimimatta jättäminen on kuin heittäisi holdemissa AA:n jaosta mäkeen kun sillä aika usein häviää. Kaikki edellämainittu oli omaa pohdintaa eikä sitä tule ottaa sijoitussuosituksena. Ei edes vaikka joku Michael Burry päätyikin kanssani Lulua ostamaan.

7 tykkäystä