Mikä näistä tekee nii epäeettisiä?
Syyllinen löytyy jokaiselta ylimääräiseen kulutukseen sortuvalta peilistä.
Melko kieroutunut ajattelutapa, jos preferoidaan korkeita hintoja sen takia, että ihmisillä ei olisi varaa kuluttaa liikaa ![]()
Mikä näistä tekee nii epäeettisiä?
Syyllinen löytyy jokaiselta ylimääräiseen kulutukseen sortuvalta peilistä.
Melko kieroutunut ajattelutapa, jos preferoidaan korkeita hintoja sen takia, että ihmisillä ei olisi varaa kuluttaa liikaa ![]()
Temu on itselleni hivenen ongelmallinen. Kannatan kilpailua silloin kun tanssitaan saman pillin tahtiin. Ollaanko valmiita muuttamaan työehtoja, jotta kilpaileminen halpatuonnin kanssa olisi mitenkään mahdollista. En usko että Eurooppa on siihen valmis. Toisaalta itseämme saamme syyttää kun olemme opettaneet Kiinalaiset tehokkaan valmistuksen saloihin. Nyt pelkkä työehtojen muuttaminen ei enää edes riitä vaan automaatio on viety Kiinassa niin pitkälle että tekee tiukkaa kilpailla vaikka SAK ottaisi Kiinassa työntekijäin asiat vastuulleen. Temusta tilaamalla saa varmasti yksinkertaisia tuotteita joiden valmistusmaa ei ole Kiina vaan joku halvempi kuten Bangladesh. Naivia ajatella että jokaisen nippelin kohdalla pystyttäisiin valvomaan tuotantoa. Ei EU:lla riitä siihen virkahenkilöt. Temusta löytyy tuhansia tuotteita, jotka rikkovat varmasti mallisuojaa, tavaramerkkiä tai patenttia. Näistä kehittyneet maat yrittävät luonnollisesti pitää kynsin ja hampain kiinni.
Ikean tuotteet ei mielestäni olleet mitenkään kalliita silloin kun ne valmistettiin vielä Suomessa. Valmistuksen siirryttyä halvempiin maihin, luulen että ainoa joka siitä hyötyi oli muuan Ingvar.
Halpatuotanto on menetetty peli, ei Eurooppa saa enää kehittyviä kiinni ennen kuin elintaso siellä nousee Euroopan tasolle. Silloin siihen on jotain saumaa.
Toisaalta on aivan se ja sama jos tilaa Temusta tavaran joka pötköttää jo Suomalaisen kaupan hyllyllä, siis identtisen tavaran. Miksi se olisi kaupalle hyväksyttävää tuoda tuote Kiinasta mutta kuluttajalle kiellettyä. Viimeinen kappale tässä dilemmassa on varmasti se johon keskustelun aloittajat kaipasivat näkemystä.
Kiinakama on ongelmallista myös kuluttajansuojan kannalta. Periaatteessa suomalaiselta kauppiaalta vaaditaan suomenkieliset käyttöohjeet, asiakaspalvelut, takuut, palautusoikeudet ja tuotteet jotka kestävät käyttöä myös takuun jälkeen. Temua eivät tällaiset säädökset koske joten suomalainen kauppias tulee aina olemaan huonommassa asemassa hintakilpailussa. Selkeästi kuluttaja ei näistä asioista niin välitä kunhan hinta on halpa. Ehkäpä pitäisi muuttaa lainsäädäntö siten, että tuo kilpailuetu kiinalaisilta poistuisi.
Foorumilla on tullut useampi Ifiä kritisoiva viesti viime päivinä.
Se saa jo minut miettimään, olemmeko pohjoismaisen vakuutussektorin kannattavuuskuplan puhkeamisen alussa.
Omat vakuutukset ovat vähäisiä, mutta pitänee itsekin tarkastella niitä uudelleen ![]()
Huomasin viestini jälkeen saman. Kiusaako avautujia kalliit vakuutusmaksut---- menestyvä Sampo----osingot omistajille. Myönnän että mietin vakuutusmaksujen korotuksen kohdalla että pitääkö minun maksaa koko kylän osingot. Samaa rutinaa oli havaittavissa Fortumin kohdalla jossain vaiheessa, ehkä keskustelu viriää tästäkin yhtiöstä taas uudelleen.
