Kreate - Suomalainen Infrarakentaja

Tässä on Kaisan pikakommentit Kreaten Q1-tuloksesta. :slight_smile:

Kreate julkisti aamulla Q1-raporttinsa, joka oli lukujen osalta hieman odotuksiamme heikompi. Liikevaihto laski aika tarkalleen odotustemme mukaisesti, mutta tulostaso oli Q1:llä hieman ennusteitamme pehmeämpi. Positiivista raportilla oli kuitenkin Kreaten tilauskanta, joka kasvoi odotuksiamme voimakkaammin. Vuoden ensimmäinen puolisko jää arviomme mukaan vaisummaksi ja kasvu painottuukin vuoden loppupuolelle tyypillistä kausiluonteisuutta heijastellen, johon myös yhtiön ohjeistus myös viittaa.

6 tykkäystä

Toimitusjohtaja Timo Vikström oli Kaisan haastattelussa. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:20 Kreaten vuosi alkanut suunnitelmien mukaan
00:47 Taitorakentamisen liikevaihdon kehitys
01:40 Väylärakentamisen liikevaihdon kehitys
02:47 Kasvua Ruotsista
03:36 Kannattavuus ja projektien kehitys
05:03 Tilauskannan kasvu ja näkymät
07:39 Infrarakentamisen kireä kilpailutilanne

3 tykkäystä

Kaisa on tehnyt uuden yhtiöraportin Kreatesta Q1:n jälkeen. :slight_smile:

Kreaten liikevaihto laski Q1:llä odotustemme mukaisesti tuloksen jäädessä lievästi vertailukaudesta. Vuoden alkupuolisko jää nähdäksemme vaisuksi ja kasvu painottuu loppuvuoteen heijastellen alan tyypillistä kausiluonteisuutta. Kreaten tapauksessa kehitysvaiheessa olevien hankkeiden nähdään kasvattavan tilauskantaa alkuvuoden aikana, mikä antaa kasvulle hyvät aihiot markkinan elpyessä. Lähivuosien tuloskasvuun suhteutettuna osakkeen arvostus on mielestämme maltillinen, ja tuotto-odotusta tukee vahva osinkotuotto.

Rapsasta lainattua:

Pienenä positiivisena asiana voidaan nostaa esiin alkuvuoden aikana parantunut kassavirta (operatiivinen vapaa kassavirta Q1’25: 6,0 MEUR vs. Q1’24: -3,1 MEUR), jota tuki nettokäyttöpääoman suotuisa kehitys. Kreaten taloudellinen tilanne säilyi myös edelleen vakaana (nettovelka / oik. EBITA: 1,6x) ja yhtiön vahvistunut tilauskanta tukee kasvua tuleville neljänneksille. Käyttöpääoman hallinnan onnistuminen on kuitenkin edelleen keskeisessä roolissa, joten kassavirran kehitys on edelleen seurattavan arvoinen asia vuoden edetessä.

5 tykkäystä
7 tykkäystä

Vantaan ratikan vaunuvarikon kehitysvaihe käyntiin Kreaten ja GRK:n yhteisvoimin, jonka arvo noin 2 milj. euroa, toteutus kokonaisuudessaan 18 milj. euroa.

8 tykkäystä

5,3 milj. euron siltaurakka kuluvan neljänneksen tilauskantaan.

10 tykkäystä

Ruotsista lisää tekemistä. Heinäkuun 15.pvä saamme q2 tuloksen. Kiva nähdä, onko tuloksen suhteen tapahtunut viriämistä ylöspäin ja toisaalta näkymät myös H2:n osalta kiinnostavat kovasti.

9 tykkäystä

Kaisa on kirjoitellut kattavat kommentit tästä tuoreesta Ruotsin hankkeesta. :slight_smile:

Kreate tiedotti eilen, että sen Ruotsin tytäryhtiö on voittanut noin 13 MEUR:n arvoisen hankkeen, joka koskee Tukholman ohitustie -hankkeeseen kuuluvan Lovön tunnelin sisustusta. Arvoltaan urakka kiilaa Kreaten Ruotsin liiketoimintojen historian suurimmaksi sopimukseksi ja on nähdäksemme hyvä esimerkki Kreaten kasvupanostusten tuottamista hedelmistä. Kreaten Q1’25:n lopun tilauskanta oli noin 226 MEUR, mihin peilattuna sopimus ei ole konsernin mittakaavassa merkittävä, mutta tukee arviomme mukaan sekä kuluvan vuoden ohjeistukseen yltämistä että ensi vuoden kehitystä.

4 tykkäystä

Uutta tilausta, hienoa!

15 tykkäystä

Kaisa on kirjoitellut kommentit Kreaten sopimasta uudesta rahoitusjärjestelystä. :slight_smile:

Kreate tiedotti tiistaina allekirjoittaneensa uuden 49 MEUR:n rahoitussopimuksen. Uusi rahoitussopimus korvaa yhtiön ensi vuonna erääntyvät sopimukset ja kyseessä onkin normaali lainojen uudelleenrahoitus. Hyvissä ajoin tehty uusi sopimus pidentää Kreaten velkojen maturiteettia ja näin ollen parantaa yhtiön edellytyksiä toteuttaa sen strategiaa.

5 tykkäystä

Kreate (ja toki myös toinen infrarakentamisen pörssiyhtiö, GRK) on saanut uuden kilpailijan eli Lohkare Infra Oy:n. Uutiset – Lohkare Infra Oy

Lohkare Infra Oy:n taustalla on sijoitusyhtiö Triton, mikä on kolmella yrityskaupalla (VM Suomalainen Oy, Lännen Alituspalvelu Oy ja Oteran Oy) lähtenyt kasvamaan ja haastamaan isompia toimijoita.

