USA thread (former name USA Presidential Elections 2024)

[Kale-possu]

Pientä pohdintaa USA:n seuraavien presidentinvaalien ennakkoasetelmista näin 2,5 vuotta ennen vaaleja. Kaikki arviot ovat omaa mutuiluani. Olen seurannut USA:n politiikkaa innokkaasti vuodesta 2000, mutta ei minulla ole mitään asiaan liittyvää koulutusta enkä ole meritoitunut asiantuntija, joten spekulointeihini on syytä suhtautua varauksella. Faktat pyrin tsekkaamaan, mutta aina niihinkin voi virheitä jäädä, korjatkaa ihmeessä jos löytyy.

Vedonlyöntimarkkina

Lähdetään liikkeelle vedonlyöntimarkkinan näkemyksestä, joka antaa politiikassa usein hyvää osviittaa todennäköisyyksistä. Betfair on vedonlyöntipörssi, jossa edellisten vaalien pääkohde (kumpi saa enemmän valitsijamiehiä vaaleissa) nousi murskaavasti firman historian suurivaihtoisimmaksi kohteeksi kahden miljardin vaihdolla. Päivää ennen vaaleja Betfairin ja ylipäätään vedonlyöntimaailman konsensus oli, että Bidenilla on noin 60% mahdollisuus voittaa. Samaan aikaan planeetan kovin politiikkaan keskittynyt data-analyysi (https://fivethirtyeight.com/) antoi Bidenille 90% mahdollisuuden. Heillä oli osavaltioittain mukana kaikki mahdolliset gallupit luotettavuuden mukaisilla painoilla, joihin he olivat tehneet aiempien vaalien kokemusten pohjalta tarpeellisia säätöjä (Trumpin kannattajat vastaavat esimerkiksi harvemmin puhelimeen kuin väestö keskimäärin), ja simuloivat vaalit kymmeniä tuhansia kertoja. Vaaleissa on aina paljon muuttujia; millainen sää on missäkin päin kriittisiä osavaltioita, missä on flunssaepidemia, ja niin edelleen. Riittävä määrä simulointeja sulauttaa kohinasta odotusarvon, joka heidän trackillaan on mielestäni paras arvio ehdokkaiden mahdollisuuksista.

No miten ihmeessä on mahdollista, että miljardiluokan kohteessa kertoimet poikkesivat näin rajusti kovan luokan data-analyysistä? Nähdäkseni kyse oli Trumpin edellisten viiden vuoden aikana luomasta, USA:ssa lähes ainutlaatuisesta kultista, jossa kymmenet miljoonat ydinkannattajat näkivät hänet messiaanisena hahmona, joka ei vain voi hävitä. Hän on Jumalan valitsema ja siunaama johtaja, joka tekee Amerikasta jälleen suuren. Vaalien vedonlyönnissä tällaisilta ihmisiltä löytyi taskusta loputon määrä rahaa pitämään Trump räikeän yliarvostettuna ehdokkaana aina vaalipäivän aattoon asti. Vaalipäivän jälkeen ilmiö sai vielä paljon absurdimmat mittasuhteet. Neljä päivää vaalien jälkeen kaikki mediatalot Foxia myöten julistivat Bidenin vaalien voittajaksi. Joissakin osavaltioissa ääntenlasku oli yhä kesken, mutta objektiivisesti Biden oli tuolloin vähintään 99,9% varma voittaja. Betfairin pääkohde oli kuitenkin edelleen auki ja sinne tulvi lisää rahaa kymmeniä miljoonia päivässä. Tuossa vaiheessa iso massa Trumpin kannattajia halusi ehdottomasti lyödä Trumpia kertoimella 12. Päivä päivältä Bidenin voitto varmistui yhä enemmän, mutta vielä kuukausi vaalien jälkeen kohde oli auki ja luupäistä Trump-rahaa virtasi kankkulan kaivoon. Kohteessa ei edes ollut sellaista takaporttia, että Trump kaappaisi jotenkin vallan, vaan kyse oli valitsijamiehistä, jotka sitten joulukuun puolivälissä virallisesti äänestivät Bidenin presidentiksi.

Tämän pohjalta vedonlyöntikertoimiin pitää suhtautua hieman skeptisesti; Trump-kultti elää, ja voi kysyä, millaiset ihmiset laittavat rahojaan homehtumaan vedonlyöntikohteeseen 2,5 vuoden ajaksi, kun sinä aikana niille voi saada jo ihan oikeaa korkoa vaikka valtion parivuotisista bondeista, puhumattakaan kaikista mahdollisuuksista muissa sijoitusluokissa. Ehkäpä sellaiset jotka eivät ajattele vaan lyövät fanittamaansa ehdokasta?

Kertoimet nyt:

Ja tässä vielä Paf, jolla on samat kertoimet usean isomman firman kanssa (jotka luonnollisesti säätävät kertoimia sen mukaan miten kohdetta pelataan):

Trumpin krooninen yliarvostus huomioden ykkössuosikki tällä hetkellä saattaa hyvinkin siis olla jo Floridan kuvernööri DeSantis. Trump niukasti kakkosena ennen Bidenia. Jos Sleepy Joe luopuu ehdokkuudesta, Demokraattien kärkiehdokkaina pidetään melko tasaväkisesti varapresidentti Harrisia ja Kalifornian kuvernööri Newsomia.

Stable Genius

Kun Donald Trump ilmoitti kesäkuussa 2015 — poikkeuksellisen myöhään perinteisten, varteenotettavien ehdokkaiden mittapuulla — asettuvansa ehdolle, hän ampaisi gallupeissa heti republikaaniehdokkaiden ylivoimaiseen kärkeen. Republikaanikannattajien silmissä hän oli Amerikan kiinteistömaailman kuningas ja The Apprentice -ohjelman kova ja presidentillinen pomo, joka miettii hetken, kutsuu tiimin kokoon ja tekee oivaltavan bisnespäätöksen.

Jokainen itseään kunnioittava politiikan analyytikko kuittasi hänet vitsiehdokkaaksi jolla ei tule olemaan minkäänlaista mahdollisuutta ehdokkuuteen. Republikaanieliitti ja Fox News suhtautuivat häneen avoimen kielteisesti. Kun häneltä ensimmäisessä esivaaliväittelyssä elokuussa -15 tivattiin, tukeeko hän republikaanien ehdokasta jos ei itse tule valituksi, hän ei suostunut kertomaan, ja sai republikaaniyleisöltä valtavat buuaukset. Buuailuja tuli syksyllä -15 paljon. Aina uudestaan Trump sanoi jotain käsittämättömän törkeää, aina puhuvat päät totesivat että viimeistään tämä on kuolinisku hänen kampanjalleen, mutta gallupkärki ei koskaan taittunut. Vielä elokuun -16 puoluekokouksen alla puolueessa oli paljon ristivetoa, ja jotkut puolueen klikit halusivat vaihtaa ehdokasta vielä kuukausi ennen vaaleja kun Washingon Post julkaisi äänitteen, jossa Trump kertoi kourivansa rutiininomaisesti naisia.

