Voidaanko enää edes sanoa, että Remedyllä on kaksi pelibrändiä? Näin olemattomilla rojaltituloilla Alan Wake 3 kannattaisi jo tässä vaiheessa aidosti kuopata, ellei samaan kylkeen saada ympättyä jotain hitti-tv-sarjaa tai jotain muuta tapaa tienata rahaa sillä peliprojektilla, kun selvästikin pelkän myynnin kautta saadut rojaltit jäävät varsin aneemisiksi.
Tällä raportilla on tismalleen samalla sanamuodolla kuvailtu tilannetta. Aten isoille rojalteille Q4 voinee heittää hyvästit. Itse en usko, että rojalteja tulee ennen ensi vuotta.
AW2 rojalteja tulee isommin sitten jos/kun peli pukataan Steamiin. Kysymys lähinnä on haluaako Epic laittaa sen sinne. Puoli vuotta sitten olisin sanonut “tuskin tulee koskaan” mutta nyt en enää ole niin varma.
Positiivista on että tulevien pelien osalta Remedy ei ole mennyt enää tekemään tällaisia excludiilejä joissa yleisö on rajoittunut. AW2n osalta siinä oli logiikkansa koska näin peli saatiin tehtyä 100% Epicin riskillä kun ei omat paukut riittäneet.
Tässä kannattaa huomata muuttunut ilmaisu. Aiemmissa raporteissa on puhuttu raportin julkaisuajankohtaan mennessä, nyt Q3 aikana. Edellisen raportin ja Q3 päättymisen välillä on alle 2kk. Itsellä tulee mieleen että recoup on niin lähellä että tekisi mieli sanoa että se on saavutettu, mutta ei toisaalta viitsi toistaa sitä “suurimman osan” jos puuttuu joku 1-2 %.
Tämä on nyt stating the obvious; mutta sillä että peli on pelkästään Epic Storessa ammuttiin itseään molempiin jalkoihin, käsiin ja vatsaan. Mutta en ole silti valmis heittämään koko IP:tä roskiin ja uskon että siinä on arvoa.
Kyllä itsekin tiedostin sen riskin mutta uskoin konsoleiden paikkaavan pahimmat.
Minun mielestä Alan Wake brändi on kyllä tykätty ja vahva, mutta jokseenkin niche. Uskoisin kuitenkin että näin laadukkaalla pelillä on hyvä ja pitkä myyntihäntä, josta rojalteja sataa vielä laariin hyvin, mutta peli tarvitsee kyllä sen Steam julkaisun, ja mitä nopeammin sen parempi.
Turha Alan Wake 3:sta on kuopata, mutta kakkosesta pitää oppia paljon, ottaa toimivat konseptit ja hylätä ne asiat mitkä eivät toimineet.
Sitä mieltä olen kyllä että Control ja Alan Wake brändit eivät riitä. Jos näiden kaverina olisi Max Payne niin se varmaan jo riittäisi, mutta kun tuo ei ole enää Remedyn brändi niin mielestäni Remedy tarvitsee vielä ainakin yhden vahvan brändin lähitulevaisuudessa.
Vuosineljänneksen päättyessäAlan Wake 2 oli kattanut suurimman osan kehitys- ja markkinointikuluistaan
Q2 raportin julkaisuhetkellä (9.8) “suurin osa” AW2:sta recoupannut. Q3 päättyessä (30.9) edelleen “suurin osa” recoupannut. “suurin osa” tarkoittaa siis >80% recoupista.
Tämä tarkoittaa sitä, että joko Q2 julkaisuhetkellä oltiin todennäköisesti 80-90% recoup maastossa. Jos olisi vain 80% niin ainakin omien arvioiden mukaan tässä on ollut valtavaa tuotanto- tai markkinointibudjetin paisumista.
Oma arvioni on, että peli on jopa saattanut recoupata nyt lokakuussa Q3 raportin julkaisuhetkeen mennessä, mutta asiaa ei haluta Remedyn Q3 rapsassa julkaista. Lokakuulla kuitenkin massiivinen EGS alennus, jossa AW2 pitänyt hyvin #1 sijaa sekä Lake House DLC.
Jos ei näin ole käynyt, lienee budjetin paisuminen todennäköistä. Recoupista todennäköisesti recoupista halutaan tehdä tiedote pelimediolle näkyvyyttä ja myyntiä boostaamaan Q4:lle yhdessä Epicin kanssa eikä piilottaa pienen pelistudion talouslukuihin. Q2 rapsan julkaisuhetken tilanteen kertominen oli kuitenkin yhtiölle vapaaehtoista, kun ei enää koskenut Q2:sta (4-6/2024) tieto.
