Tämä on aiheena kyllä vaarallinen, sillä kahvihuoneen keskustelu saattaa lähteä täysin käsistä. Riskit tiedostaen kosketan kuitenkin aihetta kahvikuppia siemaillessa.
Miksi se houkutteleva raja olisi juuri 50k dollaria, eikä vaikka jo alta 60k dollaria tai vasta alta 40k dollaria? Assetilla ei ole mitään yhteyttä kassavirtaan, joten omissa papereissa houkuttelevan hinnan määrittely ei mahdollista. Transaktioita pystyy kuitenkin suorittamaan käytännössä millä tahansa hinnalla, joten sitäkään kautta ei tule vaadetta hinnalle. En ota kantaa onko bitcoiniin hyvä vai huono sijoittaa, mutta tosiaan tietyn “houkuttelevan hinnan” määrittely tuntuu erikoiselta. Kaippa se voi olla 5k dollaria tai 500k dollaria, mutta oikeasta hinnasta väittelylle on vaikea löytää argumentteja.
ps. Ei ollut mitenkään sinänsä haaste perustelemaan, mutta tuli vain halu kirjoitella vähän itsestäänselvyyksiä kun kerran oli maininta 50k rajasta.
Samaa mieltä ja siksi en tämän jälkeen tästä jatkakaan kahvihuoneella. Toi oli nyt vain yksi esimerkkitaso. Voihan se olla mitä tahansa muutakin. Enkä tietenkään aio ostaa jossain kurssissa ainoastaan, vaan jaksottaen ostoja, kuten aina muutenkin.
En omista bitcoinia enkä aio omistaa, koska en yrityksistä huolimatta vieläkään ymmärrä mikä se on ja mihin sen arvo perustuu, mutta olen ottanut siihen ns. hakut&lapiot -position sijoittamalla yhtiöön joka myy bitcoinin pilvilouhintaa. Skeneihmiset vissiin nauraa tolle pilvilouhinnalle, mutta kyllä sille on kysyntää riittänyt. Yhtiön kautta tuolla ilmiöllä voi tehdä liikevaihtoa ja kassavirtaa oikeassa rahassa.
Tervetuloa faktorisijoittamisen maailmaan! AVWC, AVEM ja AVWS vilkaisisin sinuna ensimmäisenä. Jos lähinnä pelkkää korkeaa ROE:ta tavoittelevan haluaa, niin varmaan quality faktori -ETF:stä löytyy, mutta kyllähän esim. nuo mainitsemani Avantiksen multifaktori-ETF:t tuo todennäköisimmin paremman lopputuloksen nykytutkimuksen valossa.
Niin no… voihan esim paljon parjatussa lentoyhtiöbusineksessa hoitaa asian niin, että liisaa kaluston, ja vuokraa henkilökunnan, eli tätä kautta saadaan kyllä homma joustavaksi ja pääomakevyeksi. Ymmärrän toki pointin, mutta kilpailudynamiikka ja paikka arvoketjussa määrää myös paljon.
Käyttämälläsi määritelmällä ruotsalaiset sarjayhdistelmät eivät mielestäni ole pääomakevyitä, koska niiden kasvu tehdään sitomalla jatkuvasti uusia pääomia pysyvästi yritysostokohteisiin. Sehän on täysin akateeminen ero, että joudutko investoimaan bisnesmallin puitteissa pääomaasi tehtaisiin, öljykaivoihin vai yritysostoihin kasvun luomiseksi, koska kaikissa näissä pääomaa sitoutuu samalla tavalla johonkin uuteen hankittavaan omaisuuserään ja se taas on poissa sijoittajalle jakokelpoisista varoista, kunnes omaisuuserä alkaa tuottamaan kassavirtaa takaisinpäin.