Yllättäen Trump voitti, ja puolue alkoi lopulta yhdistyä hänen taakseen. Fox News otti hänet nopeasti omakseen. Presidenttinä hän oli loputtoman turbulenssin keskellä, mutta pörssi nousi, taloudella meni hyvin, ja hän pääsi onnekkaasti nimittämään kaksi korkeimman oikeuden tuomaria (ja vielä kolmannen ihan -20 vaalien aattona). Puolueen sisällä kaikki soraäänet hiljenivät joko vapaaehtoisesti tai viimeistään kovalla häirinnällä, ja lopulta Trump saavutti kliimaksin 4.2.2020 pitäessään vuosittaisen State of the Union -puheen. Hänestä oli tullut yhtä kuin Republikaaninen puolue, tuki oli lähes yksimielistä ja voimakkaan intohimoista. Kaikki kohut ja virkarikossyyte oli selätetty, talous oli loistavassa tikissä ja Trump ehdottomasti suurena suosikkina matkalla kohti jatkokautta. Kansakunnan tilaa on kuuntelemassa sekä kongressi etä senaatti, ja tunnelma oli tuolloin republikaanien luomana herätyskokousmainen. Kyseessä oli hyvin arvokas tapahtuma, mutta republikaanit yltyivät huutamaan seisaallaan ”Four more years!” Sitten tuli korona, ongelma jonka hoito ei istunut Trumpin vahvuuksiin ja joka maksoi hänelle jatkokauden.

Trumpin toimintaa ohjaa pieni joukko nuoruudessa selkäytimeen syöpyneitä oppeja.

• Puhu simppelillä, lapsen tasolla olevalla sanavarastolla, ja käytä yksinkertaista kielioppia. Tämä on populismissa tyypillistä ja tulee Trumpilta luonnostaan. Vaikka Suomessa on laadukas peruskoulu, täälläkin on paljon ihmisiä joiden on vaikeaa seurata poliitikkojen ja A-studion asiantuntijoiden puhetta. USA:ssa ongelma on paljon pahempi. On vaieka myöntää itselleen että sivistystaso ei riitä normaalin poliitikon ymmärtämiseen, ja seurauksena on pahaa oloa ja vihaa. Trumpin puhetta ymmärtää jokainen.
• Ole liki rajattoman optimistinen ja luota vaistoihisi. Syksyllä 2016 Clinton keskeytti kampanjan päiviksi valmistautuakseen tiiminsä ja harjoitusvastuksien kanssa ensimmäiseen väittelyyn, joka on vaalivuosina TV-vuoden toiseksi katsotuin ohjelma Super Bowlin jälkeen. Trump jatkoi kampanjointia pilkaten Clintonin breikkiä, eikä valmistautunut millään tavalla. Jollain perverssillä tavalla minun on pakko ihailla sitä, että joku voi täysin pystymetsästä kävellä tilanteeseen, jossa paineet ovat kovemmat kuin ehkä millään muulla areenalla.
• Jos joku hyökkää kimppuun, älä puolustaudu passiivisesti vaan iske täysillä vastapalloon. Tähän on vaikea poimia yksittäisiä esimerkkejä, koska Trump toteuttaa tätä koko ajan, se on kuin hengittämistä.
• Jos olet pidempiaikaisessa konfliktissa, sen ratkettua julistaudu voittajaksi, oli lopputulos mikä hyvänsä. Trump on voittanut kaikki häviämänsä oikeusjutut, hänen kaikki konkurssinsa olivat menestyksiä, hän voitti ne republikaanien esivaalit jotka hävisi, hän sai 2016 vaaleissa enemmän laillisia ääniä kuin Clinton, ja lopulta, frankly, hän voitti vuoden 2020 presidentinvaalit. Hän on voittaja, se on keskeisin osa hänen brändiään. Hän voittaa aina, hän on paras kaikessa.

Lopulta Trumpin erottaa muista vielä yksi, vaikeasti määriteltävä X-factor. Miksi ihmiset pelaavat hedelmäpelejä ja saavat pienen mielihyväryöpyn havaitessaan että some-kanavaan on tullut jokin viesti tai merkintä, jotain yllätyksellistä? Ihmiset koukuttuvat satunnaisiin palkintoihin. Aina kun Trump alkaa puhua, ihmiset saavat tuon dopamiinipiikin, koska Trump voi sanoa mitä tahansa. Jotain joka päätyy heti uutisiin. Hän on täysin arvaamaton ja vastustamattoman viihdyttävä, mikä tekee hänestä magneettisen. Syksyllä -16 joku kommentaattori huomautti, että Clinton johtaa gallupeita, mutta 90% mediahuomiosta on koko ajan Trumpissa. Koko kautensa Trump hallitsi mediailmatilaa ennenkuulumattomalla tavalla. Hän oli repivän ristiriitainen, mutta kiistatta maailman valovoimaisin politiikan supertähti, jotain joka on mahdollista vain Amerikassa.

Bidenin astuttua valtaan mylly Trumpin ympärillä on hiljentynyt. Hän on poissa valtasomesta, vuotojen perusteella pitkästyneenä Mar-a-Lagossa. Demokraatit etsivät savuavaa asetta hänen toimistaan 6.1., mutta tuskin pystyvät fyysisesti estämään häntä tavoittelemasta presidenttiyttä. Kaikki sisäpiirikommentit viittavat hänen lähtevän kisaan. Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi halunnut jo nyt kesällä julkaista ehdokkuuden, mutta avustajat yrittävät estää sen ainakin välivaaleihin asti.

Floridan unelmavävy

Harmikseen Donald Trump ei ole välttämättä asuinpaikkansa suosituin poliitikko. Ron DeSantis on 43-vuotias Floridan ensimmäisen kauden kuvernööri. Hän valmistui juristiksi Yalesta ja Harvardista, värväytyi armeijaan, palveli laivaston luutnanttina Irakissa vuonna 2007, ja pääsi kongressiin vuonna 2012. Siellä hän löysi nopeasti aatetovereita puolueen oikean laidan Teekutsuliikkeestä, ja oli alkuvuodesta 2015 perustamassa ”Vapauden toimikuntaa”, republikaanisten kongressiedustajien kerhoa jonka tavoitteena oli viedä puoluetta enemmän oikealle. Loppuvuodesta 2018 hän tavoitteli Trumpin vahvalla tuella Floridan kuvernöörin paikkaa. Vaalimainoksissaan DeSantis nähtiin opettamassa pienelle, MAGA-paitaan puetulle lapselleen, miten rakennetaan muuri. Haastattelussa häneltä kysyttiin, onko mitään kysymystä jossa hän olisi eri linjoilla kuin Trump. Ei ollut. Hän voitti tarkistuslaskennan jälkeen vastaehdokkaansa 0,4% erolla. Kommentaattorit pitivät tätä uutena osoituksena Trumpin kasvavasta kuninkaantekijän asemasta tärkeissä vaa’ankieli-osavaltioissa. DeSantis nousi kuvernööriksi leimallisesti Trumpin oppipoikana, an apprentice.

