Hinnoista puheen ollen.
![]()
Edit: Hetkinen, tästähän onkin ollut jo maininta kahvihuoneella viime kuussa - ei siis uutta!
Hinnoista puheen ollen.
![]()
Edit: Hetkinen, tästähän onkin ollut jo maininta kahvihuoneella viime kuussa - ei siis uutta!
Paketissa lukee premium, eli siinä tapauksessa tämän on pakko olla hyvää!
Toivottavasti on, sillä Mondelezhän on ollut pahimpia tapauksia koko sodassa. Lupasi lopettaa/vähentää toimintoja, muttei koskaan tehnyt mitään. Ja kruununa:
Was included in the list of international war sponsors by NACP.
5 kuukautta siinä meni, mutta viimein Linus sai ympäripuhuttua Billin ![]()
Indeksit valunut futuurien kahden pinnan noususta melkein nollille. Joskus ennen olisi ollut täysi paniikki päällä täällä, mutta nyt kukaan ei edes reagoi. Zen-tasot löytyneet. Oikea meininki ![]()
Tuntuu, että enimmäkseen pohjoismaalaisiin pienyhtiöihin sijoittava Inderes-foorumin väki on kaivanut itsensä niin syvälle poteroihin, että koko foorumi on hiljentynyt. ![]()
Ei täällä olla viikkoihin kuhistu muusta kuin Intellegon potentiaalisesta huijauksesta, ja kuinka mallisalkku toimisi paremmin fyysisenä ankkurina, kuin sisäänheittotuotteena analyysiin.
Suomalaiset pienyhtiösijoittajat ovat keskittyneet luonteen kasvattamiseen viimeiset neljä vuotta.
Ei tässä Nasdaqin parin pinnan laskut hetkauta lainkaan.
Nyt olisi Verneri aidosti kiva nähdä jotain dataa aktiivisista fooruminkäyttäjistä! Esimerkiksi viikottainen kävijämäärä tms. eikä sitä ainaista kädenlämpöistä viimeisen vuoden aikana kirjautuneet diipadaapaa. ![]()
Melkein voisi vetoa lyödä, että hiljentynyt on!
On, ainakin huipuista viestien määrällä mitattuna, mutta ei niin paljoa ehkä miltä tuntuisi.
Välillä keskustelut keskittyy. Esim. ketjut, mitä ei tule välttämättä itse seurattua on aktiivisempia kuin omat jne.
Huom. viestien määrä oli epämiellyttävällä tasolla 2020, ei määrä yksin ratkaise vaan laatu. ![]()
Sivutrafiikkidataa foorumi ei ladannut kuin vuoden ajalta pitää katsoa ajan kanssa tarkemmin.
Lisäys. Löysin tämän, onpas sisukas foorumiyhteisö. ![]()
![]()
Kirjautuneiden käyttäjien vierailujen määrä.
Hei kiitos, en aidosti uskonut saavani kuvaajaa!
![]()
Onhan tuossa selkeää laskutrendiä (joka osakkeenomistajana huolettaisi), mutta samaistun vahvasti tuohon 2020 megaöveri viestitulvaan, josta olisi voinut aika ison osan kantaa tunkiolle.
Voitaisko ottaa siitä uusinta tuotoissa, mutta ilman rakettiemojeita ja kelluvia pökäleitä?
Ihan sivujuonteena, Sijoituskästin hetki sitten julkaistussa podissa (vieraana Kim Väisänen) heitettiin ilmoille STONX Inderesin haastajana (sinnekö jengi kadonnut?). Itseä lähinnä naurattaa tämä Tiktok lyhytformaatti, mutta kaippa se on se tulevaisuus kun ei lapset jaksa katsoa enää piirrettyjäkään ilman kasattua dopamiinia puhelimen ja herkkujen avulla. Vietin silti autossa muutaman hetken aidosti miettien, onko tuosta kilpailijaksi. Sydämestäni toivon herroille kaikkea hyvää ja bisnesmenestystä, mutta itse tuotetta tulen oletettavasti käyttämään yhtä paljon kuin miesten tamponeja.
E. Pahoittelen huumorintajuani, mutta tuo @Verneri_Pulkkinen kuvaaja pitäisi saada @Sijoittaja-alokas korjattuna viimeisiltä vuosilta. Muuttuisiko viestien määrän kevyt pulkkamäki mustan merkinnän syöksyrinteeksi ![]()
Aiemmin oli Olkiluoto kolmosta, soteuudistusta, ratikkaa.
Nyt on Yyterin hotellin “juupas, eipäs” konkurssi
.
Kukaan ei kysynyt, mutta tässä tulee silti Kulumaraudan ensimmäinen iltasatunurkkaus. Tästä voi sitten päätellä mitä mieltä allekirjoittanut on tämän maan menosta
.
