Nokia sijoituskohteena (Osa 4)

Aivan totta, että voimakas kurssinousu helposti lisää ylipositiivisia tulkintoja. Samalla mielestäni on kuitenkin tärkeää huomata, että myös Nokian fundamentit ja ennen kaikkea varhaiset, mutta todelliset signaalit, ovat muuttuneet selvästi aiempaa vahvemmiksi. Q1:llä Nokia sai miljardin euron AI- ja pilvitilauksia, mikä oli 67 % enemmän kuin viime vuoden keskimääräinen kvartaalitaso. Lisäksi San Josén uusi tehdas kasvattaa Nokian InP-kapasiteettia arviolta 20–25-kertaiseksi tilanteessa, jossa optisten AI-komponenttien tarjontapulan arvioidaan jatkuvan mahdollisesti jopa ensi vuosikymmenelle. Kuten palstalla eilen todettiin, Rosenblattin mukaan optisten AI-komponenttien tarjonta jää noin 50 % kysynnästä jälkeen vielä vuosikymmenen lopulla, vaikka koko toimiala kasvattaa kapasiteettiaan noin 12-kertaiseksi.

Tämä ei välttämättä tarkoita vain korkeampia katteita tai parempaa strategista kontrollia, vaan mahdollisesti myös kilpailuetua toimitusvarmuudessa. AI-infrastruktuurimarkkinoilla hyperskaalaajat ja operaattorit eivät etsi pelkästään teknisesti hyvää toimittajaa, vaan myös sellaista, joka pystyy toimittamaan tuotteita nopeasti, luotettavasti ja ilman vakavia toimitusketjuriskejä. Jos komponenttipula jatkuu vuosia, merkittävä oma tuotantokapasiteetti voi tehdä Nokiasta asiakkaiden näkökulmasta aiempaa turvallisemman valinnan. Tämä puolestaan voi olla avain täysin uusien asiakkuuksien saamiseen ja kun jalka on saatu oven väliin, voi tarjontakapeikkojen poistuttuakin Nokialla olla merkittävä asema järjestelmätoimittajana.

Lisäksi on syytä mainita IP-verkot, joiden osalta suunnitteluvoittojen odotetaan tuovan merkittäviä tilauksia datakeskuksiin. Kolmas tekoälyulottuvuus koskee mobiiliverkkoja, joissa Nokian yhteistyö Nvidian kanssa voi pidemmällä aikavälillä avata uusia mahdollisuuksia AI-RANin, edge-laskennan ja operaattorien tekoälyinfrastruktuurin ympärillä. Samanaikaisesti Nokia kehittää Sunnyvalen AI-laboratorionsa kautta myös avoimempaa vaihtoehtoa yhdessä esim. AMD:n, Lenovon ja Supermicron kanssa niille asiakkaille, jotka eivät halua rakentaa koko infrastruktuuriaan Nvidian varaan.

Näiden mahdollisuuksien lopullinen mittaluokka on edelleen hahmottumassa, minkä vuoksi nykytilannetta ei voida arvioida pelkästään takautuvien arvostuslukujen perusteella. Nokian valitsema suunta on kuitenkin tällä hetkellä erittäin suotuisa tekoälyn supersyklin ja Nokian monipuolisen osaamisen valossa.

12 tykkäystä