Orionin kurssi sen kuin porskuttaa näinä vaikeina aikoina. Ollut salkussa jo pitkäään, ja vähän jo ehdin myydäkin pois, että sai rahoitettua muita ostoja. Hiukan epäilyttää tuo hinnan pysyvyys kun maailma asettuu aloilleen? Itse en ainakaan ostaisi nykyhinnoilla, kun osinkokaan ei mikään huikea ole. Toki kyseessä on sangen takuuvarma tuote.
Miettinyt itse ihan samaa, vaikka taitaa olla ainakin Inderesiltä ostosuositus päällä. Myin pois kun tarvitsin puskurikäteistä, ja nyt harmittaa koska puskuri koskematon ja kurssi +6 euroa vrt. myyntihetkeen.
Liekö tässä psykologiaa lääkeyhtiön jotenkin hyötyvän vallitsevasta tilanteesta, vai tarjoaako Orion defensiivisyydellään turvasataman, eikä porukka myy, etenkin kun kurssi jatkaa eteenpäin. Mene ja tiedä.
E: Ostamaan minäkään en lähtisi.
Kiitos, kun jaksoit listat nuo seikat mitä en itse jaksanut puhelimella kirjoittaa.
Darolutamiini oli syy miksi hyppäsin mukaan reilu vuosi sitten kelkkaan, mutta olen pudottautunut pois kevään aikana. Seurannassa, ei täydellä fokuksella, ollaan mukana.
Esität hyviä pointteja Orionin kilpailukyvystä, mutta nyt voitaisiinkin miettiä miksi osakkeelle on annettu ostosuositusta, ja mitä riskejä Orioniin liittyy.
Mä ehkä näen nykyiseen kurssiin peilaten sellaisen psykologisen riskin myyntien alkamisesta, ja lumipalloefektistä. Naapuri möi, möisinkö itsekin (vielä kun voin).
Hyviä näkökulmia tullut esiin. Jos omistaisin Orionia, tuskin nyt möisin, mutta tällä hinnalla enkä vähän alemmallakaan osta. En osaa sitä täysin perustella milloin ostaisin tai miksi ylipäätään ostaisin. Järjellä ajateltuna hinta on korkea (p/e 37, p/b 9, osinko-% 3,2 Inderesistä), mutta ainakin tässä markkinatilanteessa sijoittajat silti maksavat sen aivan kuten Koneestakin.
En kovin paljon aseta toiveita siitä, että hydroksiklorokiinista tulisi koronalääke (toki se on vielä mahdollista), enkä myöskään usko, että astmalääkkeiden kulutus niin älyttömästi nousisi, puhumattakaan kipu- ja kuumelääkkeiden kysynnästä joka oli väliaikainen.
Täysin en tunne Orionin tutkimusta ja tuotekehitystä, mitä sieltä mahdollisesti olisi tulossa ja milloin. Työssäni olen tekemisissä lääkkeiden kanssa ja näppituntumalta sanoisin, että kovin usein uutta ei tule, mutta Orionilla on kyllä paljon lääkkeitä pelkästään sairaalakäyttöön ja se osa on minulle tuntemattomampi.
Psykologisesti minulle ja varmasti monelle muullekin suomalaiselle Orion tuntuu turvalliselta ja hyvältä sijoituskohteelta. “Suomalainen lääkeyhtiö”, voiko parempaa olla? Aina se jotenkin selviää, vaikka välillä olisi vaikeampaakin? Siksi kai itsekin tätä seurailen, vaikka tuntuu että ulkomaisista lääkeyhtiöistä löytyisi kannattavampiakin kohteita. Kaikki riippuu sijoitushorisontista ja omista vaatimuksista sijoitukselleen, itse ne päätökset on tehtävä ja jos sen perustelee psykologialla ja on siihen tyytyväinen, niin miksipä ei? Ei tämä huono sijoituskohde ole, mutta parempiakin vissiin on.
