Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Ja tässä on tulos.

o Liikevaihto laski -6,6 % ja oli 3,9 (4,2) miljoonaa euroa
o Jatkuva liikevaihto kasvoi 3,5 % ja oli 2,9 (2,8) miljoonaa euroa, jatkuvan liikevaihdon osuus oli 74,7 % (67,4 %) kokonaisliikevaihdosta
o Projektiliikevaihto laski -27,6 % ja oli 1,0 (1,4) miljoonaa euroa
o Kansainvälinen liikevaihto oli 1,0 (1,0) miljoonaa euroa, ja sen osuus oli 24,5 % (23,2 %) kokonaisliikevaihdosta
o EBITA-liikevoitto oli 0,7 (1,0) miljoonaa euroa ja EBITA-marginaali oli 18,4 % (23,6 %)

“Kolmannen neljänneksen heikkoon projektiliikevaihtoon vaikutti etenkin suurten tapahtumien ajoitukset kolmannen ja neljännen neljänneksen välillä. Jatkuvan liikevaihton kasvua tukee etenkin ohjelmistoliiketoiminnan nopeasti kehittyvä tuoteportfolio ja kasvavat asiakasmäärät”, toimitusjohtajaMikael Rautanen sanoo tulostiedotteessa.

Pienten ja keskisuurten pörssiyhtiöiden analyysiseurannan heikko kattavuus, yksityissijoittajien kasvava merkitys osana pörssiyhtiöiden omistajarakennetta ja likviditeettiä sekä tekoäly avaavat meille kiinnostavia mahdollisuuksia seuraavaan sykliin”, Rautanen kirjoittaa tiedotteessa.

20 tykkäystä

Täältä sitten kaikki kynnelle kykenevät seuraamaan klo 09.30 alkavaa webcastia, mikäli ei paikan päälle ole eksynyt, itselläkin jälleen kerran matkapäivä tänään niin ei pääse tuoreeltaan kuuntelemaan: Inderes, Webcast, Q3'25

Täältä vielä webcastin esitysmateriaali: https://group.inderes.fi/files/documents/liiketoimintakatsaus-q3-2025-fi.pdf Taisikin olla ihan sama linkki, jonka @Lexus jo jakoi, no, kertaus on opintojen äiti :slight_smile:

SEB antoi jo pikakommenttinsa tulokseen: Inderes Group - Q3: Clear miss driven by September project revenue - SEB

13 tykkäystä

Sellainen pieni palaute tässä vaiheessa, että tämä 9:30 on vähä huono aika seurata webcastia, kun on muitakin raportteja mistä käydä numeroita läpi ennen markkinan aukeamista. Klo 10:30 eteenpäin olisi ainakin itselle parempi.

6 tykkäystä

Kiitos tulosinfoon osallistuneille ja kysyjille! Osa kysymyksistä ei ehtinyt lähetykseen, joten vastaan niihin tässä!

Inderesin mallisalkku on suuren yleisön silmissä analyysin keihäänkärkituote, 2010-luvulla tämä oli vahvuus, mutta 2020-luku on ollut enimmäkseen tervanjuontia. Varsinkin kun kyse on Ruotsin analyysiasiakashankinnasta, voisiko olla hyvä idea perustaa useampia mallisalkkuja eri strategioilla, ettei nyt käy niin, että kaikki huomio keskittyy nykyisen Mallisalkun ainakin toivottavasti tilapäisiin ongelmiin osakepoiminnassa ja sen ajoituksessa. Onko ylipäätään järkevää olettaa, että asiakkaita kiinnostaa sellainen detalji kuin mallisalkku ja sen menestys!?

Mallisalkulla on ollut tärkeä rooli yhteisönrakentamisessa ja tunnettuuden rakentamisessa sijoittajien suuntaan, mutta tätä epäsuoraa hyötyä lukuun ottamatta B2B-asiakkaille tai myynnille sillä ei ole olennaista merkitystä. Mallisalkku / mallisalkut on yksi palanen, jota arvioidaan jatkuvasti osana analyysin laajempaa strategiaa ja etenkin kansainvälisessä kontekstissa.

Oletteko nähneet kiristyvää kilpailua maksuanalyysin puolella alkuvuoden aikana?

Emme ole nähneet olennaisia muutoksia.

Onko uudistetusta Ruotsin strategia-linjauksesta saatu vielä vahvistusta, että uusi pelikirja toimisi paremmin?