Ehkä tämä pikkufoorumi ei aivan koko IF:n asiakaskuntaa edusta vaikka sitä toki pyörittävän firman edustajat pyrkivätkin vihjailemaan.
Itseni IF:sta on pitänyt loitolla hinnoittelu, joka jopa OP-Pohjolassa on minun omistamieni vakuutusta tarvitsevien omaisuuserien kohdalla ollut paljon halvempi. Liitto siirtyi myös käyttämään toista vakuutusyhtiötä jota kautta saan vakuutukseni tätä nykyä vähintään 10-15% halvemmalla kuin IF:sta.
Itse käytän Lähitapiolaa ja OP:ta vakuutuksiini. Olen miettinyt asian niin päin, että nämä yhtiöt pystyvät hinnoittelemaan ja tekemään hinta-laatu -suhteeltaan parempia vakuutuksia kuin pörsseissä olevat kilpailijansa. Ihan siitä syystä, että osuuskunnassa ei ole ns. ahneita omistajia, joille pitäisi jakaa koko ajan suuremmat ja suuremmat voitot, vaan osuuskunnan tehtävä on tuottaa jäsenilleen eli asiakkailleen palvelut. Siinä on iso periaatteellinen ero.
Kun mietitään esim. kaupan puolella ostoskorihintoja, joissa Kesko on kalliimpi kuin S-ryhmä niin eihän tuo mikään ihme ole, kun K-kaupassa ensin kauppiaan pitää tehdä tulosta ja sitten vielä emoyhtiön pitää tehdä tulosta. S-ryhmällä on se etu, että se voi paitsi pitää hinnat alempana niin myös sitouttaa asiakkaansa omistajina bonusjärjestelmällä. Homman juju on hyödyttää asiakkaita suoraan, kun ne kerta omistavat osuuskunnan.
Eli summa summarum, olen mieluusti osuuskuntien asiakas/jäsen, silloin ei tarvitse elättää yhtä tai kahta “ylimääräistä porrasta”. Pörssiyhtiöiden omistajien kannalta toki hyvä, että minun kaltaisiani kuluttajia ei ole liikaa. ![]()
Kilpailutan vakuutukset vuosittain. IF on aina ollut kaikkein kallein, tuttavapiirin mukaan korvaukset toimii todella hyvin ja monet pitää siellä vakuutuksia vain siksi. Mutta ainakin meidän perheellä korvaustapauksia sattuu melko harvoin, useampi vuosi väliä, joten mennään halvimmalla joka tällä hetkellä oli Fennia, säästö useampia satasia/vuosi. Mikäli IF korvauskäytännötkin alkaa tökkimään, niin herää epäilys että haetaan maksimi kate ja tuo on se paikka mistä sitä voi vielä puristaa lisää, kun hinnat on jo ns. tapissa. OP-Pohjolasta on muista yhteyksistä korvaustapaus ja kohtelu oli erittäin tyly, ei euroakaan, vaikka mielestäni korvausvelvollisuus oli selkeästi ehdoissa sanottu.
Osin kuluttajan aliarvioimista, monet tuotteet on 20% suomihinnasta joten kestävyys ei tarvitse ihan samalla tasolla ollakaan. Ja kyllä ihmiset ymmärtää jos tulee huonoja tuotteita niin eivät enää osta Temusta, englanninkieliset käyttöohjeet kyllä useimmille riittää. Itsellä pelkästään hyviä kokemuksia. Meille on tilattu kolme kokonaista sähköpyörääkin suoraan Kiinasta, toki tulivat Euroopan keskusvarastosta. Yksi rikkoontui jonkin ajan kuluttua käyttöön otosta ja viikossa tuli vaihdettava osa video vaihto-ohjeineen, jonka itse vaihdoin. Pelkästään pyörissä säästö yli 1000€/pyörä.
