Joo, dollareissa on tullut osinkoja myös. Tämä kuulostaa loogiselta syyltä nyt kun sen sanoit. En osannut tuota ottaa tuota mahdollisuutta huomioon, kiitos.
Kannattaa miettiä, onko vaivan arvoista. Eli jos tosiaan NN:stä ei sitä yhtä oikeaa löydy, niin sitten voi harkita. Mutta jos vain yhtä kahta meinaa ostaa, niin NN:ssä on kyllä hyviä maailmarahastoja tarjolla ETF-ohjelmassa ja 2,5e/kk on kyllä aika pieni kulu ellei ihan pikkusummilla sijoita.
IBKR:n avulla säästä ehkä pari euroa kuukaudessa, mutta vastapainoksi verotus pitää hoitaa itse, ei ole suomalaista aspaa ja raporteissa on periaatteessa väärin lasketut luovutusvoitot/tappiot. (Onko tällä väliä, tuskin, mutta kuitenkin).
IBKR on loistava jos ostaa jenkkiosakkeita. Mutta pelkkästään parin ETF:n takia en kyllä Nordnetiä vaihtaisi.
Nordea ei osaa päivittää Mandatumin ja Sammon hankintahintoja. Uudet arvot voi itse laskea ja syöttää verkkopankkiin, mutta ne eivät välity sieltä verottajalle. Valitettavasti Nordean kaupankäyntijärjestelmät ovat jääneet pahasti jälkeen muista.
Hiisi, omistan nordeaa. Jos noilla on näin surkeaa toimintaa, pistää todella miettimään, että kuinka kauan heillä nykyiset asiakkaat säilyvät. Ilmeisesti ei ole ollut tarvetta asiakkaista kilpailla vai mistä ihmeessä tässä on kyse?
Nordnet ilmoittaa, että toimeksiannot, jotka päättyvät ensi vuoden puolella pyhäpäivään (esim. pitkäperjantai) poistetaan tänään. Onko kenelläkään tietoa, mistä näkisi toimeksiannon päättymispäivän suoraan ilman jokaisen toimarin läpikäyntiä?
Nordean verkkopankissa ei taida voida tehdä näitä ostoeräkohtaisia korjauksia, vaan sitä varten pitää mennä sinne kamalaan Nordea Investoriin…
Miksi Nordnet poistaa jatkossa ESG-termin indeksirahastoistaan, vaikka muuten ei muutoksia pitäisi tulla? Selkeydyn vuoksi vain?
Osalle sijoittajista luo negatiivisia assosisaatioita, mitkä on voineet vaikuttaa houkuttelevuuteen.
Ihan oma veikkaus näin asiakkaana, että lainan vakuutena ovat siellä jumissa. Menee 2,5€/kk hoitomaksua per salkku ellei käy kauppaa kerran kvartaalissa. En haluaisi käyttää tai käydä kauppaa, mutta minkäs teet kun laina asiat onnistuu pankissa
Minulta meni 2.5€ vaikka tein kauppaa Marraskuussa. Eivät ole vielä vastanneet viestiini.
Säilytysmaksu peritään takautuvasti kvartaaleittain. Eli ilmeisesti et tehnyt kauppaa heinä-syyskuussa?
Avasin tilin lokakuun lopussa. Eli ei todellakaan pitäisi mennä maksua.
Eli et tehnyt kauppaa edellisessä kvartaalissa. Näin ollen Nordea peri sinulta säilytysmaksun. Onko tässä mitään järkeä? No ei ole, mutta näin se vaan Nordealla menee.
13.12 hain Nordnetin luottoa ja nyt 15.12 oli tullut viesti jossa pyydettiin antamaan lisätietoja varallisuudesta. Pelkäsin jo etteivät he kysy vaan hylkäävät suoraan Ruotsin päässä.
Järjestelmän kankeus koskee myös lahjaksi tai perinnöksi saatuja osakkeita ja rahastoja. Lahjaksi saatujen rahastojen ostohinnat asetetaan automaattisesti nollaan. Asiakas ei voi itse syöttää rahastoille oikeaa hankintahintaa. Myöskään Nordea ei pysty tai suostu asettamaan oikeaa hankintahintaa rahastolle. Ainoa keino on, että asiakas säilyttää oikean hankintahinnan paperilla ja ilmoittaa sen sitten myynnin yhteydessä (ehkä vuosien päästä) verottajalle. Aivan kivikautinen systeemi.
Itse pyysin Nordealta OST-lain (10 §) nojalla Sammon ja Mandatumin hankintahintoja sekä päivittämään nämä tiedot Investoriin. Tietoja minulle ei annettu, mutta hankintahinnat päivitettiin (poikkeuksellisesti).
Asiakaspalvelun viestissä lisäksi todettiin, että “pankki pitää velvoitteidensa mukaisesti kirjaa OST sijoituskohteiden hankinta- ja myyntihinnoista, siltä osin kuin kyseessä on pankin säästövaroilla hankitut osakkeet. Sijoittajan vastuulla on pitää kirjaa hankkimiensa osakkeiden hankintahinnoista. Sijoitusten arvonkehitystä varten puuttuvia hankintahintoja voi sijoittaja itse aina täydentää Investorissa sekä uudessa mobiili- ja verkkopankissa.”
Tässä viestissä jätti mainitsematta siitä, että omat päivitykset eivät välity verottajalle asti, joka voi tulla yllätyksenä myöhemmin.
Onko OST sisällä olevien osakkeiden hankintahinnoilla mitään väliä verotuksen kannalta?
Ei ole. Mutta jos itse haluaa katsella
Yritin olla ovela ja tehdä nordnetin rahastolle verotusmyynnin, kerta ei tullut myytyä vuoden aikana mitään. Laitoin 999€ euromääräinen myy-toimeksianto eetteriin ja unohdin asian. Äsken kävin merkitsemässä rahoja takaisin rahastoon ja kattelin että kauppaa oli syntynyt n. 1100€ edestä eli verotusmyynnistä tulikin verotettu myynti. Joo lukeehan siinä toimeksiantolomakkeella arvioitu kokonaishinta nyt kun tarkemmin kattelee. Mitä teidän välittäjät tarjoaa tai pitää itse tajuta että verotusmyynnit eivät mene tämmöisen takia pipariksi?
Millä tavalla olette tehneet merkintäannista hankittujen uusien osakkeiden henkintahinna suhteen, jos se on palvelussanne “väärin”?
Mulla oli Duellin osakkeita 1500kpl keskihinnalla jotain 2,3€. Osake oli laskenut 0,3€:n eli noin -87%.
Sitten osakkeesta irtosi MO:t, jotka käytin kaikki ja myin vanhat osakkeet koska ne treidasi 100% kovemmalla kurssilla kuin uudet ostetut.
Nyt mulla on sitten 49500kpl uusia osakkeita joiden ostohinnaksi Investor näyttää 0,02€. Tällä hetkellä osake on siis 36% “voitolla”.
Oikesti olen käyttänyt Duelliin 1500*2,3 € + 990€ merkkaus. Keskihintani lienee luokkaa 4490/49500 = 0,0907€
Muuttuuko tämä joskus kun sarjat yhdistyvät vai muutatteko käsin tällaisissa tapauksissa?