Tapahtumaliiketoiminnan osalta kyllä. Laatu, asiakastyytyväisyys ja tehokkuus ovat parantuneet ja kaistaa on vapautunut myyntiin ja tarjooman kehittämiseen. Analyysin osalta pelikirjaa vielä rakennetaan, meillä on hyviä merkkejä medianäkyvyydestä, sisältöjen tavoittavuudesta ja tunnettuudesta, mutta ei klousattuja kauppoja vielä.

Toimitusjohtaja sanoi alussa, että asiakkaita ei ole menetetty tai kauppaa ei ole hävitty. Eikö kuitenkin tänäkin vuonna ole asiakkaita, joiden yhtiöseuranta on päättynyt irtisanomisen takia Suomessa ja Ruotsissa?

Ylätasolla asiakasmäärät ovat pysyneet vakaana tai kasvaneet, eli yritin sanoa, että Q3:n liikevaihdon laskusta huolimatta emme häviä markkinaa.

Olette voittaneet uusia listautujia asiakkaiksi – Onko jokin tietty tuote vai koko tarjoomalla?

Suomessa tyypillisesti useiden tuotteiden osalta tai koko tarjoomalla. Ruotsissa tyypillisesti tapahtumaliiketoiminnasta aloittaen (osarituotannot).

”Onko tapahtumapuolen projekteissa hävitty markkinaosuutta vai onko pehmeys vain asiakkaiden kustannuskarsintaa?

Emme ole hävinneet markkinaosuutta asiakasmäärien perusteella. Tuotantojen lukumäärä on hieman laskenut ja asiakaskohtainen keskilaskutus hieman noussut, mutta keskilaskutus ei ole noussut niin paljon kuin tavoittelimme (osin juuri säästöpaineista ja suurempien tuotantojen pienemmästä määrästä johtuen.)

Johtuiko viime vuoden vahva syyskuu muutamasta isosta projektista ja olivatko nämä vain yksittäisiä vai mahdollisesti toistuvia? Ovatko siis siirtyneet vain Q4:lle?"

Viime vuoden syyskuuhun osui yksi (tyypillisesti) vuosittain toistuva isohko tapahtuma, joka tänä vuonna oli lokakuussa. Syyskuu oli muutenkin poikkeuksellisen vahva viime vuonna.

Moni Inderesin analyysin kohteena oleva yhtiö on rakentanut loistavan bisneksen Suomessa ja sen jälkeen lähtenyt laajentamaan Ruotsiin, missä on kohdattu isoja vaikeuksia ja tuhottu omistaja-arvoa. Tämä vaikuttaa olevan tilanne myös Inderesillä. Monessa Inderesin tekemässä analyysissa Inderesin analyytikot laskevat, että arvonluonti olisi selvää, jos analyysin kohteena olevan yhtiö vaan luopuisi Ruotsin liiketoiminnoista ja keskittyisi kannattavaan Suomen liiketoimintaan. Onko Inderes itse tarkastellut näin kriittisesti omaa Ruotsin pään tekemistä ja onko pohdittu olisiko Ruotsista irtautumisessa järkeä?

Olemme Ruotsin IR-tapahtumamarkkinassa selkeä markkinajohtaja ja tämä on nyt tehtyjen uudistusten jälkeen ihan terve liiketoiminta, jossa on selvää kasvupotentiaalia. Ruotsi on Euroopan nopeimmin kehittyvä ja kasvava pörssiekosysteemi. Näemme edelleen Ruotsin nykyisen liiketoiminnan hyvänä perustana lähteä rakentamaan laajempaa liiketoimintaa IR-kategoriassa. Osana jatkuvaa strategiatyötä arvioimme toki samalla eri tuotteita ja markkina-alueita ja mihin resursseja ja energiaa kannattaa keskittää.

"Tiedotteessa mainittu, että jatkuva liikevaihto on kasvussa, mitä tukee etenkin ohjelmistoliiketoiminnan nopeasti kehittyvä tuoteportfolio ja kasvavat asiakasmäärät.

Samassa tiedotteessa mainittu, että palveluita toimitettu 430 (430) pörssiyhtiölle viimeisen 12 kuukauden aikana. Miten asiakasmäärän kehittymistä tulisi tulkita? Myynnin ketsuppipullo avautui juuri nyt Q3 aikana?"