Infrarakenteminen tuntuu kiinnostavan näitä isoja markkinapelureita. Destian taustalla häärii Colas-konserni ja nyt Triton näkee potentiaalia markkinassa. Minä jaksan edelleen spekuloida sillä, että tulemme hyvin lähitulevaisuudessa näkemään konsolidoitumista etenkin, jos nämä isot pelurit alkavat tosissaan kilpailemaan markkinasta. Aiemmin spekuloin Kreaten ja GRK:n yhdistymisellä, mutta GRK valitsi listautumisen. No eihän se yhdistyminen toki vieläkään myöhäistä ole.

Triton creates new leading decentralised infrastructure services platform in Finland

Triton intends to support Lohkare Infra in consolidating the large and fragmented Finnish infrastructure services market. The Finnish market is highly stable and backed by long-term positive megatrends, including urbanisation and the ongoing energy transition.

7 tykkäystä

Tässä on Kaisan etkokommentit, kun Kreate julkaisee Q2-rapsansa tiistaina 15.7. (EDIT: aiemmin olin kirjoittanut 25.7.) :slight_smile:

EDIT: Kiitos korjauksesta @niina.streng :blush:

Odotamme liikevaihdon kääntyneen hienoiseen nousuun Q2:lla vahvistuneen tilauskannan ajamana, mutta tuloksen pysyneen vaisulla tasolla matalan volyymitason ja kireän kilpailun rasittamana. Vaikka toimintaympäristö on edelleen haastava, loppuvuonna tilauskantaan tulevat ratahankkeet ja helpottuvat kustannuspaineet luovat edellytykset tuloskunnon asteittaiselle vahvistumiselle.

7 tykkäystä

Nopeat on nopeita → Julkaisemme tuloksen tiistaina 15.7. :smile:
Ja tuttuun tapaan johdon tulosjulkistusinfo klo 11 webcastina, tervetuloa!
https://kreate.events.inderes.com/q2-2025

Terv. Kreate IR /Niina

16 tykkäystä

Kelpo tulos ja tilauskannan kertymä lämmittää erityisesti. Näkymät myös positiiviset. :+1:

11 tykkäystä

Kilpailu on kovaa. Tilauksia saatu, mutta millä katteella? Toistaiseksi ei sitä tulosta viivan alle ole saatu suhteessa liikevaihtoon. Olen omistanut pariin otteeseen, mutta ei tämäkään nyt ihan innosta.

4 tykkäystä

“Tilauskannan odotettu kannattavuus oli normaalilla
tasolla aiempaan verrattuna.” Lisäksi TJ:n katsauksessa korostettiin erityistä selektiivisyyttä tarjoustoiminnassa ja projektit ovat Kreaten näköisiä vaativia hankkeita. Kiva siis kuulla vielä kommentit puhutussa muodossa, mutta ei tuo nyt huonolta vaikuta tilauskannan ollessa hyvällä mallilla.

Tulevaan kasvuun ja projekteihin on investoitu myös henkilöstön muodossa niin itsellä kyllä riittää tässä kohtaa uskoa, että kannattavuus tulee läpi seuraavien kvartaaleiden aikana ja saadaan tulos näkymään myös vikalla rivillä.

8 tykkäystä

Tässä on vielä Kaisan kommentit tuloksesta. :slight_smile:

Kreate julkisti aamulla Q2-raporttinsa. Liikevaihdon kasvu ylitti Q2:lla odotuksemme, mutta tulostaso laski hieman vertailukaudesta ja jäi lievästi myös ennusteestamme. Positiivista raportilla oli kuitenkin yhtiön tilauskanta, joka kasvoi odotuksiamme nopeammin ja tukee liikevaihdon kasvua jatkossa. Kreaten vuoden alkupuolisko jäi kokonaisuudessaan vaisuksi, ja arviomme mukaan kasvu painottuukin loppuvuoteen heijastellen alan tyypillistä kausiluonteisuutta, jota myös yhtiön ohjeistus viitoittaa.

5 tykkäystä

Kaisa haastatteli toimitusjohtaja Timo Vikströmiä Q2:n jälkeen. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:11 Q2 yhteenveto
00:44 Ruotsissa vahvaa kehitystä
01:46 Suomessa liikevaihto kääntyi kasvuun
02:46 Panostukset tulevaisuuteen näkyivät henkilöstökulujen nousuna
03:44 Projektikatteiden taso
03:54 Kilpailutilanne
04:55 Tilauskannan kasvu
05:48 Kannattavuustavoitteeseen pääseminen
06:46 Näkymät loppuvuodelle

4 tykkäystä

Kaisa on tehnyt uuden yhtiöraportin Kreatesta. :slight_smile:

Kreaten liikevaihdon kasvu ylitti Q2:lla odotuksemme, mutta tulostaso laski hieman vertailukaudesta. Ohjeistukseen yltäminen edellyttää arviomme mukaan yhtiöltä vahvaa H2:sta, jossa kasvua tukevat tilauskantaan tulevat ratahankkeet ja kannattavuus saa puolestaan tukea kasvavista volyymeistä sekä helpottuvista kustannuspaineista. Lähivuosien tuloskasvuun suhteutettuna osakkeen arvostus on mielestämme maltillinen, ja tuotto-odotusta tukee vahva osinkotuotto. Luottamuksemme liiketoiminnan positiivisiin ajureihin vahvistuttua nostamme tavoitehinnan 9,2 euroon (aik. 8,6 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme.

4 tykkäystä

Kreate mukavassa nousukulmassa. Ytd tuotto n 30% ja näkymäkin jatkoon hyvä. Tilauskanta kasvussa ja uskon myös kannattavuuden hiipivän ylöspäin.

8 tykkäystä