En nähnyt aiheesta ketjua olevan. Ehkä voi joillekin olla kiinnostava/tärkeä asia.
Mediassa usein häiritsee, mukaanlukien Yle, että uutisointia varkauksista on paljon, mutta uutisissa vain toistellaan samoja itsestäänselvyyksiä, mutta ei kuitenkaan tarkasti kerrota miten tili on tyhjennetty. Käsittääkseni laitekaappauksia on osa ja kaiketi siis pakko kohdistua kännykkään. Jos käytät tietokoneella, niin vahvistus yleensä tapahtuu kännykällä, jolloin pitäisi kaksi laitetta olla kaapattuna.
Luulen, että iso osa tapauksista on, että henkilö itse hyväksyy tapahtuman, jonka tekee varas. Tuossa vaan ihmetyttää, että ei kai kukaan lankea tuohon montaa kertaa ja toisaalta jos on iso summa, niin huomaahan tuon nyt 99.9% ihmisistä.
Jos jollakulla näkemyksiä noihin, niin voisi kommentoida.
Olen pitänyt Nordeaa pankkina, joka ei ihan kauheasti tarjoa turvallisuutta parantavia ominaisuuksia (itsellä on holtiton vanha läheinen, jolle kaipaisi erinäisiä ratkaisuja, sen sijaan tuputetaan ratkaisuja joilla nopeutetaan ja helpotetaan rahansiirtoja ml. ulkomaat).
Mainittakoon, jos jotakuta kiinnostaa, että Nordeassa on kyllä yksi kikka, jota en missään netissä ole nähnyt mainittavan. Jos jotakuta kiinnostaa voin sen sanoa, nimittäin eipä ainakaan itselle tullut ajatelleeksi moista enkä olisi osannut kysyä, mutta tuli ilmi jossain puhelussa aspan kanssa.
Kyllä se yllättävän helppoa on haksahtaa. Menet google-ehdotuksen kanssa vaikka hyvinvointialueen sivulle. Niissä on hienosti jokaisella oma sivunsa ja nimensä niin ei normipulliainen välttämättä tunnista onko osoitesivussa yksi I-kirjain liikaa.
Ja sivustot on 1:1 alkuperäisen kanssa, enää ei huono suomenkielikään paljasta humpuukia.
Sitten koitat kirjautua. Puhelimeen tulee viesti “OLET ASENTAMASSA SOVELLUSTA UUTEEN LAITTEESEEN.”
Ehkä sivuutat viestin ja tottumuksesta kirjaudut niinkuin normaalistikin: kaikki nettitunnukset on menetetty, sillä nyt huijari voi kirjautua mihin tahansa uudella puhelimella.
Ehkä olet 70-vuotias etkä ymmärrä viestiä atk-taidottomana ja luotat oikeannäköiseen viranomaissivuun. Ja kaikki on menetetty, kaikkialta.
Sitten Pankki pesee kätensä ilmoittaen vian olevan oma ja elämänsäästöt on menny.
On raivostuttavaa miten vanhat ihmiset pakotetaan nettiin susien armoille ja sitten ei auteta.
Tekoäly on jo pahentanut ongelmaa (varmaan taustalla toki myös auttanut) ja huijaukset on pelottavan monimutkaisia. Ollu tapauksia missä on soitettu muka pankista ja annettu oikeiden virkailijoiden tietoja mitkä löytyy netistä.
En naura aiheelle yhtään, näin vierestä millainen hätä läheisillä oli päällä. Ei ollu kaukana että molemmat olisi jopa kuollut siihen ressiin ja hätään. Toinen oli sairaalassa kuukauden. Onneksi tämä tarina päätty oikeustaistelun kautta onnellisesti, mutta siinä ei pankki ollu kuin syyllistämässä vanhoja ihmisiä alusta loppuun.
Minusta joka pankilla pitäisi olla mahdollisuus että ei voi tunnistautua pankkitunnuksilla. Kun on useamman pankin tunnukset riskit kasvavat, että joku voi murtaa tunnistautumisen. Itselläni Nordea on semmoinen, jolla ei voi tunnistautua mutta muilta pankeilta ei oikein löydy apuja tähän.
Itse pidän niin, että on yhdet tunnukset, joilla hoidetaan tunnistautuminen ja päivittäisostot. Toisessa pankissa on säästöt ja niillä tunnuksilla ei tehdä mitään ylimääräistä.
Ja kyllä mikä tahansa pankki voi ottaa vahvan tunnistautumisen pois pankkitunnuksistasi. Kuhan kysyt vaan.
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, valitettavasti lähes kaikki huijaukset johtuvat nimenomaan huijatun itse tekemästä virheharkinnasta. Mielestäni ei olekkaan pankkien asia hyvittää, jos itse siirrät tai hyväksytät siirron huijarille.
