Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Jenkkien puutullit kanadalaiseen puuhun taisivat ainakin Q3:lla nousta (hieman mutuillen noin +10% lisää). Käsittääkseni jenkeissä puutavara on hyvin usein Kanadan tuontitavaraa (tai kotimainen vaihtoehto kalliimpaa), eli olisikohan tuosta muodostunut AHS:lle merkittävä kuluerä, mikä tätä osaltaan selittäisi? :thinking: Toki inflaatio varmasti vaikuttanut muuallakin.

Pahoittelut jos tämä oli jo webcastissa vastattu tms. En kerennyt vielä kuuntelemaan.

EDIT: ainakin webcastin alkukatsauksessa mainittiin myös, että kiukaita tuodaan edelleen merkittäviä määriä jenkkeihin ja noihin tullit toki vaikuttavat.

1 tykkäys

Materiaalikatteen laskulle syyksi mainittiin täysin poikkeuksellisen vertailukauden lisäksi lähinnä Suomesta USAan vietäviin kiukaisiin iskenyt USD:n heikentyminen (kun kulut euroissa) ja tullit. Näiden määrä ei tosin mielestäni ole niin merkittävä että täysin selittäisi miksi materiaalikate on noin 62,5 % kun normaalihko on pari prosenttia korkeampi eli varmaan jotain muitakin elementtejä on, mitä ei haluttu avata. Kvartaalikohtaiseen heilahteluun Matias haastattelussa viittasi myös. Harvian hinnoitteluvoimalla toki pitäisi pienet kululisäykset pystyä kohtuullisessa ajassa viemään hintoihin.

30 tykkäystä

Tässä vielä toimitusjohtajan haastattelu katsottavaksi, mitä ei ole ehditty linkkaamaan. :grinning_face: Vahvaa on suorittaminen!

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:12 Laaja-alaisesti vahvaa kasvua
01:27 Kehitys Yhdysvalloissa
04:09 Euroopassa voimakas käänne
06:00 APAC & MEA -alueen kasvu
07:45 Materiaalikatteet
09:19 Hinnankorotukset
10:40 Kiinteiden kulujen kasvu
12:14 Näkymät loppuvuoteen

48 tykkäystä
9 tykkäystä

KL:n feedistä tältä päivältä:

Ja eilisestä:

27 tykkäystä

”Pidämme yhtiön pääoman tuottoa sekä kassavirran luontikykyä erinomaisina ja kertoimet maltillistuvat tulevina vuosina.”

Taas sama tarina, mitä on toistettu mantramaisesti… Tulevaisuudessa taas kerran (toivottavasti) pyyhitään maltillisesti näillä teorioilla pöytiä.

1 tykkäys

Eilen lisäilin salkkuun 41,10€ hinnalla, mutta jätän kertomatta koskiko tätä kauppaa :sweat_smile: Tulos oli kyllä vakuuttava kaikilta osin. Itse pohdin jo mahdollisen USD-vahvistumisen vaikutusta Q4/25 ja Q1/26 tuloksiin.

4 tykkäystä

Mikä osa tuosta ei mielestäsi pidä siis paikkaansa? Ja miksi?

21 tykkäystä

Harvia-ketjussa ei ole @LeFevre n kuvia historiallisista ennusteista näkynyt, niin kasailin semmoisen itse (onneksi AI teki sen suht nopeasti). Harvia-raportteja oli julkaistu sen verran tiuhaan että sai aika paljon karsia, mutta alla valikoitua ennusteita.

On varmaan selvää että ennen koronaa tehdyt ennusteet oli nykytasoon naurettavan matalia (toki yrityskauppojakin on matkalla) ja koronabuumin huipulla tehdyt ylioptimistia. Kesästä 2022 alkaen ennusteet näyttää kuitenkin osuneen aika hyvin, eikä nuo kasvukäyrätkään aivan poskettomilta omaan silmään näytä. Eli jos kaikki yhtiöt olisivat yhtä hyviä kuin Harvia niin ehkä ennusteetkin osuisivat paremmin :smiley:

88 tykkäystä

Erityisesti Pohjois-Amerikan myyntiin liittyen - vaikutusvaltainen mies julkaisi äsken videon saunomisen vaikutuksesta kokonaisterveyteensä eli hyvinvoinnin megatrendien aallokossa ollaan tässäkin tapauksessa. Kyseessä on siis amerikkalainen yrittäjä Bryan Johnson, joka tituleeraa itseänsä “maailman mitatuimmaksi ihmiseksi.” Lyhyesti tarinoituna siis mahdollinen miljardööri, joka tekee kaikkensa säilyttääkseen nuoruutensa eri keinoin ja ilmeisesti on Queenia lainaten halua elää ikuisesti. Tuttu myös Netflixistä dokumentista Don’t Die.

