Hacksaw - kannattaako uhkapelit

Foorumilla on jo ollut puhetta kyseisestä yrityksestä muutamassakin eri ketjussa, joten eiköhän pistetä myös oma ketju osakkeelle pystyyn.

Kyseessä on siis Hacksaw, Tukholmassa listattu online-uhkapeliyhtiö, joka keskittyy erityisesti slottien B2B-kehitykseen. Yrityksen suurin tulovirta muodostuu tällä hetkellä itse kehittämistään peleistä, mutta yrityksen mukaan tulevaisuudessa yksi mahdollisista tukijaloista on heidän RNG-alustansa (OpenRGS) kautta kumppani yritysten kehittämät pelit, joiden tuloista Hacksaw saa siivun itselleen.

Hacksawin tavoite tällä hetkellä on julkaista 5 + 5 peliä kuukaudessa, eli 5 oman studion ja 5 RNG-alustan kautta julkaistua kumppaneiden peliä.

Yritys listautui noin 1,5 vuotta sitten, kesällä 2025. Silloin kasvu oli hyvinkin lupaavaa, ja vielä tällä hetkellä yrityksen pitkän aikavälin tavoite on ”kasvaa >30 % vuodessa”. Tämän päiväinen tulosvaroitus on kuitenkin runsaasti heikompi: Q3/26-tulos kasvoi ”vain” 11–12 % vuoden takaisesta. Onkin mielenkiintoista nähdä, päästäänkö takaisin 30 %:n tavoitteeseen vai hyytyykö kasvu. Toinen yrityksen ilmoittama tavoite on EBIT-% >80, johon ollaan päästy ja q3 negarissa se on ilmoitettu olevan 83%.

Koko iGaming-sektorin ennustetaan kasvavan melko reippaasti tulevaisuudessa, mikä helpottaa myös Hacksawin työtä.

Loppuun vielä mainintana, että yritys eroaa foorumilla tutusta Evolutionista olemalla huomattavasti pienempi (Hacksawin markkina-arvo noin 1,5 miljardia euroa tämän päivän kurssilaskun jälkeen ja Evolutionin noin 13–14 miljardia euroa) sekä Hacksawin keskittyessä vain slotteihin, kun taas Evolution panostaa enemmän live-peleihin.

16 tykkäystä