Fodelia - Elintarvikealan tiennäyttäjä

En tiedä onko, niin että toinen toimija tarvitsee toimitilat ja siihen menee vuokria ja yms ja Fodelia ei tarvitse. Erot tosin niin suuria, että ei tuo varmaan läheskään kokonaan selitä.

Tai sitten Compass on tehnyt tuon tarjouksen sillä meiningillä, että ei tää nyt hirveästi kiinnosta, mutta tarjotaan nyt. Ja jos voitetaan niin, sitten tulee isot voitot.

3 tykkäystä

“Jaksoin” kuunnella ruotsiksi. :wink: Bra jobbat @Isa_Hudd ! :blush:

Niille jotka eivät jaksaneet, niin referoidaan Fodeliaa koskenutta osuutta hiukan. Eli tämä suursijoittaja omistaa vain 5-7 osaketta kerrallaan, ja tosiaan Fodelia on valikoitunut yhdeksi niistä. Kertoi että tapaa tutkia yhtiöitä tarkkaan ennen sijoituspäätöstä, ja keskustella yhtiön johdon kanssa ja ihan vieraillakin yhtiössä. Sain käsityksen että näin oli tehnyt myös Fodelian kanssa. Suomalaisen yhtiön olleessa kyseessä “google translate” laulaa kun kieli on “väärä”.

10 tykkäystä

Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä miltä “omistamani” firman sisällä näyttää. Miltä näyttää esim. Autoklaavikoneet ja miten isoja ne mahtavat olla jne. Oikein kutkuttaa. Näitä nyt ei voi yrityssalaisuuden vuoksi varmaan pahemmin esitellä.

Lisäksi kiinnostaisi esim. vaikkapa perunan määrä. Ostetaanko ja säilötäänkö niitä tehtaan tiloissa ja varastoissa, vai säilövätkö maanviljelijät niitä omissa laareissaan ja Fodelia ostaa niitä erissä, vaikkapa rekkakuormallinen kerrallaan. On siinä melkoinen perunavuori kyllä varmaan.

Ehkäpä nuokin tiedot löytyisivät jostain jos oikein näkisi vaivaa ja etsisi. Kiva pohdiskella tämmöisiä :slightly_smiling_face:

5 tykkäystä

Omasta viime käynnistäni on pari vuotta, mutta muistelisin autoklaavikoneiden näyttäneen suurin piirtein tältä (kuva googlesta). Olisiko lieriömäisen laitteen halkaisija hieman yli metrin? Räkissä sisään laitetaan muoveihin ilmatiiviisti pakattuja ruokia, jotka kypsyvät autoklaavissa. Tätä vaihetta luonnollisesti edeltää toinen linjasto, jossa liukuhihnalla annostellaan raaka-aineet muovien sisään ja suljetaan ilmatiiviisti.

Snacks-tuotannon perunavarastot olivat omaan silmääni suhteellisen kookkaat, mutta varaston kiertoaikaa en osaa arvioida. Ehkäpä jutellaan tästä sitten seuraavan vierailun yhteydessä.

25 tykkäystä

Fodelia on kasvanut mallikkaasti sitten listautumisensa 2019, mutta pääomaa on allokoitu huonoihin yritysostoihin ja hallinnon kulut ovat paisuneet. Monen yhtiön ryppäästä löytyy kirjaimellisesti kaksi helmeä sipsien seasta.

21 tykkäystä

Olipas mukava video. Tiivis ja täynnä infoa. Kiitoksia.

Mielenkiintoisinta oli lopussa oleva pohdinta yritysostosta, siis siitä että joku iso ostaisi koko Fodelian pois.

Omaa pohdintaa.

Ristiriitaisia ajatuksia. En tykkää isoista globaaleista firmoista. Tai tykkään ja en tykkää. Taloudellisesta ja sijoittajan näkökulmasta tämä olisi todennäköisesti kiva juttu, jos puhutaan vain rahasta, tuottavuudesta jne.

Muuten en lähtökohtaisestitykkää kun isot syövät pienet. Jos katotaan vaikka kaupan alaa. Meillä on S- ja K-ryhmät, Lidl jollain 10% osuudella ja muilla murusia. Onko tämä nyt sitten kivaa - on ja ei. Hintoja saadaan puristettua alas, mutta tavallaan kulttuuri kärsii. Jokainen suomen kunta näyttää tismalleen samalta. Ihan jokainen. Automarkettihelvetit muutaman kilsan päässä keskustasta ja joka paikasta löytyy samat kaupat. Pienemmissä kunnissa S-market ja Pieni K-kauppa. Ei hyvä. Ei kiva.

