Keskustelua välittäjistä

Danske Bank on alkanut markkinoimaan myös kuukausisäästämistä rahastoihin. Olen ollut pitkään asiakkaan, mutta tällainen ominaisuus on ihan uusi. Nordnet on varmasti edelleen ylivoimaisin pelkästään jo rahastovalikoimansa takia kuukausisäästämiseen (ja tätä kautta luonnollisesti myös hinnoittelun). Pitääköhän tästä nyt kuitenkin vetää johtopäätöksiä siihen suuntaan, että se hitainkin dinosaurus havahtuu tähän helppoon ja melko halpaan kuukausi säästämiseen? Tämän framille nostaminen kyllä minusta tapahtuu todella myöhään, vaikka palvelu olisi ollutkin jo aiemmin olemassa.

1 tykkäys

Itsellä reaaliaikaiset kurssit tuntuvat toisinaan lakkaavan olemasta reaaliaikaisia, jolloin F5 tai päivitysnappi auttaa asiaan. Paljon sellaista kummallista takkuamista OP:lla on ollut erityisesti mobiilin kautta käytettäessä, mutta koko ajan korjaavat, päivittävät ja ehostavat, enempi tai vähempi parempaan ja kummallisen hitaasti, osakesäästötili hyvä esimerkki.

Olen myös laittanut OP:lle usein palautetta, vastaus on ollut se perinteinen “kiitos palautteestasi, välitämme sen eteenpäin” ilman, että saisin oikeastaan edes vastauksia kysymyksiini. :smiley:

Mutta OP:lla olen ja siellä pysyn keskittäjänä, olen oppinut sietämään näitä pieniä valuvikoja vuosien varrella, kun kokonaisuus on kattava ja toimiva.

5 tykkäystä

Onko jollain Nordeassa Mandatum, sekä Sampo-tiedot päivittyneet ?

Nordea ei päivitä näitä automaattisesti. Pitää valitettavasti itse päivittää.

2 tykkäystä

Nordeaan tullut paljon palautetta tästä ja henkilökunta välittänyt viestiä eteenpäin ja vie kuulemma kauheasti heiltä aikaa vastailla viesteihin. Voisi kuvitella että mitä enemmän tästä palautetta tulee sijoittajilta niin eiköhän jotain ala joskus tapahtumaan. Eli palautetta ja painetta Nordeaan

8 tykkäystä

En saa Nordnetistä vastausta, niin kysäistään täältä. Onko kellään tietoa, että jos haluaisi Nordnetissa ETF ja rahastoihin kk-säästösopimuksella, niin täytyykö molempiin tehdä erilliset sopimukset? Koituuko näistä siis tuplakulut vs. valitsisi säästön vain ETF tai rahastot?

Eikös tämä vastaa kysymykseesi kuluista:

Aivan, rahastoihin merkitseminen säästösopimuksella on myös ilmaista - näköjään. Hölmönä oletin, että ETF-sopimuksen maksaessa sen 2,5€/kk maksaisi rahastosopimus saman. Kiitos vastauksesta ja pahoittelut turhasta viestistä.

Miten IBKR:ssä onnistuu kuukausisäästäminen ETF:iin? Ajatuksena olisi ostaa vain yhtä koko maailman kattavaa ETF:ää kuukausittain. Tällä hetkellä teen sen Nordnetissa, mutta IBKR taitaisi olla vähän edullisempi tähän ja pystyisi valikoida parempia ETF:iä kuukausisäästöön? Olisikohan muutenkaan järkevää vaihtaa tästä eteenpäin kuukausisäästö IBKR:n kautta?

Onnistuuko siis kuukausisäästäminen esim. VWCE tai SPYI? Pystyisikö joku tarkistamaan, kun ilmeisesti kaikkin ETF:iin ei pysty kuukausisäästämään. Näin olin lukevinani jostain.

Kiitos jos joku kerkeää vaivautua!

Lataa tietokoneelle IBKR Trader Workstation, sieltä varmaan onnistuu kun siellä on vaikka ja mitä toimintoja. Itse en ole paremmin tähän tutustunut, kun siellä on minulle liikaa kaikkea. Luulisi koneelta suoraan IBKR:ään kirjautumalla tämän myös löytyvän, sielläkin on kattava valikoima toimintoja. Mobilella ei taida onnistua.

Sanon, että onnistuu siis ihan hemmetin hyvin ja helposti.
Verokaavakkeetkaan ei ole ongelma, jos ei ajatuksena ole kokoajan veivata.