Ja tämä kaikki varsin keltanokan mietteinä. ![]()
Peer group vertailuna
Merck liiketulos 12,24 miljardia USD ja markkina-arvo
205,6 miljardia USD eli suhdeluku 16,8
ROE 37%
Osinkotuotto 3%
Osingonjakosuhde tuloksesta 59,32%
Pfizer liiketulos 12,24 miljardia USD ja markkina-arvo
207,4 miljardia USD eli suhdeluku 14,9
ROE 25,6%
Osinkotuotto 4,14%
Osingonjakosuhde tuloksesta 50,17%
Orionilla on yksi ongelma: epärealistinen arvostus. Oxiklorinin apteekkihinta on about 0.3€/tabletti, patentti on jo kauan sitten rauennut ja mahdollinen käyttö koronapotilailla tulee olemaan kuurimainen. Henkilökohtaisesti tykkään jos lääkefirman tuotteen kysyntä on jatkuva, esim. Novon insuliinit ja muut diabeteslääkkeet. Lääketeollisuuden voittajien veikkaaminen on mahdotonta puuhaa, joten olen itse ostanut vain pharma-rahastojen kautta ![]()
Eipä tuo huonolta näytä tuo Orionin meno. Nyt jo vähän kaduttaa, että osa tuli myytyä pois ![]()
@Petri_Kajaani ei taida uskoa, että markkinat arvostavat näinä aikoina suhdannevarmaa toimialaa tavallistakin enemmän. Kun korkomarkkinat ovat samat kaikille (eivät hinnoittele kummoista korkoa vuosikymmeniin), Orionille voi sallia selvästi aikaisempaa korkeamman P/E-luvun ja todella selvästi korkeamman kuin syklisillä toimialoilla. Itse en myy 4 alkavalla hinnalla.
Markkinat tottakai arvostavat kriisiaikoina suhdannevakaita toimialoja ja arvostus voi karata korkeallekin korkotason ollessa matalalla, mitä ollaan nähty Helsingin pörssissä juuri mm. Elisassa ja Orionissa. Kaikilla varallisuuserillä on kuitenkin myös vaihtoehtoiskustannus, mitä ei pidä myöskään unohtaa.
Mutta vastaisitko minulle yhteen kysymykseen, mihin en itse ole keksinyt vielä vastausta: Jos haluat suhdannevakaalta toimialalta (esim. juuri nyt lääkeyhtiöt) poimia jonkun osakkeen, niin miksi se olisi juuri Orion, eikä joku muista verrokkiryhmän yhtiöistä? Orion on oikeastaan kaikilla tulospohjaisilla arvostuskertoimilla noin 2x kalliimpi kuin kansainvälisistä lääkeyhtiöistä koostuva verrokkiryhmä ja osinkotuottokin on samalla tasolla. Miksi sijoittaa juuri Orioniin, kun halvempia/isompia/vakaampia/kannattavampia vaihtoehtoja on tarjolla? Puhumattakaan vielä sitten kaikilta muilta toimialoilta löytyvistä vaihtoehdoista ja yleisestä pörssin hinnoittelusta.
Hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Itse ajattelen niin, että Orionilla on pitkä ja kunniakas historia ja se on osoittanut pystyvänsä “ihmeisiin” aikaisemminkin kun sen tulevaisuuden potentiaalia on epäilty. Lisäksi Orionin tutkimustyö on kustannustehokasta ja esim. eturauhassyöpä lisääntyy kovaa vauhtia. Osakekurssi on tarina.
P/B ja EV/EBITDA sisältävät paljon yhtiön omaa harkinnanvaraisuutta. P/E-luku on hyvä verrokkiryhmiä vertailtaessa, mutta aikasarjassa huono, koska ei ota huomioon korkotasoa. Aikasarjassa pitäisi verrata excess returnia eli tulostuottoa yli valtionkoron, esim. 3kk ja 10v keskiarvo jota itse käytän.
Touché @Petri_Kajaani.
Yksi attribuutti unohtui kuitenkin vertailusta. Ehkä kaikista tärkein vielä… Eli kasvunäkymät?
Muut voivat olla halvempia, isompia, vakaampia ja kannattavampia, mutta miltä tulevaisuus ja kannattava kasvu näyttää sinun mielestäsi?
Positiivisia ajureita Orionin EPS-kasvulle luulisi tulevan hengityslääkeportfoliosta varsinkin, jos Korona-pandemian seurauksena hengitystievauriot ja oireet yleistyvät. Darolutamidista syntyy varmahko tulovirta lähitulevaisuuteen.
Ja entäpä uudet putkessa olevat lääkeaihiot? Levosimendaani ALS:iin on jo faasi III:ssa menossa.
Tämmöisiä ajatuksia näin vielä lisähaastona. Ymmärrän kyllä hyvin näkökulmasi yhtiön arvostuksesta. Toisaalta on hienoa, että yhtiötä arvostetaan näin paljon. Pienentää riskiä sille, että maamme ainoa varteenotettavan kokoinen ja hyvin työllistävä lääkeyhtiö ostetaan pois pörssistä. Orionhan voisi nyt myös harkita M&A-toimintoja kerta osakekurssi on aika korkealla.
