Hallitus ajaa ammattilaisia ulos maasta, sanovat maahanmuuttajat - Helsinki | HS.fi
Kasvavan maahanmuuton piti olla se viimeinen oljenkorsi joka kannattelee suomalaista asuntokysyntää, nyt tehdään päinvastaiseen lopputulokseen johtavia päätöksiä.
Hallitus ajaa ammattilaisia ulos maasta, sanovat maahanmuuttajat - Helsinki | HS.fi
Kasvavan maahanmuuton piti olla se viimeinen oljenkorsi joka kannattelee suomalaista asuntokysyntää, nyt tehdään päinvastaiseen lopputulokseen johtavia päätöksiä.
Kyllä työperäisen maahanmuuton lisääminen on ihan hallitusohjelmassa, joten se siitä.
En tietenkään toivo kennellekään mitään pahaa. Mutta Tarjan esiintyminen YLEllä on pistänyt miettimään asiaa. Ainakin minulle valtiolliset hautajaiset Tarja Haloselle aiheuttavat lähinnä oksetusreaktion. Onkohan mitään järkevää tapaa vaikuttaa siihen että niitä ei järjestettäisi?
Onhan tuossa Jukka7:n postaamassa artikkelissa melko monta huolen aiheuttavaa nostoa:
“Hallitusohjelmassa linjataan, että jatkossa työperäisellä oleskeluluvalla Suomessa asuvan henkilön on poistuttava maasta, mikäli hän jää työttömäksi eikä työllisty uudelleen kolmen kuukauden kuluessa.”
" Myös oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen ehtoja kiristetään. Jatkossa Suomen kansalaisuuden saamiseksi vaadittaisiin viiden vuoden asumisen sijaan kahdeksaa vuotta."
Ja jutussa kyse nimenomaan varsin hyvin palkatun IT-alan työntekijöistä.
Omakohtaisesti tämä tuli vastaan viime viikolla.
Järkkäsin EU:n ulkopuolelta tulleelle työntekijälle kämpän ja kyllä hänelle tuli aivan puskista, miten vaikeaa Suomeen muuttaminen nimenomaan Migrin osalta on. Ja hänellä oli kokemusta työskentelystä kahdessa muussa Euroopan maassa.
Ei tuota maahanmuuttojärjestelmää toki yössä tuhottu, mutta alamäki on ollut pitkä ja näyttäisi, että edessä on jyrkänne.
Toivon olevani väärässä, asuntomarkkinoiden lisäksi myös ihan yhteiskunnan kantokykyä ajatellen.
Kyllä minä luulen että opetuksen tasolla on pääosin vaikutusta, koska aiemmin amiksissa tosiaan opetettiin, sitten joku keksi itseohjautuvuuden, juuri peruskoulusta päässeille itseään etsiville nuorille. Opettaja käy kerran viikossa sanomassa että tsekatkaa youtubesta. Ja nyt amiksesta valmistuvat eivät osaa mitään.
Kyllähän se jo kulttuuria muuttaa.
Ahaa, jos noin on mainittu hallitusohjelmassa, niin se siitä sitten. Ei mitään nähtävää! ![]()
Kyllä, näin se vaan on. Isoa kuvaa ei tuollaiset yksityiset kommentit muuta.
Parempi se on mitä aikaisemmin saadaan napattua kiinni heistä jotka eivät ole oppineet, joten siksi olisi parempi jos jo peruskoulussa jätettäisiin luokalle.
Tuttu amis opettaja kertoi että nykyisin on pakko päästää läpi, vaikka tyyppi ei oikeasti osaisi juurikaan mitään ammatista johon on opiskellut.
Tarja Halosen onnistumista tehtävässään saa demokratiassa arvostella. Hänen kohdallaan arvostelun aiheita ei tarvitse etsimällä etsiä. Halonen ei oppinut koskaan olemaan koko kansan presidentti ilman vahvaa ideologista suuntautumista, joka häiritsi hänen presidenttikautensa aikana myös Suomen ulkosuhteita. Hän oli suorastaan vahingollinen isänmaallemme. Huonoin presidentti koskaan.
Hänen kierosta ajattelustaan sai hyvän kuvan Martti Ahtisaaren kuoleman jälkeen. Ahtisaari oli Haloselle kilpailija ja ideologinen vihollinen. Suomettujademarit kaivoivat umpipunaisen Halosen jostain korvaajaksi Ahtisaaren liialliselle liberalismille, ja onnistuivat. Valitettavasti koko Suomi oli siinä kisassa häviäjä. Tänä vuonna korjaantui vihdoin yksi suurimmista Halosen ajan virheistä ja senkin korjauksen osalta jälkipuinti itänaapurimme kanssa jatkunee vielä pitkään. Tältä kaikelta olisimme voineet välttyä.
