Erittäin hyvä kompromissi ja kekseliäs ratkaisu. Kivasti saa Poliitikot tuolta ihmeteltyä maailman menoa
Täälläkin katti saa ulkoilla vain valvotusti (yleensä valjaat + hihna). Ja vaikka sitä luulisi, että kissa ei niitä sietäisi ollenkaan - niin siihen on nyt vaan totuteltu. Ja syynä tähän ratkaisuun on yksinkertaisesti se, että pihapiiristä ei muuten löytyisi linnun lintua, sillä tämä tappaisi ne kaikki. Ja ihan vain huvikseen. Pääasiassa olen kyllä sitä mieltä että luontoon kaikki eläimet kuuluu, mutta kissa on mielestäni poikkeus.
Puussa pulun pesässä käyty kääntymässä, kyyn päälle menty like it’s nothing ja myyriä lahdataan kuin Mossadin ukkelit salamamiehiä. Ei kiinnosta kissaa vaikka valjaat vähän menoa hidastaa, kuulee ja näkee paremmin kuin ihminen, joten varsin kovalla prosentilla tappaa kaiken mikä liikkuu heinikossa. Hihnan toisessa päässä pystyy olemaan edes vähän jarruna.
Indeksirahastosijoittajan elämä on siitä helppoa, että hänen ei tarvitse sijoitusten maailmaan perehtyä, mutta osakesijoittajalle tämä on kaikki kaikessa. Tässä tekstissä mainitut tietolähteet ovatkin ennen kaikkea hyödyllisiä ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita suoriin osakkeisiin sijoittamisesta.
Tämänpäiväisessä kirjoituksessa listaankin parhaat sijoittajan tietolähteet jaettuna kahteen eri kategoriaan: maksuttomiin ja maksullisiin palveluihin. Olen kaikkia tekstissä mainittavia palveluita käyttänyt itse ja kerron myös, mitkä ovat ne, joita henkilökohtaisesti nykyään eniten käytän ja miksi.
@_TeemuHinkula oli käynyt isolla pitäjällä katsomassa LapWallin tehdasta ja ketjusta löytyy huikea kertomus reissusta. LapWallin ominaiseen tapaan myös kusettajat on mainittu.
Tämä oli kyllä niin Pekkarisen oloinen lausahdus että luin sen suoraan hänen äänellä Kiitos kovasti reportaasista!
Arvostan! Tavallaan olen kateellinen tämänkaltaiselle toiminnalle ja olen pettynyt, kun en itse pysty samanlaiseen priorisointiin. Oma napa eli tässä tapauksessa hyvinvointi, menee itsellä muiden edelle.
Olen omasta metsävarallisuudestani suojellut vapaaehtoisesti kohtalaisen ison osan, mikä on sekin jo taloudellisesti tuntunut haastavalta ja pitkään harkitulta. Tämä on ainoa merkittävämpi “sijoitus” yhteiseen hyvään. Mutta tämänkaltaiseen heittäytymiseen ei oma rohkeus riitä, missä koko pääoma uhrataan yleisen hyvän eduksi.
Mietin turvallisuusasioita mutta en kehdannut kysyä. Esim rahankuljetuksissa on aina pari jämyn näköistä hormonihirviötä turvasumutteiden ja muiden kanssa. Näitähän yhteen väliin ryöstettiin ainakin Suomessa ja Ruotsissa tosi paljon.
Mietin, että minkähänlaiset turvasysteemit näissä kiertävissä kultaa ostavissa matkailuautoissa mahtaa olla. Yksi ukkeli vaan autossa. Olisikohan niillä aikaviivekassakaappi tms. vähintään. Autoissa saattaa päivän päätteeksi olla tuhansien eurojen edestä kultaa.
Toinen asia minkä kehtasin päästää suustani ulos, mutta en tullut sen viisaammaksi. Kysyin, että miksi ihmeessä te ostatte NYT kun kulta on ennätyshinnoissa? Myyjällehän tämä on mieluisaa, mutta ostajan motiivia ihmettelen. Vastasi, jotenkin näin: Samaa olen itsekin miettinyt jo pitkään, mutta puolen vuoden jälkeen lopetin miettimisen Että otapas tuosta nyt sitten selvää.
Eiköhän se ostettu kulta mene suoraan eteenpäin sulatettavaksi ja heille jää suunnilleen spot hinnan ja sinulle maksetun hinnan välinen erotus toiminnan kuluja kattamaan. Eivät kanna hintavaihtelun riskiä varmaan juuri vuorokautta pidempään. En tosin todellakaan tiedä missä vaiheessa saavat lukittua noita myyntihintoja ennen kuin tavara lähtenyt autosta eteenpäin. Liiketoiminnalle sitä parempi mitä korkeampi yleinen hintataso ja isommat volyymit, kun pelataan pienillä prosenteilla välistä. Ei tietoa, ainoastaan oletusta.
Mukava keskustella täällä itseään viisaampien kanssa. Kiitoksia. Jos ois kysynyt jossain FB:ssä tai Suoli24 niin ei olisi saanut vastaukseksi kuin kettuilua ja epämääräistä mutinaa.
Mr. luultavasti piehtaroi taas valveilla aamun pikkutunneille saakka tietäen, että ei tänäänkään onnistunut pysymään tuottojeni tahdissa (Herra Marketin outo pakkomielle). Ja huonosti nukutun yönsä jälkeen tietenkin tekee entistä hätäisempiä sijoituspäätöksiä.
Marketin kannattaisi jo luovuttaa ja myöntää, että tuottojeni päihittäminen on tilastollisesti hyvin epätodennäköistä. Hyväntahtoisesti, mutta hieman ivallisin äänenpainoin voisin neuvoa häntä kokeilemaan vaikka indeksisijoittamista. Osakepoiminta (vaativa laji) ei näet ole heikkohermoisille.
Nissanista tulee mieleen Nissan-Renault. Nissan-Renaultista tulee mieleen elokuva Suuri pakoretki (päätähtenä Steve McQueen). Nissanin tapauksessa suuri pakoretki ei kuitenkaan liity elokuvamaailmaan vaan Nissan-Renault toimtusjohtaja Carlos Ghosnin pakomatkaan Japanista Libanoniin joulukuussa 2019. Pakomatkan tarkoituksena oli välttää talousrikosyytteisiin liittyvät Japanin käräjät. Matkan aikana Ghosn oli piiloutuneena matkalaukussa ja muissa kuljetusvälineissä.