Tämä Nordnetin “kuukausisäästäminen” on niin vitsi, kun IBKR:sä voi ostaa silloin, kun lystää samoja tickereitä esim. SXR8 (S&P500) keskimääräinen provikka per laaki 1€… Eli “kuukausisäästä” halutessasi tai ihan milloin koet hyvän ostopaikan.

Tai Martin Paasin paasaama SEAC esim.
Mielestäni VWCE ainakin ihan normisti löytyi, en vain päätynyt itse sijoittamaan siihen.

Onnistuu mobiiliapplikaatiolla, selaimessa tai tuolla trader workstationilla.
Trader workstation noista se “pelottavin”.

7 tykkäystä

Kauanko kestää saada luottopäätös Nordnetilta?
Oletteko te onnistuneet saamaan luottoa opiskelijan tuloilla, kunhan varallisuutta löytyy?
Itselläni nuo osakkeet ovat vielä muissa välittäjissä joten mietin siksi kuinka käy.

Omalla kohdalla ei montaa päivää kestänyt. Luottopäätös tuli hylkynä takaisin, yhdestä kahteen työvuoroa viikossa opiskelijana + about 125% sijoitusaste melkein kokonaan osakkeissa ei vissiin kovasti innostanut Nordnetin päässä. Toki osakkeenomistajana olin ihan tyytyväinen että ei ihan kaikille vipua anneta :grin:

4 tykkäystä

Itse haen maltillista 33% luottoastetta. Pahoin pelkään kanssa hylkyä, mutta jos tilanne muuttuisi kun alan ostaa osakkeita Nordnettiin.
Ruotsin Fivan pitäisi pyytää näyttöä noista osakkeista joita omistan ja homma olisi sillä selvä, mutta tuleekohan niin käymään?

Siinä pitää olla ihan kohtalaisen iso salkku muistaakseni, sillä se 25 000€ on minimilainoitus. Käytännössä siis rahastoihin hajauttamalla saisi maksimi 90% lainoitusasteen, joka tekisi minimiksi about 27 700.

Mikäli on heikompia lappuja tai keskitetty salkku, niin tuo raja nousee entistä korkeammalle. Lisäksi tuo lainoitus on jokaiselle salkulle omansa, joten ei auta, jos yhdessä salkussa on 15 000 ETF:iä, toisessa 12 000 suoria osakkeita ja kolmannessa 22 000 rahastoja vaikka ne olisivat samalla tilillä.

1 tykkäys

Kiitos! Taidankin laittaa tästä eteenpäin kk-säästöt menemään IBKR:n kautta :ok_hand:

3 tykkäystä

Itselläni käytössä Nordean kaupankäyntipalvelu. Huomasin ihmeekseni, että Nordean palvelun mukaan osinkotuottoni ovat joitakin euroja suuremmat kuin oman excell-kirjanpitoni mukaan. Kävin tilitiedot uudelleen läpi ja kyllä se on oma kirjanpito, minkä mukaan tilille saadut osinkotulot täsmäävät. Mikähän tuossa on takana, että verkkopankin sijoitussivujen tilastojen mukaan olisin saanut tuottoa hiukan enemmän? En ihmettelisi jos minä en osaa aina laskea, mutta että pankki ei osaa… :smiley:

1 tykkäys

:+1: En siis tiedä onko välittäjä ja verolappuset sinulle vielä tuttuja, jos IBKR käytössä niin ehkä olikin? Suosittelen pitämään omaa kirjanpitoa ostoksista, helpottaa sitten jos jonain päivänä lunastat voittoja.

Itselläni tapaan:
Ticker, pvm, osakkeen hinta, kpl, välityspalkkio, oston arvo, tapahtuman arvo (osto+välityspalkkio)

2 tykkäystä

Ei ole ollut itsellä vielä käytössä, mutta olen kuullut tästä kyllä.

Eikö nämä tiedot siis saa raportin kautta tulemaan automaattisesti IBKR:stä? Ja en tosiaan ajatellut kun tekevän sen muutaman kaupan kuukaudessa maksimissaan, joten ei hirveästi varmaan naputtelua tarvitse veroilmoituksen osalta tehdä?

Onko osinkoja tullut eri valuutoissa mun kokemus nordnetissä on että ne siellä päivittyy takautuvasti valuutta kurssien mukaan vaikka osingot olisi muutettu euroiksi aikoja sitten. Toki itsellä on valuutta tilejä mintkä voivat vaikuttaa asiaan.

2 tykkäystä