Tarja Halonen on kuitenkin kansan valitsema presidentti, vieläpä kahteen kertaan. Mitä valtiollisiin kunnianosoituksiin tulee, mielestäni hän ansaitsee saman kohtelun kuin kuka tahansa muu tasavallan presidentti ennen häntä tai hänen jälkeensä.
Kiitos vastauksesta. Samaa mieltä melkolailla kaikesta. Toivoisin vaan että jopa Tarjaa aikoinaan äänestäneet ymmärtäisivät jälkikäteen tehneensä väärän valinnan. Lähinnä nyt ajatellen Suomen suuntautumista länteen vs Venäjään.
Halosen vihamielinen suhtautuminen yrittäjiin, yrittääjyyteen ja talouselämään lienee vielä nyky-Suomessa voimissaan. Eli siihen liittyen edes turha edes toivoa muutosta?
En minäkään mutta tässä sitä taas vastataan kolme päivää vanhaan viestiin vaikka en hirveästi eri mieltä olekkaan MMT:n vahvimmista teeseistä. (Ei se edes ole kovin modernia) Hiertää vaan taas hölmöt pointit.
Ehkä post keynesiläisestä. Mutta se ei ole koskaan ollutkaan valtavirran keynesiläisyyytä. Osittain kummatkin kiistä kumminkin vastaa valtavirtaa näkemyksiltään. Heterodox taloustieteilijät tuppaavar korostamaan hyvin hienoja erojaan valtavirrasta mistä tulee mielikuva että oltaisiin jollain laidalla, vaikka tosiasiassa moni MMT aspekti sopii yhtähyvin ortodoksisempaan taloustieteeseenkin. Esimerkiksi fiscal theory of price level jakaa Mmt:n kanssa monia näkökulmia, ja kyseessä on ihan mainstream lähestyminen, joskin kiistelty sellainen. (Cochranella on hyvä kirja jonka pdf:n saa ilmaiseksi netissä, kannattaa kurkata).
Kyseenalaisempaa on minusta tämä ajatusmalli. Se on nimenomaan akateeminen tieteellinen teoria vaikka kuinka vähättelet, joskin taloustieteelle yleiseen tapaan todellinen näyttö on vaikea saada koska tutkijoita ei yöeensä päästetä leikkimään taloudella. Toki niissä merkittävissä näkemyseroissa mitä MMT:n ja valtavirran välillä on, empiirinen työ on vaimeaa enkä ole hirveämmin huomannut yrityksiä tuottaakkaan tätä tutkimusta, mikä johtunee siitä että enemmän rahaa on tarjolla pop econ kirjojen kirjoittamisessa (esim Kelton).
Toinen osa pointista tästä taloustieteen poliittisuudesta taas hostoriallisessa kontekstissa melko koomista. Se on aina ollut poliittista. Puolet taloustieteestä on normatiivisien väitteiden esittämistä ja niitä sitten yleensä tuetaan empiirisellä ekonometrisella näytöllä. Taloustieteen näkeminen ensisijaisesti kvantitatiivisena ja yhteiskunnasta erillisenä apoliittisena tieteenä on ahistoriallista. Se on sosiaalitiede, ei luonnontiede. Tieteenalan poliittisuus ei tee tieteestä vähemmän tiedettä. Se vain asettaa rajoitteita sille mitä voidaan tietää.
Fysiikan kvanttikenttäteorioilla ei ole välitöntä yhteyttä ihmisten jokapäiväiseen elämään, se ei ole poliittinen tiede. Taloustieteen teoriat taas kuvaa nimen omaan yleensä jokaisen meidän elämää suoraan koskettavia käyttäytymismalleja ja organisaatioita sekä niiden järjestäytymistä. Niitä malleja on vaikea nähdä irrallisena siitä poliittisesta ja sosiaalisesta kehikosta, joiden toimintaa ne kuvaa.
Sieltähän se tuli vieläpä aika suoraan. ”Ei se oo tiedettä ku sitä kannattavilla on eri mielipide kuin minulla”. Kuulostaa vähän siltä. Sotii melko vahvasti tieteen perusajatusta vastaan.