Ja vielä sipseistä. Oikia- brändi tarvisi mielstäni ison markkinakampanjan. Mahottoman ison. Se maksaisi tolkuttomasti. Tehdäkö se, vai rimpuilla Taffelin ja Estrellan varjoissa. Tuote on erinomaisen hyvä. Tykkään.

9 tykkäystä

Pääomistaja kirjoitti vuonna 2022 noin, kun yhtiötä suomittiin siitä, miten sen hallitukseen on noussut toisen polven Tahkola-nimeä kantava nuorehko henkilö. Pohdein tätä Fodeliaan kohdistuvaa videolla mainittua spekulaatiota eli voisiko Fodelia olla ostokohteena. Koitin muistella, onko tuota missään haastattelussa kysytty suoraan, mutta en ainakaan itse muista sellaista.

Tuosta pääomistajan kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen ainakin noihin aikoihin, että tässä rakennetaan perheen jälkikasvulle myös tulevaisuutta. Eikä tämä ole ainoa lausunto, josta muista tämän kaltaista, ylisukupolvista ajattelua kuulleeni yhtiön päöomistajan suulla. Toki tämän jälkeen vettä on virrannut Pyhännänjoessa, ja käsittääkseni muutamalle jo saatiin Jokioisilta Pita Factorysta omaa liiketoimintaa pyöritettäväksi. Yhtenä mahdollisuutena olen miettinyt sitä, että koska Real Snacksissä on ex-toimitusjohtajalla pitkä historia, niin se saatettaisiin vierä irrottaa jälkikasvulle pyöritettäväksi (mikäli osakkeenomistajat näin päättäisivät).

Ihan lyhyellä aikanteellä en näe tätä siis kaikkein todennäköisimpänä skenaariona, vaikka se onkin piirrettävissä ja eittämättä on houkuttelevampi vaihtoehto vuosi vuodelta, kun yhtiö saa lisää jalan sijaa julkisessa ruokahuollossa ja voittaa suuria kilpailutuksia kustannustehokkaan ja julkisia varoja säästävän liiketoimintamallin ansiosta.

Samalla täytyy nostaa olematonta hattua Mikolle siitä, että on pitkäjänteisesti vienyt yhtiötä eteenpäin, vaikka vastatuulta ja rönsyjä on matkanvarrella ollut. Yhtiö on, siitä huolimatta ettei olekaan kuulunut oman salkun parhaisiin suorittajiin (pikemminkin päinvastoin), mielenkiintoinen seurattava, ja sen liiketoiminta ym. ovat helposti ymmärrettäviä. Tämän kaltaisten yhtiöiden seuraamisesta oppii todella paljon sekä yrityksistä itsestään että yhteiskunnasta.

15 tykkäystä

Monella alalla on yrityksiä, joilla on hinta/laatua millä saada etua kilpailutuksissa. Harvempi kuitenkaan voi ajatella hyötyvänsä jatkuvista leikkauksista ja säästämisestä. Kunnilla on tendenssi työllistää “omia” ja keittiöhenkilökuntaa tuppaa löytymään koodareita tai konsultteja (no tämä varauksella) helpommin. Kuitenkin kiristykset ajavat ruokapalveluita vapaan markkinatalouden ehdoille ja kaiken lisäksi Fodbar on se kotimainen valinta pahiksistakin.

Jos laajentuminen ottaa tuulta alleen niin sen voisi nähdä hyvin suhannekestävänä defensiivisyytenä, koska ihminen ei pitkään syömättä elä. Ja ala on kuitenkin niin puiseva ja tylsä ettei jokainen räppäri ja ex-urheilija ole tunkemassa sinne maailman mullistavan tekoälyn ja säästöjensä kanssa.

Hoitolaitosten ja niiden suulukujen määrä kuitenkin kasvaa ja kaikki pitäisi ruokkia tehokkaammin.

8 tykkäystä

Voihan Fodbar palkata ne samat henkilöt, jotka olivat ennen töissä kunnan liikelaitoksella. Eli oman kunnan porukka saa edelleen työtä. Tuskin keittiöhenkilökunnan kannattaa kovin kaukaa kulkea töihin.

Toisaalta Feelian tuotteiden lämmittäminen työllistää varmaan vähemmän väkeä kuin ruoan valmistaminen kokonaan paikan päällä.

9 tykkäystä

Tälleenhän on jo todistetusti toimittukin:

Toholampi ulkoistaa ateria- ja siivouspalvelut – henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä yrityksen palvelukseen | Keski-Pohjanmaa | Yle

Toivottavasti tuota mahdollisuutta tuodaan myös esille kun kauppaa yritetään kuntien kanssa hieroa. Sais yhden muutosvastarintapeikon pois kummittelemasta.

