Terveystalo - Terveemmän elämän puolesta

Kyllä, olen samaa mieltä. Edellistä viestiä kirjoittaessani puheet siitä että yksityisen puolen toimijat voisivat siirtyä julkisen sektorin palvelukseen eivät olleet saaneet oikein tuulta vielä alleen.

Mielenkiinnolla seurailen tilannetta. Pitkän aikavälin keissi kuitenkin mielestäni vielä kohdillaan. Korona tulee myös TT:n toimintaan vaikuttamaan ja oman arvion mukaan hiljentämään klinikkoja ja palveluita. Seurataan tilannetta, ollaan vielä alkuvaiheessa.

2 tykkäystä

Päinvastaisesti en oikein vaikka olen alalla osaa innostua liiketoiminnan mahdollisista hyödyistä. Hyvin monimutkaiset ja riskejä riittää kyllä. Työntekijäriskistä aina toimitilojen sulkemis- riskeihin asti. Sitä ei kannata unohtaa.

Sen sijaan omistajapohja, osiensumma, käypä arvo ja ns nurkkaukset kiinnostaa tässäkin kohtaa. OP ja Rettig nurkkailivat kilvan korkeammilla hinnoilla.

Työeläkeyhtiöillä järjettömät osuudet myös. On kyllä ihme jos tämä ei kiinnosta varmana tulevaisuuden duopolina ulkopuolisia toimijoita.

2 tykkäystä

Kiitos eriävästä mielipiteestä. Nämä ovat arvokkaita kun tulevat nimenomaan alan sisältä. Muutamaa terveydenhoitoalan tuttavaani myös aina tarpeen tullen haastattelen. Mitä tarkoitat liiketoiminnan monimutkaisuudella?

Minulle nimenomaan eniten vaakakupissa painaa työterveyshuollon palvelut, yksityisen sektorin ketteryys ja palveluntarjoama verrattuna julkiseen ( esim. erilainen itsensä testaaminen, mittaaminen yms. suosiossa ja kasvaa ) ja ihan se, että yksityisellä puolella tarjoama Suomessa on aika pientä. Pihlis ja Hoivatilat meni jo valitettavasti salkusta. Hoivatiloista olisin pitänyt perinnönjakoon saakka kiinni…

1 tykkäys

Moikka ja pahoittelen turkulaista epäselvyyttäni ja sitä että olen nyt turhan korona-orientoitunut. Eli vastasin korona-aiheiseen viestiin ja tämä siis tietty täysin lyhyen tähtäimen mielipide. Mua kiinnostaa paljon kaikissa yhtiöissä sekin älyttömästi, mutta näen kovin riskisenä joskin myös palkitsevana parhaimmillaan Terveystalon koronakeississä ja sen jälkeen jossa megatrendit tehostuu.

Mutta kuten muut kappaleet kertoo, näen äärimmäisen mielenkiintoisena yhtiön kaikella tapaa pitkällä tähtäimellä. Itselläni on hyvä mielikuva ja kokemuspohja asiakkaana sekä työnantajakuva myös yleisesti. Päinvastaisia mitä Mehiläisellä, se ei olisi painokelpoista kertomaa.

Omistuspohja on tietty huono yksin lähteä sijoittelemaan edes sotesektorille. Mutta kerta meidän terveyspuolelle sallitaan täysin ääliömäinen ja kuluttajien edun ja lakien vastainen duopoli, olen kiinnostunut. :sweat_smile: Mielestäni yhtiöllä on selvät kilpailuedut verrattuna Mehiläiseen.

1 tykkäys

Onkohan mahdollista että Pihlajalinnan kauppa ei menisi läpi? Jotain uutista on että asiaa tutkitaan, mutta maksumuurin takana. Pihlajalinnan osakekurssi tipahtanut selvästi Mehiläisen tarjouksen alapuolelle | Kauppalehti

2 tykkäystä

Tottakai se on mahdollista. Se kuinka todennäköistä se on, on sitten toinen juttu. Tämä markkinatilanne asettaa nyt varmasti jonkinlaisia haasteita myös tähän fuusioon ja yrityskauppakuvioon.

En ole tutkinut pykäliä. Lääkäriliiton sivuilla näytetään todettava:" Työmääräys voi koskea 18 vuotta täyttäneitä ja alle 68-vuotiaita lääkäreitä, joilla on kotikunta Suomessa. Määräys voidaan antaa korkeintaan kahdeksi viikoksi kerrallaan ja määräys voidaan uusia kerran." Copy-paste sivulta: Lääkäriliitto - Korona

Olisiko todennäköistä, et mikäli työmääräyksiä yksityiseltä julkiselle joudutaan jakamaan, pyrittäisiin määräykset jaksottelemaan ajallisesti ja eri yhtiöiden kesken siten, että taakka yksityiselle terveydenhuollolle olisi hallittavissa.

