Kertopaaka viisaammat, että mitä BP odottaa? Jos tulokset ovat hyviä ja kassa varmasti saadaan jotenkin paikattua niin onko tarkoitus vain odotella, että hyvät tulokset jatkuvat vai eivätkö todella uskalla iskeä lääkkeen epäonnistumisen pelossa vai odotellaanko että faronin taloustilanne kiristyy ja saada näin tarttumaan halpaan sopimukseen.
Mikäli FDA:ta haetaan myyntilupaa lähitulevaisuudessa ,niin eikö ole luonnollista ,että partnerointia kannattaa siirtää päätökseen asti.
Voi olla niin päin myös että Faron odottaa. Olen tulkinnut J. Jalkasen ulostuloja tähän suuntaan.
Faron on ohjaajan pallilla. Lähes varmaa että lääke tästä tulee ja nyt vaan pitää neuvotella partneri.
Siellä on vähintään puolenkymmentä isointa peluria vastapuolella, kokoajan tulee uusia tuloksia sekä avauksia. Näissä kestää.
Mitä kauemmin niin itse ajattelen että isompi potti tiedossa. En hämmästyisi erittäin isosta kertamaksusta tässä tilanteessa.
Kumotkaa väiteeni mutta kyllä näillä tutkimus näytöillä ei enää mitään yleisöantia “anneta” meille pienemmille osakkaille vaan JOS rahoitustarvetta tulee niin sen hoitaa joku/jotkut syvätasku(t).
Olen eri mieltä, koska BP tulee toimeen ilman Faronia - Faron ei pärjää ilman partnerisopparia ja BP:tä. Tämän hetken tilanne on se, että BP odottaa hetkeä jolloin Faron on pakkoraossa tai että businesscase on tarpeeksi suuri & varma. Ei ole kumpaakaan, vielä ainakaan.Tarjoukset ovat höpöhöpö -luokkaa tähän mennessä jos niitä edes on, koska niitä ei julkaista. Uskottavuuden osalta alkaa homma rakoilemaan. Juho antaa ymmärtää, että firman arvo on 500-650M€ - arvo on sen noin 200M€. Siinä on vähintään 300M€ näyttövajetta. Myyntiestimaatit ovat taivaista tällä hetkellä - jos edes puolet olisi uskottavia niin Faron olisi jo löytänyt kumppanin - Faron sanoo, että kumppaniehdokkaat ovat samaa mieltä estimaateista. Mitä tulee diiliin, sen arvoon tai sen toteutumiseen huhtikuussa, mikään ei ole estänyt ehdollisen esisopimuksen tekemistä tähän mennessä paitsi partnerin haluttomuus suhteessa hintapyyntöön. No jos tuo ensilinjan lääkelupa saadaan kesällä, jäljelle jää vielä kenties valtavakin kuilu hintanäkemyksessä. Jo nyt nämä myöhennykset (Inderes) kiinteissä syövissä tulevat tuhottoman kalliiksi, jos vaikka puolen vuoden huippumyynti ollaan menettämässä blockbuster lääkkeellä patenttien paukkumisen takia. Samalla tässä hetkessä pelataan suuromistajien lapaan uutta (loistavaa?) mahdollisuutta ostaa osaketta pilkkahintaan.
Myönnetään, että Faron on (kuten muutkin bioteekit) vaikeassa asemassa ja tilanteessa. Kuten elämässä tässäkin olisi kuitenkin hyvä nähdä metsä puilta. Hyvän partnerin ei tarvitse olla se joka maksaa eniten vaan se joka pelastaa eniten ihmishenkiä nopeimmalla tiekartalla. Nöyryys ja eettisyys kyllä palkitaan ajan juoksussa. Se voi myös olla paras tie voiton maksimointiin laajalla indikaatiorintamalla.
Lopuksi vielä on ihmeteltävä tätä intoa lisätä kustannuksia ja palkata Bonolle johtajatason assari hematologisiin syöpiin. Herätkää ja hankkikaa sitä rahaa, jottei rahoittajatkin ala karsastaa tätä toimintaa. Faron on jo nyt jatkoajalla. Palkkaus on perusteltua mielestäni vain ja ainoastaan partneritilanteen betonoiduttua.
Mielestäni maalailun, selitysten ja one-linereiden aika on nyt ohi. Tarvitsemme välitöntä konkreettista rahallista näyttöä ja äärimmäistä avoimmuutta, reiluutta ja nöyryyttä varmistaaksemme ettei viime kevään episodi pääse toistumaan. Parempi rahat tiskissä kuin bioteekki selvitystilassa.