Kuvernöörinä DeSantis on luonnollisesti pyrkinyt ajamaan konservatiivista politiikkaa. Hän kannattaa veronalennuksia, sosiaalietuuksien karsimista ja vapaata aseenakanto-oikeutta (hänellä on paras mahdollinen A+ arvosana Kansalliselta kivääriyhdistykseltä). Hän vastustaa aborttia, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja koronarajoituksia. Näistä nimenomaan koronavääntö Bidenin kanssa viime vuonna viimeistään nosti hänet maan valovoimaisimmaksi nuoreksi republikaanipoliitikoksi. Hän edustaa kaikkea sitä mitä hyvin oikealle 2000-luvun mittaan lipunut republikaanieliitti voi toivoa; kaikki oikeat kannat, loistelias tausta, edustava kiiltokuvaperhe, vastustaa tarmokkaasti pahan liittovaltion aikeita puuttua kansalaisten asioihin, heidän vapauden tavoitteluunsa vaikka sitten koronan keskellä. Hän vaikuttaa liki täydelliseltä paketilta. Liikkuvillekin äänestäjille hänellä on jotain mihin tarttua; ympäristökysymyksissä hänen nuoruutensa näkyy niin ettei hän ole ihan hiilenmusta republikaani. Mutta uskaltaako hän haastaa The Donaldin, ja jos haastaa, onko hänellä mahdollisuuksia?

Let’s get this fucking party started

Vielä viime syksynä DeSantis viittasi presidenttiehdokkuus-uteluihin kintaalla ja piti höpöpuheena, korostaen keskittyvänsä vain uudelleenvalintaansa Floridassa. Sittemmin hän on rikkonut ennätyksiä varainkeruussa kuvernöörikamppailuun, joka käydään alkavana syksynä. Rahaa tulvii niin paljon että vaikka hän hamuaa murskavoittoa kalliilla kampanjalla, hän tuskin tulee käyttämään paljon yli puolia kaikista kerätyistä varoista. Rahaa tulee niin kovan profiilin republikaanilahjoittajilta kuin ruohonjuuritasoltakin. Periaatteessa osavaltion kampanjaan kerättyjä varoja ei saisi käyttää liittovaltiotasolla, mutta tähän on porsaanreikiä ja hiljattaisia ennakkotapauksia. DeSantis ei ole pyytänyt Trumpilta mitään tukea uudelleenvalintaan, eikä enää vastaa mitään presidenttikysymyksiin.

Gallupeissa DeSantis on vielä hyvin kaukana Trumpista. Kun republikaaneilta kysytään, kumman nämä mieluummin näkisivät puolueen ehdokkaana, tyypillinen tulos on Trump 50%, DeSantis 25%, en osaa sanoa tms. 25%. Ero vaikuttaa valtavalta, mutta kannattaa muistaa, että Trump oli vielä hiljattain presidentti, kun taas DeSantis on hänen 43-vuotias oppilaansa, ensimmäisen kauden kuvernööri. Tammikuussa 2024 tämä on 45-vuotias toisen kauden kuvernööri, Trump taas on tuolloin vanhentunut 77-vuotiaaksi. Vielä merkittävämpää on, että Trumpia ja DeSantisia ei ole tietenkään koskaan nähty samalla väittelylavalla. Heidän tällä hetkellä täysin eritasoiset profiilinsa tasoittuisivat sillä hetkellä kun näin ensimmäistä kertaa tapahtuisi, todennäköisesti vuoden päästä elokuussa. DeSantisin trendi on jo nyt nouseva.

Vaarallisinta Trumpin kannalta on, että hänen kannattajansa todella pitävät DeSantisista. En ole nähnyt Trump-twitterissä juuri poikkipuolista sanaa DeSantisista, vaan mantrana on, että parivaljakko Trump-DeSantis 2024-2028, DeSantis 2028-2036. Vain näin maan asiat saadaan sementoitua kuntoon niin että demsit eivät ihan heti pilaa perintöä.

Sitä mukaa kun DeSantis on edes ilmestynyt presidenttigallupeihin ja alkanut saada niissä jonkinlaista kannatusta, Trumpin suhtautuminen entiseen suojattiinsa on alkanut muuttua kalseammaksi. Trumpin mukaan DeSantis ei olisi mitään ilman häntä. Kärsimätön Trump ei meinaa enää kestää asemasotaa, vaan haluaa temmata aloitteen käsiinsä asettumalla ensimmäisenä ehdolle.

Veikkaan että kun Trump luultavasti juuri Floridassa julkistaa ehdokkuuden, hän rakentaa asetelman niin kuin hän olisi puolueen istuva presidentti hakemassa jatkokautta. Tuolloinhan kirjoittamaton sääntö on että presidenttiä ei haasteta. Trump vaatii heti koko puoluetta asettumaan taakseen, joko olet lojaali tai petturi. Minkäänlaiselle esivaalikamppailulle ei ole tarvetta, ehdokas naulataan nyt heti.

Milloin ilmoitusta on lupa odottaa? Ehkä todennäköisin ja Trumpin avustajien mielestä turvallisin vaihtoehto olisi odottaa ainakin välivaalien yli joulu-tammikuuhun. Mikäli DeSantis jatkaa nousuaan gallupeissa ja hänen ehdokkuudestaan puhutaan yhä enemmän, Trump ei välttämättä kestä odottaa, vaan asettuu härskisti ehdolle kesken välivaalikamppailun, pyrkien ottamaan Floridan ilmatilan haltuun ja leimaten niin DeSantisin kuin puolueen voiton omaksi ansiokseen.

On tietenkin hyvin dramaattista kuulla DeSantisin lausunto Trumpin ehdokkuuteen. Mikäli Trump julkistaisi sen kesken välivaalikamppailun, DeSantisin olisi helpohkoa todeta keskittyvänsä nyt täysillä uudelleenvalintaansa. Jos Donald malttaa odottaa tammikuuhun, DeSantisin on pakko kommentoida asiaa. Ensimmäinen, antiklimaattinen vaihtoehto on, että hän yllättäen asettuu suoraan kannattamaan Trumpia. Heillä on jonkinlainen diili jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa on varma varapresidenttiehdokkaan paikka tai muuta kivaa. Tämä on mahdollista, mutta en pidä todennäköisenä. Jos haluaa politiikassa huipulle, vieläpä USA:ssa, on pakko olla ainakin jossain määrin narsistinen, jopa psykopaattinen tappajaluonne. Poliittinen eläin joka elää vallasta. Eläin joka haistelee ilmassa väreilevää momentumia, ja jos sitä on niin paksulti että veitsellä voisi leikata, on pakko iskeä. Toista mahdollisuutta ei välttämättä tule. DeSantis on tällä kierroksella isossa nosteessa. Huippuälykkäänä miehenä hän ymmärtää, että Trump luultavasti tärvelisi liikkeen toisen kauden aikana ja DeSantis varsinkin varapresidenttinä uppoaisi laivan mukana.