Leikitäämpä hetki ajatusleikkiä ja kuvitellaan että olet 25-vuotias, suomalainen juuri yliopistosta valmistunut nuori aikuinen. Olet onnekas ja sinulla on aivan ihana puoliso, joka on samassa tilanteessa. Olette erityisen onnekkaita, sillä molemmat pääsette heti valmistumisen jälkeen oman alan työpaikkaan, jossa tienaatte bruttona 3500 euroa kuukaudessa! Miten hieno tilanne, tästä se elämä vasta alkaa!
Biologisesti olette saavuttaneet parhaan perheenperustamisiän, tosin sitä ei enää ole montaa vuotta jäljellä. Nyt jos ei perhettä perusta, on olemassa ihan realistinen mahdollisuus että ilman jää loppuiäksi. Vaikka kumppanisi onkin parasta mahdollista a-luokkaa, voi elämässä tapahtua ihan mitä vain. Ajattelette puolisosi kanssa että heittäydytään nyt ja perustetaan perhe kun kerran niin hyvässä tilanteessa ollaan!
Koska olette erityisen hyvässä tilanteessa ja tulevaisuudenuskonne on vahva, kasvaa perheenne kolmella lapsella lyhyen ajan sisään. Kuitenkin heikot yöunet ja vanhempainvapaat hidastavat urakehityksiänne ja työelämä on seuraavat vuodet raskasta taapertamista. Lisäksi heikko työmarkkinatilanne aiheuttaa sen, että palkkanne ei juuri kehity. Kolme vuotta myöhemmin teidän molempien reaalipalkka on samalla tasolla kuin valmistuessa.
Kolmekymppisiä lähestyessäsi turhaudut tilanteeseesi, sillä säästöön ei tahdo jäädä ja ikätoverisi painavat ura- ja palkkakehityksessä ohitsesi. Päätät ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lasket perheesi tulot ja menot auki - olethan juuri lukenut talousmedioista kateellisena firettäjistä, jotka saavat säästöön tuhansia kuukaudessa!
Vauvavuodet ovat nyt takana ja olette molemmat työelämässä, joten hyvin pitäisi mennä. Bruttotulonne ovat yhteensä 7000 euroa kuukaudessa. Kuitenkin verokarhu nappaa molemmilta 21% kitaansa, joten käpälään jää noin 2765 euroa per nenä. Valtiollinen Ponzi-huijaus nappaa 7,15% (vain sinun maksamasi osuus, työnantajasi maksaa osansa) ja pakollisiin vakuutusmaksuihin menee noin 1,39%. Näiden jälkeen molemmille tulee tilille noin 2466 euroa kuukaudessa. Lisäksi saatte lapsilisiä kolmesta lapsesta 334 euroa. Taloutenne kokonaistulot ovat siis 5266 euroa kuukaudessa - olette hyvin tavallinen keskiluokkainen, ahkerasti työssä käyvä perhe.
Olette päättäneet että haluatte toimivaa ja huoletonta arkea, joten olette valinneet ostaa hyvältä sijainnilta 130 neliöisen 10-vuotta vanhan omakotitalon 300 000 euron hintaan. Jokaiselle lapselle on oma huone, mutta etätöitä joudutte tekemään makuuhuoneessa. Asuntolainanne kuukausierä on 1500 euroa kuukaudessa. Siitä osa menee lyhennyksiin, mutta väestötappiosta kärsivässä kotimaassasi asuntojen arvonkehitys on sen verran heikkoa että homma on aika lailla ±0, varallisuus ei juuri kerry. Lisäksi keskimääräiset asumiskustannukset (sähköt, vedet, vakuutukset, pienet remontit, kiinteistövero) keventävät kukkaroanne keskimäärin 400 eurolla kuukaudessa. Molempien opintolainojen lyhennyksiin menee 200 euroa per naama, joten näiden pakollisten menojen jälkeen talouteenne jää 2966 euroa kuukaudessa.
Pakolliset kulut eivät kuitenkaan jää tähän. Koska olette koulutettu hyväosainen perhe, maksatte korkeinta mahdollista päivähoitomaksua. Kunnassanne kolmen lapsen päivähoito maksaa yhteensä 500 euroa kuukaudessa. 2466 euroa jäljellä!
Kaksi työssäkäyvää tarvitsee kaksi autoa työpaikkojen, prisman, päiväkodin, kuntosalin ja kodin välillä pyörimiseen. Haluatte vaalia turvallisuutta ja arjen helppoutta, joten ajatte uudehkoilla perheautoilla, 10 000 euroa kappale. Käteviä kauppakasseja, mutta kuukausierä 200 euroa per laaki. Polttoaineet 150e/kk per auto, vakuutukset 100e/kk per auto, verot 40e/kk per auto, huollot/korjaukset keskimäärin 60e/kk per auto. Autoilulla lompakko kevenee 1140 euroa kuukaudessa! Autoilun jälkeen rahaa jää jäljelle 1326e/kk.