Aika outoa on väittää pörssiyhtiön TJ:n valehtelevan julkisesti. Virallisia tarjoiksia ei ole, niistä olisi pitänyt tiedottaa, tarjouksia TJ:n mukaan on mutta niistä käydään keskutelua eikä tarjouksen jättäjä halua tehdä virallista tarjousta ennenkuin tietää sen olevan sillä tasolla että yrityksen johto suosittelee osakkaiden sen hyväksyvän (jos kyse on koko puulaakin myynnistä). Julkisella tarjouksella peli avattaisi ja muut näkevät mitä siitä on jo tarjottu eikä tarjoaja välttämättä halua lähteä julkiseen huutokauppaan…
Jos luotto yrityksen johtoon on tuolla tasolla, suosittelen myymään osakkeet ja sijoittamaan johonkin sellaiseen minkä johtoon luottaa, jos sellaista ylipäätänsä pessimisti löytää…
Samassa tekstissä juuri tätä ennen:
” Another study examined retrospectively the outcomes of patients with high-risk MDS or secondary AML who underwent transplantation without prior cytoreductive therapy (n=67) compared with those who received cytoreductive therapy in the form of induction chemotherapy (n=64) or HMAs (n=34) prior to transplantation.28 Patients had a blast count of ≥5% in the bone marrow. Reduced-intensity conditioning was applied before stem cell infusion in 68% of patients. Compared with the other groups, a higher percentage of patients in the HMA group (85%) were treated with a reduced-intensity conditioning regimen, which is likely due to the difference in age. Multivariate analyses revealed that the type of pretransplant treatment did not impact OS, relapse-free survival (RFS), and nonrelapse mortality.
Tuo on retrospektiivistä tietoa, mutta lienee mahdotonta tietää varmasti mikä hyöty siitä, että saavutetaan mCR on.
Sitä paitsi Bexmabissa ei ole erikseen valittu potilaita jotka on ”unfit for allo-HSCT” eli vielä ei voi tulkita, että pex nimenomaan olisi mahdollistanut siirteen. Voi olla muita seikkoja, miksi siirtoa ei ole heti päästy tekemään ja ajauduttu näennäisesti r/r tilanteeseen.
En ole vielä ehtinyt katsomaan eilistä videota. Olikohan siellä tarkempaa tietoa potilaiden taustoista? Ennusteeseen merkittävästi parantavia seikkoja on naissukupuoli, ikä alle 75 vuotta, alempi riskiluokitus high-risk kategorian sisällä ja matala ECOG. Näitä tietoja tarvittaisin että voisi paremmin päätellä kuinka hyvä/huono data tässä on käsillä
Olen puhunut uskottavuudesta en valehtelemisesta - en puhu virallisesta tarjouksesta vaan tarjouksesta voimme sen myös muotoilla ehdotukseksi.
JummiJammi2, kirjoituksessasi on pointteja ja ne olisivat valideja JOS PB olisi yksi toimija.
Ehkä näin jos olisi vaan yksi kiinnostunut. Mitä jos vaikkapa Merck ja Pfizer ovat laskeneet kaikelle myyntipotentiaalin tulevaisuudessa, sanotaan 2035 noin 10 Miljardiksi. Tai jos siihen on edes pieni mahdollisuus. Mitä luulet, jättävätkö väliin vai tarjoavatko 500M tai 1000M ihan vain sen takia, että eivät menetä mahdollisuutta?
Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä, mutta omani on, ettei heille ole mikään ongelma maksaa miljardia vaikka heti, enemmän ongelma on, että kilpailija tarjoaa enemmän.
Niin pitkään kun mitään ei ole paperilla allekirjoitettuna niin mikä järki olisi pelkkää puhetta tuoda julki “olemme PUHUNEET näistä summista ostajan kanssa”? Sekoitatko asiat nyt julkisiin ostotarjouksiin?
Hyvä pointti - kilpailu on hyvästä. Toivottavasti on monia kandeja. Yksi ja ainoa kuitenkin todennäköisesti saa aikanaan partnerisopparin.
En ole luopumassa omistuksesta - toivon mukaan kuitenkin Faron pärjää ja menestyy loistavasti. Siksi ainakin itse olen palstalla.
Samaa mieltä - syystä tai toisesta mitään ei ole julkistettu. Jos virallinen tarjous tulee se on julkistettava ja hallitus suosittelee hyväksymistä/hylkäämistä. Tässä aikaikkunassa toinen voi virallisella tarjouksella nokittaa.
Toki partnerisopparin osalta tilanne on vaikeampi. Silloin yrityksen on neuvotteluiden sisällä julkituotava tasot (eri kandidaateille) joilla on menestysmahdollisuuksia.
Omalta osaltani (ehkä oma bogi) ongelmana on se, että meillä piensijoittajilla ei ol rahaan liittyvää konkretiaa. Toki meillä on tiedossa loistavat tutkimustulokset.