1 tykkäys

Onko palstalla tietoa millaisen palkkion / komission lääkäri saa määräämistään tutkimuksista (labrat, kuvantaminen jne.)?

Varmaa tietoa ei ole antaa, mutta valistunut arvaukseni on että ei minkäänlaista. Miksi saisi?
Lääkärin tehtävä on diagnosointi ja parantaminen. Labrat, kuvantaminen ym. toimii apuna diagnoosin tekemisessä ja ovat lähinnä kulueriä, joten tuskin niistä erityisesti bonuksia jaetaan.

En henkilökohtaisesti tunne ketään Terveystalolla työskentelevää. Voin kuitenkin kohtalaisella varmuudella sanoa, että minkäänlaista korvausta ei mistään tutkimuksista lähettäneelle lääkärille tule.

image
Terveystalon Q1 jäi vielä hieman laskeneista odotuksistamme. Tulosraportin etukäteen mielenkiintoisin tieto oli poikkeusolojen vaikutus: “Huhtikuussa 2020 yritys- ja yksityisasiakkuuksien liikevaihto laski noin 30 prosenttia vertailukaudesta”.

5 tykkäystä

Jäi ensikommenteista puuttumaan, että osinko puolitettiin.
Yhtiökokouskutsussa
“Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osinkoa
jaettavan 13 senttiä osaketta kohden
viimeistään 15.7.2020.”

2 tykkäystä

Pitää paikkaansa, lääkäri päättää mitä tutkimuksia on tarpeen tehdä ilman mitään rahallisia kannustimia.

17 tykkäystä

Tervetuloa Foorumille @Kati_Kaksonen :+1:t2: Hienoa saada yhtiöiden edustajia tänne.

10 tykkäystä

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/nordean-koronamittari-virus-vahensi-kuluttamista-uudellamaalla-enemman-kuin-muualla

Korttitilastoista käy ilmi myös, että kulutus on alkanut toipua pahimman pudotuksen jälkeen. Toipuminen on käynnistynyt erityisesti vähittäiskaupassa, partureissa, terveysalalla ja polttoainemyynnissä.

Paluuta normaaliin odotellessa.

2 tykkäystä

Kiitos Petri! Vastaan mielelläni Terveystalo-aiheisiin kysymyksiin :slightly_smiling_face:

9 tykkäystä

Tässä viimeisin graafi terveysalan luottokorttimaksuista (dataa 10.5 asti). Vielä tämän mukaan ollaan selvästi viime vuoden alapuolella.

image

https://e-markets.nordea.com/api/research/attachment/112637

10 tykkäystä

Ollut paljon puhetta, että sairaanhoitopiirit sekä kunnat ovat pahoissa vaikeuksissa sote-menojen kanssa, erityisesti sairaanhoitopiirit koronan vaikutuksien johdosta. Paljon panostettiin korona-varautumiseen, mutta samalla kiireetön hoito vähentyi ja samoin kuntalaskutus. Talousahdinko pahenee kunnille lähitulevaisuudessa, jolloin helposti koetaan ulkoistaminen vahvaksi mahdollisuudeksi. Tämä tulee vielä avaamaan lisämahdollisuuksia alan yrityksille, joka onkin ollut jo laajaa tähänkin asti. Uutena voi olla, että myös erikoissairaanhoidon palveluita tullaan laajemmalla skaalalla ulkoistamaan, jos sairaantoipiirien talous sakkaa pitempään. Mitään varmuutta siitä ei kuitenkaan ole.

Mielenkiintoinen pointti tuli vastaan terveystalon yhtiökokousraporttia lukiessa, yhtiö aikoo liipasta markkinoilta vuoden aikana reilu 12.8 miljoonaa omaa osaketta. Mitenhän tuo tulee vaikuttamaan osakkeen hintaan jatkossa, sillä näyttäisi että maaliskuun pohjista ei ole vielä hirveästi noustu.

Valtuutuksen nojalla hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä on yhteensä enintään 12 803 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Kyseessä taitaa olla enemmän yleisluontoinen omien osakkeiden hankintaa koskeva valtuutus, joita lähes jokaisen yhtiön yhtiökokouksessa annetaan yhtiön hallitukselle. Tämä on siis lähinnä “optio”, ei lupaus hankkia 10 prosenttia kaikista osakkeista. Osalla yhtiöistä on omien osakkeiden osto-ohjelmia, ja ostoista tiedotetaan lähes joka pörssipäivän päätyttyä tiedotteilla.

Esimerkki eilisillalta: