Nokia sijoituskohteena (Osa 4)

Ihan yleisellä tasolla, hyvin monella sijoittajalla ja myös Nokian entisillä työntekijöillä on paljon hampaankolossa ko yritystä kohtaan. Ihminen ei edes aina tiedosta, että katsoo asioita punaisten lasien läpi. Tarkkana pitää siis olla, kun kommentteja lueskelee.

Mitä tulee negatiivisiin näkemyksiin kurssin ollessa puolet nykyisestä…eihän ne ihan lankulle osuneet.

11 tykkäystä

Karhuilin joskus syystä, ja kyllä silloin tuli ikävää palautetta ja jopa viestien piilottelua moderoinnin toimesta, tai näin ainakin uskon. Tuon edelleen vahvasti esille näkemykseni siitä että lappu on ylihinnoiteltu, mutta pystyn tunnistamaan ylihinnoittelun syyn sekä sen, että hypetrendi voi jatkua vielä pidemmälle. Mukavampaa katsoa mihin tämä johtaa kuin maksaa veroja tässä kohtaa.

Nousuvaraa hypen mukana helposti 100% vuoden aikana ja jos hype lässähtää niin 50% laskuvara. Tupla tai kuitti, mutta vain toisessa tapauksessa maksan verot välissä.

edit: hupsista, siis joko minulla olisi 2x tai 0,5x, eli sikäli kannattaisi pitää jopa ilman verojen maksamista välissä. Myyntihaluja vähentää kymppitonnien realisoituvat verot, sillä maksan mielummin enemmän sitten myöhemmin, sillä vähennettäviä ei ole. En pidä realistisena että Nokian kurssi laskisi alle 8-9€ pitkällä tähtäimellä vaikka AI hype lässähtäisi huomenna.

Muistetaan myös että yleensä omistajat kirjoittelevat näille palstoille, jos nyt ei lasketa kauppalehden neganiiloja, joita Inderes ei ilmeisesti kaipaa tänne spämmäämään vaikka omistavien negailevasti kirjoittavien kustannuksella.

Minä en voisi ikinä suositella kenellekään josta pidän, että ostappa tätä nyt tähän hintaan. Kirjoitin ylempänä että verotuksella on merkitystä. Olen myös joskus kirjoittanut että pidän dataliikennettä ei nyt ihan ruoka- ja vesi-infraan suhteutettavana, mutta kuitenkin kriittisenä infrana. Lisäksi pidän Nokiaa tällä hetkellä todellisena tulevaisuuden visionäärinä, joka hyötyy vaikka neljä viidestä rakennettavasta datakeskuksesta autioituisi. Nokia pystyy tulevaisuudessa myös mahdollisesti rahastamaan verkon (tässä tapauksessa patenttien) käytöstä joka välissä operaattorien kanssa. Ryhdyin sijoittamaan Nokiaan 10v horisontilla ja pidän siitä yhä kiinni, sillä 5-7v aikana voi sattua vaikka ja mitä, ja Nokian asemoituminen tulevaan murrokseen tekee siitä mielestäni voittavan lapun. Pahoittelut että en omistajana pysty antamaan negaa kuin lyhyellä tähtäimellä. Uhkapeliähän sijoittaminen aina on, ja iso osa tai jopa kaikki voi mennä reisille, ja kilpailua on. InP ei ole mikään monopoli vaan Lumentum saa tehtaansa valmiiksi ennen 2030, jne. mitä nyt onkaan tullut kirjoiteltua.

En ole suuttunut missään kohtaa. Ihmettelen vain kun tulet pyytämään negatiivisia syväanalyysejä fanikatsomoon antamatta itse mitään takaisin. Internetissä kuuluu auttaa mutta kaikki ei ole aina sujuvaa ja sulavaa, joten negasin ehkä vahingossa sinun toimintaasi. Olisi helpompi vastailla ja lähteä keskustelemaan jos esittäisit ensin omia näkemyksiäsi ja ajatusmaailmaasi vaikka sitten perustellen negaavasti. Positiiviset tarinat ei oikein herätä keskustelua fanikatsomoissa.

