Öljy-yhtiöiden näkökulmasta kannattaa näytellä hankalaa, viivyttää ja voivotella jälleenrakennuksen hintalappua mahdollisimman pitkään. Se kun nostaa USA:n ja Venezuelan veronmaksajien maksamaa osuutta noista investoinneista kun taas voitot jäävät öljy-yhtiöille.
Puhelimellahan tämä oli kuvattu, eikä bodycamilla ja se lukee kyllä twiitissäkin. Kameran heilahdus ei siis varsinaisesti kerro mitään osumasta tai sen voimakkuudesta, vaan ainoastaan siitä, että väistäminen ja kolmen laukauksen ampuminen sai kamerakäden heilumaan hetkellisesti.
.. ja niistä laukauksista 2 ja 3 ollaan hiljaa näissä tarkoissa ja valtamediasta riippumattomissa analyyseissa.
Ihan pelletouhua.
Pahoittelen jos kutsuin väärin “bodycam”-videoksi, oletin virheellisesti että kännykkä oli ICEn agentin rintataskussa koska en ymmärtänyt että oikeasti hänellä oli kännykkä yhdessä kädessä ja toisella kädellä vielä kaivoi aseen ja ampui. Mutta tarkkaan videota katsoen näin todellakin näyttää olevan. Tämä lienee kuitenkin aika merkityksetöntä, tämä on kuitenkin tapahtumaan osallisen henkilön näkökulmasta kuvattu.
Jos tämä oli tilanne kaksi sekuntia ennen laukausta ja auto lähtee tästä liikkumaan eteenpäin niin itse kutsun tätä yliajon yritykseksi, joka ymmärtääkseni tarkoittaa että viranomaisen aseenkäyttö oli lain mukaan hyväksyttävää. Pitää myös huomioida että ICEn agentilla ei ole hidastettua videota josta arvioida tilannetta kaikessa rauhassa.
(Tämän jälkeen kohdassa 0:42 kuuluu kolahdus, ensimmäinen laukaus ja näkyy kameran heilahdus)
Videolla kuuluu kyllä hyvin selvästi että auto osuu, sekä yhteensä kolme laukausta joista ensimmäinen käytännössä samalla hetkellä kuin auton kulman osuma. Lisäksi joidenkin medialähteiden alkuvaiheen tarinat siitä kuinka uhri oli vain “sivusta seuraaja” ja satunnaisesti paikalla on tämän perusteella huuhaata. Toinen tänään näkemäni video näyttää että auto oli poikittain kadulla kolme minuuttia ennen kuin ICEn ryhmä tuli kohdalle. Selvää oli että uhri ja hänen kumppaninsa olivat paikalla nimen omaan ICEn toimintaa häiritsemässä ja tarkoituksella hakivat yhteenottoa, eivätkä totelleet viranomaisten käskyjä. Se että tuo uhrin kumppani huutaa videolla juuri ennen auton liikkumista “drive, drive, drive..” saattaa vielä johtaa siihen että häntä syytetään yllyttämisestä joka vaikutti siihen että kuljettaja painoi eteenpäin vaikka edessä oli ICEn agentti.
Ja selvyydeksi vielä: Koko tapahtuma on tragedia ja surullinen lopputulos johtuu kummankin osapuolen virheistä. Nämä kaksi henkilöä tekivät virheen kun tarkoituksella haastoivat riitaa viranomaisia vastaan, jättivät noudattamatta useampaa käskyä ja ajautuivat tilanteeseen jossa ICEn agentti reagoi aseen käytöllä. Aseen käyttöä voi jälkiviisaasti kritisoida, mutta tämä video kertoo omaa tarinaansa siitä että tilanne oli hyvin yllättävä ja eskaloitui noin neljässä sekunnissa tilanteesta “viranomainen kävelee kadulla autoja blokkaavan auton ympäri kuvaten samalla kun toinen viranomainen käskyttää kuskia ulos autosta” tilanteeseen “auto äkillisesti ajaa kohti”. Jälkiviisastelu on helppoa, mutta epäilen tähän mennessä nähdyn perusteella että oikeus aikanaan katsoo että perusteet aseen käyttämiselle olivat olemassa. Ei silti muuta sitä tosiasiaa että jälkikäteen sen voi katsoa virheeksi ja ylilyönniksi, mutta ei myöskään tee siitä joidenkin medioiden kuvailemaa “murhaa”. Uhri vähintäänkin edesauttoi tilanteen kehittymistä huonoon suuntaan ja on valitettava varoittava esimerkki miksi asetta kantavien viranomaisten kanssa riidan haastaminen on vähintäänkin typerää.