Noh jokatapauksessa, taloustiede ja mielipiteet, nimetkää ikonisempi duo. Joku internetissä sanoi joskus hyvin
A friend of mine once said: You know what the problem is with being an economist? Everyone has an opinion about the economy. Nobody goes up to a geologist and says, ‘Igneous rocks are fucking bullshit.’
Muutoksia Suomen poliittisella kartalle
“Nyt ollaan menossa sinne Jumalan valtakuntaan, jossa se näin on. Ei ole mitään demokratiaa, ei ole koskaan ollutkaan. Nyt se on kuulunut tälle pahalle Vatikaanille täällä Suomessakin se valta. Teille on valehdeltu se, että on joku demokratia. Ei ole. Koko ajan on kustu linssiin, Turtiainen sanoo videolla.”
![]()
Uutinen pohjautunee aika pitkälti Turtiaisen uuteen youtube-videoon. Ennenkin maalailtiin salaliittoja mutta nyt mennään täyttä höyryä hämärän rajamaille. Videon katsominen täysin omalla vastuulla.
Kyllä tässä kohtaa pitää jo kysyä että onko kyseessä potilas joka pitäisi olla hoidossa (jos ovat ihan oikeasti tosissaan), vai onko tämä vain tahallista trollaamista kun kaikki poliittiset mahdollisuudet ovat tämän porukan osalta historiaa. Ikävä esimerkki siitä mitä voi tapahtua jos poliittisen puolueen ehdokaslistoja kasattessa taustojen tarkistus jää vähemmälle.
Jää myös hieman kysymysmerkiksi miksi lehdet vaivautuvat tuhlaamaan hyviä bittejä näiden komediapläjäysten välittämiseen lukijoille. VKK ei tule koskaan olemaan millään tavalla relevantti maan politiikassa joten miksi vaivautua? Jotta voidaan nauraa tälle räpiköinnille?
Kyllähän Turtiainen on ollu huru-ukko jo vaikka kuinka kauan, eikä tuolla puolueviritelmällä ole ollut minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia koskaan
Eiköhän Suomen demokratia kestä VKK:ta vuoden 2027 eduskuntavaaleihin asti. En ymmärrä miksi VKK:sta edes uutisoidaan, koska oikeasti ketään ei kyseisen puolueen asiat kiinnosta. Tietysti jos Anolla lähtee entistä enemmän mopo käsistä, voisi laittaa YouTube kanavan tilaukseen ihan huumoriarvon vuoksi.
Otinpa pienen tarkastelun VKK nykypanokseen edustuksellisessa demokratiassamme.
Loppupäätelmänä poliittista arvoa - jos sit hetken jotain oli - niin jäljellä on hyvin vähän. Jäljelle jääkin lähinnä sekoilu- ja huumoriarvo. Näillä spekseille asia ei oikein politiikkanurkkaukseen enää edes kuulu. Päätänpä tämän siis tähän ![]()
Kuten kirjoitin nämä heikkoudet ovat johtaneet tähän nykytilanteeseen mutta ihan Hyvä kun tarrasit aiheeseen (vaikkakin hieman hyökkäävällä tavalla) joka toisaalta sekin kertonee yhden nykyajan ongelmista. Toivon toki että viimeistään nyt länsimaat kykenisi ratkaisuihin ja yhdessä tekemiseen.
Heikkouden lisäksi historia kertonee myös valitettavasti tyhmyydestä jonka seurauksena
-USAn johtajien ylimielisyys ja mm dollarin käyttäminen ’aseena’ sai muun maailman heräämään ja jokseenkin yhdistymään. Sattumoisin näissämaissa asuu suurinosa maapallon ihmisistä ja ovat hyvin ’motivoitu’ taistelemaan ja kuolemaan maansa tai johtajansa puolesta (Mites meillä länsimaissa?)
-On helvetin tyhmää leikata oksaa poikki jonka päällä istut,
näissä kyseisissä maissa on valtavat luonnonvarat mistä olemme riippuvaisia, painetaanko lisää kaasupohjassa euroja ja dollareita jos nuo maat sattuvat jatkossakin myymään meille nuita luonnon rikkauksia? Ainiin, se inflaatio perkele kiusaa ja korotkin pääsi nousemaan ja kukahan ostaa ne velkakirjat, kaikenlisäksi veronmaksajatkin ovat jo äärirajoilla.
https://www.reuters.com/world/brics-poised-invite-new-members-join-bloc-sources-2023-08-24/
-Eihän tässä tilanteessa oltaisi jollei tyhmyyttään olisi ajaneet itseään niin riippuvaisiksi mm. Kiina halpatyö/tavara maana ja Venäjä halvan energian maana (tehden näistä vahvoja). Btw. Tälläkin hetkellä USA ostaa ennätysmäisen paljon halpaa rikastettua uraania Venäjältä samalla tukien (kuten sinä sanoit) ’lasten tappamista’. Toki myös Eurooppa ostaa raaka-aineita Venäjältä
https://www.nytimes.com/2023/06/14/climate/enriched-uranium-nuclear-russia-ohio.html
-jos ainoa vahvuus päättäjillä on ottaa velkaa ja antaa muille kurjistaen samalla oman maan ja kansalaisten tilannetta, en näkisi sitä parhaana vahvuutena.