Uskon siis että DeSantis lähtee kisaan, mutta ei halua kertoa sitä yhtä aikaisin kuin Trump. Jää nähtäväksi, millä sanamuodoilla hän pyrkii pitämään kynttiläänsä vielä muutaman kuukauden vakan alla, vai tuleeko lausunnossa jo vahva vihje. Sitten jos/kun hän virallisesti lähtee kisaan vaikkapa ensi huhtikuussa, kampanjan viesti voisi mutuiluni perusteella rakentua tulevaisuuteen katsomisen pohjalle. Biden on pilannut maan monin tavoin, nyt on aika kääriä hihat ja alkaa tuoreilla, energisillä käsillä korjaamaan vahinkoa ja tekemään Amerikasta jälleen se maa jonka perustajaisät visioivat. Rivien välissä viestinä olisi, että kukaan ei enää halua kuulla vanhan ukon tourette-hokemaa varastetuista vaaleista. Mitenkään suoraan DeSantis ei halua alkaa Trumpia alkuvaiheessa kritisoida, se olisi liian vaarallista.

Trumpilla ei yleensä ole mitään kummempaa strategiaa, hän reagoi ärsykkeisiin aiemmin mainitulla työkalupakilla. DeSantisin ehdokkuus olisi hänelle jo itsessään vakava arvovaltatappio, hyökkäys hänen auktoriteettiaan vastaan. Alkaako loka lentää avustajien vastustuksesta huolimatta heti, ja jos alkaa, miten Trumpin kannattajat reagoivat? Kääntyvätkö he Johtajan käskystä kuuliaisesti DeSantisia vastaan, vai alkaako kultin pohja hiljalleen lahota? Aivan kuten koronapandemia helmi-maaliskuussa 2020, kysymys oikeasta lähestymistavasta vaarallista DeSantisia vastaan on hyvin kompleksinen ongelma, jota pitäisi rauhassa malttaa analysoida eri puolilta, käydä avointa keskustelua, kuunnella ja luottaa asiantuntijoita (tässä tapauksessa vähiten tylsää kynää siitä penaalista Trumpin poliittisia neuvonantajia jotka vielä kyydissä ovat). Näin tuskin tapahtuu. Perustaako laumaa johtava gorilla työryhmän, jos kesken sen unia joku nuori uros puree sitä kivekseen?

Jos DeSantis alkaa päästä niskan päälle alkuvuodesta 2024, on kiinnostavaa seurata, pyrkiikö Trump tuhoamaan koko puolueen siinä määrin kuin pystyy. Ovatko kaikki republikaanien sisäiset prosessit korruptoituneita, onko käynnissä RINOjen salaliitto Trumpia vastaan? Hirveän vaikeaa arvioida. Joka tapauksessa ennennäkemätön sirkus lienee luvassa jos molemmat ovat ehdolla. Tällä hetkellä on vaikea nähdä että kukaan muu iskisi kiilaa kisaan, mutta toki isoja yllätyksiä on aiemminkin nähty. Kesällä 2006 tuskin juuri kukaan osasi nähdä että chicagolainen paikallispoliitikko, senaattiin ensimmäistä kertaa pyrkivä Barack Obama — olkoonkin että oli noussut valtakunnanjulkisuuteen puheellaan demokraattien puolukokouksessa kahta vuotta aiemmin — olisi edes mukana kisassa, saati että voittaisi. Kesällä 2014 kukaan ei ajatellut Trumpia edes vitsiehdokkaana, hän oli flirttaillut sillä niin usein että oli jo sutta huutava poika. Eikä kesällä 2018 tietenkään tiedetty että pandemia myllää asetelmat. Juuri siksi tuli mieleen kirjoittaa tällaista alustavaa, luultavasti koomisen vääräksi osoittautuvaa pohdintaa näin aikaisin. Syksyllä 2024 tämä on heikko ääni kaukaa menneisyydestä, ajalta jolloin ei vielä lainkaan tiedetty, mitkä yllättävät käänteet odottavat.

Tähän oli tarkoitus tulla vielä sepustukset demokraattien asetelmista, mutta se jääköön johonkin myöhempään kertaan.

[Kanye_Cash]

Thanks for the interesting background. I usually only wake up to the US presidential elections on the eve of the elections themselves. Then a lot of what has already happened goes unseen. I look forward to the next part of your article.

[Eskimo68]

An incredibly good piece of writing. The fact that you even started with betting odds only improved its impact; I was already sold at “Stable genius.” Following this guy to make sure I don’t miss a Democratic-themed post.

[Kale-possu]

Thanks to both of you, glad to hear you found it interesting.

Nothing is likely to happen in the Democratic race until Biden announces his intentions sometime next spring. Of course, it’s interesting to consider what his decision will be; most likely, he won’t run, and the race will start from there.

Regarding the Republican race, I came across this new sign of cooling relations between Fox (or rather, Murdoch) and Trump:

Ari Melber Breaks down the Trump-Fox News Cold War

Laura Ingraham, alongside Tucker Carlson, is one of Fox News’s most prominent and sharp-tongued commentators, who, of course, was 100% behind Trump throughout his term. I’ve rarely seen her as cordial as when she welcomed DeSantis at the exact moment Trump’s rally had begun, at the 1:10 mark in that clip.

Another Murdoch-owned conservative media outlet, the New York Post, mercilessly slammed Trump a few days ago:

Trump’s silence on Jan. 6 is damning

[Mauri]

Great opening, @Kale-possu!

I’m a complete amateur when it comes to analyzing the US presidential race, but I just saw this:

https://twitter.com/MikaHentunen/status/1554163565334069250?s=20&t=fSjcPgxlYZJ8UQ16s_vpjQ

Is Trump losing face time to rivals even before officially announcing his candidacy?

[tebiz]

Absolutely fantastic opening post!

On Unibet, the Republican candidate odds are now 2.00 for Trump and 2.75 for DeSantis.

[rigor]

I agree with others, that opening post was enjoyable to read, even though it’s not traditionally a topic that interests me. Now it has piqued my interest!