Se pitäisikö pankeille ulkoistaa tälläistä palvelua on sitten toinen asia.
Ainakaan S-Pankissa tämä ei onnistunut. Ja OP:ssa on jotenkin hankalaa, pitää tehdä erillinen sopimus ja käydä konttorissa, en ole ihan vielä ehtinyt sitä.
Kyllä, tuo on hyvä ja itselläkin käytössä, että käytän toisen pankin tiliä ja kaikin keinoin rauhoitan sen pankin missä isommat säästöt.
Selvittelin tuota, että voisiko Nordeaan perustaa tilin, jota voi käyttää vain konttorilla, mutta tulin tulokseen että ei onnistu, jos on verkkopankkitili myös. En tainnut kyllä kysyä aspalta vaan tein tulkinnan muulla tavalla.
Totta, että melkein kaikki ryöstöt johtuu asiakkaasta itsestään. Yksi hankala on nuo laitekaappaukset, että jos tyyliin vaikka luulet hyväksyväsi evästeet ja todellisuudessa lataantuu kaappausohjelma. Tuollainen voi mennä kenellä tahansa läpi. No taustalla todennäköisesti se, että olet eksynyt valesivustolle, mutta varsin helposti moinen vahinko voi tapahtua. En ole saanut uutisista selvää voiko tuollaisella yhdellä virheklikkauksella lataantua haittaohjelma, jolla “etäluetaan” pankkitunnuksesi niitä käyttäessäsi, mutta luulen niin.
Voit varmasti pyytää pankkia poistamaan verkkopankin näkymästä jonkun tilin, jolloin se on lähtökohtaisesti turvassa, mikäli huijarit saavat pääsyn verkkopankkiisi.
Huijarisivuilta pitää toki pyrkiä pysymään poissa, mutta aivan noin ne tuskin toimivat. Haittaohjelmat, joita puhelimeen asennetaan vaativat tietääkseni lähes poikkeuksetta esim. Anrdoid ja Applen puhelimilla sen, että kuittaat itse asennuksen ja annat tarvittavat käyttöoikeudet. Siksi niiden huijausten osuus, jossa laite kaapataan on niin mahdottoman pieni palanen kokonaisuudesta.
Näillä säännöillä pitäisin todennäköisenä, että on yhä ihan turvassa:
Mieti aina ennen, kuin tunnistaudut johonkin (ja käytä vaikka toista pankkia päivittäisostoksiin ja tunnistautumiseen). Yhä lähes kaikki huijaukset nojaavat kiireeseen ja miettimällä säännönmukaisesti 5 sekunttia, ennen kuin syöttää tunnukset, olet lähes jumalolento huijareiden silmissä. Rutiini auttaa tässä.
Älä luovuta pankkitunnuksia mihinkään. Valitettavasti pankkihuijauksetkin toimivat yhä Suomessa hyvin, eli henkilö tekeytyy pankin työntekijäksi. Pankkiiri ei koskaan pyydä verkkopankin käyttäjätunnustasi puhelimitse. Lisään vielä, että pankki ei huijaustapauksessa pyydä sinua itse siirtämään varojasi “turvatilille”. Nämä huijaukset ovat naurettavan typeriä, kun niistä lukee lehdissä, mutta kiireen ja pelon tunteessa moni ei ajattele yhtään.
Nämä huijaukset ovat kyllä Suomessa valtava ongelma ja tulevat olemaan jatkossakin. Ikääntyvä väestö ei todellakaan ole ajan hermolla pankkiturvallisuudessa ja täällä onkin satoja tuhansia vanhuksia, joiden varat pitää turvassa lähinnä hyvä tuuri.
Olisiko aika erottaa pankkitunnukset ja vahva tunnistautuminen? Digitaalinen henkilökortti Kela, Vero jne asioiden hoitoon ja pankkitunnukset… pankkiasioihin.
Pankkien pitäisi luoda erillinen “holvitili” joka on suojattu asiakkaan omalla salasanalla, joka on vain asiakkaan tiedossa. Sinne suuremmat rahat ja käytössä vain normaalimäärä muilla tileillä/kortit.
Tällä holvitilillä suojattaisiin varsinaisia säästöjä". Tietenkin vähän lisää hommaa aspalle yms.. Ja osa tietenkin unohtaa salasanan ym.. Sitten vaan pankkiin varaamaan aika ja henkkareilla uusi salasana. Tietyn viiveen (esim 24-48h)voisi rakentaa myös tälle holvitilille että rahat eivät siirry heti vaan rahansiirrosta tulee ensin ilmoitus ja vaatii lisäksi kuittauksen. Tällä estettäisiin myös se että rahat siirtyvät ilman että haltijalle tulee siitä ilmoitusta tai vaatii vielä kuittauksen.