2 tykkäystä

Nokian eri organisaatioita ulkopuolisena konsultoineena, olen havainnut, ja palstoillakin kirjoittanut, että siellä on kymmeniä tuhansia maailmanluokan osaajia töissä erittäin korkealla suoritustasolla. Nokian heikkous on mielestäni johtunut vai hyvin pitkään kestäneestä heikosta johtamisesta ihan ylimmässä johdossa. Hotard nyt vapauttaa henkilöstön innovatiivisuuden ja osaamisen ja vaikuttamaan täysimääräisesti yrityksen menestykseen ja sitä kautta osakekurssiin. Ei ole sattumaa Nokian kymmenien tuhansien patenttien patenttisalkku joka on kertynyt juuri siitä osaamisesta ja innovoinnista, osaamista on hyödynnetty rajoittaen lähinnä vain pantetti-oikeudenkäynneissä, nyt jälleen myös tuotteissa ja asiakasrajapinnassa, kuten oli 90-luvun lopullakin. Tuotteissa tuotekehitykseen käytetty 1 euro tulee takaisin kymmen, - jopa tuhatkertaisena tuotevolyymeissä vuosien aikana, patenttilisensioinnissa tuotekehityseuro tuottaa ratkaisevasti heikommin.

13 tykkäystä

Ottamatta kantaa Nokian oikeutettuun hintatasoon, joka muuten on mielestäni dynaaminen toteutukseen ja näkymiin perustuva määre, mielestäni Hotard on esim. yllä tiivistämässäni JPMorganin tapahtumassa ottanut erittäin avoimen linjan. Miksiköhän?

Hotardin viestintätyyli poikkeaa mielestäni melko selvästi siitä, mihin Nokialta yleensä on totuttu. Hän puhuu huomattavan avoimesti mm. toimitusketjuista, kapasiteettirajoitteista, hyperskaalaajatilauksista, optisten verkkojen tiekartasta ja jopa strategisista virheistä kuten siitä, että Nokia käytännössä missasi 400G-pluggables-syklin.

Tähän on luultavasti useita syitä:

  • Hotardin tausta ei ole perinteisessä televerkkomaailmassa vaan HPC-, datakeskus- ja AI-infrapuolella (HPE, Intel). Näissä sektoreissa sijoittajaviestintä on paljon teknisempää ja tiekartta-/kapasiteettikeskeisempää kuin telekomissa.
  • Nokia on keskellä mahdollista strategista uudelleenhinnoittelua. Hotard vaikuttaa selvästi yrittävän (ja varsin onnistuneesti!) saada markkinaa näkemään Nokian muuna kuin pelkkänä hitaasti kasvavana televerkkoyhtiönä, enemmän osana tekoäly- ja datakeskusinfrastruktuuria.
  • Lisäksi Hotard vaikuttaa ymmärtävän, että nykyinen AI-markkina palkitsee näkyvyyttä ja strategista selkeyttä. Jos sijoittajat eivät ymmärrä mitä Nokia yrittää rakentaa, ei sille anneta myöskään arvoa Nokian tiekartan sallimissa puitteissa.
  • Hän ei myöskään käytä pelkkää AI-hypekieltä, vaan puhuu konkreettisista asioista: DSP:t, 800G, InP-kapasiteetti, hyperskaalaajien suunntteluvoittoja, pitkät tilauskirjat jne. Se tekee viestistä uskottavamman.
  • Samalla hän on kuitenkin edelleen varovainen: ei nimeä hyperskaalaajia, ei virallisesti nosta pitkän aikavälin tavoitteita eikä anna suoria liikevaihtoennusteita. Eli avoimuus tapahtuu edelleen pörssiyhtiölle ominaisten raamien sisällä.

Oma vaikutelmani siis on, että moni saattaa edelleen aliarvioida kuinka suurta muutosta Nokia on läpikäymässä sekä tuotantomäärien että hyperskaalaajapuolen jalansijan osalta. Hotardin ulostulot vaikuttavat mielestäni osittain myös harkitulta sijoittajien “kouluttamiselta” sen suhteen, millaisena yhtiötä pitäisi tulevaisuudessa ajatella.

12 tykkäystä

Light Reading: “Valitettavasti Huawein ja muiden kiinalaisten toimittajien, kuten ZTE:n ja FiberHomen, puuttuessa ainoa suurista toimittajista, joka on operaattoreiden käytettävissä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja vastaavilla Kiina-vastaisilla markkinoilla, on suomalainen Nokia. Light Readingin sisaryhtiön Omdian tiedot osoittavat, että Huawein, ZTE:n ja FiberHomen yhteenlaskettu markkinaosuus passiivisten optisten verkkojen (PON) tuotteissa oli valtava, 71 % vuonna 2024, mikä todennäköisesti heijastaa investointitasoja Kiinassa. Nokia oli 14 %:n markkinaosuudellaan ainoa länsimainen yritys, jolla oli kaksinumeroinen osuus. Calix, seuraavaksi suurin länsimainen toimittaja, vastasi vain 3 %:sta PON-liiketoiminnasta kyseisenä vuonna. Mitään muuta ei-kiinalaista toimittajaa ei edes nimetty Omdian piirakkakaaviossa.”

