Tämä on mielestäni yksi foorumin mielenkiintoisimpia ja opettavaisimpia ketjuja, joten rohkaistun ja kirjoitan ensimmäisen viestin palstalle avaten omaa tarinaani.
Olen myös säästänyt kaikki rahani palkkatuloista, mutta hieman valtavirrasta poiketen.
Sain työtarjouksen ulkomailta ollessani 23/24-vuotias johon tartuin. Silloisen työnantajani alalla ei ole kuin joitain satoja suomalaisia töissä. Kyseessä on huomattavan digitalisaatioloikan tehnyt, hurjaa vauhtia kasvava toimiala.
Koska yrityksessä ei ollut juurikaan Pohjoismaista saati Suomalaista osaamista, pääsin etenemään organisaatiossa omilla vahvuuksilla, tosin hyvin suuren määrän työtä tehden. Alkupalkkani oli reilut 3000€ kuussa, mutta useiden lisävastuiden kertyessä, sieltä lähtiessäni tienasin kuukausipalkkaa n. 7000€. Samalla yrityksessä oli motivoiva bonusjärjestelmä, aloittaessani maksimibonus oli 10% vuosipalkasta, lopettaessani minulla oli mahdollisuus jopa 75% bonukseen.
Maa, jossa asuin oli Suomea valtavasti veroystävällisempi. Tämän ansiosta viimeisen 12 kuukauden nettopalkkani oli pitkälti yli 100 000€, josta sain säästöön varmasti yli puolet (sääli etten tällöin pitänyt exceliä).
Reilun kolmen vuoden jälkeen koti-ikävä kävi liian kovaksi, joten palasin takaisin Suomeen. Koska olin kerännyt melkoisen alakohtaisen osaamisen ja laajan verkoston, perustin mies ja läppäri -mallisen konsultointiyrityksen ja sain muutaman hyvätuottoisen sopparin aikaiseksi. Nyt kuuden vuoden jälkeen liikevaihdot ovat pyörineet 150k-300k€ välillä. Olen pitänyt myös välissä useamman pitkän loman akkuja ladaillen ja maailmaa nähden.
Olen tällä hetkellä nettovelaton, henkilökohtaisen salkkuni ollessa 170 000€. Lisäksi minulla on sijoitusasuntoja. Yrityksen salkku on 300k+. Käytännössä kaikki osakkeet ovat defensiivisiä, ikävä kyllä yhteenkään bumtsibumiin en lähtenyt mukaan - tämä vähän jälkikäteen harmittaa, mutta osinkojen kilahdellessa tilille harmitus vähenee huomattavasti. Olen sijoitusluonteeltani melko laiska, joten koen että KO, Sampo, UPM, Elisa yms osakkeet ovat olleet itselleni paras vaihtoehto.
Kirjoitin aikaisemmin, että rahat on säästetty palkkatuloista. Olen kuitenkin enemmän sitä mieltä, että rahat on säästetty (vero)menoista. Veikkaisin, että Suomeen jäätyäni olisin EHKÄ onnistunut keräämään n. 100 000€:n salkun - sen verran rankasti olisi verotus iskenyt päin näköä ja tuskin olisin edes ottanut lisävastuita, verottajan viedessä 50% palkankorotuksista.
Suosittelenkin rohkeasti katselemaan työtehtäviä ulkomailta, ja mikäli kokemusta on jo kertynyt, vähintään miettimään yrityksen perustamista.
Lomarahat, bonukset ja palkankorotukset ovat loistavia kannustimia, mutta harmittavasti maassamme niistä usein menee 50% veroihin.
Arkielämisen kustannukset meistä jokainen ainakin osittain määrittää itse, mutta uskallan väittää että ne perusasiat; vuokra, ruoka, liikunta, tapahtumat ja jopa paheet (alkoholi) ovat aika monessa maassa halvempia. Samoin esimerkiksi matkustaminen on huomattavasti halvempaa vaikkapa Keski-Euroopassa asuessa. Suorat lennot (menopaluu) vaikkapa Zurichista New Yorkiin NHL-kauden alkajaisiksi (lokakuun puoliväli) maksavat tällä hetkellä 405€ per henkilö, kun vastaavat lennot Helsingistä maksavat 615€.