Huomiona vielä tuohon linkin juttuun liittyen, että ei voi kuin hämmästellä ettei kunnilla ole todellista halua tehdä merkittäviä säästöjä taloudessaan. Jutusta poimittuna: “Kunta arvioi, että uudella mallilla saavutetaan 600 000 euron säästöt vuodessa.”. Järkyttävä raha pienelle kunnalle. Luulisi tuollasta säästöä lupailemalla muodostuvan jo pitkä parijono Fodbarin ovelle…

15 tykkäystä

Jos kuntalaisilta kysyttäis, että haluavatko säilyttää keittiöllä 10 työpaikkaa, vai pitää kyläkouluja auki, niin luultavasti aina otettais kyläkoulut. Eli tuo säästö voitais tehä aika monessa kunnassa, kun rahankäytttö esitettäisiin kuntalaisille paremman vaihtoehdon kanssa. Ja tuo kysymys on aika monessa kunnassa ajankohtainen, nyt ja tulevaisuudessa. Toki kaikilla omissa mittasuhteissaan.

Tykkään omistaa yhtiöitä, joista hyödyn omistajana ja veronmaksajana. Eiköhän tämän yhtiön hyödyt tule aikanaan myös omistajana :blush:

17 tykkäystä

Ei saatu Katia sitoutettua osakeomistusten kautta Muutos Fodelia Oyj:n johtoryhmässä - Inderes

7 tykkäystä

Fodelia voisi olla klassinen käänneyhtiö, missä sipsien alla on piilossa oikea helmi – pääomakevyt, nopeasti kasvava Feelia. Johtoryhmää ravistellaan ja aiempi sipsi-kebab-imperiumin rakentaminen on vaihtunut suuntaukseen keskittyä parempiin liiketoimintoihin. Siksi houkuttelin Paulin kuukausi sitten puhumaan siitä videollakin, jos suurempaakin yleisöä kiinnostaisi vilkaista.

Tuore Paulin kommentti johtoryhmän muutoksista.

Toisaalta P/E on nyt noin 20x, että ei tämä miltään alelaarin tapaukselta vaikuta. Mutta jos uskoo lähivuosina kovaan kasvuun, se ei ole välttämättä paha.

Yhtiön harhailu näkyy hyvin, miten listautumisvuoden 2019 erinomainen kannattavuus (mitattuna pääoman tuotoilla) saatiin romahdetuttua (tuttu ilmiö Hesulissa :smiley: ). Mutta ei ole kait syytä, etteikö se voisi palautua kun asiat tehdään taas oikein.

Lisäys. Mitä enemmän olen viime aikoina pohtinut tekoälyä, sitä useampi firma mikä tekee puhtaasti softaa, työkaluja ja asiantuntijatyötä näyttää haavoittuvalta. Fodeliassa tuskin tarvitsee stressata tällaisia teknologisia muutoksia eikä yhtiön käyttämä autoklaaviteknologia välttämättä herätä Kaliforniassa niin suurta kiinnostusta, että kilpailijat alkaisivat kaatamaan satoja miljardeja autoklaavilaitteisiin.

35 tykkäystä

Fodeliassa tuskin tarvitsee stressata tällaisia teknologisia muutoksia eikä yhtiön käyttämä autoklaaviteknologia välttämättä herätä Kaliforniassa niin suurta kiinnostusta, että kilpailijat alkaisivat kaatamaan satoja miljardeja autoklaavilaitteisiin.

Mutta riittääkö se, että HKFoods ja Atria alkaisivat kaataa rahaa autoklaavilaitteisiin? En siis tiedä, mutta kunhan heitin kysymyksen ilmoille.

Atrian liikevaihto oli viime vuonna 1775 miljoonaa euroa, kun Feelian 35M€. Feelian liikevaihto on Atrian kokoluokassa pyöristysvirhe. :smiley:

13 tykkäystä

Jep. :smiley: Asiakaspysyvyydestä ja vaihdon kustannuksista voisi @Pauli_Lohi kommentoida. Voiko kuka vaan rynniä markkinalle tilattuaan kotiin autoklaavilaitteen? Tuollaiset HK Foodsin kaltaiset 5-10 % pääoman tuottoa tekevät bisnekset katsovat varmasti mielellään Feeliän +20 % tuottoja, joskin mittakaava on niille toistaiseksi häviävän pieni.