On mielestäni huolestuttavaa että Jenkeissä vasemmalle kallellaan oleva media jatkuvasti lietsoo tällaista vigilantismia. ICE ja DHS leimataan “natseiksi” ja “gestapoksi” ja vasemmiston aktivistit ottavat tehtäväkseen lainvalvontatehtävissä olevien viranomaisten estelyn ja riidan haastamisen, ilmeisesti koska “oikeamielisesti” katsovat että voivat näin tehdä koska heillä on oikeus osoittaa mieltä - joka ei tietenkään salli esim. tällästa kadun keskelle parkkeerausta ja estelyä, sekä viranomaisten vastustamista. Ja sitten kun mennään mielen osoittamisesta yli rikolliseen toimintaan ja väkivaltaan viranomaisia kohtaan, kaivetaan marttyyrin sädekehää ja syytetään viranomaisia kun jotain sattuu.
Toivoisin myös tällä palstalla vaikuttavilta medialukutaitoa. Tästäkin tapauksesta voi saada kaksi täysin päinvastaista kuvaa riippuen siitä mitä lähteitä käyttää. Värikynää löytyy joka suunnasta, mutta ei silti pidä antaa sen sumentaa asioita jos tapahtumasta on näin selvästi videomateriaalia ja jokainen voi ihan itse katsoa mitä tarkalleen tapahtui.
”Puolue käski teitä hylkäämään omien silmienne ja korvienne todisteet. Se oli heidän viimeinen, kaikkein tärkein käskynsä.”
George Orwell, 1984
No jos oikeen pilkkua nussitaan, niin tuossa auto liikkui vielä pakilla.
Mutta kyllähän siinä jonkinlainen kontakti tulee auton vasemman etukulman kanssa. En osaa sanoa osuuko auto agentin torsoon vai ottaako agentti auton keulasta tukea ja luisuu jäisellä tiellä mukana, kun auto lähtee eteenpäin. Näkyy tässä @Koli postaamalla videolla jotenkuten, vaikka sumea video onkin.
https://x.com/DC_Draino/status/2008984988956725379
En ole lainoppinut, niin ei hajuakaan riittääkö tuommoinen oikeutukseksi ampua kuljettaja jenkkilakien mukaan. Maallikon silmään erityisesti sivulta ammutut laukaukset 2 ja 3 vaikuttavat kuitenkin kohtuuttomilta. Auto ei ainakaan tuossa vaiheessa ollut enää vaaraksi agentille.
Jännä nähdä mihin virallinen tutkimus tämän osalta päätyy. Saattaa valitettavasti olla niin, että jenkkilä ei enää ole oikeusvaltio ja oranssi apina ratkaisi keissin jo, kun meni jostain täysin käsittämättömästä syystä tuomitsemaan tämän heti itsepuolustukseksi.
Jenkkilän meno kyllä yllättää absurdiudellaan kerta toisensa jälkeen. Kuvitelkaapa vastaava tilanne Suomessa. Mitäpä luulette menisikö Stubb heti jakamaan epävirallisen tuomionsa tilanteesta fiilispohjalta kesken tutkinnan.
Tässäpä faktat kerrattuna, mutta Suomi-kertomuksen muodossa:
- Maahanmuuttoviraston toimivaltaa kasvatetaan. Maahanmuuttoviraston työntekijät alkavat partioida kaduilla kasvot peitettyinä ja pidättää henkilöitä.
- Etninen profilointi hiljaisesti hyväksytään osaksi viraston toimintaa.
- Maahanmuuttoviraston budjettia kasvatetaan merkittävästi. Sen vuotuinen budjetti
on maavoimien budjetin suuruinen. - Maahanmuuttoviraston tehtäviin nimitetään aiemmin tuomittuja sinimustaliikkeen jäseniä, jotka osallistuivat vuoden 2021 eduskuntatalon valtausyritykseen.
- Tasavallan Presidentti Stubb asettaa Maahanmuuttoviraston johtoon hyvän ystävänsä.