En ole koskaan ymmärtänyt millä tavalla itse Kiinasta tilattu tuote, joka tulee samalta tuotantolinjalta, on käynyt saman laatukontrolli ja samat työntekijät jotka tekee sen Tokmannillekin. Niin miten se on jotenkin huonompi kuin Tokmannilta ostettu, kukaan Kiinasta tilaamisen kritisoija ei ole vielä tähän kyennyt minulle vastaamaan.
En halua, että lapseni saa lahjaksi kadmiumista ja lyijystä tehtyjä tuotteita. En myöskään halua, että he leikkisivät tällaisilla kavereidensa luona.
Valitettavasti tämä haaveeni ei tule toteutumaan, mutta jos nyt edes Temulle saataisiin täyskielto.
Eihän se tuote sen kummempi olekaan mutta Tokmannilta vaaditaan isompaa panostusta sen myymiseen kuin Temulta. Joku ne suomenkieliset laput niihin paketteihin siellä Tokmannin varastolla liimaa ja Tokmanni korvaa valveutuneelle kuluttajalle rikkoutuneen tuotteen takuun jälkeenkin jos kuluttajariitalautakunta katsoo että tuotteen pitäisi kestää pitempään. Väkisinkin näkyy hinnassa Temuun verrattuna.
Miksei muuten kaikki yhtiöt voi olla vain osuuskuntia? Eikö olisi kaikkien kannalta mukavempaa, että voisimme olla yhdessä osuuskuntien jäseniä / omistajia ja näin missään liiketoiminnassa ei tarvitsisi elättää yhtä tai kahta ahnetta ylimääräistä porrasta, kuten tällä hetkellä pörssiyhtiöiden tapauksessa?
Suomessahan osuuskunnaksi pääsee vain tärkeä yritys. Nehän hallitsevat jo sähköä, ruokaa, energiaa ja pankkeja. Vähemmän tärkeät alat on sitten hyvä jättää yksityistä puuhastelua varten. ![]()
Charlie Munger vitsaili aikoinaan, että hyvä tapa rikastua on pitää pari miltsiä lojumassa pankkitilillä ja iskeä ne oikealla hetkellä osakkeeseen josta olet 100 % varma.
Olen miettinyt tuota heittoa paljon ja se on entisestään vähentänyt käteisen polttelua taskussa. Sitä kun ei ole vielä muutamia miljoonia edes.
Toki jos sinulla on niin ymmärrän hyvin polttelun!
“Huomaa, että olet kehittynyt sijoittajana”
“Et enää sekoile”
“Pitäisikö ottaa alokas pois nimimerkistä”
“Et sä enää ole aloittelijatason sijoittaja”
(no ei nää ihan sanatarkkoja lainauksia taida olla)
Alokas ite:
Vuosi 2022 meni sulla 10%-yksikköä paremmin kuin minulla (-54%). Samoin tämä vuosi menee sulla paremmin (mulla aika lähellä nollaa). Että kyllä sä hyvin pärjäät! ![]()
Hyvä filosofinen kysymys. Meillä on vapaus perustaa niin osakeyhtiöitä kuin osuuskuntiakin ja sitä kautta tulee kilpailua paitsi yhtiöiden niin myös eri yhtiömuotojen välillä. Esim. kaupan alallahan meillä on osuuskuntien ja osakeyhtiöiden lisäksi myös kommandiittiyhtiö (Lidl). Monella eri tavalla voi onnistua siis.
Noudattaisin ehdottomasti, mutta…
En toistaiseksi ole vielä ikinä ole ollut mistään 100% varma
Ai niin, se pari milliäkin tuottaa “hieman” vaikeuksia ![]()
Se ahneiden omistajien vaatima voitto on tuottoa sijoitetulle pääomalle. Todennäköisin syy halvempiin hintoihin lienee siinä, että vanhoihin osuuskuntiin pääsee kiinni alle tasearvon. Tai jopa ilman osuusmaksua, eli se kuuluisa “joku” tarjoaa pääoman.
Eli halvemmat hinnat/bonukset ovat tuottoa sijoitetulle osuusmaksulle. Se tuottohan voi olla jopa erittäin hyvä jos osuusmaksu on alle käyvän tasearvon. Mutta siinäkään tapauksessa edullisuus ei johdu yritysmuodosta.