Revenio Group Oyj:n (”Revenio” tai ”Yhtiö”) täysimääräisesti taatun merkintäoikeusannin (”Osakeanti”) merkintäaika päättyi 12.10.2026. Osakeannin alustavan tuloksen mukaan Osakeannissa merkittiin yhteensä 20 491 066 uutta osaketta, vastaten noin 158 prosenttia Osakeannissa tarjotuista 12 929 361 uudesta osakkeesta (”Tarjottavat osakkeet”), ja Osakeanti on siten ylimerkitty. Yhteensä 12 353 552 Tarjottavaa osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia. Lisäksi ilman merkintäoikeuksia merkittiin yhteensä 8 137 514 Tarjottavaa osaketta. Merkintähinta oli 6,19 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Osakeannin alustavan tuloksen mukaan Yhtiö tulee saamaan Osakeannista noin 80,0 miljoonan euron bruttovarat ja noin 77,1 miljoonan euron nettovarat.
Eli merkkareilla jäi merkkaamatta osakkeita 576 kkpl
12353552−12929361=−575809
575809/12353552= 4,66%
Eli merkkareilla ja merkkarien lisäksi toissijaisen kautta merkanneille pitäisi jäädä ihan mukava potti 6,19eur hintaista lappua![]()
-varsinkin kun kaikki merkkareilla merkanneet eivät toissijaiseet osallistu
12 353 552 Tarjottavaa osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia.Osakeannissa merkittiin yhteensä 20 491 066 uutta osaketta, vastaten noin 158 prosenttia Osakeannissa tarjotuista 12 929 361 uudesta osakkeesta (”Tarjottavat osakkeet”), ja Osakeanti on siten ylimerkitty. Yhteensä 12 353 552 Tarjottavaa osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia. Lisäksi ilman merkintäoikeuksia merkittiin yhteensä 8 137 514 Tarjottavaa osaketta.
@Juha_Kinnunen
”Ilman merkintäoikeuksia tehtiin merkintöjä noin 8,1 miljoonasta osakkeesta, mutta jaettavaksi jää vain noin 0,6 miljoonaa osaketta. Toissijaisesti merkinneet saavat siten alustavasti vain noin 7 % hakemastaan määrästä.”
Tarkennuksena, että tässä on sellainen virhe, että toissijaisen merkinnät allokoidaan ensisijaisten merkintöjen perusteella, sillä ei ole väliä kuinka paljon on merkinnyt toissijaisessa. Alustavasti varma määrä siis on pienempi. Veikkaan lopullisen allokaation kuitenkin nousevan yli 10% ensisijaisen määrästä.
Tuo minun lukema on varsin teoreettinen, mitä ainakin yritin siinä laajemmin kirjoittaa. Oleellista minusta, että kaikki merkintäoikeuksia käyttäneet saa merkitsemänsä, sitten täydennetään suhteellisen pieni määrä toissijaisilla (ei varsinaista ennustetta allokaatiosta) ja takaajalle ei jää mitään. Ei pitäisi sitten sitä kautta tulla ainakaan takaajalta myyntipainetta.
Minusta mukavaa, että homma saadaan maaliin ja päästään eteenpäin.
Osa toissijaiseen osallistuneista saa kaikki hakemansa, mutta enemmänkin olisivat saaneet isompaa määrää jos olisivat hakeneet,
nämäkin osakkeet jaetaan niille jotka eivät saaneet koko toissijaishakemaansa määrää.