Ainakin op-pohjola on ottanut käyttöön turvarajat jotka estää koko tilin tyhjentämisen. Jos aiemmin ei ole määritelty turvarajaa niin se asetetaan 10000€. Käsittääkseni myös Nordealla vastaava. Nordealla se on maksuraja.
Aikasuojaa saisi myös siten, että asiakas voisi myös määrittää tilit, joilta tapahtuvan maksun eräpäivän minimi olisi määritettävissä esim. 5-10 päivän päähän.
Kysyin pari vuotta sitten rahoitusalan asiantuntijalta onko turvallista käyttää mobiililaitteita raha-asioiden ja sijoitusten hoitamiseen. Kuulemma iPhone on erittäin hyvin suojattu, kunhan käyttää mobiilidataa. Androidista en kysynyt. Wifi voi olla heikko lenkki. Omankin wifin salasana pitää ehdottomasti vaihtaa/ asentaa itse heti käyttöön oton yhteydessä, sillä tehdassalasanan kautta wifi-yhteyttäsi voidaan käyttää mm. bottihyökkäyksiin ilman että sitä itse edes huomaat. Ja varmaan muuhunkin pahantekoon kyberhyökkäysten lisäksi kun sitä kautta pääsee laitteisiin kiinni.
Mutta oli huojentavaa kuulla, että itse kännykkä/iPad on hyvinkin turvallinen kunhan pitää laitteen käyttöjärjestelmän ja pankin mobiiliversion päivitykset ajan tasalla. Lienee kuitenkin jatkuvaa kilpajuoksua pankkien IT-osastojen, F-securen yms. vastaavien turvapalveluiden tarjoajien ja huijareiden välillä.
Ehdottomasti pitää vaihtaa laitteen käyttöönoton yhteydessä salasana turvalliseen. Lisäksi asetuksissa pitää ottaa Remote Management (etähallinta) pois päältä, ellei jostain syystä sitä tarvitse. Tuolla estää ulkopuolisen kirjautumisyritykset reitittimen hallintasivulle.
Lähtökohtaisesti molemmat valtavirran mobiilialustat (iOS, Android) ovat huomattavasti turvallisempia, kuin keskimääräinen Windows-tietokone. Jos kysyt keneltä tahansa varteenotettavalta tietoturva-asiantuntijalta, niin saat saman mielipiteen.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että käyttöjärjestelmä on alusta lähtien suunniteltu fundamentaalisesti erilaisella tietoturvamallilla, kuin perinteiset käyttöjärjestelmässä, joissa saman käyttäjän istunnossa pyörivät ohjelmistot – mukaanlukien haittaohjelmat – voivat täysin vapaasti päästä käsiksi kaikkeen käyttäjän dataan, eli niitä ei ole erotettu toisistaan (sandboxing). Eli kunhan haittaohjelma on jotain kautta pesiytynyt koneeseen, ei tarvita mitään haavoittuvuutta, jotta käyttäjä on niin sanotusti pwnattu. Tämä on toisaalta syy, miksi perinteinen tietokone on huomattavasti monipuolisemmin hyödynnettävissä, koska vain mielikuvitus on rajana, miten ohjelmistoja voi yhdistellä saman datan käsittelyyn. Sandboxaus tekee “äppeistä” siiloja, joila voi tehdä vain yhtä asiaa. Esimerkiksi pankkisovelluksen osalta tämä on hyvä, koska turvallisuus on tärkein aspekti.
Tässä vertailussa tietysti uhkamallina on verkon kautta tehtävät hyökkäykset ja haittaohjelmat (virukset ja troijalaiset ym.). Puhelimessa on tietysti omat heikkoutensa, kuten että se on aina mukana, joka mahdollistaa esimerkiksi kiristämällä tapahtuvat ryöstöt, tai vaikka sormen pakottamisen sormenjäljen lukijaan.
Vastaavaa ole kuullut (kännykkä turvallisempi) ja en sinänsä epäile asiaa. Mietityttää vähän se, kun kuitenkin on mediassa ollut ymmärrettävissä, että kännyköitä on “kaapattu” etäkäyttöön.
No, siinä tapauksessa epäilemättä on omistaja itse hyväksynyt haittaohjelman asentumisen. Se mihin en ole saanut selvyyttä, voiko sellainen asentua, jos klikkaat juurikin jonkin “evästeet ok” klikkauksen? Eihän roisto tietenkään laita kuvaustekstiin, että tässä haittaohjelma, vaan juurikin jokin eväste tms teksti