Jos teho ja turvallisuus säilyy, tästä tulee lääke. Se rahoitus löytyy jostain. Se on aivan varma asia. Maailmasta löytyy kyllä rahaa ja halua saada tehokas ja turvallinen lääke syöpään, niin monen elämää se meistä koskettaa. Raha, tai pikemminkin sen puute, ei tämän markkinoille tuloa estä. Siihen riittää jopa yksi ihminen, joka haluaa olla tulevaisuudessa vielä rikkaampi ihminen ja jonka nimi ei historian saatossa unohdu. Se, että yksi ihminen tämän rahoittaisi, ei ole minunkaan päiväuni, mutta sellaisia ihmisiä maailmassa on, joiden raha siihen riittäisi.
Jännäksi menee ennen kuin diili varmistuu. Ja kuten Antti raporttinsa riskiosiossa toteaa: ”Menestys riippuu lääkeaihioiden turvallisuudesta ja tehosta, jotka voivat osoittautua tutkimuksissa riittämättömiksi", on tämä sanomattakin selvää se kriittisin asia.
Tulokset luovat plussa merkkisiä odotusarvoja, so far so good. Mitä tulee rahoitukseen, elämäntyön ”myyminen” ja tuossa mittakaavassa kaikkien oikeuksien, lakipykälien, handelijaon yms. yms. setviminen ottaa todellakin aikaa ja lukuisia sopimusversioiden päivittämisiä sekä lakiukkojen oikolukuja huomioiden partnerkandidaattien lihakset, mutta uskon sen syntyvän, kun Antin em. riski pienenee merkittävästi, ei ole enää pidäkkeitä kaupalle.
Kertauksena vielä, odottakaamme:
End of Q1 2025 full Phase 2 response rate readout.
Tästä Juho mainitsi, että saadaan lisää vauhtia rekryihin. Nyt potilaat, omaiset ja ammattilaisetkin osaavat kysyä Bexin perään paremmin.
Nyt vois Juho sanoa, ettei ihan ymmärrä tulosten jälkeistä kurssireaktiota. Hoidon vaikutus blastien määrään oli mukavaa katseltavaa kuin myös tuo taulukko jossa nähdään, että missään nimessä ei ole luokkansa helpoimpia potilaita hoidettu. Pikemminkin sieltä vaatimasta päästä jos 18/20 asettuu viisiportaisella asteikolla kahteen korkeimpaan luokkaan ja 10/20 kaikkein vaikeimpaan luokkaan.
Tuota viestiä on tullut jo varovaisesti aikaisemminkin, että Faronilla osataan etukäteen sanoa kenelle Bexistä on hyötyä, niin nyt se tuli vähän vahvempana viestinä. En nyt jaksa muistaa, enkä tarkistaa kuka sanoi jossain videolla, että r/r MDS on kehitteillä myös lääke joka voi ottaa markkinasta ainoastaan 3 %, mutta silti se on niin merkittävä summa, että sinne kannattaa yrittää. Ja tässä kappaleessa on nyt niin hataraa muistijälkeä, että mitään ei kannata ihan faktana ottaa. Tää mieshenkilö oli suomalainen, mutta asuu Sveitsissä. 3 % muistan varmasti okein, mutta oliko se r/r MDS, en muista ihan tarkkaan. Joka tapauksessa tällainen täsmälääke cleveriä vastaan luulisi olevan helppo ajaa myöhemmin myös muihin indikaatioihin jos se voidaan osoittaa.
Faron on päivittänyt Leadership and Board of Directors -osion nettisivuillaan sitten viime kerran kun sieltä nimiä etsiskelin. On siellä kato käyny väessä, mutta alkaakin olemaan aika rautainen kattaus Scientific Advisory Board mukaan lukien.
Noh, kurssi elää omaa elämäänsä ja yhtiö elää omaa elämäänsä. Itselle tämä oli kyllä yllättävänkin mielenkiintoinen ja menestyksen uskoa vahvistava pläjäys. Hieman oli Bonolla kiire nukkumaan/lentokoneeseen/aamupalalle kun piti tykittää slidet niin nopeasti läpi ja olisinki toivonut vähän perusteellisempaa läpikäyntiä. Varsinkin kun oli paljon uudempaa asiaa.
Onko jossain kerrottu auki mitä nuo 25 bexin aiheuttamaa haittavaikutusta ovat?
EDIT:
Siinä posterissahan ne luki bulletteina:
• Most common TEAEs: febrile neutropenia, nausea and neutrophil count
decreased.
• Most common BEX-related AEs: nausea, peripheral oedema and infusion-
related reactions. No accumulation of TRAEs with higher doses.
• Two immune-related AEs (Gr 1-2) at 3mg/kg BEX.
• One BEX-related SAE at 3mg/kg, acute febrile neutrophilic dermatosis
(immune-related; Gr 2; recovered).
• No discontinuations due to BEX related AEs, 4 discontinuations due to TEAEs.


