Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Muistaakseni se oli legendaarinen shorttaaja Jim Chanos, joka mainitsi jossain podcastissa, että ihmisillä on vääristynyt näkemys omista kyvyistään. Nämä henkilöt longaavat riskisiä yksittäisiä osakkeita, kuten teknologiayhtiöitä ja “suojaavat” salkkuaan shorttaamalla indeksejä. Todellisuudessa heilunta on suurempaa ja katastrofaalinen pääoman menetys suurempi juuri yksittäisissä riskiosakkeissa, kuin laajasti hajautetuissa indekseissä. Pahimmassa tapauksessa longit romahtavat ja indeksit eivät samassa suhteessa tai lainkaan. Tähän hän ehdotti käänteistä vaihtoehtoa, jossa sijoittaja on longina indeksejä ja on shorttina huonoja/yliarvostettuja yhtiöitä.

Jos lähestyy sijoittamista tällä tavoin, että itse on väärässä voi ainakin saada muista eroavia tuottoja. Chanoksella tietysti on omat intressinsä puhua shorttaamisen puolesta, koska sitä tekee ja on siinä menestynytkin. Tavalliselle yksityissijoittajalle paras vaihtoehto lienee shorttaamisen välttely ja ainoastaan indekseihin säästäminen.

13 tykkäystä

Oletteko törmänneet asiaan, että tällainen G-Mese on kuorma-auto!
Nyt kun Moottorilehti kirjoitellut että jenkkiavolavoja on luovasti saatettu kilpiin kuorma-autoina mm. Kamuxilla on ko. vehkeitä myynnissä, niin kyllä tällainen G-MB vain etäisesti näyttää kuorma-autolta Mercedes-Benz G 400 d * Alvillinen Kuorma-auto * Maastoauto SUV 2021 - Vaihtoauto - Nettiauto

Sehän se varmastikin on että nollasta rakentamalla oppisi parhaiten vaikka houkutus ensimmäiselle google-haun templalle on suuri. Kiinnostaisi haarukoida mm. paljonko kasvuosakkeissa x prosentin kasvuvauhdin muutos vaikuttaa arvoon ja miten järjettömältä näiden P/E 50 -yhtiöiden ennusteet näyttävät nykyhetkessä.

E: Joku myös voisi opastaa kuinka täällä vastataan / lainataan toisen viestiä oikeaoppisesti :smiley:

2 tykkäystä

Tässä vanha klassikko InderesTV:stä, joka on hyvä katsoa ennen kuin lähtee rakentamaan DCF-mallia itsenäisesti😄

Jos aihe kuitenkin alkaa kiinnostamaan todenteolla, Professori Aswath Damodaranin nettisivuilta löytyy valmiita malleja vaikka millä mitalla.

https://pages.stern.nyu.edu/~adamodar/New_Home_Page/spreadsh.htm#ginzumodels

Damodaranin mallien tueksi hyvää materiaalia on hänen YouTube kanavallaan ja kirjoittamissaan kirjoissa. En ole itse koskaan omatoimisesti rakentanut DCF-mallia, mutta ymmärrys arvonmäärityksestä on kasvanut todella paljon Damodarranin materiaalien ansiosta. Tämä onkin mielestäni sijoittajalle paljon tärkeämpää kuin se, että osaa teknisesti laatia desimaalin tarkuudella DCF-mallin😄

17 tykkäystä

Työpäivää testattu puolikkaan verran, sairausloma jatkuu keskiviikkoon asti. Perhana, kun haluaisin jo tavalliseen arkeen ihan tavallisen terveenä! Ei auta kuin levätä lisää, onneksi tulehdusarvot laskussa ja olokin jo suhteellisen normaali ilman särkylääkkeen doping-vaikutusta. Mutta ei voi kuin ihmetellä, että ikinä ennen en ole kesäisin sairastellut ja nyt joka kesä jotain. Ennen sairastin eniten ehkä syksy-talvi, nyt pitkälti kesällä.

4 tykkäystä

Kyllä olen törmännyt. Eihän tuollaista verotuksellisista syistä kannata ostaa kuin kuorma-autona. Rajoitin lienee helposti ohitettavissa.

Onhan noita kuorma-autoja tehty vaikka mistä, Rolls-Roycekin on ollut myynnissä Suomessa kuorma-autona. Etuina tosiaan autoverottomuus ja se, ettei matkustamon paikkalukuun tarvitse koskea. Pakettiautomuunnoksissa istumapaikkojen määrä on rajattu mikäli haluaa veroetuja.

Nopeusrajoittimille on ~kaikissa katkaisija ja edes ajoneuvoluokkakohtaisen nopeusrajoituksen ylittäminen (G-Mersulla 140km/h motarilla) ei nykylainsäädännöllä johda ajoneuvoluokkatarkasteluun tai autoveron maksuun. Pienet sakot ja matka jatkuu.

Edit: TJEU RR KA Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Cullinan on luksusta 649 000 euron edestä

2 tykkäystä

https://www.wallstreetoasis.com/resources/templates/excel-financial-modeling/discounted-cash-flow-model-template täältä on tullut luntattua välillä, toiminee ihan kivasti. Sivustolla on muitakin hyödyllisiä temploja.