-USAssa kuten Euroopassakin ollaan melkoisen tyytymättömiä omiin poliittisiin päättäjiinsä, jatkuvia mielenosoituksia koskipa ne ilmastoa, sotia,koronaa,köyhyyttä,maahanmuuttoa,farmareiden ahdinkoa tai vaikkapa persuja kohtaan jne. (Heikot johtajat tekee huonoja päätöksiä jne)
-Itse poliitikotkin ovat erimieltä jokaisesta asiasta ja oikeita päätöksiä ei saada aikaan, jos päättäjät taistelee keskenään niin ei ihme että kansalaisetkin ovat niin jakautuneita. (Heikot johtajat jne)
-miljardeja on jaettu vuosikymmeniä kaikennäköisiin tutkimuksiin ja tuhoon tuomittuihin kehitys hankkeisiin mm kuinka saada keski-aasialaiset lopettamaan tupakoinnin jne. Voi miettiä kuinka paljon pahemmin tyytymättömiä kansalaiset olisivatkaan tietäessään että heidän ihonahasta revityt verorahat annetaan korruptoituneihin maihin jotka kaikenlisäksi vihaa länsimaita ja luultavammin käyttää rahat ei hyviin tarkoituksiin.
-Länkkäreiden heikkoutta ja tyhmyyttä hyväksikäyttäen nämä lukuisat maat ovat kasvaneet voimakkaiksi taloudellisesti ja sotilaallisesti.
-Positiivisena asiana näen että virheistä aletaan oppimaan ja länkkärit selviytyy kekseliäänä tästä kaikesta ulos yhdistyneempänä ja vahvempana ulos ajan saatossa.
Sinä toki halutessasi voit perustella omaa näkemystäsi, eli miksi meillä on todella viisaat ja vahvat johtajat… en nähnyt kummempia perusteluja paitsi tuon lisää velkaa tukemalla muita maita.
Menee kyllä hieman poliittiseksi keskustelu mutta oli sen verran provoa insinööriltä että lyhyt vastaus piti antaa kun kysyi…
Tiesin toki saavani pahapaha USA-vuodatuksen, mutta ilman tätä asenteesi paljastavaa vuodatusta olisi totuus erittäin kummallisen väitteesi takana olisi voinut jäädä joillekin epäselväksi - eli joku olisi voinut vaikka uskoa sepustuksesi.
Paljon pahaa maailmaan toki mahtuu, mutta USAn syyttäminen kaikesta on yksinapaista. Se kuitenkin tuo meille taloudellista vakautta, aseellista ja poliittista turvaa sekä paljon kauppatoimeliaisuutta. Täydellinen se ei tietenkään ole, mutta sen tyhmäksi haukkuminen kertoo ehkä kuitenkin enemmän haukkujasta itsestään.
Mahtuuhan tänne kaikenmaailman mielipiteitä, mutta yhden asian sanon vielä: Ukraina sotii meidän kaikkien eurooppalaisten puolesta. Se sota on voitettava, ja sitä on siksi tuettava kaikella mahdollisella, oma puolustuskykymme muistaen. Ihan sama millä rahalla tämä tehdään, mutta jos tuo sota hävitään, hävitään kaikki muukin. Tämän eurooppalaiset ja amerikkalaiset tämän hetkiset johtajat ymmärtävät hyvin, ja siitä kuuluu heille kaikki kiitos.
Sulla taitaa nyt olla jauhot sekaisin, miksi edes kirjoitat mitään jos et osaa yhtään asiaa tuoda ketjuun? Tuollaiset henkilöön kohdistuvat hyökkäykset on aivan turhia, yrität saada jäähyä? Hohhoijjaa
Erinomainen esimerkki, kun toimitaan toisten rahoilla. Siis meidän yhteisillä verovaroilla, joku toinen sanoisi.
Ihanan kallista… 30 meur projekti