Kanavalla on rapiat 1,85 miljoonaa tilaajaa ja Instagramissa 2 miljoonaa. Nopeasti katsottuna suosituimmassa videossa on näyttökertoja 4,4 miljoonaa. Videolla puhutaan erityisesti saunan suomalaisesta alkuperästä ja Harviakin luonnollisesti vilahtaa eetterissä ajassa 1:16.

https://www.youtube.com/watch?v=kiUM92VDI1Y

35 tykkäystä

Almanakka on tehnyt erinomaisen jutun Harviasta Q3-jäljiltä. :slight_smile:

Vesterinen muistuttaa yhdessä sivukommentissa, että perinteisemmillä saunamarkkinoilla Harvian myynnistä 70-80 % on korvauskysyntää. USA:ssa dynamiikka ei tietenkään vielä toimi näin, koska suurin osa ostaa vasta ensimmäistä saunaansa. Samalla Vesterinen huomauttaa, että tyypillisesti toinen myyty sauna on myös yhtiön sweet spot. Tämä kyllä lupaa älyttömän hyvää tulevaisuutta USA:ssa, kunhan saadaan kaapattua tarpeeksi iso markkinaosuus kuluttajien ja jakelijoiden mielistä.

45 tykkäystä

Toivottavasti jenkkilässä ei yleisesti saunota tuohon tyyliin, koska kokemus voi saunasta voi jäädä vähän puutteelliseksi. Bryan siis saunoo videolla vaatteet päällä ja kylmäpussi housuissa ja päänahassa. Joka päivä 20 min kerralla kuivassa 93C saunassa heti treenin jälkeen. Löylyä ei saa heittää, koska vedessä voi olla “toksiineja”. Sitten viitataan suomalaisiin tutkimuksiin saunan hyödyistä… kuinkahan moni näistä on tehty ilman löylyn heittoa? Vettä/elektrolyyttijuomaa juo vain ennen ja jälkeen saunan… voisihan sitä saunassakin juoda 20 min aikana? Sitten saunana harmillisesti Huumin sauna.

Toki n=1 tutkimuksen johtopäätökset vaikuttavat oikeilta. Saunominen on terveellistä ja tuo lisähyötyä liikuntaankin yhdistettynä. Does the Combination of Finnish Sauna Bathing and Other Lifestyle Factors Confer Additional Health Benefits? A Review of the Evidence - PubMed

9 tykkäystä

Vähän jatkoa tälle spekulaatiolle. Nythän TJ : kin otti esille, että Thermasol on lanseerannut uuden premium sauna malliston. Kun näiden altaanomistajien keskeisiä huolenaiheita haarukoi, niin esille nousevat toisaalta sesongin pituus (mikä tietysti lähtökohtaisesti vaihtelee maantieteellisesti) sekä sitten altaan lämmitykseen tarvittava energia. Lämmitykseen on jo tarjolla monenlaista viritystä: aurinkoenergiaa, lämpöpumppua, peittämistä…

Tähän tietysti thermasolin aurinkoenergialämmitteinen sauna sopii paremmin kuin hyvin. Saunahan itsessään voisi pidentää allassesonkia koskapa sauna mahdollistaa miellyttävän uintikokemuksen vähän kylmemmässäkin vedessä. Toisaalta sauna vaatisi sen pihasuihkun ihan hygieniasyistä.

Eli kokonaisia mallikonsepteja vähän kaipaisi thermasolin sivuille myös näitä allasratkaisujen täydentäjiä varten. Yksi voisi olla esmes sauna ja pihasuihku (ja pieni varjoisa oleskelutila), joka katettu yhtenäisellä katolla jonka päällä aurinkopanelit. Systeemissä paitsi kiuas ja patteri, myös varaaja suihkua varten lauteiden alla. Jos ja kun energiaa jää yli, niin sillä lämmitetään allasta. Tällä mallilla saunan toteutus siis antaisi energiaa eikä kuluttaisi sitä.

Tämän yhtenäisen siistin panelikatteen potentiaalisuus tuli mieleen siitä, kun näki millaista viritystä oli tarjolla aurinkoenergian keräämiseen muuten.

Toki sitten amerikkalaiset luovat oman kulttuurinsa itse, mutta ainakin siis erilaisia malliratkaisuja allasympäristöönkin kaipaisi. Tällaisia kiireettömän lauantain höpinöitä nämä..:slightly_smiling_face:

Sikälihän nämä off grid aurinkoenergiaratkaisut tuntuisivat monella markkinalla hyvin potentiaalisilta ja jopa strategisilta. Koskapa on jo nähty sekin, miten pompsahtava sähkön hinta vaikuttaa saunan ja saunomisen kysyntään yleensä. Ja näinä AI-boomin aikoina hinnat voivat pompsahtaa nopeastikin.