Kylläpä pistää minutkin surulliseksi… :zany_face:

16 tykkäystä

Tänään julkaistu. Jos muistan oikein, pysyi target ennallaan.

11 tykkäystä

Niinpä, länsimaisia yrityksiä on useilla toimialoilla ja tuotealueilla hyvin vähän ja aika pienillä markkinaosuuksilla, koska Kiina on systemaattisesti tukenut yrityksiään tavoitteenaan saada hallitseva markkinaosuus joka puolella maailmaa. Kun sitten tämän tuomiin riskeihin havahdutaan liian myöhään, niin tilanne on mikä on.

9 tykkäystä

Iain Morris at it again. Ratkaisu → Kiinalaista kehiin!

Voi veljet → Oh boy…

PS. Jäin tätä miettimään ja luovutin juuri Iainin kanssa. Saattaa olla, että kerta ei ole edes ensimmäinen. Aivan hirveää schaibaa kaverilta, joka selvästi tutkii ja osaa kirjoittaa. Nokia-vastaisuus (ja aina Suomi mainittuna) on aina ollut selviö, mutta on häneltä tullut jokseenkin hyviäkin kirjoituksia. Tämä ei ollut sellainen.

Miettikääpä. Yritys, jolle teen töitä on jatkuvassa kiinalaisten kiirastulessa. Edellinen yritys oli myös. Ja sitä edellinen. Ja muutama muu. Kaikki varastetaan ja kopioidaan.

Tietoliikennettä halutaan EU:ssa kontrolloida (onneksi) siten, että tämä hiljainen jättiläinen idässä ei pääse kaikkeen käsiksi. UK tekee omat päätöksensä, mutta jonkun pitäisi kertoa Iainille, että kiinalainen verkko ei ole sama asia kuin ruokakulttuurinsa menettäneen Britannian valtava (ja erinomainen) intialaiseen ruokaan keskittynyt pikaruokaverkosto.

Huoh, jätän tämän tähän.

11 tykkäystä

Tämä on mielestäni häkellyttävä arvostusero verrattuna jenkkiskeneen. Olen tarpeeksi vanha muistamaan ajat. jolloin Nokia luokiteltiin TV-valmistajaksi ja matkapuhelintoimiala sai kasvaa pitkään, ennen kuin se olemassaolo huomattiin yhtiön arvostuskertoimissa. Jos vaaditaan Inderesin tyyliin “show me the money” ennen kuin lähdetään muuttamaan suosituksia, ollaan kyllä armottomasti myöhässä tämän tapauksen kohdalla.

9 tykkäystä

No, no , Ericssonin EV/Revenue on 1,53, jossa siis Nokian pääbisnes vielä. Rajansa hehkutuksellakin. Salkun suurimmat Nokia ja QT eli ei silti viime aikoina valittamista. PS. Applekin on aina välillä laskenut 50%, kunhan sen nyt muistaisi Nokiassakin, jos pitkää peliä pelaa..

3 tykkäystä

Itse ajattelen, että samaan tapaan, kuin aikoinaan TV-tuotanto aikoinaan jäi Nokian arvostuksen kannalta merkityksettömäksi, niin myös tässä tapauksessa matkapuhelinverkkojen merkitys jää Nokian kohdalla samalla tavalla käytännössä merkityksettömäksi. Jos olen ymmärtänyt oikein, ei Ericssonilla ole vastaavaan suuruista orastavaa liiketoimintaa datakeskusten ympärillä, joka Nokialla tällä hetkellä. Tästä johtunee arvostusero?

Jos sallitaan optisille ja IP-verkoille kerroin 10 ja lopuille Nokiaa kerroin 1,5 viime vuoden toteutuneille luvuille, merkitsee se ensiksi mainitulle osalle arvostusta 56,1 mrd. ja toiselle hitaasti kasvavalle osalle arvostusta 21,4 mrd. Kun luvut ynnätään ja jaetaan osakemäärällä saadaan osakekohtaiseksi arvoksi 13,5 euroa.

7 tykkäystä

Ja kun tuota yrittää kalkyloida esim 2026 ja/tai 2027-2028 luvuilla, niin sanottakoon että on huomattavasti korkeampi kuin 13.5€ :grin:

8 tykkäystä