[Kale-possu]

Democrats’ Early Prospects, Part 1/3: Historical Ramblings

The greatest achievement for a politically ambitious person born in the United States is, of course, the presidency. The office is most often sought to be held for as long as possible; usually, only the two-term rule, an electoral defeat, or an assassination has ended the job. Voluntary relinquishment has been rare and has generally been considered a sign of weakness.

Joe Biden will likely announce next spring that he will not seek a second term. The decision will be difficult for the tough-minded, Irish-American street fighter. Before Biden, the United States has had 45 presidents. How many of them have voluntarily stepped down from office?

The most recent “voluntary” renunciant is Richard Nixon, who resigned from office in the middle of his second term in 1974 due to the Watergate scandal. However, the voluntariness here is purely theoretical, as he resigned only after his own Republican party turned against him, thus facing certain impeachment in the Senate later on.

Before moving on to the actual renunciants, it should be noted that it wasn’t until the turn of the 1950s that the Constitution stipulated that a president can serve only two full terms. If he has come to the office from the vice presidency with less than two years remaining in the truncated term, he has the right to seek two more full terms thereafter.

However, the two-term principle has been a de facto rule from the beginning, based on the rumblings of the founding fathers. Both George Washington and Thomas Jefferson refrained from seeking a third term and emphasized that none of their successors should either. This was followed until World War II.

The most recent genuinely voluntary relinquishment is Lyndon B. Johnson’s decision not to run in the 1968 election. Johnson came to office from the vice presidency in November 1963, replacing the assassinated Kennedy, with one year and two months remaining in the term. He won in 1964 but, due to declining health, the botched Vietnam War, and dwindling support, he stepped down in '68.

Calvin Coolidge came to office from the vice presidency in 1923, replacing the suddenly deceased Warren G. Harding. He won in 1924 but chose not to seek re-election in the 1928 elections. He stated: “No one has been president for ten years, that’s a long time – too long!” (Only slightly later, FDR, under exceptional circumstances, served an unprecedented 12 years as president from 1933-1945, the only time someone broke the Washington-Jefferson line before the constitutional amendment. Roosevelt has not been criticized much for this; instead, he is considered one of the top 3 presidents in history, alongside Lincoln and Washington.)

Chester A. Arthur stepped in from the vice presidency in 1881, replacing the assassinated James A. Garfield, and due to declining health, did not seek re-election in 1884, especially as he would have had to face a Republican primary. However, the relinquishment also embarrassed Arthur, and so the poor devil somehow formally participated in the primary, but without campaigning at all.

Rutherford Birchard Hayes was elected president in 1877 and decided early on that one term was enough, and then it was time to retire home to Ohio. This is the most recent case exactly analogous to Biden’s potential situation.

James Buchanan served as president from 1857-1861 and did not seek re-election. His poor leadership embroiled the United States in the Civil War, and he has been considered the worst president in the country’s history, at least until very recently. He himself stated after his term: “History will vindicate my memory.”

Kids these days don’t remember that James Knox Polk, according to his original plan, served only one term from 1845-1849, won the Mexican-American War, and retired to Tennessee, where he died only a few months after his term ended.

Six genuine relinquishments (assuming I haven’t missed any cases), of which the withdrawals of Johnson and Coolidge in the 20th century, having served more than a full term, can be considered respectable, and the other four are ancient history from times when presidents often had to fight in primaries, something not seen in the 20th century. In all other cases, a first-term president has sought re-election, and in the 20th century, roughly 2/3 of those cases succeeded.

In summary, from history, it can be stated that if the United States currently had a first-term president elected within the normal age range of 45-70 years, we would not need to speculate about the Democratic primaries. It would be almost self-evident that next spring the president would launch their campaign, and no one would challenge them in the primaries. In betting, his odds for a second term would now be in the range of 1.4-1.7. A good rule of thumb is that if the economy is in relatively good shape in an election year, the public grants the president a second term.

The next part will review Biden’s term, approval ratings, health to the extent known, and current probabilities for the midterm elections. If Biden has not yet made up his mind, the midterm results may influence it. If Democrats lose both chambers and Biden announces his relinquishment, he would indeed be one of history’s lamest ducks for the next nearly two years, a miserable end to a splendid career. Furthermore, the Democratic primary campaign would be fought under peculiar stars.

[Kale-possu]

Demokraattien ennakkoasetelmat, Osa 2/3: Biden

Joe Bidenin uran pituus liittovaltiotason politiikassa hakee vertaistaan maan historiasta. Hänet valittiin Senaattiin syksyllä 1972 vain 29-vuotiaana, yhtenä nuorimmista koskaan. Hän oli senaattorina yhtäjaksoisesti 36 vuotta, kunnes nousi Obaman voiton myötä varapresidentiksi kahdeksi kaudeksi. Maanläheinen, irlantilaisjuurinen Biden nousi senaattiin melko vähävaraisena, ja säilyi senaatin ”köyhimpiin” kuuluvana koko pitkän uransa, matkustaen aina junalla yli tunnin työmatkansa. Vasta Trumpin kauden aikana hän alkoi tienata miljoonia puhujapalkkioilla ja kirjamyynneillä.

Bidenin senaattorinura alkoi hirvittävän tragedian varjossa, kun hänen vaimonsa ja taaperoikäinen tyttärensä kuolivat auto-onnettomuudessa. Hän meinasi erota heti senaatista, mutta demokraattiryhmän silloinen piiskuri taivutteli hänet jatkamaan. Ensimmäisen kuusivuotiskautensa aikana Biden tapasi ja nai nykyisen vaimonsa, joka Bidenin mukaan palautti hänen aidon kiinnostuksensa politiikkaan.

Ensimmäisten senaattorikausiensa aikana Biden profiloitui eräissä korkean profiilin keisseissä, kehittyi lapsuuden änkytyksen miltei selättäneenä hyväksi puhujaksi, miellytti konstailemattomalla tyylillään, ja nousi kesällä 1987 pragmaattisena keskilinjan poliitikkona demokraattien ykkössuosikiksi tulevaan esivaaliin kohti seuraavan vuoden presidentinvaaleja. Samana syksynä Bidenin havaittiin plagioineen joitakin otteita puheisiinsa toisen työväentaustaisen poliitikon puheista, korostaen kyseisissä kohdissa tunteisiin vetoavasti raivanneensa sukunsa ensimmäisenä tiensä yliopistoon. Medialla oli tuolloin hieman pulaa hyvistä vaaliaiheista, joten se alkoi yhä intensiivisemmin etsiä ja myös löytää erinäisiä Bidenin koiruuksia; hän oli useasti liioitellut opintomenestyksiään, plagioinut Robert Kennedyn puhetta ja jopa pientä osaa JFK:n virkaanastujaispuheesta, vielä vakavampana tapauksena syyllistynyt plagiointiin eräässä oikiksen esseessään. Negatiivinen lumipallo alkoi pyöriä, ja lopulta Biden luopui ehdokkuudesta kerättyään sitä ennen demokraattiehdokkaista muhkeimman vaalikassan.

