Nokia sijoituskohteena (Osa 4)

Kauppalehdessä:

”Toki ovathan tulosjulkistukset tietynlaisia ’reality checkejä’. Nokian tapauksessa realismi voi olla vielä vähän tylympää kuin mitä rapakon toisella puolella kuvitellaan”, Varis sanoo

Oma kommentti: Moni Helsingin pörssin yritys on vuosien saatossa radikaalisti kallistunut, tulee mieleen esim. Neste ja konepajoista Metso, Valmet, Konecranes ja Wärtsilä. Ei taidettu niiden osalta päivitellä yhtä paljon nousua. Reaalisesti Nokiahan ei ole noussut yhtään sitten vuoden 2016 Alcatel-Lucent -fuusion, mikä on rakenteellisesti ensimmäinen järkevä nykytilanteen kanssa vertailukelpoinen vuosi. Vuoden 2016 alussa Nokian arvo oli n. 6,6 euroa mikä nykyrahassa olisi n. 8,8 euroa. Eli kymmenen vuotta ollaan reaalisesti poljettu paikalla.

Muistutan myös mitä tekoälybuumi voi tarkoittaa kun jostakin osamisesta on pulaa: Cienan markkina-arvo on noussut vuodessa 430%. Eikä tekoäly ole mikään tulppaanimania, joka kuihtuu äkillisesti pois.

17 tykkäystä

Komppaan ja komppaan molempia. Nykyinen tulostaso ei vastaa, ja varsinkaan H1/2026, lähimainkaan Nokian hinnoittelua. Kuitenkin epäilen että paljon hinnoittelussa katsotaan eteenpäin tuleville vuosille. Kuinka paljon markkinat ovat siis valmiita katsomaan sormen läpi nykytasoa, ja toki varsinkin tilanteessa jos tuleva ohjaus on vielä vaatimaton.

Ja toisaalta kaikki mitä sanot hinnasta on totta, ja myös edelliset vertailemasi laskelmat Cienaan liittyen. Itsekin viljelin niitä jonkin verran vuosi pari sitten. Nyt kuitenkin ollaan saavutettu aikalailla reilu taso, ja eihän Nokia ole enää arvostusmielessä edullinen. Aika näyttää kuinka paljon optinen ja IP tuovat lisätuottoa - voihan se kuitenkin olla että nykyhinta tulee hyvinkin perustelluksi jo vuosien 2028-2030 tulostasolla.

Se on kuitenkin vähintään miettimisen arvoinen asia että millainen on Nokian asema Nvidian ekosysteemissä. Markkinat ovat mielestäni tulkinneet hieman erikoisella tavalla ilmoitukset Nvidian sijoituksia Lumentumiin, Coherentiin ja Marvelliin: omasta mielestäni uutiset olivat negatiivia Nokialle, markkinoiden mielestä myönteisiä.

13 tykkäystä

Tämä on hyvä huomio. Toki kun viimeiset 10-vuotta Suomessa on melkein kaikki polkenut paikallaan, niin jonkun nouseminen alkaa hirvittää…
Viimeisen 10-vuoden aikana ovat suomalaisten reaaliansiot tippuneet reilusti ja asuntojen hinnat yli 25%, niin Nokian pikku pomppu pistää silmään. Toki Nokian P/E on nyt about 27 eli odotukset ovat korkealla.

6 tykkäystä

Vuonna 2016 Nokia oli jälleen jaloillaan Microsoft ja NSN seikkailujen jäljiltä ja kasvuyhtiö. AirScale oli lanseerattu ja LTE-verkkoja rakennettiin kiihtyvällä vaihdilla. ALu-operaation jäljiltä Nokian markkinaosuus oli lähes tasoissa Erkan ja HW:n kanssa.

No pitkään tuota iloa ei kestänyt kun myöhästyttiin pahasti 5G lanseerauksesta, mihin osaltaan vaikutti massiivinen LTE feature-pariteettivelka Pohjois-Amerikassa. Kun lisäksi mobiilipuolen kokonaismarkkinat ovat kasvaneet ja kasvavat vielä lähivuodet inflaatioprosentin verran, niin alhaiselle arvostukselle on ollut selkeät perusteet. NI-puoli tekee hyvää käännettä, mutta MI-puolelle sitä voi joutua odottamaan vielä pitkään.

4 tykkäystä

Nokian vuoden 2026 varsinainen yhtiökokous pidettiin eilen Helsingissä. Kokoukseen osallistui osakkeenomistajia, jotka edustivat noin 3,5 miljardia osaketta ja ääntä.

https://www.nokia.com/newsroom/resolutions-of-nokia-corporations-annual-general-meeting-and-board-of-directors-assembly-meeting-807431/

3 tykkäystä

Nokian vuosiraporttien mukaan vuoden 2024 lopussa suomalaisten omistusosuus oli 25,56 %, kun se viime vuoden lopussa oli 23,51 %, eli vähennystä on noin kaksi prosenttiyksikköä.

Epätieteellisesti veikaten ja viimeaikaiseen kurssinousuun tukeutuen arvelisin, että suomalaisten osuus on jatkanut tänä vuonna laskusuunnassa. Suomessa on niin paljon Nokiaan vuosien saatossa pettyneitä, että uskoa kunnon nousuun riittää harvoilla. Siksi omistajarotaatio USA:han päin voi olla juuri sitä, mitä Nokian kurssinousu kaipaa jatkuvuuden helpottamiseksi.

5 tykkäystä

Tuore luku osakesijoituksista julki | Talouselämä

Ei koske yksinomaan Nokiaa, vaan on suomalaisen sijoittajan ydinstrategia: “myydään nousijoita, ostetaan laskijoita”.

3 tykkäystä