Koska elämänne on todellisuudessa palkkapäivästä palkkapäivään elämistä, olette käytännön pakon vuoksi ruokakaupassa äärimmäisen tarkkoja ja olette saaneet painettua kuukauden ruokakauppakulunne keskimäärin 1300 euroon kuukaudessa. Makkarakeittoa ja riisipuuroa syödään paljon. Lapsenne saavat elää onnellista lapsuutta sillä lämmintä ruokaa riittää pöytään, mutta itse kaipaisit silloin tällöin pihviä tai pizzaa. Muistelet että opiskeluaikoina tapasit käydä viikoittain ulkona nauttimassa elämästä kavereidesi kanssa hyvän ruoan ja juoman ääressä.
Excelisi alarivi näyttää 26 euron positiivista lukemaa. Hikoilet ja täriset. Tälläkö pitäisi ostaa kasvaville lapsille vaatteita ja leluja, harrastaa, lomailla ja vielä säästää? Sinua vituttaa se tosiasia, että sinua 40-vuotta vanhemmat kalevit ovat maksaneet 7% palkastaan eläkkeitä ja ovat eläkkeellä 25 vuotta, kun taas sinä maksat 25% ja hyvällä tuurilla saat olla eläkkeellä 7 vuotta. Käyt töissä ja kasvatat tähän maahan kolmea tulevaa veronmaksajaa, mutta et koskaan pysty ostamaan itsellesi mitään, etkä nauttia kunnolla saavutuksistasi. Olethan käynyt lukion ja yliopiston sekä päässyt hyvään työpaikkaan! Koet olevasi kusetettu väliinputoaja, joka on pakotettu elättämään ihmisiä ympärilläsi. Kateellisena katselet 63-vuotiaiden, isovanhempiesi perinnön juuri saaneiden osa-aikaeläkkeellä olevien vanhempiesi somepostauksia Teneriffalta sekä ikätoverisi Balin reissun kuvakoosteita. Muistelet opiskelukaveriasi, joka lähti Lontoohon luomaan uraa ja tienaa kuulemma nyt 10 000 euroa kuussa. Mietit verokoneesta löytyvää lukiotoveriasi, joka tienaa hyvinvointialueen heikkoa tilannetta hyväksikäyttävänä vuokralääkärinä neljä kertaa sinua enemmän. Kadut valintojasi.
Näpyttelet exceliin jonkinlaisen arvion kuukausittaisista lastenvaatekuluista. Excel-solun mennessä punaiseksi havahdut kuitenkin unestasi ja huomaat helpotukseksesi olevasi vielä hikisessä opiskelijayksiössäsi. Gradun kasaaminen on ottanut hieman koville, joten olet nukahtanut pizzalaatikoista täyttyneen työpöytäsi äärelle. Painajaisista pöllämystyneenä haistatat mielessäsi vitut Antti Rinteelle, Annika Saarikolle ja muille synnytyssodan kenraaleille. Päätät ottaa orastavissa perheenperustamishaaveissa pienen aikalisän, ehkä suuntaat valmistuttuasi Balille tai harjoitteluun ulkomaille. Annat elämän päättää.
Hauska tarina ja hyvin kirjoitettu.
Annan sinulle ilmaisen elämänohjeen. Älä ole kateellinen muille, vaan nauti siitä mitä itse saat aikaiseksi. Kukaan ei hae sinua sieltä sohvalta tai pizzalaatikoiden keskeltä, jollet itse ole aktiivinen ja toimelias.
Olemme edelleen yhteiskunnassa, jossa yhteisö odottaa tiettyä toimeliaisuutta, vaikka vapaamatkustajilla välillä tuntuu olevan liian leppoista.
Terveisin neljän lapsen isä, jolla alkoi jäämään jotain viivan alle vasta yli viisikymppisenä.
Pitääkin mennä kaveriporukan kanssa Lidliin kävelyreissulle, kun on vain kaks kappaletta per talous. ![]()
Ja sitten pitää tehdä vielä muutama uusintalenkki. ![]()
Tuo Emilia on ihan ok multakahviksi. ![]()
Imo. tämä Emilia ihan siedettävää, ehkä jopa melkein hyvääkin, varsinkin jos tuohon viereiseen Intensoon vertaa, josta maku nimestään huolimatta oli hyvinkin väljähtäneen oloinen ainakin oman testiyksilöni kohdalla.
Siinähän on sijoittajien himoitseva hockey stick kuvaaja! Mutta siitä onkin siirrytty tyypilliseen mörnimiseen.
Aika samiksena ennenkin mielestäni menty sinun kanssa, mutta just noin, neljä lasta ja samoihin aikoihin alkoi meille jäämään säästöön/sijoituksiin rahaa (46 vuotta työelämässä). No sitä vähän hidastaa viisi lasten lasta mutta se on hienoa elämän jaksoa. Joskus itselle onkin vaikeata lukea täältä kun jollain menee niin huonosti, ettei lapsi ei saa opintotukea kun on niin paljon sijoituksia tai en saa varmaan mitään eläkettä ja olen ollut töissä jo kymmenen vuotta…no olkoon enempää siitä, ettei joku taas lähde liitoksista…itse en enää viitsi. Olen saanut jo 4 vanhuus eläkettä…