Monesti sijoittajien keskusteluissa ‘pääomakeveys’ on ärsyttävällä tavalla jonkinlainen rahaa tyhjästä jauhava Sampo, jolla saadaan ‘money for nothing and chicks for free’, kuten Dire Straits aikoinaan lauloi. Tosielämässä melkein kaikki firmat elävät ‘money for investment and nothing is free’ -maailmassa.
Meidän laskentatoimen käytännöt ovat harmillisesti vielä niin pahasti jälkeenjääneitä, että mm. T&K-, markkinointi-, ja henkilöstöinvestointeja ei käsitellä oikealla tavalla ja siksi monet sektorit näyttävät keinotekoisesti pääomakevyemmiltä kuin ne ovatkaan.
Esimerkiksi SaaS-bisnekset ovat valtavan pääomaraskaita, kun softa vaatii jatkuvia ja yleensä etukäteen tehtäviä investointeja ja kuluttajatuotteissa brändinrakennukseen ja myyntiin joudutaan tekemään merkittäviä etukäteisinvestointeja ennen kuin sieltä kuluttajalta tippuu senttiäkään rahaa tilille. Damodaran valittaa tästä säännöllisesti ja hän on mielestäni aivan oikeassa.
Terveisiä Karhunkierrokselta! 67/82 km takana. Vielä yö tässä Porontimajoen autiotuvalla ennen vaarojen yritystä ja Rukalle saapumista. Nyt kun netti toimii taas, varasin hotellin maalista. Saatan juoda oluenkin.
Hetkinen perkele. Nyt mä tajusin mistä SpaceX:n IPO:ssa on kyse. Twitterin oston rahoittajille annettiin aikoinaan 25% xAI:n osakkeista, jotka konvertoituivat tänä keväänä SpaceX:n osakkeiksi. Nyt kyseiset rahoittajat saavat vihdoin rahansa takaisin.
Itse epäilen että melko nopeasti Musk ilmoittaa kun saa IPOn kautta rahoituksen että SpaceX ostaa Teslan. Tesla tarvitsee muutosta, ja sitä että talousluvut voi upottaa johonkin. Onko tämä nyt kolmas tai neljäs vuosi kun nettotulot on laskussa, Kiina tulee voimakkaasti halvemmalla rakenteella sähköautomarkkinoille ja autoteollisuus on pääomavaltaista. Ehkäpä tulevaisuudessa on X, SpaceX ja TesukkaX. En yllättyisi - Muskin olisi helppo perustella kaikella tekoälysynergialla ja maailman mahtavimmasta yhtiöstä jota ampuu asteroidit taivaalta, hallitsee energiateollisuuden ja aikalailla koko maailman. Siis puheissa.
Foorumin bitcoin sentimentti on taas niin huono, että pitääkin ostaa ensi palkasta lisää. Siinä häviää todennäköisesti vähemmän kuin kusetusmarkkina suomipienyhtiöissä. Toisessa ei ole kassavirtaa, mutta silloin ei myöskään negatiivinen kassavirta ole mahdollinen.
Bitcoin tulee nousemaan taas joskus, mutta en tiedä milloin. Sitä pitää ostaa niin kuin kultaa eli silloin kun se on halpaa. Uskon asioitahan kumpikin on.
Hyvää keskustelua aiheesta tässä ketjussa ja paljon oivalluksia minulle, kiitos kaikille asiaan osallistuneille.
Yhden näkökulman nostaisin vielä tähän, onko homman juju sittenkin enemmän se, että mihin ja miten vapaasti yhtiö voi investoida voittovaransa ja/tai mitä se jakaa omistajilleen. Eli jos voittovarat voidaan sijoittaa tarpeeksi korkealla pääoman tuotolla takaisin bisnekseen niin yhtiö voi kasvaa todella kannattavasti. Pääomakeveys tai -raskaus ei olisi se olennaisin pointti vaan investointien vapausaste.