Control 2 on edennyt hyvin production readiness -vaiheessa ja on matkalla kohti täyden tuotannon aloittamista vuoden 2025 aikana.
Tämä ei ole yllätys, mutta tästä voinee taas päätellä jotain Firebreakin julkaisuaikataulusta. Jos Control siirtyy ennen Q1’25 päättymistä tuotantoon, olisi se ollut 3 kvartaalia production readinessissa. Tämä tarkoittaa mielestäni Firebreakin Q2 tai varhaista Q3 julkaisua, koska muuten ongelmaksi tulee kolme projektia tuotannossa.
*Alla olevassa hypoteettisessa skenaariossa tilanne, jossa Control 2 olisi 4 kvartaalia production-readinessissa ja siirtyy vasta Q2:lla tuotantoon. Pointtina visualisoida tuota kolmen pelin samanaikaisen tuotannon ongelmaa.
Näkymät vuodelle 2024 (muuttumattomat)
–
Remedy arvioi yhtiön liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta ja liikevoiton (EBIT) parantuvan.
–
Kuten ilmoitimme aikaisemmin, liikevaihdon kasvuvauhti ja liikevoiton paraneminen vuonna 2024 riippuvat merkittävästi valinnasta eri julkaisumallien välillä. Päätettyämme julkaista sekä Control 2:n että FBC: Firebreakin itse, nämä projektit tuottavat lyhyellä aikavälillä vähemmän kehitysmaksuja, mutta tuovat pidemmällä aikavälillä suurempaa arvoa.
–
Siksi vuonna 2024 liikevaihtomme kasvaa ja liiketulos paranee, mutta pysyy negatiivisena.
Mielestäni tämä valitettavasti vähentää huomattavasti Steam-julkaisun todennäköisyyttä 2024.
Edit: korjattu Jarniksen viestin perusteella yllä olevan lauseen aiempaa ehdottomuutta sopivammaksi.
Ei, vaan tarkoittaa ettei sellaisesta ole päätöstä vielä. Näkymät eivät voi kertoa mahdollisista asioista joita ei vielä ole päätetty. Ja päätös ei ole Remedyn käsissä.
Tosin todettakoon että 2024 on niin lähellä loppua että eiköhän tuo ole aika varmaa jo. Kiire tulisi toteuttaa vaikka kenties jotain valmisteluja olisi tehty päätöstä odotellessa.
Kyllähän tässä aidosti Remedyn pitää miettiä onko AW brändi minkä varaan rakentaa. Sijoittajia se ei paljon intohimoprojektit lämmitä jos ne eivät tuota rahaa. Tässä on tapahtunut ne asiat mitä pelättiin. Heikosti tunnettu brändi ja niche-genre missä on vain muutama menestynyt IP antavat lähtökohtaisesti heikosti tukea myyntiin. Hyvien arvostelujen ja gotyjen pitäisi tukea myyntiä, mutta tässä tapauksessa tulos on jäänyt laihaksi. Lopputulos ei auta sekään, että peli maksoi karkean arvion mukaan yli tuplasti Controlliin nähden.
Pääsee peli joskus voitolle, mutta luvattoman kauan siinä kestää. Steamit ovat toki omat lukunsa ja tietysti toisivat lisämyyntiä, mutta siitä julkaisusta on minusta aika turha haaveilla. Epic mahdollisti pelin ja sillä mennään mitä siellä päätetään.
Mielestäni ei voi vetää yhteyttä IP:n arvo(ttomuuden) ja hitaan pelimyynnin kanssa, kun huomioidaan hyvin rajoitetut myyntikanavat ja että Remedy omistaa kaikki pelin oikeudet, joilla myöhemmin IP saadaan kaikille myyntialustoille.
Pelimarkkinoilla PC trendaa ja Remedy on historiallisesti PC-kehittäjä, mutta jättää >90% tästä markkinasta saavuttamatta. Jos Epic omistaisi julkaisuoikeudet IP:lle, olisin kanssaasi samaa mieltä, mutta kun on yhtiön käsissä niin vahvasti eri mieltä. Peli on kauppapaikkarajoituksistaan huolimatta Remedyn nopeiten myynyt peli.
Todellisuus lienee, että hiljalleen markkina alaskirjaa (ellei ole tehnyt jo) AW2 kassavirtaodotuksiaan ja siirtyy pohtimaan julkaisuputkessa etenevien pelien odotuksia.