Mutta onko Orion ainoa verrokkiryhmään kuuluva yhtiö, jolla on uusia lääkkeita tulossa tuotekehitysputkessa ja hyvät tuloskasvunäkymät? Arvostuskertoimet ovat eteenpäin katsovia kaikissa verrokkiryhmän yhtiöissä ja ne ottavat huomioon myös jokaisen yhtiön tuloskasvunäkymät konsensusennusteista. Olisi kummallista, jos Orion olisi ainoa noista verrokkiryhmän yhtiöistä, jolla olisi tulossa uusia lääkkeitä ja joka hyötyisi koronaviruksesta niin, että ansaitsisi tuollaisen preemiohinnoittelun?
Meidän ennusteissamme Orion tulee kasvamaan keskimäärin 6-7 % vuodessa vuoteen 2025 asti eli selvästi lääkemarkkinoiden keskimääräistä kasvua nopeammin ja tekemään yhtiön tavoitetasolla olevaa liikevoittomarginaalia (EBIT 24-26 %). Vuonna 2025 liikevaihtoennusteemme on 1,5 miljardia (eli +43 % nykytasolta) ja liikevoittoenuste 394 MEUR (eli +57 % nykytasosta) ja EBIT-marginaali 26 %. Ennusteissamme on jo sisällä todella voimaakkaat tuloskasvuodotukset. Vuonna 2025 Orion tekisi ennusteillamme 2,2 euron EPS:iä ja siihenkin nähden P/E-kerroin on nykykurssiin (48€) nähden 22x eli todella korkea ja selvästi jopa tämän vuoden tulosennusteilla lasketun verrokkiryhmäennusteen yläpuolella. Orionin osakkeen hinnoittelu on siis ainakin 5-10 vuotta muita verrokkiyhtiöitä edellä.
Summa Summarum. meidän ennusteissa on jo sisällä todella merkittävät tuloskasvuodotukset liittyen Easyhaleriin, Nubeqaa ja ALS:ään ja silti 5 vuoden päästä mitatulla tuloksella (todella paljon korkeammalla tuloksella kuin nyt) Orion arvostetaan selvästi verrokkiryhmän nykyisen hinnoittelun ja pörssin yleisen tason yläpuolelle. Tätä en tajua.
Osaatteko selittää miksi näin on?
Eikö tässä aikasarja- ja/tai korkotason huomioivassa P/E-kertoimessa kaikkien yhtiöiden ja pörssin yleisen arvostustason pitäisi myös nousta sitten? Miksi Orionin P/E-kerroin on noussut sekä verrokkiyhtiöitä että pörssin yleistä arvostustasoa nopeammin viime vuosina ja on tällä hetkellä aivan omalla tasollaan verrattuna näihin? Matalan korkotasonhan pitäisi sitten tarttua myös muihin yhtiöihin ja nostaa myös niiden kertoimia.
Olet aivan oikeassa. En tiedä, miksi Orionin kertoimet ovat niin paljon paremmat kuin verrokeilla, mutta itse arvostan yhtiötä sen aikaisempien näyttöjen ansiosta aivan samoin kuin Elisaakin.
Lääkekehityksessä tulevaisuuden potentiaalissa pätee aika pljon myös optiohinnoittelu, kuten ns. yhden tuotteen yhtiöistä näkee. Orion operoi verraten pienellä tutkimusyksiköllä, jolla kuitenkin on saatu paljon tuloksia. Voisiko olla niin, että Orionilla on kokoonsa nähden enemmän lääkekehityspotentiaalia kuin suurilla ja siksi optiohinnoittelulla enemmän merkitystä?
Ping @Petri_Kajaani
Hyvin perusteltu @Petri_Kajaani ! Varmasti tuosta verrokkiryhmästä luulisi jollain yhtiöllä olevan ihan vastaavanlaiset kasvunäkymät (6-7 % vuodessa) tai jopa paremmat. On toki myös mahdollista, että tällainen verrokkiryhmän yhtiö on sitten brutaalisti aliarvostettu.
Lääkealalla keskiarvot ja keskimääräiset luvut ovat ehkä hieman hämääviä, sillä alalla on lukuisia yrityksiä, joiden tulokset voivat raketoida uuden Breakthrough-lääkkeen ansiosta. Toisaalta on myös yrityksiä, joiden tulos voi romahtaa, kun lääkkeen patentti raukeaa.