- Poliittiseet mielenilmaukset Turussa tukahdutetaan voimakeinoin. Poliisi katsoo vierestä kun maahanmuuttovirasto tulee paikalle 20:llä PASI:lla ja hajottaa mielenosoituksen kyynelkaasulla ja vesitykeillä.
- Presidentti Stubb uhkaa eri kuntia Maahanmuuttoviraston tehoratsioilla.
- Maahanmuuttovirasto ampuu perheenäidin. Videolta näkyy kuinka maahanmuuttoviraston työntekijä ampuu äitiä päähän kolme kertaa. Poliisin voimankäytön peruspilarit eli Laillisuus, Suhteellisuus, Puolustettavuus ja Vähimmän haitan periaate eivät kuulu maahanmuuttoviraston toimintaan.
- Stubb ja Pääministeri Orpo toteavat lakonisesti kuolleen henkilön saaneen sitä mitä tilasi. Presidentin viestintäpäällikkö Mari-Kaisa Brander huutaa kovaan ääneen lehdistötilaisuudessa kuinka uhri oli itseasiassa terroristi.
- Tasavallan presidentti Alexandar Stubb estää poliisia tutkimasta tapausta. Hän määrää asian puolustusministeriön ja SUPOn hoidettavaksi.
Ei kukaan ole tainnut kieltää etteikö auto olisi osunut tuohon agenttiin. USA:n virallinen kanta on kuitenkin se, että Good pyrki tappamaan ampujan autolla. Lapsikin näkee että se on erittäin värittynyt tapa tulkita noita videoita. Auto lähtee rauhallisesti liikkeelle alle sekunti ennen kuin töytäisee ampujaa. Kuskin huomiota vaativat muutaman sekunnin sisällä sekä vänkärin paikalle pyrkivä kaveri että kuskin ovea aukova ICE-tyyppi. Toki Goodin olisi pitänyt totella ja pitää auto pysähdyksissä mutta ei tuossa kyllä pitäisi millään tavalla täyttyä kriteeristö ammuskelun aloittamiselle.
Tässä klippi ensimmäisestä laukauksesta, ketjussa monia muitakin tapahtuman kulusta.
Kukin tulkitkoon minkälaista osumaa ampuja autosta otti, ja mitä vaihtoehtoja alansa ammattilaisella oli.
Selvää, että runoilija teki virheen härnätessään vaimonsa kanssa aseistettuja virkamiehiä.
Ylen viimeisin Virallinen Totuus muutaman tunnin takaa sanoo Virallisten Mediatalojen Virallisten Videoanalyysien mukaan ei osunut.
Tosin voi olla että Yle editoi juttuaan kun analysoidaan lisää videomateriaalia.
No, eiköhän tämä riitä tästä tältä erää, oikeusistuimet varmasti käsittelevät asiaa jossain vaiheessa ja tuomitsevat. Valitettava tapaus joka osoittaa miten sekaisin Jenkkilä on.
Voi voi, kylläpä se paha Yle taas niin kovin asioita vääristelee.
On siellä tällänenkin uutinen missä on tuo sinun aiemmin postaamasi ampujan kännykkäkameraotos. Mielestäni aika neutraalisti tuossa todetaan tiedossa olevat faktat ja onpa siinä päässyt mukaan se ihan Virallinen Yhdystavaltain Hallinnon Virallinen Totuus eli J.D. Vancen konmentit. Mutta en epäile lainkaan etteikö tuostakin uutisesta jotain vääristelyä joku löydä.
Arvatenkaan osumaa ei edes näy tuolla videolla, vaan pelkkä kännykän heilahdus, joten pelkästään tuon perusteella osuma jää epäselväksi. Toki aiemman videon ja tämän perusteella: jos mitätön osuma tulee, niin se tulee sen jälkeen, kun agentti on jo vetänyt aseen esille.
Aseen käyttö on ylimitoitettua ja turhaa, kun käyttäminen ei millään tavalla estä sitä auton osumaa. Samoin aseen esille vetäminen ja väistämisen sijaan eteenpäin tähtäämään työtyminen on turhaa ja pikemminkin aiheuttaa koko törmäyksen/töytäisyn. Ei hänellä näytä olevan mitään kiinnostusta välttää sitä pientä törmäystä, vaan nimenomaan ampua.