Uskoisin, että tuota recoupiin pääsyn ilmoittamista säästellään 19.11. CMD:hen, jonka takia ilmaisu ajankohdasta on vaihdettu puolivuosikatsauksen “Tämän raportin julkaisuhetkellä” → tämän katsauksen “Vuosineljänneksen päättyessä”. Tällä saadaan CMD:stä uutisointiinkin todennäköisesti lisää näkyvyyttä.
Olen kuvitellut, että Firebraken tuotanto ei päättyisi julkaisuun, vaan peliä kehitettäisiin jatkuvasti sen jälkeenkin. Olenko ymmärtänyt väärin tai onko tietoni vanhtunutta?
Näin todennäköisesti, mutta uskoisin, että pelijulkaisun jälkeen content/live-service/xdev -tiimi pienenee huomattavasti ja tarvitsee vähemmän resursseja esim. Northlight-tiimiltä jne ja seniorimmat devaajat siirtyy Control 2 tukemaan.
Kiinnostaisi kovasti tietää mikä tämän Firebreakin päivitetty budjetti on ml. markkinointi ja itsejulkaisu. Pelin konseptin piti olla jo vuonna 2022 selkeä ja nyt vajaa vuosi ennen julkaisua yhä iteroidaan core loopin kanssa. Onko tarkoitus julkaista peli Early Access moodissa vai voidaanko odottaa, että peli on oikeasti feature complete full release kun se pusketaan markkinalle?
Jos pelin budjetti pysynyt kurissa, pelkät gamepass ja PS diilit varmistavat sen, ettei tehdä isoa tappiota, mutta en usko, että peli myy kovin vahvasti kun se saatavilla myös ilmaiseksi. Itselle vieläkin epäselvää mitä peli lopulta on ja mitä Remedy tarkoittaa sillä, että peli on vähän niinku liveservice peli tai ehkä ei. Tietävätkö itsekään?
Max Payne remaket etenevät tuotannossa, se on hyvä uutinen, mutta jos fokus on Firebreakin julkaisussa ensi vuonna, niin MP julkaisu varmaankin vasta 2026? Odotukset eivät ole korkealla, kun IP kaikilta jo unohtunut.
Control 2 ei vieläkään tuotannossa ja tässä olisi se varmin mahdollisuus tehdä oikeasti rahaa, tuotanto vienee ainakin pari vuotta ja jos tämäkin myy hitaasti niin kassavirtaa odotettavissa ehkä 2028.
Peliportfolioon ja julkaisumalleihin saatu nyt selkeyttä ja yhtiö tekee loogisia päätöksiä, mutta aivan liian paljon asetettu panoksia Remedy Connected Universen varaan. Valitettavasti Control ja AW eivät riitä, ovat mielestäni heikkoja IPtä ja kovin mielellään näkisin, että Remedy kehittäisi myös jotain uutta, siihen vain ei tällä hetkellä resursseja, kun tuotantoputki täynnä seuraavat 4 vuotta.
AW2 recouppaus yhä kesken ja kun yhtiö ei tehnyt muutoksia ennusteisiin, niin Steam julkaisua ei tulla näkemään ihan hetkeen. Peli tulee kyllä tuomaan rojalteja kunhan se lisätään Gamepass ja PS palveluihin ensi vuonna, mutta myynti ollut silti sen verran suuri pettymys, että mahdollinen AW3 voidaan haudata tai ainakin se pitäisi unohtaa ja keskittyä uuden IPn rakentamiseen.
Tunnelin päässä nähtävissä kaukoputken avulla yhä pieni valoa tuottava tölkki, joka hitaasti etenee kohti kaukaisuutta.
Jos katsotaan isoa kuvaa, niin Remedyn edellinen hitti on vuonna 2019 julkaistu Control, joka myi tasaisesti, mutta hyvin hitaasti. Sen jälkeen julkaistu ulkoistettu Alan Wake Remaster, yhtiön historian huonoin peli CroxxfireX ja taloudellinen floppi Alan Wake2. Näiden lisäksi resursseja käytettiin Vanguardin kehitykseen 6 vuotta, mutta kehitys epäonnistui täydellisesti. On mielestäni erikoista, että emme vieläkään ole nähneet edes concept art kuvaa Vanguardista, luulisi osakkeenomistajia kiinnostavan mihin ihmeeseen heidän rahojaan käytetty 6 vuoden ajan.