Softapuolen kasvu tulee laajalti myynnistä jo olemassa oleville asiakkaille. Ketsuppipulloa ei kannata odottaa, mutta pieniä hyviä merkkejä.

Mitä toimitusjohtaja ajattelee osakekurssin kehityksestä? Häiritseekö yöunia?

Emme ole hävinneet kauppaa osakekurssimme takia eikä sen kehitys ole vaikuttanut asiakastyytyväisyyteemme. Nukun siis ihan hyvin.

Inderes tekee positiivista kassavirtaa ja pystyy toteuttamaan nykystrategiaa ilman tarvetta oman pääoman ehtoisen rahoituksen nostamiseen, joten myös siitä näkökulmasta tämänhetkistä osakekurssia ei ole tarvetta aktiivisesti seurata.

53 tykkäystä

Tässä on SEBun ajatuksia Q3:n jälkeen. :slight_smile:

Inderes’Q3 miss was not a surprise after the recent profit warning. While topline growth faces headwinds on the event side,recurring revenue maintained steady growth driven by software. We stick to our growth view for 2026E, which we find will be driven by market tailwinds that materialise through IPOs. However, we lower our estimates on a weaker base in 2025E and our fair value range to EUR 18-20 (from EUR 19-21).

https://www.inderes.fi/research/inderes-group-headwinds-to-fade-towards-2026-seb

EDIT:

Tämän monikielisyysjutun takia linkki ei näkynyt, laitoin asiasta tuonne “monikielisyys”-ketjuun. Nyt sain näkyville, kun vekslasin. :slight_smile:

10 tykkäystä

Kiitos kasaamisesta! :slight_smile:

Minun piti jo aiemmin, mutta unohdin joten teen sen nyt, muistuttaa että käytännössä sosiaalinen media on muuttunut vuosia sitten seurajaavetoisesta alustasta algoritmivetoiseksi.

Se tarkoittaa sitä, että kaikki vuosina 2015–201ish käytetyt rahat esim. Facebook-seuraajien kerryttämiseen ovat kaikilla firmoilla (Inderes ml.) menneet kankkulankaivoon. :smiley:

Seuraajamäärällä ei ole enää väliä, vaan algot päättää miten sisältö menee jakeluun.

Siksi emme itse kauheasti seuraa tilaajamääriä emmekä kannustele hirveästi tilaamaan kanavia, koska sillä ei ole käytännössä kauheasti enää merkitystä somessa. :frowning:

Lisäys.

Tässä on esimerkki meidän TikTokin liikenteen lähtiestä. “For you” on mitä algoritmi heittää eteenne feedissä. Katseluista 92 % on tullut sieltä viime aikoina.

Tai tässä on viime viikon Vartin analytiikkaa. 60 % katseluista on tullut väen selatessa tubea ja tuben algoritmin heittäessä Vartin eteenne. 15 % algoritmi suositteli videota. Notifikaatiot lähetettiin, mutta Inderesin 29 000 Youtube-tilaajasta vain 2,6 % klikkasi! :smiley: Huom. Youtuben tyypillinen notifkaatioiden klikkaus-% on… 0,5-2,5 %! :smiley:

37 tykkäystä

Hyviä huomioita. Pitää pohtia, jos noihin lisäisi jotain katselukertoja tms. Tuon vuoksi otin mukaan TikTokin tykkäykset.

Mielenkiintoista sikäli, että esim YouTubessa ja Instagramissa seuraajamäärän kehitys on kuitenkin ollut aika tasaista.

Instagramin storyt (foorumin lisäksi😁) taitaa olla nykyään ainoa sosiaalisen median toiminto, johon ilmestyy vain (tai pääosin) omien seurattavien julkaisut suht kronologisessa järjestyksessä?

13 tykkäystä

Opiskelijaseurannan johtopäätökset tuloksesta, näkemykseen ei muutosta: Inderes Q3'25: Pohjatyötä kasvulle

14 tykkäystä

En ehtinyt eilen työ- ja toimikuntakiireiden vuoksi syvällisesti perehtymään tulokseen, mutta koska tänään aamulla työpaikalla on evakuointiharjoitus, jonka päätin toteuttaa etänä, jäi näin myös aikaa enemmän Inderesin iiketoimintakatsaukseen perehtymiselle.

@Mikael_Rautanen pari kysymystä:

  1. Webcastin alussa sanat sykli ja IPO-markkina esiintyivät aika useasti. Tuleeko sijoittajan olettaa Inderesin liikevaihdon kehittyvän kuvan mukaisesti vai voisiko toiveissa olla kuvaajan muuttuvan lineaarisemmaksi (tai eksponentiaaliseksi :money_mouth_face:) ajan saatossa?