Kroonisten pikkurikkeiden lisäksi Bidenin heikkoutena on pidetty hänen tapaansa improvisoida vaihtelevalla menestyksellä kirjoitettuja puheita pitäessään. Hän on itsekin kutsunut itseään ”möläytysmasiinaksi”, eikä tilanne ole iän myötä ainakaan parantunut.

Vuoden 1987 nöyryytyksen jälkeen Biden arvioi mahdollisuuksiaan liki joka kierroksella, mutta lähti kisaan seuraavan kerran vasta vuonna 2007. Sillä kerralla Biden ei päässyt telineistä lainkaan Clintonin ja Obaman mennessä omia menojaan yhteen eeppisimmistä esivaalikähinöistä ikinä. Lopulta nuori, Demokraattien vasempaan laitaan tuolloin kallellaan ollut Obama tarjosi varapresidentin paikkaa itsensä vastakohdalle. Obama vei säkenöivyydellään parrasvalot presidenttinä, mutta Biden oli hyvin aktiivinen ja sangen vahva varapresidentti; erityisesti senaatissa hän mielellään hyödynsi kokemustaan ja väänsi usein mattopainia republikaanien kanssa. Miesten välille sukeutui kahden kauden aikana syvä ystävyys, ja viimeisenä tekonaan presidenttinä, olettaen että tämä on Bidenin uran päätös, Obama myönsi hänelle yllättäen ääriharvinaisen, korkeimmista korkeimman kunniamerkin, Presidental Medal of Freedomin with distinction.

VP Joe Biden receives Presidential Medal of Freedom from President Obama (C-SPAN)

Kriitikot Vladimir Putinia myöten näkivät asian tähän tapaan:

Ehdokkaana

Jouduttuaan hautaamaan toisenkin lapsensa Biden ei lähtenyt varapresidentin paikalta vuoden 2016 esivaaleihin, mutta ilmoittautui huhtikuussa 2019 tavoittelemaan ehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa. Vaikka Biden oli tuolloin vedonlyönnissä vain yksi melko tasaväkisestä kärkinelikosta yhdessä Sandersin, Warrenin ja Harrisin kanssa, Trump pelkäsi dems-kilpakumppaneitaan oikeistolaisempaa Bidenia alusta lähtien eniten. Trumpin huoli meni niin pitkälle, että loppukesästä -19 hän yritti omin päin painostaa Zelenskiytä kaivamaan kuraa Bidenista ja hänen pojastaan Hunterista, johtaen Donaldin ensimmäiseen virkasyytteeseen.

Bidenin oli ajoittain pinteessä syksyn 2019 esivaaliväittelyissä korkean iän selvästi jo näkyessä, ja otti pataan tammikuun 2020 ensimmäisissä osavaltioissa, mutta satsattuaan hirveästi paukkuja mustien vakuutteluun otti murskavoiton Etelä-Carolinassa, eikä enää päästänyt aloitteestaan irti. Maaliskuun alun Supertiistaina Biden tyrmäsi viimeisen vastustajansa Sandersin, ja Trumpin kompuroidessa koronassa alkoi nostaa osakkeitaan presidenttigallupeissa. Syksyn huipputärkeään ensimmäiseen väittelyyn Trump oli valinnut taktiikakseen keskeyttää Biden alinomaa, tavoitteena sekoittaa papan pasmat ja saada hänet menettämään hermonsa. Biden oli toki ärtynyt, mutta piti paketin kasassa ja aivot hyvin toiminnassa koko raskaan rupeaman, saaden vieläpä Fox Newsin ainoan liberaalilaitaan kuuluvan supertähtitoimittajan Chris Wallacen läksyttämään kanssaan Trumpia. Tuo väittely, jonka Biden yllättäen voitti, ehkä jopa ratkaisi vaalit.

Presidenttiyden alku

Bidenin alku presidenttinä oli hankala, kun ennenkuulumattomasti Trumpin hallinto ei tehnyt juuri minkäänlaista yhteistyötä sujuvan vallanvaihdon eteen. Trump onnistui kuitenkin munimaan senaatin demokraateille Georgian uusintavaaleissa, joiden piti lähtökohtaisesti liki 90% varmuudella taata Republikaaneille enemmistö. Trump sai pakotettua molemmat republikaaniehdokkaat Suuren valheensa taakse, karkottaen juuri sen verran liikkuvia äänestäjiä että Demokraatit nappasivat molemmat paikat ja siten varapresidentin turvin de facto enemmistön senaatin 50-50-paikkajaossa. Näin Biden sai enemmistön molempiin kamareihin ja sen myötä hyvät mahdollisuudet saada tavoitteitaan läpi ensimmäiset kaksi vuotta.

Hoidettuaan ensi töikseen Trumpin punaisen dieettikokisnapin pois 600 kiloa painavasta Resolute deskistä, Biden kääri hihat ja runnasi läpi kahden biljoonan dollarin koronatukipaketin talouteen jossa inflaatio jo kyti konepellin alla. Biden sai paketin myötä alkukuukausina hyviä kannatuslukuja ja kiitosta kansalta. Ensimmäisen särön Biden sai sekasortoisesta Afganistanin vetäytymisestä, ja hiljalleen kiihtyvä inflaatio alkoi rapauttaa suosiolukuja.

Välivaalit

Biden täyttää marraskuussa 80 vuotta. Hänen kävelynsä on jäykkää, puhe puuroutuu aiempaa herkemmin, teleprompterista lukeminen onnistuu vaihtelevalla menestyksellä, hän kaatuilee ja päästelee sammakoita. Kuulostaa äärioikeistopropagandalta, mutta tältä se vain näyttää. Jo 75% demokraattien kannattajista haluaa jonkun toisen puolueen seuraavaksi ehdokkaaksi. He ovat kyllästyneet jännäämään sydän kurkussa Bidenin julkisia esiintymisiä, varsinkin jos niihin kuuluu käsikirjoituksen ulkopuolelta kommentointi — tilanne jota Valkoinen talo pyrkii häiritsevän paljon välttelemään.