Olet pysäyttänyt kuvan sopivasti keskelle autoa, mutta molemmista videoista kyllä näkyy, että agentti on auton vasemman kulman kohdalla ja nainen kääntyy oikealle, pois päin kohteesta. Vaikka haluat tuossakin korostaa, kuinka 2s sitten ollaan keskellä autoa, niin agentilla näyttäisi olevan varsin hyvin reaktioaikaa yksinkertaisesti väistyä sivuun.
Ylipäätään agenttien toiminta vaikuttaa ihan naurettavalta, eikä ihme, että kuvernööriä myöten tuollainen amatöörimäinen roskajoukko halutaan ulos kaupungista. Yksi roikkuu käynnissä olevan auton ovenkahvassa ja toinen pyörii auton edessä kuvaamassa kännykällään. Ei varmaan kaikkein turvallisin tai ammattimaisin tapa hoitaa tilannetta. Toki kuljettajan voi näköjään ampua jos jotain menee pieleen.
Aina voidaan sanoa, että ei saa olla autotiellä poikittain, eikä saa tehdä sitä, eikä tätä. Tässä on kuitenkin kyse enemminkin siitä, että eihän nyt herranen aika ihmisiä saa ampua näin kevein perustein.
Jos vasemmistomedioista ja valtamedioista saa väärän kuvan, niin tuskinpa siellä oikeistomedian videoissa auton renkaat kääntyvät vasemmalle, mutta silti sekopäistä presidenttiä myöten (videoista huolimatta) aletaan ottamaan saman tien sellaista kantaa, että ampuminen oli itsepuolustusta, koska nainen ei ainoastaan yrittänyt ajaa päälle vaan “violently, willfully and viciously ran over the ICE Officer”.
On tämä jotenkin surkuhupaisaa, että vaihtoehtofaktaporukan ykköstykki lataa alla olevan kaltaista tekstiä ja hänen MAGA-mediansa, -viranomaisensa ja -faninsa toistavat samaa vaihtoehtofaktaa, mutta sitten se onkin vasemmistomedia, joka on niin kauhea valehtelemaan, kun videoiden perusteella on tehty ehkä niin raju moka, että pientä ja lopulta hyvin merkityksetöntä töytäisyä ei olisikaan tapahtunut.
Tämä tapaus ei ole tietenkään ensimmäinen, eikä viimeinen valhe, mutta yksi törkeimmäistä se on ja kertoo, kuinka totuudesta ei piitata pätkän vertaa. Alas on vajonnut USA ja sen uskottavuus. Jos ennen Trumpin aikakautta Yhdysvaltojen presidentti olisi kirjoittanut tällaisen tekstin, niin olisiko kukaan uskonut, että alla oleva Youtube-video on kuvattu samasta tapauksesta?
Ryan McBeth kaivelee Minnesotan keissistä sitä että miten sosiaalisessa mediassa käytetään tragediaa vihamielisen vaikuttamisen keinona. Lyhyesti: kahdelle leirille tarjotaan helppoja täkyjä joihin tarttua, jolloin on helpompi olla vihainen toisen leirin väärässäolemisesta:
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin siinä vaiheessa, kun auto lähtee eteenpäin (tai siis yrittää lähteä), niin renkaat ovat kääntyneet vasemmalle ja vasen etupyörä sutaisee tyhjää - oletettavasti jäisen pinnan takia luistonesto nappasi tehoja veks. Ja siinä vaiheessa viranomainen siis oli vielä auton etupuolella. Kuivan kelin olosuhteissa tämän tapauksen erittäin surullinen lopputulos olisi voinut ihan ilman tahallisuutta olla eri - ja silti erittäin surullinen.
Tässä casessa näyttää olevan kaikki ääliöitä (EAH - Everyone is an asshole), tehdyt valinnat ovat kaikin puolin tyhmiä ja tästä on ihan riittävästi videota. Mutta se kenellä on ase pitäisi myös olla jotain vastuuta sen käyttämisestä. “Guns do not kill people.”