2 tykkäystä

Tuolloin 1979-1998 S&P 500 tuotti reaalisesti 12,09%. Tuosta ei ole vähennetty kuluja ja lähdeveroja. Mutta pitää muistaa, että tuossa puhallettiin IT-kuplaa. Reaalituotto aikavälillä 1979-2004 (eli 25 vuotta) oli enää 9,44%. Ja mikä pahinta, vuonna 1979 SP500:n Shillerin Cape oli 9, kun taas 1998 se oli 34 ja vuonna 2004 se oli 27. Tällä hetkellä tuo luku on 38,84. Melkoinen Amerikan temppu vaaditaan, että jatkossa reaalituotto olisi 10% parin vuosikymmenen aikavälillä. Sanon että käytännössä mahdotonta. Jäljelle jää osakepoiminta, joka tutkitusti on lähes kaikille tuurista kiinni. Harva voittaa indeksiä edes tuurilla 20v aikavälillä. Tuuri on huono strategia IMO.

http://www.moneychimp.com/features/market_cagr.htm

14 tykkäystä

Puhu vain omasta puolestasi. Ei mahtunut ensimmäiset vuodet kuvaan.

10 tykkäystä

Vastaus on silti, että tuskinpa kukaan teistä/meistä. Toki joku aina voittaa lotossakin kun pelaajia/pelejä on tarpeeksi monta.

4 tykkäystä

Oma Nordnetin historia näyttää 10 v. (sen ajan sijoitukset olleet Nordnetissa) nominaalituotoksi 14%. Vipua on ollut koko ajan, mutta ei järjettömiä määriä. Sijoitusomaisuutta on kertynyt ihan hyvin mutta ei vielä niin paljon että sen varassa haluaisi yrittää elää. Tuuria vai taitoa, en tiedä, mutta en usko olevani mikään erityinen poikkeustapaus.

9 tykkäystä

Onkohan uusi ennätys, tulosvaroitus klo 18.27 eli loppuhuutokaupan aikana :slight_smile:

40 tykkäystä

Epic Facepalm GIF - Epic Facepalm Fail - Discover & Share GIFs

33 tykkäystä

Tää @Pohjolan_Eka naulaus Inderesin yhtiöketjussa osui ja upposi tänne (enkä usko että olen ainoa :grinning:) niin pakko nostaa näkyvämmin eetteriin.

16 tykkäystä

Nyt Trump voisi näyttää maailmalle, että Amerikka on oikeasti suurvalta ja laittaa Putinin aisoihin laittamalla Venäjälle kunnon pakotteet. Ottaa sen Nobelin. Jos ei laita, niin menköön Nobel vaikka Stubbille, vaikken häntä vielä osaa arvostaakaan. Nyt on näytön paikka hänelläkin, että pienestä maasta voi kuulua kova ääni. Zelenskyi on jo osoittanut olevansa suurmies. Ja kyllä, Zelenskyi näyttää hyvältä myös puvussa, mutta mikä huumorintaju. Vanha nainen tykkää kovasti. :smile:
Toivottavasti maailma on huomenna vähän parempi paikka.

8 tykkäystä

Ei se indeksin peittoaminen ihan niin hankalaa ole, että sitä kannattaa lottoon verrata, vaikka todennäköisyydet ovatkin osakepoimijaa vastaan. Jopa huonosti hajautetulla 10 osakkeen salkulla ja 20v horisontilla on noin 42% mahdollisuus voittaa indeksi, jos poimitaan isoja osakkeita sattumanvaraisesti. Ei olla kovin kaukana kolikon heitosta. Todennäköisyydet luonnollisesti paranee paremmalla hajautuksella, ja heikkenee sijoitushotisontin kasvaessa.

Parempien lainoitusarvojen lisäksi tässä toinen syy miksi vivuttajan kannattaisi pitäytyä indekseissä.


Compounding materializes the importance of diversification - Outcast Beta

13 tykkäystä

Juu. Todennäköisyydet voittaa indeksin tuotto ovat osakepoimijaa vastaan ihan matemaatisestikin. Mutta kannattaa muistaa että random-osakkeita poimivien osakesijoittajien keskiarvotuotto on matemaattisesti sama kuin indeksin tuotto. Indeksille kun voi hävitä “vain” 100 prosentilla, mutta sen voi voittaa vaikka yli 1000 prosentilla. Tämä johtaa siihen että indeksin voittavat osakepoimijat voittavat indeksin selvemmin kuin indeksi voittaa indeksille häviävät osakepoimijat.

6 tykkäystä

Tämä on kieltämättä oikea paradoksi, että periaatteessa Inderes yrittää tehdä sijoittamisesta helpompaa ja kaikille tasapuolisempaa informaation saatavuusmielessä, mutta yksi Inderesin ydintuotteista eli itse analyysi yhtiöistä tekee elämästä pikemminkin vaikeampaa. :smiley: Mutta siitä analyysistä kumpuaa taas paljon elämää helpottavia videoita, foorumikommentteja, podeja ja robokommentteja… :smiley:

8 tykkäystä

Juuri näin, osakesijoittamista voi harrastaa hyvin monella tavalla. Isänmaallisuus ei ole huono lähtökohta, vaikka puhuvat päät jatkuvasti kehottavat hajauttamaan maantieteellisesti. Harva meistä on ammattisijoittaja eli ei ole pakottavaa tarvetta hakea optimaalista sijoitusportfoliota eri maanosien välillä. Tuotto edellä ei ole aina pakko mennä, riittää, että etsii riittävän hyviä, vakaita Suomi-yhtiöitä salkkuunsa. Osingot kyllä takaavat kenelle tahansa ihan mainion lopputuloksen, kunhan sijoitushorisontti on riittävän pitkä.

Hieman itse eksyin polulta, kun omistan tätä nykyä Novo Nordiskia, tosin kyseessä ei tule olemaan kovin pitkäaikainen sijoitus. Mikään ei yhdistä minua tanskalaisten mielenmaisemaan, suomalaisten sitäkin enemmän🙂.

8 tykkäystä