Biden on unelmoinut presidenttiydestä vuosikymmeniä, ja päästyään viimein ikämiehenä Ovaalihuoneeseen on todella nauttinut tilanteesta ja pitänyt kaikki ohjat käsissään, jättäen varapresidentti Harrisin pieneen rooliin. Marraskuussa ratkeaa, saako Biden asioita läpi ensimmäisen kautensa jälkipuoliskolla. Tältä asetelmat näyttävät tällä hetkellä fivethirtyeightin simulaatioilla (senaatissa 50-50 lukeutuu siis tässä Demokraattien voitoksi):

Kongressi on siis menossa alta, mutta senaattiskabassa demokraattien tilanne näyttää ainakin vielä yllättävän hyvältä, johtuen ainakin Republikaanien muutamissa osavaltioissa epäonnistuneista ehdokasasetteluista sekä heidän viime vuosina luomansa äärikonservatiivisen papiston Operaatio Roesta, joka on saanut keskilinjan kansan laajasti takajaloilleen. Data osoittaa selvästi, miten Republikaanien suosio on laskenut Korkeimman oikeuden aborttilinjauksen jälkeen. Onko asia kansan mielen päällä vielä marraskuussa vai dominoiko talous ja inflaatio vaalisyksyä, jää nähtäväksi. Vedonlyöntimarkkina on senaatin osalta hämmentävän jyrkästi eri linjoilla fivethirtyeightin kanssa, nimenomaan Demokraattien aidon enemmistön (vähintään 51) osalta (Unibet tässä esimerkkinä):

Asetelmat tuskin kolmessa kuukaudessa keikahtavat noin paljon, joten vedonlyöntimarkkinan on pakko arvioida juuri tämänhetkinen tilanne hyvin eri tavoin kuin fivethirtyeight. Vielä reilu kaksi vuotta sitten ajattelin että poliittinen vedonlyöntimarkkina on auktoriteetti jota kaikkien pitää, jos ei nyt palvoa niin ainakin terveellä tavalla kunnioittaa, mutta edelliset presidentinvaalit kyllä karistivat tämän näkemyksen USA:n osalta. Luotan paljon enemmän fivethirtyeightiin, joskin vielä pitää painottaa, että se estimoi mitä tapahtuisi jos vaalit pidettäisiin juuri nyt, kun taas vedonlyöntimarkkina yrittää arvioida miten ihmiset äänestävät marraskuussa.

Luopumisen tuska

Pelkästään jo kongressin todennäköiseltä näyttävä menetys hankaloittaa Bidenin kauden jälkipuoliskoa, ja senaatin menetys tekisi hankkeiden läpimenosta ylitsepääsemätöntä tervanjuontia. Heti välivaalien jälkeen Bidenilta aletaan kysellä jatkoaikeistaan. Tammikuussa mylly pyörii jo kuumana, ja maaliskuussa spekulaatio nielee kaiken alleen jos hän ei vielä silloin ole kertonut. Miksi näin, vaalithan ovat vasta marraskuussa 2024?! — No, normaalisti esivaalien ollessa edessä, viimeksi demokraatien osalta viime kaudella, kaikki varteenotettavat ehdokkaat julkistavat ehdokkuutensa vaaleja edeltävän vuoden keväällä tai jopa ihan alkuvuodesta. Hillary Clinton julkisti ehdokkuutensa 2008 vaaleihin tammikuussa 2007, ja vuoden 2016 vaaleihin huhtikuussa 2015. Obama hyppäsi -08 kisaan helmikuussa 2007, Sanders 2016 kisaan huhtikuussa 2015 ja 2020 kisaan helmikuussa 2019. Ja edelleen, nykyinen varapresidentti Harris ilmoittautui 2020 kisaan tammikuussa 2019, keräten ennätysmäisen monelta kampanjatukea ensimmäisen vuorokauden aikana.

Rahaa kampanjaa varten pitää alkaa kerätä heti julkistuksen jälkeen kovaa vauhtia, ensimmäiset esivaaliväittelyt saattavat olla jo vaalien aattovuoden keskikesällä, loppukesällä kampanjat jauhavat jo kaikilla sylintereillä ja rahaa alkaa palaa niin perkeleesti. Useat demokraattipoliitikot hiovat jo salassa askelmerkkejään, ja kärsimättömyys alkaa paistaa läpi heti vuodenvaihteen jälkeen. Maaliskuussa joku Buttigieg saattaa jo ottaa varaslähdön vaikka Biden olisi edelleen hiljaa, mikä olisi huomattavan kiusallista.

Hayes, Buchanan ja Polk, siinä Bidenia edeltävät presidentit jotka uutena vaaleilla valittuina eivät tavoitelleet jatkokautta. Miehiä ajalta jolloin presidenteillä oli joulupukinparrat ja tsekkipiiskat. Biden on taistelija joka haluaa säätää meriittejään vielö inasen kovemmiksi kuin ne ovatkaan. Viimeinen asia jonka hän haluaisi tehdä on myöntää, ettei hänestä ole jatkokaudelle. Kansa ajattelee heti, onko hän sen myöntäessään edes tätä kautta loppuun täysin työkykyinen. Toisen kauden presidenttejä on jälkipuoliskolla tavattu kutsua ”rammoiksi ankoiksi”, varsinkin kun heillä ei siinä vaiheessa ole yleensä ole enää ollut kamareja hallussaan, ei ainakaan molempia. Huomio on alkanut jo kiinnittyä uusien ehdokkaiden presidenttikisaan, mutta toisen kauden presidenttiys on kuitenkin antanut tiettyä pohjakunnioitusta vanhalle isännälle.

Viimeistään vaimo Jill saa puhuttua ikitaistelijalle realiteetit, ja Biden tekee mitä puolueen eteen täytyy, ilmoittaa hyvissä ajoin helmi-maaliskuussa ettei tavoittele jatkokautta. Muutaman viikon ”vakavan pohdinnan” jälkeen varapresidentti Kamala Harris julkistaa kampanjansa, ja Biden ilmoittaa kannattavansa häntä, ellei Harris koe sitä enemmän taakaksi. Muitakin ehdokkaita ilmaantuu ja pakka saattaa olla melko levällään. Nyt olisi tilausta puskista tulevalle uudelle nuorelle Obamalle tai B. Clintonille.

Jälkipolvet muistelevat Bidenia melko suotuisasti. Viimeisillä voimillaan hän päästi maan Trumpista ja palautti maan kansainvälistä uskottavuutta. Tästä ja menetystensä muovaamasta aidosta empatiakyvystään ja helpostilähestyttävyydestään hän kyllä ansaitsee kampanjatiiminsä lempinimen Healer-In-Chief.

[Quante]

@Kale-possu

Let’s start with the betting market’s view, which often provides good insight into probabilities in politics.

Is there any evidence for this? You describe well in the text the reasons why the implied probabilities of betting markets were not reliable in 2020, but doesn’t the exact same phenomenon always apply, e.g., in sports odds? Finns bet on Finland in ice hockey, and the house adjusts the odds to remain neutral. I don’t believe that 2020 actually differed that much from a normal election in terms of betting (aside from that irrational betting when the result was already clear). I don’t think enough data can even be collected from that to even be able to say that betting markets have accurately depicted the outcome.

[Anssi2]

Yes, the betting markets have traditionally been correct. The 2020 election was partly an exception, as there was relatively more fun money (bets for Trump), while the so-called smart money was definitely in Biden’s camp.