10 tykkäystä

Tähän provosoivaan kysymykseen on helppo vastata että Feelian haastaminen ei ole noin yksinkertaista. Alla pointteja, miksi liiketoimintaa ei voi kopioida vain muutamia autoklaavilaitteita ostamalla.

-Reseptiikka. Feelian valikoimassa on yli 200 erilaista tuotetta. Autoklaaviin sopiva reseptiikka myös poikkeaa muista valmistustavoista. Näitä reseptejä on kehitetty vuosia yhdessä asiakkaiden, kuten esim. päiväkotien ja sairaaloiden kanssa, jotta täytetään tarkat ravitsemusvaatimukset. Tämän kopioiminen ei onnistu hetkessä.

-Oma tilausjärjestelmä FERP, jonka kautta Feelia toimittaa jo noin neljänneksen tuotteista. Tämä on erityisen suosittu pienempien asiakkaiden keskuudessa, jotka tarvitsevat helpon kokonaisratkaisun ruokahuoltoon sen sijaan että tilaisivat itse tukusta eri elementtejä.

-Skaala. Feelialla on jo omassa nichesegmentissään suhteellisen suuret toimitusvolyymit, mikä tukee toiminnan tehokkuutta. Uusi toimija joutuisi aloittamaan tuotannon nollasta, mikä alkuvaiheessa painaisi tuotannon kannattavuutta. Käytännössä potentiaalisen uuden toimijan kannattaisi fokusoitua vain yksittäisiin tuotteisiin ja myydä niitä esim. tukuissa. En ole nähnyt tällaisesta merkkejä.

-Suurempien kilpailijoiden toimintamallit. Suuret elintarvikealan yhtiöt keskittyvät korkean volyymin tuotteisiin ja kanaviin, kuten vähittäiskauppaan ja ravintoloihin. Investoinnit kohdistetaan sellaisiin tuotteisiin joille on jo nyt olemassa kysyntää ja selkeät jakelukanavat, jolloin investoinnit kääntyvät voitollisiksi suhteellisen nopeasti. Uusien liiketoimintamallien kehittäminen isossa organisaatiossa on vaikeaa. Feelian kopioiminen tarkoittaisi kilpailijalle merkittäviä tappioita toiminnan ensimmäisinä vuosina, mikä olisi pois muualta (esim. osinko, investoinnit) ja turhauttaisi omistajat.

-Pitkän aikavälin kannattavuus olisi epävarmaa. Toimiala ei kuitenkaan ole niin suuri ja kannattava, että siitä välttämättä riittäisi WACC ylittävää tuottoa usealle toimijalle yhtäaikaisesti. Toki markkinapotentiaali on korkea, mutta se realisoituu vain asteittain. Sitä mukaa, kun markkina avautuu niin Feelian koko ja first-mover-advantage vain kasvavat.

37 tykkäystä

Feelian lautasmalli. Millainen on huomisen kestävä lautasmalli?

”Lisää kasviksia ja hedelmiä, vähemmän maitoa ja lihaa. Entisen lautasmallin tahdin määräsi ihminen, mutta nyt on ympäristön vuoro. Sillä maailma ei pelastu keskinkertaisuudella.”

Tämä ote tosiaan Fodelian 2024 vuosikertomus ja vastuullisuuskatsauksesta. Sivulla 39.

Itse toivoisin kuitenkin, että edelleen otetaan ihminen ja hänen elintarpeet ensisijaisesti huomioon, varsinkin kun ajatellaan, että Feelia toimittaa ruoka-aterioita päiväkoteihin pienille lapsille. Mielestäni kyseinen lainausmerkeissä oleva teksti on jossain määrin vahingollinen ja mietin, että palveleeko tälläinen ”kestävä lautasmalli” todellisesti Feelian asiakkaita?

8 tykkäystä

Feelian valikoima on kyllä runsas ja vaihtoehtoja löytyy eri tarpeisiin. Juuri tilasimme kotiin aterioita niin meille lihaa/sekaravintoa syöville kuin vegaani-ruokavaliota syöville teinitytöillemmekin. Paremmin löytyi vegaanisia vaihtoehtoja kuin ravintoloissa. Eikä tullut vaikutelmaa liiallisesta ilmastovouhotuksesta - asiakas saa valita, vaihtoehtoja on.

8 tykkäystä

Millaisena yrityskauppakohteena näätte Fodelian tulevaisuudessa? Nyt kun pääomistajat eivät ole enää operatiivisesti mukana, niin itse uskon sen lisäävän heidän kiinnostusta myydä.

4 tykkäystä

Anteeksi huono yleistietoni mutta kenestä nyt puhut?