5 tykkäystä

Täytyy kyllä olla tyytyväinen jälleen kerran Harvian suoriutumiseen. Yhtiö on kaikin puolin hyvässä iskussa, kannattavuus erinomaista tällaiselle toimialalle ja kannattavuus on pysynyt hyvänä huolimatta satsauksista pidempään kasvuun.

Aika hurja saavutus, että on tehty hyvää tulosta vuosikymmenestä toiseen ilman että olisi ollut oikeasti huonoja hetkiä - Harvialla on asiat kunnossa. Tämä firma ei tarvitse mitään muodonmuutosta tai mullistusta, kunhan jatkavat hyväksi havaitulla linjalla.

Laatuyhtiö isolla L-kirjaimella.

24 tykkäystä

Harvia jatkaa saunan terveyshyötyjen painottamista Pohjois-Amerikassa uudella yhteistyökuviolla. Eipä vamaa mitään uutta ja mullistavaa tiedossa.

Harvia, globaali sauna- ja spa-alan markkinajohtaja, julkistaa brändilähettiläs- ja sisältöyhteistyön lääkäri Emilia Vuorisalmen kanssa. Vuorisalmi on suomalainen lääkäri, menestyskirjailija ja hyvinvoinnin asiantuntija, joka tunnetaan tavastaan yhdistää tiede osaksi arkisia hyvinvointitekoja. Yhteistyö alkaa Pohjois-Amerikassa ja kattaa Harvian kolme alueellista brändiä – Harvia, Almost Heaven Saunas ja ThermaSol.

Yhdessä Harvia ja Vuorisalmi tuottavat tieteeseen perustuvaa sisältöä ja inspiroivia saunakokemuksia, jotka tuovat esiin saunomisen tutkitut terveyshyödyt ja kunnioittavat suomalaista saunahyvinvoinnin filosofiaa.

19 tykkäystä

Päivitetty näkemys. :backhand_index_pointing_down:

Näyttökuva 2025-11-11 kello 11.08.52

27 tykkäystä

Osui silmään Cboysin Youtube -kanavalla video jossa esitellään porukan tiloja ja takapihalta näkyy löytyvän myös hieman elämää nähnyt tynnyrisauna Harvian kiukaalla.

Saunaa lähdetään esittelemään saatesanoin: “Actually a kind of piece of shit.”

Ei nyt ihan Christian Ronaldo markkinointimatskua, mutta 4pv sitten julkaistu video kerännyt 2,2 miljoonaa katselukertaa, joten jokunen silmäpari tuonkin tulee ajan saatossa näkemään.

Linkki videoon

Kohta näkyy videolla ajassa 3:46.

9 tykkäystä

Juttelin ChatGPT:n kanssa Harvian tulevista investoinneista, ja sen mukaan Almost Heavenin tehdasta oltaisiin laajentamassa. Onko siitä ollut mitään tiedotetta vai onko vasta tulossa. Alla suora kopio ChatGPT:n tekstistä.

Löydökset (yhteenveto)

  • West Virginia DEP:n julkisessa ilmoituksessa (15.5.2025) todetaan, että Harvia USA Inc. on hakenut Class-5 UIC -lupaa sadevesien johtamiseen “improved sinkhole” -järjestelmässä rakentamisen (pysäköintialue + building addition) aikana ja sen jälkeen — tämä viittaa suoraan tehdaslaajennukseen Lewisburgissä (Almost Heaven Saunas, 3567 N Jefferson St).

  • Lewisburgin kaupunki / Planning & Zoning -materiaalissa on site plan -käsittelyä Harvia US Inc.:lle (site plan review) — Planning Commissionin kokousasiakirjassa 12.12.2024 mainitaan Harvia/Harvia US Inc. ja suunnitelma, jossa kuvataan rakennuksen laajennus nykyisen parkkialueen kohdalle sekä uusi parkkialue. Tämä osoittaa, että paikalliset suunnitteluvaiheet ovat edenneet.

6 tykkäystä

Eikös toimari siitä tarinoinut Q3:n yhteydessä :thinking:

50 merkkiä tähänkin mietintöön tarvitaan

3 tykkäystä

Eipä tuosta erillistä tiedotetta ole ollut, eikä varmaan tulekaan, mutta on siitä useampaan otteeseen tulosten yhteydessä puhuttu. Viime vuonna ostettiin maita ja tänä vuonna jo rakentaminen menossa. Q3-raportissakin tuo mainitaan.

20 tykkäystä