Uskoisin myös, että Orionin EPS voi heilua suuntaan tai toiseen huomattavasti enemmän Pfizeriin ja J&J verrattaessa. Näin yhtenä esimerkkinä, eikös Easyhaler-tuoteperhe ole merkittävä osa Orionin tulosta, ja sen tuoteperheen kasvu tulisi näkyä merkittävästi Orionin EPS:n prosentuaalisena kasvuna? Toki olet kyllä arvioinut, että yritys saa 55 % EPS-kasvua 2019-tilinpäätöksen 1,42 EUR:sta vuoteen 2025 mennessä. Ihan OK kasvu, mutta voisiko kasvua tulla enemmänkin tuossa ajassa?
Mainittujen tuotteiden lisäksi Orionilla on tarjota tehohoidossa käytettävä lääke, ja yritys on merkittävä hydroksiklorokiinin valmistaja. Eli on mahdollista, että yritys on melkoisen hyvin positioitunut lähitulevaisuuden markkinaympäristöön.
Loppuun vielä: mitä jos alan asiantuntijat ja aktiiviset sijoittajat pitävät ALS-aihiota lähes salettina menestyksenä, ja ovat mallintaneet lääkkeestä saatavat tulevaisuuden kassavirrat huomattavasti suurempina ja todennäköisempinä, mitä sinun mallissasi?
Ja anteeksi, että haastan näin paljon!
Olet tehnyt todella hienoa työtä Kamuxin ja Harvian kanssa, ja arvostan analyysejäsi todella paljon.
Esittämiäni vasta-argumentteja on varmasti mahdotonta mallintaa matemaattisesti ja sisällyttää osakkeen käyvän arvon määritykseen. Mutta voisiko tämmöiset seikat selittää Orionin ihmeelliseltä tuntuvan arvostuksen?
Tässä kannattaa vielä huomioida se, että meidän lähivuosien 2020-2025 ennusteissahan on sisällä aikamoinen “hockey stick” liikevaihdon ja tuloksen osalta, jos otetaan huomioon, että Orionin liikevaihto ja liikevoitto eivät ole kehittyneet juuri mihinkään suuntaan sitten vuoden 2012. Osake on kuitenkin samaan aikaan tuottanut ihan mukavasti, mikä on pääosin tapahtunut osingon maksun ja arvostuskertoimien nosuun muodossa.
Mainiota keskustelua! ![]()
Lääkealalla on vahvoilla yritys, jolla on monipuolinen portfolio eri (kansan)sairauksiin ja tuotekehitystä siten, että säännöllisesti saadaan uutta markkinoille. Orion ei mielestäni ehkä ihan tähän yllä monipuolisuuden osalta, vaikka onhan astma todella yleinen sairaus. Vastaavasti esimerkiksi Novo Nordisk on myös pitkälti keskittynyt diabeteksen (ja lihavuuden) hoitoon, mutta sekin on erittäin yleinen ja edelleen yleistyvä sairaus. NN näyttäytyykin ainakin minulle tällä hetkellä paljon houkuttelevammalta kuin Orion, vaikka paukutteleekin ATH:ta tauluun.
Orion itse kehuu paljon Easyhaler-tuoteperheen menestystä, mutta löytyykö @Petri_Kajaani mistään tietoa, mikä sen maailmanlaajuinen markkinaosuus on? Näitä samoja lääkeaineita kun on muillakin yrityksillä (osasta tuotteista), jopa samanlaisina komboina. Eli vaikka astmalääkkeiden kysyntä koronan vuoksi kasvaisi, onko niin itsestään selvää, että kysyntä osuu juuri Easyhaler-tuoteperheeseen? Toki voi käydä niinkin, että jostain syystä kysyntä kohdistuu juuri siihen (vaikka useat astmaatikot tykkäävät enemmän käyttää kilpailijoiden tuotteita, mutta lääkärihän sen määrää ja sairaaloissa käytetään kaiketi sopimusten mukaan).
Ehkä en tiedä - siis ts. en tiedä Orionista, mutta ostin sitä pari vuotta sitten jonkinmoisen läjän. Heti sen jälkeen tahot, jotka jotain tuntuvat tietävän ovat poikkeuksetta suositelleet myyntiä. En ole myynyt. Ottanut osingot ja sijoituksen arvo noussut yli 40%. Enkä myy edelleenkään. Onkohan tässä mennyt jotain pieleen?![]()