Firebreak näiden pintapuolisten kommenttien perusteella hyvällä mallilla ja siinnä tosiaan pienehkö budjetti saadaan varmaan suurimmaksi osaksi katettua heti kättelyssä. Jos Remedy onnistuu tekemään sopivasti erilaisen co-op pelin, sille kyllä löytyy yleisö ja maksavat asiakkaat. Mikäli taas tehdään “vain yksi co-op” peli lisää HD2 huippumenestyksen vanavedessä, jää lopputulos vaisuksi. Onneksi riskit pienet, mutta ei sitä sijoittajana tietenkään haluaisi kädenlämpöistä pelijulkaisua sen jälkeen kun AW2 rojalteja on odoteltu.
Control 2 pääsee 2025 aikana tuotantoon ja huomioiden Firebreak projektin pienempi kokoluokka, ei sen pitäisi merkittävästi vaikuttaa Control 2 aikatauluihin. Tämän seurauksena Control 2:lle jää mukava 2v kehitysaika 2027 julkaisulle ja peli on (ainakin toivottavasti) marinoitunut sekä PoC ketjussa että mahdollisesti jotain synergioita saatu Firebreakin kehittämisestä + Firebreak julkaisun jälkeen sieltä saadaan kehittäjiä, jotka ovat juuri työskennelleet saman teeman parissa (kuten yllä arvioitu, julkaisun jälkeen Firebreakissa tiimi pienenee merkittävästi vaikka saattaa ollakin tavanomaista isompi, verraten vaikka AW2). Tämän voisi sanoa olevan Remedyn merkittävin projekti, sillä itsejulkaisu ja kaikki myyntikanavat käytössä. Ikään kuin AW2, mutta nyt kaikki omissa käsissä eikä selityksille jää varaa, tämän täytyy onnistua myös kaupallisesti!
Max Payne remaket etenee tuotantoputkessa. Hienoa, että Remedyllä on näinkin iso ja nimekäs alihankintaprojekti, josta tuloutuu tasaista, hyvää tulovirtaa, vaikka aina turvallisuudesta maksetaan rajallisella tulopotentiaalilla. Rojaltipotentiaali onkin hieman kysymysmerkki, koska kumppani on niin iso että onko Remedy saanut paljoakaan rojaltiprosentteja itselleen, mutta pidän tätä julkaisua hyvin varmana menestyksenä ja varmasti sieltä ne kohtalaiset rojaltin myös Remedylle valuu.
Yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Remedyn riskit ovat vähentyneet merkittävästi ja tulopotentiaali kasvanut. Osake taitaa hinnoitella tällä hetkellä erityisesti AW2 menestystä, joka on ollut erityisesti myyntipaikkarajoitusten takia rajallinen, mutta pidän itse tuotetta silti erinomaisena.
AW2 recoupista tosiaan mainittiin vain Q3 päättyessä, eli syyskuun lopussa, suurin osa recoupannut. Tämä negatiivinen signaali, mutta valitettavasti tämän signaalin todellista merkitystä joudutaan odottamaan ainakin CMD:hen 19.11. Se pieni optimisti minussa uskoo, että Q3 jälkeen recoup on jo tapahtunut tai on äärimmäisen lähellä ja usko Q4 rojalteihin on tässä vaiheessa itselläni vahva.
Uskon, että AW2 steam julkaisun todennäköisyys 2024 aikana mitättömän pieni, jotta Epic saa hyödynnettyä joulumyynnin täysin omalla alustallaan. 2025 alkuvuosi taas voisi olla potentiaalinen ikkuna Steam julkaisulle, kun projekti on recoupannut ja varmasti suurimmat hyödyt EGS on tästä irti saanut. Toki tässä pitäisi tietää, mikä on Epicin strategia tulevaisuudessa, koska jos vastaaviin julkaisuihin Epic aikoo panostaa jatkossakin, ei sen ole järkeä julkaista näitä tuotteita (AW2 mukaalukien) myöhemmin Steamissä, koska se vahvistaa edelleen pelaajien odottavan vain pelin julkaisua Steamiin myös tulevaisuudessa ja EGS rooli jää kakkoskaupaksi kauas Steamin taakse. Tällöin AW2 ei tule Steamiin ikinä. Jos taas Epic olisi luopumassa tästä rahoitusstrategiasta, steam julkaisussa olisi paljonkin järkeä. Jos steam julkaisu tapahtuu H1 2025 aikana, pitäisin sitä erittäin merkittävänä Remedylle ja isona plussana sijoittajille.