  1. Mainitsit tulosjulkistuksen yhteydessä näin:
    “Taloudelliset tavoitteet ovat ennallaan, ja tähän tasoon pitää edelleen tähdätä.
    Ja kyllä me sille tasolle tullaan viemään.”

Lipsahtiko tuohon ohjeistuksen tai tavotteiden asetannan sijaan nyt se pelottava lupaus? :grin:

19 tykkäystä

Tässä vielä linkki itse raporttiin:

Käyvän arvon haarukkaa viilattin → 18€-20€ (19€-21€).

10 tykkäystä

Ilmeisesti tässäkään analyysissa ei ole otettu huomioon osakemäärän jatkuvaa diluutiota?

2 tykkäystä

Oletettavasti ei. Tuosta diluutiosta on hyvä huomioida, että vaikka kyllä osake dilutoituu henkilöstön osakesäästöohjelmassa, niin sieltä tulee myös kassaan rahaa xx% osakkeen hinnasta. En muista lukua, mutta jotain 80-90% luokkaa taisi olla. Eli “reaalidiluutio” ei ole niin radikaalia, kuin pelkkä osakemäärän nousu antaa ymmärtää.

5 tykkäystä

On siellä historiallisesti ollut mahdollisuus “ilmaisiin” lisäosakkeisiin x-ajan kuluttua, jos holdaa eikä myy ja työsuhde jatkuu. Eli ihan noin pieni vaikutus asialla ei ole mitä kirjoitit.

Työntekijät, jotka sitoutuvat ohjelmaan kahden vuoden säästökauden ajaksi saavat palkkioksi sitoutumisestaan yhden lisäosakkeen (brutto) yhtä hankittua osaketta kohden. Palkkion saaminen edellyttää muun muassa työsuhteen jatkumista ja hankittujen osakkeiden pitämistä henkilökohtaisessa omistuksessa koko säästökauden 28.4.2023-28.4.2025 ajan. Lisäosakkeiden saaminen edellyttää lisäksi, että työntekijä ei myy mitään omistamiaan Inderes Oyj:n osakkeita kuuden kuukauden aikana merkintähetkestä.

Inderes käynnistää henkilöstölle suunnatun osakesäästöohjelman

Ymmärtääkseni samoja ehtoja sovelletaan uudemmassa annissa.

10 tykkäystä

Kiitos tarkennuksesta! Tässä tapauksessa diluutio on tosiaan olettamaani merkittävämpi.

5 tykkäystä

Almanakka on kirjoitellut Inderesistä Q3:n jäljiltä. :slight_smile:

Tero Weckrothin visio Inderesistä puhtaana ohjelmistotalona ilman analyysitoimintoja (no taidan laittaa vähän tai paljon sanoja hänen suuhun) näyttää päivä päivältä todemmalta. En pistä pahakseni – softan myyminen on toiminnan kasvaessa aika paljon ihmisresursseja vaativaa analyysityötä kannattavampaa.

17 tykkäystä

Alaviiva Teemu Hinkula! Inderesin aktiivisin omistaja, nimitystoimikunnan yhteisömestari, laittoi jo Whatsappiin viestiä kun en ollut vastannut :laughing: Muutama juttu ollut hoidettavana tässä mutta et kai kuvitellut, että jättäisin vastaamatta :slight_smile:

  1. Historiaa katsoen kyllä kehitys ollut jotakuinkin tuon näköistä: IPOt kasvattaa jatkuvan liikevaihdon pottia ja IPOjen tyrehtyminen ei ole tarkoittanut liikevaihdon laskua, mutta kasvun hidastumista. IPOihin liittyvien projektin paino liikevaihdossa on kuitenkin verrattain pieni (etenkin viime vuodet). Eksponentiaalisempi kehitys vaatii ulkomailla onnistumista.
  2. Tämä menee kategoriaan itsevarmaa uhoamista

Loppuvuoden ajan foorumilla vastailevat kollegani! Joitain kysymyksiä voi olla, että jää ensi vuoteen. Voitte spekuloida vapaammin :wink: Tuottoisaa loppuvuotta!

Inderesin kahvihuone (Osa 10) - #7073 käyttäjältä Mikael_Rautanen

35 tykkäystä