[Quante]

@Anssi2

Yes, betting markets have traditionally been correct.

Based on what? If we look back at even one election, 2016, the betting markets were “wrong” then too. Moreover, being wrong is a somewhat misleading concept when a variable in the [0,1] interval is forced into a binary outcome. A good example is the 538 forecast in 2016. They gave Trump a 30% chance on election day. Were they wrong? Many say so, but 30% is a quite high probability. More than two heads in a row. Overall, assessing correctness is difficult, especially in an election like this where one position is voted on once every 4 years. It would probably be a different matter in, for example, parliamentary elections where there are 200 seats to be distributed, but in those markets, the liquidity for a single seat bet would likely be so small that no effective pricing would probably occur.

Well… this is just my pet peeve that an indicator should be able to be examined with statistical tests before it can be taken seriously, but in betting, one can also take a de Finetti-like attitude to probability, which in itself is perfectly valid

My thesis, paradoxically, and a little provocatively, but nonetheless genuinely, is
simply this:
PROBABILITY DOES NOT EXIST
The abandonment of superstitious beliefs about the existence of the Phlogiston,
the Cosmic Ether, Absolute Space and Time, . . . or Fairies and Witches was an
essential step along the road to scientific thinking. Probability, too, if regarded
as something endowed with some kind of objective existence, is no less a mis-
leading misconception, an illusory attempt to exteriorize or materialize our true
probabilistic beliefs. (p. x)

[Sauli_Vilen]

These are absolutely brilliant articles, proper journalistic level stuff! Hope you keep them coming

[Onni_Maiha]

@Quante

A good example is the 538 forecast in 2016. They gave Trump a 30% chance on election day. Were they wrong?

In fact, FiveThirtyEight’s estimates have significantly outperformed the betting market in both the 2016 and 2020 elections. In 2016, Trump’s odds of winning were approximately 5 before the election, meaning an expected value of 5 * 30% = 1.5. In the 2020 election, their estimate for Biden’s win was about 90%, and Biden’s odds were in the range of 1.6 - 1.7, meaning an expected value of 90% * 1.65 = 1.5. Of course, two elections as a sample size is very small, but I would say their analysis was very convincing.

[Enkeksi]

And if both of Obama’s victories were included, the track record would improve even further. In the first term’s victory, I think only one state was wrong, and that was because the model had not been updated with the latest polls. Silver’s “signal to noise” is a highly praised work on making predictions. I haven’t gotten around to reading it myself.

[Quante]

@Onni_Maiha

Of course, two elections as a sample size is very small, but I would say their analysis was very convincing.

That’s right. That’s exactly what I was thinking when, after the 2016 elections, people said they had failed, but a 30% probability is quite good, and that predicting very rare events is difficult for this reason, as the model is hard to iterate. There isn’t enough data to statistically say anything about the model’s functionality. However, I trust their model more than betting.

For those interested, here’s Andrew Gelman’s article on election forecasting.

jdm200907b.pdf

[mskomu]

I don’t know if we’re going to digress, but how should one evaluate something like 538? The sample size is so small that if you only look at how the percentages are distributed between two candidates and who ultimately won, you don’t get much reliability. Would you get a better estimate if you took the situation, say, 6 months before the election (or some specific time) and looked at the odds for each state at that time, compared them to the betting market, and placed bets on those targets where there was the biggest difference in odds compared to the betting market, with a distribution such that a larger share of the pot corresponds to a larger difference in odds, and then looked at what the outcome would have been.

[Kale-possu]

CPAC

This weekend, Dallas is hosting perhaps the most significant Republican conference, the Conservative Political Action Conference. The conference has been held since 1974, initially annually, and in recent years twice a year. Speakers always include the party’s elite, and it is considered an important proving ground for presidential hopefuls. The conference has been known since its inception for its presidential straw polls, which have indicated the mood of party activists. Mitt Romney has the most first-place finishes in the conference’s history. The radicalization of the party in recent years is reflected in the fact that Romney is no longer invited because, according to the organizers, “his safety cannot be guaranteed.” (Romney was almost the only high-profile critic of Trump during his presidency.)

In recent years, the star of the conference has, of course, been Trump, who is speaking again tonight. It will be interesting to hear any new hints about his candidacy and, more generally, the emphasis of his speech; how much weight will Trump give to explaining the “stolen election,” and how unreservedly enthusiastic a response will it elicit?

Another interesting piece of information is the poll result. Here are the polls from the last three conferences:

The sample size in the polls is admittedly small, and over-analysis should be avoided, but the results from early 2021 likely still show the shock of the Capitol riot, and in the latter, minds had already calmed down favorably for Trump. In this year’s first poll, DeSantis gained good momentum, and now we will see if that continues. For example, a 55-35 split would be a worrying development for Trump.

P.S. @Sauli_Vilen Thank you, such feedback from you warms my heart

P.S.2: @Quante Good points, I agree that, for example, the day before the 2020 election, there was no such thing as “Biden’s probability of winning” because real elections are not repeatable events.

I don’t have any hard data on the political betting market’s ability to predict elections, but at least in large, internationally played markets, the market mechanism itself should filter out severe distortions. That’s why I said it often gives an indication, especially in elections where it’s difficult to form a good overall picture from polls. (The USA is just such a case.)

[Kale-possu]

Huh huh, Trump 69.1%, DeSantis 23.7%. The gap almost returned to what it was at CPAC a year ago. At the conference, Fox asked Trump when he plans to announce his 2024 intentions. Trump:

“It’s certainly not a very long period, the time is coming. I think people are going to be very happy, our country has never been in a position like this, we’ve lost everything.”

Can a candidacy be expressed much more clearly than that?

Trump spoke uninterrupted for 1:45; I can’t watch such a long speech. Having watched some clips, the impression was that he was relaxed and in a good mood (perhaps partly due to the poll results?), and his speech was calmer and more normal than at rallies.

Fox asked DeSantis before the conference if he would support Trump if he ran. DeSantis:

”People have asked me about that, probably about a thousand different times. I’m basically, I’m keeping my eye on the ball here in Florida. I’m doing 2022, I’ve got a campaign coming up.”

In summary, Trump is definitely entering the race, from pole position. One cannot be sure about DeSantis, but his evasiveness certainly seems to suggest a candidacy.

[JHeiskanen]

@Kale-possu

”People have asked me about that, probably about a thousand different times. I’m basically, I’m keeping my eye on the ball here in Florida. I’m doing 2022, I’ve got a campaign coming up.”

Would it be a safe bet not to run as Trump’s vice president? That’s kind of what that comment sounds like.

How much would that vacant office boost DeSantis’s popularity? As Vice President, he would, on the other hand, expose himself greatly to being associated with Trump’s countless scandals that would follow from a presidential candidacy or presidency.

If I were DeSantis, I would also be really busy in Florida during the elections and would encourage Trump remotely.