Juuh, AW2 rojalttituottojen puute jälleen kaiherruksen aihe itsellekin. Pikakommenttina, että lokakuussa julkaistun fyysisen julkaisun tuottoja ja toisen DLC:n vaikutusta myyntiin ei luonnollisesti ole mukana, koska puhutaan myyntiluvuista Q3 lopusta. Mistään jättimyynneistä ei tosin fyysisen osalta varmaankaan puhuta, mutta kuitenkin recoupin viimeiselle metrille tärkeitä myyntejä.
Jos parin vuoden sisään saataisi perään AW3, niin puhuttaisiin varmasti erilaisita myyntiluvuista jatko-osalle, vaikka tämä onkin varsin utopinen ajatus. Kyllähän tuommoinen 7-8 vuoden väli Controlin ja sen jatko-osan välillä on melkoinen riski brändin vetovoiman jatkuvuudelle. Esimerkiksi Like a Dragon / Yakuza -sarja pumppaa uutta jatko-osaa tällä hetkellä noin vuoden välein assettien uudelleenkäytön mahdollistavalla kohtuullisella budjetilla. Isojen AA/AAA-pelien vastapainoksi pienemmät brändien elinvoimaa ylläpitävät julkaisut voisivat tasapainottaa riskejä, vaikka nekin tietysti muissa projekteissa tarvittavia käsikirjoittaja- ja kehittäjäresursseja vaativat.
Ei tuollainen jatko-osien pumppaaminen liukuhihnalta (esim. Yakuza tai vaikka Assassins Creedit tai EAn urheilupelit) ole välttämättä se paras idea. Yleensä tarkoittaa että laatu kärsii dramaattisesti ja vaikka pari ensimmäistä kierrosta pelaajat saattavat ostaa vain nimen vuoksi, ovat oppivia otuksia ja näin voidaan tuhota isokin brandi. Laadusta pitää pitää kiinni - tosin olen samaa mieltä että 7-8v on pitkä aika ja kertoo ettei ole dedikoitua tiimiä tekemään pelisarjaa vaan välillä käydään tekemässä toista peliä.
Kaikilla Remedyn peleillä on tähän asti ollut kauppapaikkarajoitteita. Controllilla oli alussa samat rajoitteet ja se myi hyvin hitaasti. Se olisikin huolestuttavaa jos AW2 ei olisi Remedyn nopeiten myynyt peli tähän asti. Kovin nopeasti se kuitenkaan ole myynyt ja rojaltit vain siirtyvät taulukoissa eteenpäin.
Kyllähän Firebreak vaikuttaa ihan suoraan Control 2 aikatauluihin. Peli odottelee siitä vapauvia kehittäjiä. Peli olisi varmaan jo tuotannossa ellei toinen peli olisi kiilannut edelle.
Tuossahan juuri mainitset pelisarjoja minkä laatu ei ole millään tavalla kärsinyt eikä tietääkseni myyntikään. Sega puskee jatkuvalla syötöllä Yakuzaa ja metacriticit vain nousevat.
Myönnetään että Yakuza ei ole se hyvä esimerkki tähän koska he ovat onnistuneet pitämään laadusta kiinni. Tarkoitin yleisellä tasolla. Liukuhihnatuotanto on loistava juttu jos laatu säilyy, mutta en valita jos pelejä tippuu harvemmin mutta laatuun panostetaan.
Yakuza on myöskin laadullisesti ja pelimekaanisesti hyvin massatuotantoon sopinut peli. Mekaniikat ja ympäristöt ovat viime kädessä vuosikymmenestä toiseen toistuvia ja aika yksinkertaisia. Valtaosa sisällöstä on laadullisestikin campähtävää B-tasoa, mikä sopii sarjan omalaatuiseen, käppäiseen, hirtehiseen huumorintajuun. Noin esimerkiksi, vain murto-osa pelien dialogista on ääninäyteltyä, mistään rikkaasti elehditystä hahmomallinnuksesta on turha puhua FMV-osioiden ulkopuolella. Aika vierähtää peleissä samaa toistaessa.
Toisaalta pelisarjaa on pitkän ajan kuluessa hiottu perijapanilaiseen tyyliin, mikä taitaa näkyä myös yllä arvostelumenestyksessä. Vertaus on vähän kuin saippuaoopperatelevisiosarjan ja taiteellisia vapauksiakin ottavan actionelokuvan välillä: toista on helpompi tehdä enemmän, ja toisaalta myös kuluttaa enemmän. Remedy ei tosiaan kilpaile samassa sarjassa.