Katselen täällä itärannikolla sekä CNN:n että Fox Newsin käsittelyä aiheesta, ja yleisesti nämä eri medioiden käsittelyt poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Toisella puolella enimmäkseen käsitellään asiaa ja hieman kuittaillaan siitä että valitut hallinnon henkilöt tuntuvat olevan melko selektiivisiä siinä milloin porukkaa on ok ampua ja milloin ei. Toisella puolella käytetään 50% ajasta sen toistelemiseen kuinka demokraatit ovat niin pahoja ja tekopyhiä ja kylläpäs nämä kaikki ICE vastustajat ovatkin terroristeja.
Jos Suomessa toimittaja joutuu ottamaan aiheen käsittelylle jonkun paikallisen lähteen ja sitä kautta rakentamaan oman tarinansa, niin näistä kahdesta ei löydy ihan hirveästi vaihtoehtoja. 95% asiasisällöstä on pakko ottaa toisesta lähteestä jos ei halua tarinan ainoaksi langaksi että selkeästi liikaa ylimääräistä vapaa-aikaa omaavat naiset ovat vaarallisia. Reality has a liberal bias?
Jenkkipoliisi analysoi videoita. Eerittäin asiallinen ja mielestäni neutraali analyysi tapahtumista poliisin näkökulmasta.
Kiinnostavaa on lopussa mukana olevat hätäkeskuspäivystäjien lokit jotka kertovat hieman lisää mitä tapahtui ampumisen jälkeen. ICEn vastaiset “legal observerit” joita paikalla tapahtuman jälkeen parveili lähtivät mm. leikkaamaan poliisinauhoja ja yrittivät tunkeutua poliisin eristämälle alueelle ja paikallinen poliisi (ei ICE) oli selvästi helisemässä näiden sekoilun kanssa kun yritti turvata tapahtumapaikkaa tutkijoita varten.
Jos puoli tuntia on liikaa, yhteenvetona hän katsoo että ampuminen oli videoiden perusteella perusteltu (“Legal shoot. Awful but lawful”). Uhri ei totellut käskyjä joiden hyvin tiesi tulevan liittovaltion viranomaisilta jotka olivat pidättämässä hänet sillä perusteella että hän yritti estää viranomaisten toimintaa. Siinä vaiheessa kun auto liikahti (lähti peruuttamaaan) ja kävi selväksi että uhri lähtee ajamaan, auton edessä ollut ICEn agentti oletettavasti katsoi että tilanne on uhkaava ja aseen esiin vetäminen on täysin normaali liike. Tämän jälkeen, heti kun auto liikahti eteenpäin, jos auton edessä oleva ICEn agentti koki että hänen henki on uhattuna ja auto mahdollisesti voi osua häneen, hänellä on peruste ampua. Se, osuuko auto vai ei ja se mikä kenties oli kuljettajan tarkoitus (ajaa yli vai karkuun) ei videon mukaan merkitse kovinkaan paljoa, vaan kaikki riippuu siitä oliko ICEn agentilla peruste olettaa että auto voi tulla päälle.
Tästä kenties opimme että ainakaan Jenkeissä ei pidätystilanteesta (“detained”) pidä lähteä autolla likkeelle niin että kukaan ympärillä olevista aseistetuista viranomaisista voi kokea että auto voi mahdollisesti tulla hänen päälle koska se on heidän oikeuskäytännössään “deadly weapon” ja voi johtaa siihen että sinut pysäytetään aseella. Uhrin kannalta valitettavan paha virhe.
Tämän analyysin perusteella en myöskään enää ole niin vakuuttunut että ICEn agentti kämmäsi vaan hän toimi täsmälleen niin kuin näissä tapauksissa Jenkeissä toimitaan, joka selvästi tuli selkäytimestä koska aikaa tilanteessa oli se 4-5 sekuntia alkaen siitä kun kuljettaja lähti ajamaan. Kuvio kuitenkin tämän mukaan on että jos viranomainen havaitsee tilanteessa väkivallan uhan (auto lähtee liikkeelle), ase tulee esiin ja jos viranomainen katsoo että oma henki on vaarassa (auto liikkuu kohti), ampuminen on perusteltua.
Tästä varmasti saadaan vielä oikeudessa draamaa ja paljon varmasti vaahdotaan siitä oliko ICEn agentti oikeasti vaarassa vai ei, mutta tämän videon perusteella vain se merkitsee mikä hänen oma näkemys oli. Esitän valistuneen arvauksen että hän toteaa uhan olleen todellisen.