No, tämä on tällaista ajatuksenvirtaa mutta sopinee tänne kahvihuoneen puolelle. Piensijoittajalla voittovarojen uudelleensijoittaminen ei ole niin iso ongelma (kun osingot voi sijoittaa takaisin omistamaansa yhtiöön, eli kasvattaa omistusosuuttaan yhtiössä, toisin kuin suurimmat omistajat, joille tämä on paljon vaikeampaa).
Liippaa läheltä omaa alaa mutta jalostusaste on niin kaukana taaempana, ettei sitten kuitenkaan kovin läheltä.
Todella pääomavaltainen ala, voisin sanoa että pääoman tarve toimii vallihautana. Puisia sähköpylväitä tekee Suomessa muutama kioski.
Pylväät ovat lähes valmiit luonnosta suoraan, tarvitaan vain yksinkertainen pylvässorvi, nopea työstö ja pylväs on valmis. Ongelmana on että se pitää kuivattaa tämän jälkeen, ja käytännössä siihen menee vuosi. Pääoma on siis kuivatuskentällä kiinni ja sitä on siellä kiinni melko paljon.
Jostain syystä esim. Versowood on edelleen pitänyt pylväsasemansa pystyssä, vaikka tekevät huomattavasti korkeammalle jalostettuja tuotteita. Taitaa pääomavaltaisuudestaan huolimatta olla melko kannattavaa puuhaa.
Tämä on ainakin omassa sijoitustoiminnassa varsin kiinnostava yhdistelmä. Kypsät ja rajallisen kokoiset markkinat, jossa tarvitaan reippaasti pääomaa mutta jossa tuotot ovat silti järkeviä = hyvä todennäköisyys sille, ettei kukaan tule disruptoimaan tuottoja pois. Kuka nyt haluaisi investoida suuret pääomat kapasiteettiin, kilpailla verisesti vakiintuneiden pelureiden kanssa, kun lopputuloksena oleva hyöty valuisi merkittäviltä osin asiakkaille?
Ideaalitilanteessa markkinaa voidaan vielä konsolidoida, mutta tämä ei tietenkään aina ole mahdollista (tuollaista liiketoimintaa kun ei juuri haluta myydä). Omasta salkusta tulee mieleen heti AerCap ja Linamar, kaksi hyvin pääomaraskasta firmaa melko kypsillä aloilla, kumpikin on/ollut jonkinasteinen konsolidoija ja kummankin ROE:t ovat olleet oikeinkin järkevillä tasoilla 10 ja 20 prosentin välissä pidemmällä aikavälillä. Kummankin kohdalla näen, että uudella kilpailijalla olisi joko vaikeaa ja järjetöntä (Linamar) tai mahdotonta ja melko järjetöntä (AerCap) käyttää rahansa alalletuloon.
Oon leikkauksia ja korkojen nousua veikannu muutama vuosi sitten. Nyt toivon, että molemmat on jo tapahtunu.
Toisaalta se minun upm ennuste huutaa sitä, että korot nousee vielä😳
Kehitys kehittyy, mutta rajansa silläkin on kuin halvalla kaikkea nyt yhä edelleen saa kaupoista. Ei mitään järkeä kuin vähällä työllä saa ostettua mitä tahansa mistä tahansa kaupasta kun olet syntynyt Suomi oy ab. Suorittava porras on varmasti huomattavasti huonommassa osassa, en tiiä.
Mutta ollaan kiitollisia ja toivotaan parasta myös jatkossa.
IonQ, Inc. is an American quantum computing hardware and software company headquartered in College Park, Maryland. The company develops general-purpose trapped ion quantum computers and accompanying software to generate, optimize, and execute quantum circuits.
Vähän sama kun verrataan kuinka paljon on rakennuskustannukset nousseet suhteessa tulotasoon. Muutamassa vuosikymmenessä minun mutulla niin paljon, ettei aiemin sillä osaa joka teki monilapsiselle perheelleen talon ja kesämökin perus duuranarina ole enää näistä mahdollista kuin osaan. Veikkaan ettei ainakaan halvimman tuontitavaran osto halpene.