Harras toiveeni on että tämä ei johda jälkipyykkinä mellakoihin tyyliin tapaus George Floyd jos/kun hänet jätetään tuomitsematta.
Omasta mielestä tilanne näyttää menevän viranomaisten toimesta heti alusta aivan väärään suuntaan niin toiminnan kuin ratkaisujen suhteen. Oltaisiinko asiassa voitu tehdä toisin?
Ikinä ei kannata mennä käynnissä olevan ajoneuvon etupuolelle jos auto on käynnissä ja varsinkin kuski paikallaan. Jos on tarve estää auton liikkuminen niin se tehdään toisella ajoneuvolla. Yksittäinen ihminen on korkeintaan hidastetöyssy. Vaihtoehtoisesti ajoneuvon edessä ollut henkilö olisi voinut kokeilla toista etuovea ja tulla sitä kautta pitää ajoneuvo paikallaan.
Nyt kuitenkin tehtiin päätös mennä ajoneuvon eteen omalla hengellään. Samalla toinen agentti tulee räpeltämään kuljettajan ovea. Kuskilla syntyy reagointi jäädy/taistele/pakene. Kuitenkin sellainen, että ensin tulee pakki ja sitten vasta auto liikkuu eteenpäin. Siinä ajassa kun auto liikkuu taaksepäin on agentti vetänyt aseensa kotelosta ja osoittaa sillä kuskia. Kuitenkin seuraavien hetkien aikana hän ehtii ampua laukaukset ja siirtyä pois alta kun auton renkaat kääntyvät oikealle. En ainakaan kuullut mitään varoitusta aseenkäytöstä vaikka ase oli jo ampumaotteessa. Sitten vielä pari laukausta perään ja ”vitun ämmä” -huuto adrenaliinipöllyssä.
Uhriton vaihtoehto olisi ollut siirtyminen sivuun ilman laukauksia ja tilanteen ratkaisu tulevaisuudessa. Ajoneuvo ja sitä kautta kuljettaja oli tiedossa.
Omaan silmään kuljettajalla ei ollut aikomusta ajaa yli. Hänelle tuli primitiivinen reaktio pelastua kun tuntematon ihminen yrittää ovesta sisään ja toinen piiritti edestä. Perusteena on tälle ovat ajoneuvon liikkeet ensin taaksepäin pyörien kääntyessä ja sitten pyörien kääntyvän täysin toiseen suuntaan ainakin yrittäen kiertää auton etupuolella olevaa viranomaista. Lopullista totuutta ei tulla tietämään kuljettajan kuoleman takia ja paikallinen tuomioistuin ottaa sitten kantaa olivatko toimet oikeutettuja. Suomessa asia olisi hoidettu toisin. Mitä taas tuomioistuimen ratkaisuun tulee Jenkeissä niin mellakat tulevat tehtaan takuulla. Oli sitten lopputulos mikä vain.
Tämä on palstan paras postaus viikkoihin. Katsokaa @Lars74 linkkaama 11 min video. Kun selaatte somea eri alustoilla, erityisesti X:ää, näette tämän ilmiön täydessä voimassa. Rage baiting jyllää todella voimakkaasti ja on vaikea olla “tykkäämättä” viesteistä, jotka sopivat omaan narratiiviin. Ja useimmat postaajat ovat sellaisia, joita et ole aiemmin nähnyt.
Lisäksi useissa postauksissa toistuvat samat fraasit jopa sanasta sanaan ja tällaisen huomaa, kun viettää aikaa tutkimassa jotakin pinnalla olevaa aihetta. Autenttiset ihmiset eivät postaa samoja fraaseja. Botit kylläkin.
Trumpilta kysyttiin tilaisuudessa, miksi Yhdysvaltojen on saatava Grönlanti hallintaansa sen sijaan, että maa lisäisi sotilaallista läsnäoloaan saarella.
– Omistettua (maata) puolustaa, ei vuokrattua, Trump vastasi.
Valmistautukaa liittymään Yhdysvaltoihin mikäli toiveena on se, Yhdysvallat Trumpin johdolla sitoutuu oikeasti mihinkään NATO 5 artiklan mukaisiin toimiin.
Pekka Toverin mukaan näin ei ole. Hän laittoi siitä X:ään kommentin, jossa myös linkki liittovaltion Oikeusministeriön käytänteisiin.





